Tyttäreni viiltelee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui itsemurhayritykseen. En tosin sitä ennen edes tiennyt että viiltelee. Oli suljetulla osastolla muutaman kuukauden, perhekodissa seuraavat kuukaudet ja ilmeisesti tämä vähän herätteli tyttöä, ettei se oma elämä nyt niin kamalaa ollutkaan.

Ei ihme että tyttö haluaa kuolla kun omat vanhemmat vähättelevät ongelmia.

Toi on kyllä totta. Mielenterveysongelmia hävetään edelleen liikaa. Ongelmat ehtivät kompleksoitua ennen kuin niihin haetaan apua. Itselleni kävi noin ja edelleen työstän ongelmiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui itsemurhayritykseen. En tosin sitä ennen edes tiennyt että viiltelee. Oli suljetulla osastolla muutaman kuukauden, perhekodissa seuraavat kuukaudet ja ilmeisesti tämä vähän herätteli tyttöä, ettei se oma elämä nyt niin kamalaa ollutkaan.

Ei ihme että tyttö haluaa kuolla kun omat vanhemmat vähättelevät ongelmia.

Toi on kyllä totta. Mielenterveysongelmia hävetään edelleen liikaa. Ongelmat ehtivät kompleksoitua ennen kuin niihin haetaan apua. Itselleni kävi noin ja edelleen työstän ongelmiani.

Vanhemmat ei aina osaa käsitellä, miten suhtautuisivat mt-ongelmaiseen lapseen.

Tästä seuraa vähättelyä ja esimerkiksi laiskaksi haukkumista. Oma kokemuspohja puuttuu. Juuri tämän takia kannattaa hakea apua. 💞

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui itsemurhayritykseen. En tosin sitä ennen edes tiennyt että viiltelee. Oli suljetulla osastolla muutaman kuukauden, perhekodissa seuraavat kuukaudet ja ilmeisesti tämä vähän herätteli tyttöä, ettei se oma elämä nyt niin kamalaa ollutkaan.

Ei ihme että tyttö haluaa kuolla kun omat vanhemmat vähättelevät ongelmia.

Toi on kyllä totta. Mielenterveysongelmia hävetään edelleen liikaa. Ongelmat ehtivät kompleksoitua ennen kuin niihin haetaan apua. Itselleni kävi noin ja edelleen työstän ongelmiani.

Näin kävi itsellenikin, vielä tähän päivään asti elossa oleva vanhempi pitää mielenterveysongelmiani kiukutteluna ja kapinointina, omassa käytöksessä ja yhteiskuntarakenteissa ei nähdä mitään ongelmaa. 

T. tuon (hieman provosoivan) viestin lähettäjä

Vaihtakaa terapeuttia! Ja kysymys onko psykiatri tutkinut syyn? Onko saanut lääkehoitoa? Voi olla masentunut, tai jopa kuulla harhoja!!

Vierailija kirjoitti:

Sain tietää muutama kuukausi sitten että 12-vuotias tyttöni viiltelee. Aloin heti etsimään hänelle apua jota hän saikin. Tyttöni on osittain suostunut kertomaan syitä viiltelylle mutta kokonaiskuva on minulla hukassa koska hän ei suostu puhumaan. Koko tämän ajan hän on käynyt terapiassa ja olen häntä yrittänyt tukea kaikissa elämän haasteissa mutta hän ei halua ottaa apuani vastaan, työntää pois. Terapeutilla käynnitkään ei tunnu auttavan, hän tulee sieltä aina todella suuttuneena ja turhautuneena pois. Viiltely loppui hetkeksi mutta nyt se jatkuu taas. Tuntuu että tyttöni valuu käsistäni syvään kuiluun enkä saa hänestä kiinni. Voimat alkaa olla perheessämme loppu ja en enää tiedä mitä tekisin. Kaikissa nettisivustoissa sanotaan että puhukaa, olkaa tukena, läsnä. Mutta mitä tehdä kun tyttäreni ei halua mitään näistä? Hän suuttuu ja raivostuu jos väkisin yritän enkä halua tuottaa hänelle enempää tuskaa.

Olin vaikeasti masentunut teini-ikäisenä, viiltelin paljon. Minulle se oli keino lievittää sitä henkistä tuskaa. Viiltely sai minut keskittymään edes hetkeksi fyysiseen kipuun henkisen sijasta. Huomiota en tällä yleisen käsityksen vastaisesti hakenut, viiltelinkin lähinnä sääriin, jolloin jäljet oli helpompi piilottaa.

En osaa sanoa, miten voisit tytärtä auttaa. Itse ahdistuin vain enemmän, kun joku kyseli asioistani tai huomasi tuskani. Halusin pitää kulissit vain kasassa.

Psykologilla käynnit ei auttaneet, nekin saivat vain olon tuntumaan ahdistuneeksi ja sairaaksi.

Ehkä olisi auttanut masennuksen syihin puuttuminen. Eli minulla kiusaaminen, perheväkivalta, köyhyys ja yksinäisyys. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Edelleen 10v myöhemmin olen masentunut, mutta enää vain lievästi. Itsemurhayritys sai tajuamaan, etten halunnutkaan oikeasti kuolla. Siitä alkoi hidas matka ehjään minään.

Meidän perheeseen kuuluu 12-vuotiaan lisäksi pikkuveli ja isä. Lapsella on myös sukulaiset lähellä, kuitenkin ainoastaan mummi ja vaari tietää asiasta. Tilanteen tuominen julki ei ole tarpeellista se olisi kaikille liian raskasta.

Koko tässä jutussa minua turhauttaa ja stressaa eniten se ettei kulu päivääkään etten ajattelisi lastani ja hänen tekemisiään. Pelkään jokaista aamua, huokahdan helpotuksesta illalla että päivästä selviydyttiin ja kuitenkin murehdin tulevaa päivää. Kroppani on stressitilassa 24/7.

Joka päivä sanon tytölle että rakastan häntä, hän on minulle erittäin tärkeä, hänen tuskansa on minun tuskani, yms. Olen myös kirjoittanut tunteitani paperille jotta minun omat ajatukset saisin ulos ja surra ja tuskani hieman helpottaisi. Mihinkään hän ei reagoi, ei osoita tunteita, hänen katseensa on ”tyhjä”. Joskus tilanne on niin paha että joudun oven läpi näitä asioita sanomaan koska hän ei halua nähdä minua. Haluan kuitenkin joka päivä nämä asiat kertoa koska toivon että joku päivä hän ehkä jotain minulle kertoisi. Olen erittäin ymmälläni siitä että miksi niin nopeasti hänestä on tullut tällainen, meillä on kuitenkin ollut aina hyvät välit keskenämme ja olemme asioista pystyneet puhumaan.

Hänen isänsä ei osaa asiaa käsitellä, hän ei tajua miksi näin voi tapahtua koska meillä on kaikki hyvin. Meillä ei ole väkivaltaa, päihdeongelmia, rahahuolia tms. Tahtoisin vain luovuttaa, olen niin väsynyt koko tilanteeseen. Pelkään että joku päivä tytärtäni ei ole enää olemassa.

Luulin että oikea apu oli meille terapia, hän on psykoterapeutti, mutta ei. Olen itsekin nyt miettinyt psykiatrian puolta ja aionkin soittaa huomenna terapeutille ja pyytää lääkärikäyntiä ja lähetettä lasten psykiatrille. Viiltely ei ole mitään yhtä tai kahta viiltoa vaan hänellä on koko käsi täynnä olkapäästä ranteeseen ja hän on tehnyt ne kerralla. Hän on myös jalkoihin viillellyt sekä raapinut ihoa rikki. Ilmiselvää on se että jotain on pahasti vialla mutta kukaan ei pääse tilanteeseen käsiksi nykyisillä menetelmillä. Me vanhemmat tarvitsemme myös tukea ja kummastelen suuresti että meille ei sitä ole tarjottu. Mutta, nyt kaikki saa muuttua ja jos ei saa pyytämällä niin sitten vaatimalla.

-Ap-