Teinin äitinä oleminen on silkkaa luopumista.
En tiedä miten klaarata tästä niin etten prakaa, itkua ja haikeutta riittää vaikka samalla on niin ylpeä ja onnellinen omasta teinistään ja siitä millainen "lähes aikuinen" hän jo on. Mutta on tämä luopumista siltikin, jotenkin katkeran suloista. Ja oman värinsä tuo jonkinasteinen huoli siitä missä kunnossa teinin mieli on. Olisi niin paljon helpompaa, jos teini olisi puhuvaa sorttia, mutta asia on ihan päinvastoin ja kyselyt saavat aikaan lähinnä vain ärtymystä ja kuittailua miten asia ei minulle kuulu, ei ole mitään velvollisuutta kertoa tai muuta eikä ole edes oikeutta kysellä tai olla utelias.
Minulla on aika suuri suru, suru joka on moniulotteinen-ja sävyinen, huolen ja huolehtimisen lisäksi. Ja niin korventava ikävä sitä pientä ihmisen alkua jolla oli hinku päästä äidin syliin ja jolla oli vielä pienen ihmisen "kiukut" ja haasteet.
Kylläpä itkettää😢 😞
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu, aika useinkin nykyään, että hukun tähän olooni. Tuntuu etten saa mitään tai ainakaan kummoista kontaktia häneen ja että olen vain kokkaaja/siivooja/rahan lähde/pyykkikone, mikään muuhan ei minulle edes kuulu. Ja mikään ei kuulema vaivaa eikä ole syytä huoleen vaikka vastailee äkäiseen ja täysin tympääntyneeseen sävyyn ihan kaikkeen. Suutaan ei avaa, tänäkin vkonloppuna oma-aloitteisia puhumisen aloituksia tullut teinin suunnalta kutakuinkin täysi 0. Itse en enää tiedä miten päin olisin, antaisin raajani juttelevammasta tyylistä ja kunhan hän vain voi(si) hyvin.
Ap
Niin oletkin ja minä myös. Ollaan myös se turva tarpeen tullen ja kaikki hyvin kun sitä ei tarvita.
Tähän on vaan pakko tyytyä.Mutta mistä sen tietää onko kaikki ns hyvin ja voi lillua auvossansa rauhassa siihen tyytyen? Kun toinen ei kerta puhu ei pukahda ja kyselyihin on vastauksena lähes aina 1 sanainen tuhahdus tai vattuuntuneen kuuloinen/näköinen ärähdys kera silmien muljauttelun. Kokemusta kun on siitäkin, että mieli ei voi hyvin. Kyllä on taas sellainen olo, että voisipa vain haihtua pois tai pikemminkin hankkia lobotomian. Osasin toki aavistaa äidinrakkauden suuruuden jo ennen lapsiani tuloa, mutta kyllä tämä siltikin on potenssiin miljoona vielä siitä ja huolehtimiset päälle.
Ap
Ei meilläkään ole aina
voinut hyvin. Tietynlainen masennus kuuluu myös murrosikään, mieli voi olla musta.
Meillä seurattiin tilannetta ja näyttää että ikä helpottanut tilannetta.
Ne ajat tulee vielä takaisin, kun teini kasvaa aikuiseksi. Välit lähenevät ja puuhaillaan taas yhdessä :)