Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko pakko-oireisesta häiriöstä parantua?
Kommentit (26)
Kun pääsi sylttytehtaalle mikä oli suhde narsistisiin henkilöihin, alkoi parantua. Oire olikin muunnettu tuska, ja totuuden tunnistaminen auttoi. Hidas prosessi ja pikkuhiljaa palautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nimenomaan paljon pelkoja, mitkä haittaa arkea. Nään uhkia joka puolella.
Itsetunto on aivan pohjalukemissa ja häpeän itseäni , kun en ole työkykyinen.
Olen myös ns. Yleisahdistuja, maailmantilanne ja kaikki ahdistaa.
Puolisoni on luultavasti kanssani vain säälistä, eli parisuhde on tästä kärsinyt.
Haaveilen urasta , hyvästä työpaikasta, matkustelusta yms. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä etten niistä mitään tule koskaan saavuttamaan.
Pakko-oireet vievät päivästä paljon aikaa ja uuvuttavat . En käy juuri missään koskaan.
Tiedostan täysin oireeni ja ongelmani, mutten osaa niille tehdä mitään. Välillä vajoan masennukseen. Olen hyvin "mustavalkoinen" ja stressiherkkä. Kontrolloin aika paljon.
Lääkkeet on yhtä tyhjän kanssa, tuntuu että ovat vain aikanaan vaikeuttaneet tilannettani ja kroonistaneet onhgelmia. Terapiasta ei ole vielä ollut apua.
Mitenköhän kauan tätä pas*aa pitää vielä kestää.
En ole hyväksynyt sitä , enkä tule hyväksymään että tämä olisi loppuelämän, vaihdellen huonosta parempaan. Haluan tästä kokonaan eroon.
Onko jollain kokemusta jostain vertaisryhmistä?
Ei lääkkeet auta. Pääsin yhdestä vaivasta eroon hetkeksi hypnoosilla. Jotain tapahtui silloin mielessäni niin että pääsin eroon yksistä jutuista.
Mutta silti se jatkui taas kun terapeutti ei osannut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi parantua kokonaan.
Väärin :) Mä oon kyllä parantunut ihan kokonaan
Eiköhän sekin joku ahdistuneisuushäiriö ole. Enää ei ahdista, niin eipä oo pakko-oireitakaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ollut pakko-oireisia jaksoja järkyttävien elämäntapahtumien jälkeen. Onneksi minulla on taipumus unohtaa, niin hyvässä kuin pahassa, menneet ajat nopeasti. Tai se miltä silloin on tuntunut. Nyt on mennyt jo useamman vuoden hyvin ja en universumille kiitos edes kykene täysin muistamaan sitä tuskaa, miltä pakko-oireisuus tuntui. Pakko-oireisena taas en kykene muistamaan miltä ns. "normaali" elämä tuntui. Yhdessä vaiheessa olin varma, etten koskaan pääse siitä paskasta edes hetkeksi ja vaikka luultavasti sitä on taas jossain elämänkäänteessä edessä, niin uskon että teillä muillakin on toivoa ainakin välillä elää pakotonta elämää! Minulla pakko-oireet ovat lähinnä ajatuksia, liittyen siihen olenko hyvä vai huono ihminen, ansaitsenko jtn ja olenko toiminut jossain tilanteessa oikein vai väärin. Myös sairauksien pelko on ollut pakko-oireista.
Mitkä keinot minua ovat auttaneet:
-Pahimmassa vaiheessa todella tiukka pakko ajatusten tunnistaminen, jonka jälkeen annan niiden vain olla (reagoimisen sijaan, itselläni reagoiminen oli joko asioiden erittelyä joko mielessä tai listassa), huomion suuntaaminen muualle ja lopulta uudelleen arvioiminen, että aa no eipä tälle todella tarvinnutkaan tehdä mitään tälle ajatukselle ja halulle listailla. Tässä lisää tietoa englanniksi: http://hope4ocd.com/foursteps.php
-Psykologitapaamiset. Olin onnekas ja pääsin yths:n kautta suht pian otettuani heihi yhteyttä tämän asian tiimoilta. Opiskelin siis vielä tänä aikana. Muualla en ole uskaltanut asiasta puhua. Yths:n lääkäri myös tarjosi lääkkeitä, mutta en ottanut niitä, sillä en nähnyt niiden olevan muuta kuin oireen hoitoa, eikä syyn. Mulla on ollut lapsuudessa turvattomuutta isän alkoholismin takia ja mm. tätä käsiteltiin tapaamisissa, sekä myös iham pakkoajattelua ilmiönä. En kuitenkaan käynyt tapaamisissa kuin ehkä viisi kertaa ja uskon, vaikka ei pääsisikään käsittelemään ammattilaisen kanssa asioita, niin toivoa on! Päiväkirjan kirjoittaminen on hyvä vaihtoehto tälle!
-Tiedon hankkiminen pakko-oireisuudesta.
-B-vitamiini (tällä olen pahimpina aikoina ollut huomaavinani dramaattisia vaikutuksia, eli jos b-vitamiinilisä on loppunut, niin vajaassa viikossa pakko-oireisuus on lisääntynyt).
-Asiasta puhuminen harvojen ja valittujen kanssa avoimesti ja häpeilemättä. Löytyy yllättävän paljon vertaistukea myös kaveripiiristä.
-Taiteellinen projekti, jossa olen päässyt purkamaan erinäisiä asioita ja joka on ihan vaan tuonut niin paljon täytettä elämään, että huomio ei niin helposti suuntaudu sisäänpäin.
-Alkoholin vähentäminen ja myös täysi raittiit jaksot. Mitä pakko-oireisempaa menoa, sitä tärkeämpää jättää kokonaan pois.
Nämä tuli nyt mieleen. Voimia ystävät! Meitä on monta, vaikka tyypillisesti tätä sotaa käydään oman mielen sisällä salassa. Älkää menettäkö toivoa! Mä pidän täällä jossain teille kaikille peukkua pystyssä ja uskon teihin!
En osaa sanoa voiko parantua ihan kokonaan, mutta oireita ja ahdistusta voidaan kyllä lievittää paljonkin. Terapia, altistushoito ja lääkkeet auttavat.
Itse en ole hoitoon hakeutunut, kynnys on valtava. En halua merkintää sairaudesta mihinkään, ja ajatus altistushoidosta on luotaantyöntävä. En tiedä onko se Suomessa tosin kovin yleistäkään.
OCD:n kanssa oppii elämään. Onneksi löysin ymmärtäväisen ja kärsivällisen miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla varmaan pakko oireet tulee luotramuksen puutteesta.
Kuten monet sairaudet, ocd voi esiintyä todella monentasoisena. Joillakuilla on lievää oireilua jossain vaiheessa elämää, jotkut pystyvät itse psyykkisellä työllä auttamaan itseään. Osalla on vaikeitakin oireita, joihin hoito auttaa. Sitten on niitä, jotka kroonistuvat ja invalidisoituvat jopa eläkekuntoon, vaikka saavat terapiaa ja lääkitystä. Vaikeimpia tapauksia hoidetaan nykyään aivoleikkauksilla, jos potilas on jo täysin epätoivoinen. Omaisten mielestä luonne saattaa muuttua, mutta potilaille itselleen pääasia on kiduttavista pakkomielteistä pääseminen. Osa kun ei voi poistua edes kotoaan päivän täyttyessä pakottavista rutiineista, tarkistuksista ja ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa voiko parantua ihan kokonaan, mutta oireita ja ahdistusta voidaan kyllä lievittää paljonkin. Terapia, altistushoito ja lääkkeet auttavat.
Itse en ole hoitoon hakeutunut, kynnys on valtava. En halua merkintää sairaudesta mihinkään, ja ajatus altistushoidosta on luotaantyöntävä. En tiedä onko se Suomessa tosin kovin yleistäkään.
OCD:n kanssa oppii elämään. Onneksi löysin ymmärtäväisen ja kärsivällisen miehen.
Minusta teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, kun et mene hoitoon. Miehesikin kärsii oireistasi.
Surullista myöntää, mutta en usko koskaan parantuvani tästä. Olen kärsinyt pakko-oireesta koko elämäni. Pitkät terapiat on käyty, lääkitykset kokeiltu, mutta oire pysyy sitkeästi ja etsii aina uusia ilmenemismuotoja. Pysyvää sorttia tuntuu olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista. Olen kärsinyt tästä jo yli 10 vuotta, työelämääkin kokeilin, olo meni fyysisesti niin surkeaksi uupumuksen vuoksi että luulin saavani aivohalvauksen tai sydänkohtauksen.
Pystyn pyörittää arkea, mutta mikään ylimääräinen ei oikein onnistu.
Hoidan lapset ja kodin , hyvin , mutta kaikki oma, itselle tärkeä on jäänyt . En jaksa hoitaa enää itseäni kaiken muun lisäjksi.
mikään ei enää kiinnosta eikä motivoi, koska kaikki kestää niin kauan, lähteminen on vaikeaa yms. Kaikki on vaikeaa ja ahdistavaa. , näen esteitä ja uhkia joka puolella.
Tuntuu ,ettei kukaan ymmärrä tätä sairautta.
Tunnen eniten häpeää siitä, etten pysty käymään töissä.
En tee mitään asioita, mitä muut ikäiseni tekevät.
Kaupassa käynti voi olla viikon paras suoritus.
Ap
Mulla noita oireita pahentaa ainakin erilaiset sokeri/viljapitoiset ruuat sekä kahvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla noita oireita pahentaa ainakin erilaiset sokeri/viljapitoiset ruuat sekä kahvi.
Olen huomannut, että sokeri ja maitotuotteet pahentaa ahdistuneisuutta/masennusta. Ei täysjyvävilja niinkään.
Ruokavaliolla on merkitystä oireiden voimakkuuteen , mutta ei itse pakko-oireisiin niinkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa voiko parantua ihan kokonaan, mutta oireita ja ahdistusta voidaan kyllä lievittää paljonkin. Terapia, altistushoito ja lääkkeet auttavat.
Itse en ole hoitoon hakeutunut, kynnys on valtava. En halua merkintää sairaudesta mihinkään, ja ajatus altistushoidosta on luotaantyöntävä. En tiedä onko se Suomessa tosin kovin yleistäkään.
OCD:n kanssa oppii elämään. Onneksi löysin ymmärtäväisen ja kärsivällisen miehen.
Minusta teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, kun et mene hoitoon. Miehesikin kärsii oireistasi.
Ei kärsi. Ja tiesi alusta lähtien mihin lähti mukaan. Itseäni ei oireet häiritse, sillä olen 22 vuoden aikana tottunut niihin. Ne on vain osa elämää.
/12
Itselläni oireet pahentuneet työttömäksi jäätyäni. Hyvä kun pääsen asunnosta ulos, kun täytyy tuijotella hellannappuloita ja vesihanoja. Terveyskeskuslääkäriä ei paljon kiinnostanut, kun ikää on jo +50 ja työtön. Ainoa, mihin hän kiinnitti huomiota, oli ylipaino.
Päätin yhtenä päivänä etten nakkaa enää paskaakaan. Jos esim. hella jää päälle niin kämppä saa sitten palaa jne. Siinäpä sitten palaa.
Vierailija kirjoitti:
Päätin yhtenä päivänä etten nakkaa enää paskaakaan. Jos esim. hella jää päälle niin kämppä saa sitten palaa jne. Siinäpä sitten palaa.
Mä oon koittanut tota samaa, ja se auttaakin vähän. Koitan aina miettiä että mitä väliä jos hana jää valumaan, onhan mulla kotivakuutus.
Sitten tein sen virheen että otin kissan, ja lähteminen on taas yhtä vaikeaa. Kissa kun jää sitten sinne mahdollisesti palavaan asuntoon nalkkiin ellen taas tuijota pistokkeita ja hanaa minuuttitolkulla ennen lähtöä. Sehän siinä tietysti auttaakin...
/12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin yhtenä päivänä etten nakkaa enää paskaakaan. Jos esim. hella jää päälle niin kämppä saa sitten palaa jne. Siinäpä sitten palaa.
Mä oon koittanut tota samaa, ja se auttaakin vähän. Koitan aina miettiä että mitä väliä jos hana jää valumaan, onhan mulla kotivakuutus.
Sitten tein sen virheen että otin kissan, ja lähteminen on taas yhtä vaikeaa. Kissa kun jää sitten sinne mahdollisesti palavaan asuntoon nalkkiin ellen taas tuijota pistokkeita ja hanaa minuuttitolkulla ennen lähtöä. Sehän siinä tietysti auttaakin...
/12
Laita lappu oveen johon merkitset, että nyt on katsottu läpi kaikki. Tai sitten hyväksyt, että voi käydä niin, että kissa kuolee "tyhmyytesi" takia.
Alue: Aihe vapaa
Voi, mutta vaatii täydellisen muutoksen henkisesti. Pitää tiedostaa oma neuroottinen mieli ja ikään kuin "pysähtyä" mielessään. Pakko-oireinen ihminen on omaksunut usein jo lapsuudessaan neuroottisen tavan suhtautua asioihin eli koko ajan huolestua eri asioista, kiinnittää neuroottisesti huomiota kaiken maailman yksityiskohtiin jne. Tämä neuroottisuus pitää tiedostaa. Muutos ei tapahdu hetkessä mutta esim. vuodessa voi saada jo paljon aikaan. Yhteiskunta voi jopa suosia pakko-oireisuutta koska esim. pikkutarkkuutta ja jatkuvaa huolehtimista voidaan pitää myös hyveenä.