Teinin äitinä oleminen on silkkaa luopumista.

Tiedän mistä puhut. Teinin elämästä ei enää tiedä niinkuin lapsen. Teiniaikaan kuuluu usein mielen ongelmia ja itsen etsimistä. Voi joutua myös vääriin porukoihin. Paljon huolta ja kipua vaikka ylpeyttäkin. Ja luopumista.

Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.

Ap

Niin oletkin ja minä myös. Ollaan myös se turva tarpeen tullen ja kaikki hyvin kun sitä ei tarvita.

Tähän on vaan pakko tyytyä.

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.

Ap

Tyttö vai poika?

Niin samoja mietteitä mullakin. Just lauantaina itkin tuskaani, kun tuntuu että olen ihan tarpeeton

Täällä teinit 13 ja 16v. Tuo 13 oli isommallakin etäisyyden ottamisen ikä, mutta nyt olemme jälleen läheisiä... Tilanteet muuttuvat. Anna hänelle aikaa kasvaa. Kyllä hän tulee vielä luoksesi ja kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan, kunhan saa niistä itse kiinni.

Ja niin korventava ikävä sitä pientä ihmisen alkua jolla oli hinku päästä äidin syliin ja jolla oli vielä pienen ihmisen "kiukut" ja haasteet.

Kylläpä itkettää😢 😞[/quote]

Itkin tälle 😭 Tosi koskettavasti kirjoitettu.

N29 (lapseton)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.

Ap

Niin oletkin ja minä myös. Ollaan myös se turva tarpeen tullen ja kaikki hyvin kun sitä ei tarvita.

Tähän on vaan pakko tyytyä.

Mutta mistä sen tietää onko kaikki ns hyvin ja voi lillua auvossansa rauhassa siihen tyytyen? Kun toinen ei kerta puhu ei pukahda ja kyselyihin on vastauksena lähes aina 1 sanainen tuhahdus tai vattuuntuneen kuuloinen/näköinen ärähdys kera silmien muljauttelun. Kokemusta kun on siitäkin, että mieli ei voi hyvin. Kyllä on taas sellainen olo, että voisipa vain haihtua pois tai pikemminkin hankkia lobotomian. Osasin toki aavistaa äidinrakkauden suuruuden jo ennen lapsiani tuloa, mutta kyllä tämä siltikin on potenssiin miljoona vielä siitä ja huolehtimiset päälle.

Ap

Soita jollekin opettajalle ja kysele, millainen lapsesi on koulussa ja miten siellä menee. Saatat saada rauhan, kun kuulet, että on hyväntuulinen ja on kavereita ja hommatkin hoituu. Murrosikään kuuluu, että nuori ottaa etäisyyttä vanhempaansa tavalla tai toisella. Usein aika rajusti, vaikka kaikki on hyvin.

Mulla on 17 ja odotan jo innolla että muuttaa pois, saa tietenkin olla kotona niin kauan kuin on tarpeen mutta itselläkin jo ajatukset tulevaisuudessa ja omassa ajassa jne.

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.

Ap

Samalta musta tuntuu. Koen jopa välillä, että rakkauteni vähenee.

Harmittaa olla vaan rahan lähde ja passaaja, kun muuten ei seurassani viihdy ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 17 ja odotan jo innolla että muuttaa pois, saa tietenkin olla kotona niin kauan kuin on tarpeen mutta itselläkin jo ajatukset tulevaisuudessa ja omassa ajassa jne.

Mitä sellaista suunnittelet tekeväsi, mitä et hänen kotona asuessaan pysty

Laita rahahanat kiinni jos teini ei kommunikoi. Käytöstapoja voi vaatia teiniltäkin.

Mä olen huomannut, että autossa istuessa saa helpommin rupateltua kuin kotona. Samoin esim hartioiden hieronta toimii tai teinin valitseman leffan katsominen yhdessä.

Olisit miettinyt sitä ennen kuin hommasit lapset.

Ap: minkä ikäinen ja kumpaa sukupuolta

Valitettavasti sä et voi sitä tietää, miten menee, jos teinillä ei ole hinkua kertoa. Yleensä ei ole. Muistuta pehmeästi monessa käänteessä, että jos ikinä tulee mitään ongelmia, niin sulle voi, saa ja uskaltaa aina kertoa. Jos ja kun vastaa, että kaikki hyvin, niin sit kuittaat vaan että se on tosi mukava kuulla.

Jatka myös sen kertomista että on tärkeä jne. Kuitenkin ilman syyllistävää sävyä. Sen voi huikata ohimennen vaikka hyvänyön toivotusten yhteydessä. Aina jos on tilaisuus niin kerro myös että olet ylpeä. Teinistä se on noloa, mutta sisällä se lämmittää.

Tossa kohtaa sun on vaan pakko hyväksyä, että teini opettelee nyt toimimaan itsenäisenä henkilönä, mutta ei ole vielä niin iso, että pystyisi kantamaan mitään vastuuta tunteista, joita hänen itsenäistyminen sussa herättää.

(Toki silti sen pitää kohdella sua asiallisesti kuten muitakin ihmisiä.)

Varo surkuttelemasta teinille mitään että "äitillä on niin paha mieli kun ei jutella oikein ikinä" tms. Tunnetason tarvitsevuus äidin taholta saa teinin vaan ahdistumaan.

Kyllä se teini palaa taas sun luoksesi henkisellä tasolla, kun on saanut siipiään kokeiltua ja huomannut, että hyväksyt hänen oikeutensa päättää, kelle tunne-elämästään kertoo :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 17 ja odotan jo innolla että muuttaa pois, saa tietenkin olla kotona niin kauan kuin on tarpeen mutta itselläkin jo ajatukset tulevaisuudessa ja omassa ajassa jne.

Mitä sellaista suunnittelet tekeväsi, mitä et hänen kotona asuessaan pysty

Matkustaa. Ei mulla ole ainoana palkansaajana varaa viedä meitä molempia maailmalle. Toiseksi ajattelin hommata miehen!

Ap, tosi hienosti sanoitat tuntojasi. Samalla kuvailet myös minun elämääni. Teinejä on meillä kolme, 14, 16 ja 18 v. Nyt se on tätä. Heidän lapsuusaikanaan oli niin erilaista, kaipaan ja itken minäkin. Samat ihmiset, eri vaihe ja eri tunne. Myrskyä jos jonkinlaista. Haluaisin olla se äiti kuin aina ennenkin, mutta mun ei nyt anneta olla se. Tiedän kehityskaaren ja ymmärrän vaiheita...silti tämä kaikki tekee hirmu kipeää! Kunpa joku meilläkin haluaisi jutella joskus pitkään ja syvemmin kuin vain ohimennen ärähtää. Lämmittäisi kummasti. Joo, en edes pysty selaamaan lasteni lapsuusalbumeja tällä hetkellä yhtään. Liian koskettavaa.

Tutulta kuulostaa. Mutta muistan oman teiniajan sen verran hyvin, että ymmärrän omia teinejäni. Minua ärsytti suunnattomasti oma äitini teini-iässä, vaikka hän olikin tosi hyvä äiti. Se vaan kuuluu siihen itsenäistymiseen, ei lapsesta voi kasvaa itsenäistä aikuista, jos hän ei irtaudu ja tee eroa vanhempiinsa. Kyllä sitten aikuisena oma äiti on taas kovin tärkeä, ainakin itselleni on ollut jo 18-vuotiaasta ylöspäin.