Lue keskustelun säännöt.
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Minä en todellakaan halua jakaa samaa asuntoa exäni kanssa. Siksi minä erosin koska en enää yksinkertaisesti sietänyt häntä. Jos nyt pitäisi jakaa sama asunto, niin ei onnistuisi, niin pitkään yritin olla eroamatta. Minä ihmettelen niitä jotka eroavat ja pystyvät jakamaan asunnon, ollaanko erottu liian helposti. Minkälaisen mallin lapset saa parisuhteesta tuollaisessa tilanteessa?
Mua taas sinun tapauksessasi ihmetyttää että miksi on tehty lapsia miehen kanssa jota ei voida sietää... Minkälaisen mallin lapset saavat noin holtittomasta lisääntymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni nainen on kyllä kovasti päästänsä sekaisin mutta lapsia pitää vaan tehdä kiusattavaksi. Pitäiisikö lasten tekoon olla jokin "ajokortti" niin lapset saisivat iihmisarvoisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä isä ja hyvä puoliso on kaksi eri asiaa.
Tämäpä on ollut tiedossa elatusmaksujen alkuajoista lähtien. Kai sitä joku nainen vielä selittää, että valkkasi itselleen epämiellyttävän miehen kun ajatteli lasten parasta.
Vuoroviikkoasuminen vai etävanhempi. Etävanhempi jos on välimatkaa, muuten vuoroviikko. Parasta mitä voitte lapsillenne tehdä, on asua lähekkäin ja antaa lasten kyläillä päivisin.
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasuminen vai etävanhempi. Etävanhempi jos on välimatkaa, muuten vuoroviikko. Parasta mitä voitte lapsillenne tehdä, on asua lähekkäin ja antaa lasten kyläillä päivisin.
Se tekee kodin, että sinne on aina tervetullut ja siellä on huolehtiva vanhempi. Jos väen vängällä pidetään omista "vapaista" kiinni niin palakaa helvetin tulessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on ekaluokkalainen, jonka vanhemmat erosivat eskarikeväänä. Asuu viikko-viikko-systeemillä molempien luona. Eniten mua säälittää lapsi, jota heitellään lähes joka viikonloppu isovanhemmilta toisille, jotta lapsen vanhempi saa vapaan viikonlopun juhlimiseen/uuden kumppanin kanssa olemiseen. EIKÖ SE JUMALAUTA RIITÄ, ETTÄ JOKA TOINEN VIIKKO JA VIIKONLOPPU OVAT VAPAITA LAPSESTA?? En tajua, mua niin säälittää tämä lapsi. Kai hänkin kaipaa kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin vanhemman kanssa, ei se kiireisellä työ-ja kouluviikolla ole samanlaista. Kaiken huippu on, kuinka kaikki vakuuttelevat lapsen olevan niin reipas ja omatoiminen. Musta tuntuu, ettei se ole totuus, mitä lapsi oikeasti ajattelee/tuntee. Kiitos, olen puhunut.
Mullakin olisi monia esimerkkejä hirveistä tilanteista ydinperheissä, jopa yhdestä josta lapset otettiin huostaan.
Tuollainen lapsen hylkääminen on sairasta ja täysin poikkeuksellista. Itse teen paljon sen eteen että näen lapsia myös isäviikolla ja tänä viikonloppuna en edes hiihtämään malta kun en halua olla lasten luota pois, yhdessä on puuhailtu. Suurin osa meistä vanhemmista rakastaa lapsiaan yli kaiken, me jotka olemme eronneet ihan yhtä paljon kuin he jotka eivät ole.
En pidä kovin oleellisena tälle keskustelulle yhden onnettoman lapsen esimerkkitapausta. Hänellä selvästi vanhemmat joilla ei oo kaikki kunnossa.
Meidän lapset on mulle ja eksälle kaikki kaikessa, tietävät sen ja siksi lienevät niin tasapainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan parempi että vanhemmat vaihtaisivat kämppää vuoroviikoin eivätkä lapset.
Meillä on tämmönen systeemi. Lapset asuu kotona ja me aikuiset vuorotellen täällä lasten kanssa ja vuorotellen "sinkkukämpässä". Pääosin menee ihan hyvin. Joskus tulee sanomista niin ku nyt viimeksi kun vaihdettiin. Mies tuli reissusta päin ja alkoi kiukuta, kun ei kaapissa ole ruokaa. Totesin vaan, että kaappi oli tyhjä kun tulin, eikä me syömättä oo oltu. Ole hyvä ja hae omat evääsi. Meillä ei makseta elareita. Kulut suunnilleen puoliksi. Tässä ratkaisi nimenomaan lasten etu. Allekirjoitan kyllä sen, että vuoroviikkosysteemi on aika huono, mutta toistaseksi mennään näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän olisikin ihanteellista että asutaan samassa pihapiirissä omakotitalossa ja mummot ja vaarit lähettyvillä. Lapset ravais alinomaa talosta taloon. Tietenkin ollaan ystävällisiä toinen toisilleen jne
Sekin on syvältä, kun lasten elämää rytmittää isätapaamiset. Muuta ei sitten ehdi, paitsi äiti saa lepohetkensä, mutta lasten vaikea harrastaa tai mitään, koska isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän olisikin ihanteellista että asutaan samassa pihapiirissä omakotitalossa ja mummot ja vaarit lähettyvillä. Lapset ravais alinomaa talosta taloon. Tietenkin ollaan ystävällisiä toinen toisilleen jne
No omakotitalo, rivitalo tai kerrostalo. Tuo on toteutettavissa suhteellisen helposti ja helpottaa elämää hurjan paljon. Tässä mennään myös lapset edellä, mutta myös aikuiset saavat oman kodin.
HUOSTAAN VAAM KAIKKI AVIO ERO LAPSET MINÄ EN KÄSITÄ MIksi tuollailla POMPOTELLAAN. laitokseen vaan joka kakara niin oppivat oleman yhesä paikassa!!!!
T. Lapseton juoppo ak ka 67v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan parempi että vanhemmat vaihtaisivat kämppää vuoroviikoin eivätkä lapset.
"Ai että ramppaisin jatkuvasti eestaas?? Enhän minä nyt semmoista jaksa enkä halua tehdä!!!"
uskokaa nyt jo, että tuo ei johdu siitä, ettei haluttaisi rampata, vaan siitä, ettei haluta enää jakaa asuntoa exän kanssa! Minä voisin rampata vaikka kymmenen asunnon väliä, jos se olisi mahdollista ja ratkaisisi tämän ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Sekin on syvältä, kun lasten elämää rytmittää isätapaamiset. Muuta ei sitten ehdi, paitsi äiti saa lepohetkensä, mutta lasten vaikea harrastaa tai mitään, koska isä.
SAMAA MIELTÄ! Lasten isät on sieltä ja syvältä!! KASTIRAATIO KAIKILKE MIEHILLE
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on ekaluokkalainen, jonka vanhemmat erosivat eskarikeväänä. Asuu viikko-viikko-systeemillä molempien luona. Eniten mua säälittää lapsi, jota heitellään lähes joka viikonloppu isovanhemmilta toisille, jotta lapsen vanhempi saa vapaan viikonlopun juhlimiseen/uuden kumppanin kanssa olemiseen. EIKÖ SE JUMALAUTA RIITÄ, ETTÄ JOKA TOINEN VIIKKO JA VIIKONLOPPU OVAT VAPAITA LAPSESTA?? En tajua, mua niin säälittää tämä lapsi. Kai hänkin kaipaa kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin vanhemman kanssa, ei se kiireisellä työ-ja kouluviikolla ole samanlaista. Kaiken huippu on, kuinka kaikki vakuuttelevat lapsen olevan niin reipas ja omatoiminen. Musta tuntuu, ettei se ole totuus, mitä lapsi oikeasti ajattelee/tuntee. Kiitos, olen puhunut.
Mullakin olisi monia esimerkkejä hirveistä tilanteista ydinperheissä, jopa yhdestä josta lapset otettiin huostaan.
Tuollainen lapsen hylkääminen on sairasta ja täysin poikkeuksellista. Itse teen paljon sen eteen että näen lapsia myös isäviikolla ja tänä viikonloppuna en edes hiihtämään malta kun en halua olla lasten luota pois, yhdessä on puuhailtu. Suurin osa meistä vanhemmista rakastaa lapsiaan yli kaiken, me jotka olemme eronneet ihan yhtä paljon kuin he jotka eivät ole.
En pidä kovin oleellisena tälle keskustelulle yhden onnettoman lapsen esimerkkitapausta. Hänellä selvästi vanhemmat joilla ei oo kaikki kunnossa.
Meidän lapset on mulle ja eksälle kaikki kaikessa, tietävät sen ja siksi lienevät niin tasapainoisia.
Eli et anna vieläkään isän olla omalla tavallaan isä lapsilleen, vaan haluat tavata ja kontrolloida mahdollisimman useasti isäviikollakin.
Jos nyt vaikka antaisit sen isän olla rauhassa isä ja nauttia lasten seurasta, ilman, että sinä laukkaat sinne kolmanneksi pyöräksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin.
Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi?
Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?
Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.
Ystäviä tämä ei tietenkään koske.
Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä.
Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.
Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.
Niin, joudumme edelleen sopimaan lapsiin liittyvistä asioista. Emme yhteisestä kodista, rahankäytöstä, omaisuudesta ja siivousvuoroista. Mikä tässä on vaikeaa? Miksi sinä kuvittelet, että ihmiset eroaa, jos yhteiselämä ei ole millään tavalla hankalaa? Jos et ymmärrä, miksi ihmiset ylipäätään eroavat, niin se on eri keskustelu. Jos ymmärrät erilaisia erojen syitä, ei pitäisi myöskään olla ymmärryksen ulottumattomissa se, miksi yhteisen kodin jakaminen ei vain ole vaihtoehto.
Miksi teit hänen kanssaan lapsia, kun yhteiselämä on kerran niin hankalaa? Kuka hulllu tekee lapsia miehelle, jonka kanssa yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto!!?? Vähän nyt hei mietintää mikä niille omille lapsille olisi parasta! Jos kerran halusit VAIN lapset, ihan sama kenen pöllön kanssa, niin miksi et mennyt vain spermapankkiin, vaan sotkit sotkuihisi myös viattoman miehen.
Voi halleluja! Jos yhdessä asuminen on vaihtoehto, niin miksi ylipäätään kukaan eroaisi?! Haloo!! Nyt puhutaan eronneista ja todellakin silloin on oletuksena, että yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto. Sinustako pitäisi erota, vaikka pystyttäisiin hyvin jatkamaan yhdessäkin?
Miksi sitten erosit, jos kaikki sujui kerran hyin, eikä tarvinnut erota? Huviksesiko? Miksi teit lapset miehen kanssa jonka kanssa et halua olla?
No kuules sen takia juuri erosin, koska en halunnut yhteiseloa jatkaa. Ja tiedätkö mitä? Meillä muilla tässä elämässä on sellainen ulottuvuus kuin aika. Oletko kuullut sellaisesta? Se aiheuttaa sellaisen ilmiön, että tilanne, joka pätee yhdellä hetkellä, ei välttämättä päde enää toisella hetkellä. Voit esimerkiksi nyt katsoa ulos ja nähdä lunta, mutta kun teet saman asian puolen vuoden kuluttua, sitä lunta ei enää olekaan. Eikös ole merkillistä?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kaikki täysjärkiset ihmiset oppivat pärjäämään, jos on pakko. Mutta jos huomaa, että toinen tekee ne asiat joka tapauksessa, on helppo jäädä vain laiskottelemaan.
Ja on kaksi eri tilannetta tehdä jokin asia itse, koska asuu yksin, kuin tehdä jokin asia itse, koska se toinen ei sitä näköjään monien pyyntöjen jälkeen kuitenkaan tee. Ensimmäinen ei ketuta ollenkaan niin paljon kuin jälkimmäinen, vaikka teet sen saman askareen ihan itse. Pystytkö kuvittelemaan, mistä tämä johtuu?
Jos toinen tekee ne ennen kuin toinen katsoo aiheelliseksi. Näinhän se monella menee ja toinen uhriutuu. Kuten sanoin, monella muuttuvat standardit kun lapsi syntyy.
Niin, tottakai muuttuvat, kun tekemistä on enemmän ja pitää priorisoida. Yleensä nimenomaan lapsen syntymän jälkeen ne siisteimmätkin oppivat sietämään pientä epäjärjestystä toisin kuin sinä nyt yrität väittää.
Kenelle aikuisele ihmiselle tulee yllätyksenä se että hommaa on enemmän kun lapsi syntyy?
No tuolle edelliselle kommentoijalle ainakin näytti tulevan kun itki vaimon standardien muuttumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin.
Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi?
Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?
Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.
Ystäviä tämä ei tietenkään koske.
Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä.
Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.
Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.
Niin, joudumme edelleen sopimaan lapsiin liittyvistä asioista. Emme yhteisestä kodista, rahankäytöstä, omaisuudesta ja siivousvuoroista. Mikä tässä on vaikeaa? Miksi sinä kuvittelet, että ihmiset eroaa, jos yhteiselämä ei ole millään tavalla hankalaa? Jos et ymmärrä, miksi ihmiset ylipäätään eroavat, niin se on eri keskustelu. Jos ymmärrät erilaisia erojen syitä, ei pitäisi myöskään olla ymmärryksen ulottumattomissa se, miksi yhteisen kodin jakaminen ei vain ole vaihtoehto.
Miksi teit hänen kanssaan lapsia, kun yhteiselämä on kerran niin hankalaa? Kuka hulllu tekee lapsia miehelle, jonka kanssa yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto!!?? Vähän nyt hei mietintää mikä niille omille lapsille olisi parasta! Jos kerran halusit VAIN lapset, ihan sama kenen pöllön kanssa, niin miksi et mennyt vain spermapankkiin, vaan sotkit sotkuihisi myös viattoman miehen.
Voi halleluja! Jos yhdessä asuminen on vaihtoehto, niin miksi ylipäätään kukaan eroaisi?! Haloo!! Nyt puhutaan eronneista ja todellakin silloin on oletuksena, että yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto. Sinustako pitäisi erota, vaikka pystyttäisiin hyvin jatkamaan yhdessäkin?
Miksi sitten erosit, jos kaikki sujui kerran hyin, eikä tarvinnut erota? Huviksesiko? Miksi teit lapset miehen kanssa jonka kanssa et halua olla?
No kuules sen takia juuri erosin, koska en halunnut yhteiseloa jatkaa. Ja tiedätkö mitä? Meillä muilla tässä elämässä on sellainen ulottuvuus kuin aika. Oletko kuullut sellaisesta? Se aiheuttaa sellaisen ilmiön, että tilanne, joka pätee yhdellä hetkellä, ei välttämättä päde enää toisella hetkellä. Voit esimerkiksi nyt katsoa ulos ja nähdä lunta, mutta kun teet saman asian puolen vuoden kuluttua, sitä lunta ei enää olekaan. Eikös ole merkillistä?!
Yllättävän paljon näkyy olevan naisia, joilla on impulssikontrollin puutetta. Hups, rakastuin, tehdään lapsi, oot ihana isä. Ootkin ihan pska jätkä, haluan eron. Hups, tapasin vapaaviikolla ihanan Jorman ja se muutti heti mun luo ja me ollaan niin lovea. Hups, haluan Jormasta lasteni isän, kun se vain nyt tuntuu siltä. Hups, katson ikkunasta puolen vuoden päästä ja maha kasvaa ja se Jorma ei ookkaan siltikkään niin kauheen ihana ja ex-mieskin on löytänyt uuden ja sehän se kiukuttaa, kun sillä menee hyvin. Hups, nyt Jormankin kans on lapsi ja tämä kulkee vuoroviikoin mun ja Jorman luona ja toinen lapsi isänsä ja mun luona.
Hups, mutta nyt minä tapasin vihdoin sen oikeina jne......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin.
Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi?
Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?
Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.
Ystäviä tämä ei tietenkään koske.
Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä.
Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.
Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.
Niin, joudumme edelleen sopimaan lapsiin liittyvistä asioista. Emme yhteisestä kodista, rahankäytöstä, omaisuudesta ja siivousvuoroista. Mikä tässä on vaikeaa? Miksi sinä kuvittelet, että ihmiset eroaa, jos yhteiselämä ei ole millään tavalla hankalaa? Jos et ymmärrä, miksi ihmiset ylipäätään eroavat, niin se on eri keskustelu. Jos ymmärrät erilaisia erojen syitä, ei pitäisi myöskään olla ymmärryksen ulottumattomissa se, miksi yhteisen kodin jakaminen ei vain ole vaihtoehto.
Miksi teit hänen kanssaan lapsia, kun yhteiselämä on kerran niin hankalaa? Kuka hulllu tekee lapsia miehelle, jonka kanssa yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto!!?? Vähän nyt hei mietintää mikä niille omille lapsille olisi parasta! Jos kerran halusit VAIN lapset, ihan sama kenen pöllön kanssa, niin miksi et mennyt vain spermapankkiin, vaan sotkit sotkuihisi myös viattoman miehen.
Voi halleluja! Jos yhdessä asuminen on vaihtoehto, niin miksi ylipäätään kukaan eroaisi?! Haloo!! Nyt puhutaan eronneista ja todellakin silloin on oletuksena, että yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto. Sinustako pitäisi erota, vaikka pystyttäisiin hyvin jatkamaan yhdessäkin?
Miksi sitten erosit, jos kaikki sujui kerran hyin, eikä tarvinnut erota? Huviksesiko? Miksi teit lapset miehen kanssa jonka kanssa et halua olla?
No kuules sen takia juuri erosin, koska en halunnut yhteiseloa jatkaa. Ja tiedätkö mitä? Meillä muilla tässä elämässä on sellainen ulottuvuus kuin aika. Oletko kuullut sellaisesta? Se aiheuttaa sellaisen ilmiön, että tilanne, joka pätee yhdellä hetkellä, ei välttämättä päde enää toisella hetkellä. Voit esimerkiksi nyt katsoa ulos ja nähdä lunta, mutta kun teet saman asian puolen vuoden kuluttua, sitä lunta ei enää olekaan. Eikös ole merkillistä?!
Yllättävän paljon näkyy olevan naisia, joilla on impulssikontrollin puutetta. Hups, rakastuin, tehdään lapsi, oot ihana isä. Ootkin ihan pska jätkä, haluan eron. Hups, tapasin vapaaviikolla ihanan Jorman ja se muutti heti mun luo ja me ollaan niin lovea. Hups, haluan Jormasta lasteni isän, kun se vain nyt tuntuu siltä. Hups, katson ikkunasta puolen vuoden päästä ja maha kasvaa ja se Jorma ei ookkaan siltikkään niin kauheen ihana ja ex-mieskin on löytänyt uuden ja sehän se kiukuttaa, kun sillä menee hyvin. Hups, nyt Jormankin kans on lapsi ja tämä kulkee vuoroviikoin mun ja Jorman luona ja toinen lapsi isänsä ja mun luona.
Hups, mutta nyt minä tapasin vihdoin sen oikeina jne......
Sinä voit mennä itkemään tuota levyäsi sitten johonkin muuhun ketjuun. Tässä puhutaan vuoroviikoista eikä siitä, että tehdään lapsia vuoden välein eri isille. Sinä ilmeisesti et ole koskaan pitkässä suhteessa ollut, jos et osaa hahmottaa, miten ihminen muuttuu ja ongelmia tulee vastaan vaikka muutama vuosi sitten kaikki on hyvin. Itse olin parisuhteessa 11 vuotta ja tein lapset hyvän miehen kanssa, mutta alkoholi vei miehen. Mitenköhän minä olisin sen voinut ennustaa monta vuotta etukäteen? Ja miten voit ennustaa vaikka vuosien päästä tapahtuvan pettämisen tai peliongelman? Ja uusi kumppani minulla on nyt 4 vuotta eron jälkeen, enkä ole hänen kanssaan tekemässä uusia lapsia enkä edes muuttamassa yhteen. En sanoisi impulssikontrolliani kovin levottomaksi, jos 15 vuoden sisällä olen päätynyt parisuhteeseen 2 miehen kanssa ja lapset ovat vain yhdelle miehelle eikä enempää tule.
Vaikka sinä tunnut käsittävän elämän ja paeisuhteet kovin lyhyinä ja hetkellisinä, totuus on se, että kun niitä vuosia vierii, kaikenlaista tapahtuu. Sitä kutsutaan elämäksi. Ehkä sinäkin sen ymmärrät joskus, kun vähän kasvat ja lähdet ulos sieltä tynnyristäsi.
Mutta tämä meni nyt taas asian vierestä mutta menkööt, että uuvatitkin pääsevät keskusteluun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan parempi että vanhemmat vaihtaisivat kämppää vuoroviikoin eivätkä lapset.
Meillä on tämmönen systeemi. Lapset asuu kotona ja me aikuiset vuorotellen täällä lasten kanssa ja vuorotellen "sinkkukämpässä". Pääosin menee ihan hyvin. Joskus tulee sanomista niin ku nyt viimeksi kun vaihdettiin. Mies tuli reissusta päin ja alkoi kiukuta, kun ei kaapissa ole ruokaa. Totesin vaan, että kaappi oli tyhjä kun tulin, eikä me syömättä oo oltu. Ole hyvä ja hae omat evääsi. Meillä ei makseta elareita. Kulut suunnilleen puoliksi. Tässä ratkaisi nimenomaan lasten etu. Allekirjoitan kyllä sen, että vuoroviikkosysteemi on aika huono, mutta toistaseksi mennään näin.
Miten lapsille riittää ruoka, kun kaapit päästetään tyhjenemään vanhempien kämpänvaihdon lähestyessä?
Hyvä isä ja hyvä puoliso on kaksi eri asiaa.