Olisi pitänyt elää nuoruus ihan eri tavalla

Ai olisi pitänyt viettää se kuten muut haluavat eikä kuten itse halusi?

Totta. Niin monta pi llua jäi käymättä oman tyhmyyden takia

Rellestin nuoruuden eikä siitä jäänyt mitään konkreettista käteen. Ei kuitenkaan kaduta koska olen kokenut paljon enemmän kuin moni muu ja nyt oikeasti aikuisena 30+ jaksaa ja huvittaa opiskella.

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se varmaan olisi pitänyt, mutta itse tein ratkaisuja joiden ajattelin olevan parhaita mahdollisia sillä hetkellä. Turha alkaa katumaan ja miettimään niitä, tulee vain katkeraksi. Nyt pitää elää parasta elämää mitä näillä eväillä pystyy. En halua katkeroitua, haluan olla tyytyväinen elämääni.

Niin minäkin tein ratkaisuja jotka tuntuivat sillä hetkellä hyvältä mutta ei ne sitten varmaan olleetkaan hyviä ratkaisuja.

Ainut mitä kadun on se etten opiskellut kunnolla.

Kukaan ei kertonut minulle että aikuisena ei ole automaattisesti aina rahaa eikä töihin mennä sinne minne huvittaa. Luulin että minulla on aikuisena omakotitalo. En tajunnut ette sellaista tule jos sössii raha-asiat.

Ei kukaan näitä kertonut ja kantapään kautta opin. Nyt olen omille lapsille painottanut opiskelujen tärkeyttä ja sitä että raha ei kasva puussa eikä sitä automaattisesti tule kun on aikuinen. Koitan myös kasvattaa heistä hyväitsetuntoisia ja ettei huoli ketä tahansa seurustelukumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Juuri näin - joillakin.Tosin yleensä niillä joilla oli nuorena helpointa on vanhempana vaikeaa.

Ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se varmaan olisi pitänyt, mutta itse tein ratkaisuja joiden ajattelin olevan parhaita mahdollisia sillä hetkellä. Turha alkaa katumaan ja miettimään niitä, tulee vain katkeraksi. Nyt pitää elää parasta elämää mitä näillä eväillä pystyy. En halua katkeroitua, haluan olla tyytyväinen elämääni.

Niin minäkin tein ratkaisuja jotka tuntuivat sillä hetkellä hyvältä mutta ei ne sitten varmaan olleetkaan hyviä ratkaisuja.

Niiden ratkaisujen kanssa on vain opittava elämään. Ei siinä mitään muuta sen kummempaa. Kyllä minäkin, jos minulla tämä järki olisi silloin ollut, olisin tehnyt paljon toisin, mutta sitä on ihan turha enää miettiä 20-30 vuotta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ainut mitä kadun on se etten opiskellut kunnolla.

Kukaan ei kertonut minulle että aikuisena ei ole automaattisesti aina rahaa eikä töihin mennä sinne minne huvittaa. Luulin että minulla on aikuisena omakotitalo. En tajunnut ette sellaista tule jos sössii raha-asiat.

Ei kukaan näitä kertonut ja kantapään kautta opin. Nyt olen omille lapsille painottanut opiskelujen tärkeyttä ja sitä että raha ei kasva puussa eikä sitä automaattisesti tule kun on aikuinen. Koitan myös kasvattaa heistä hyväitsetuntoisia ja ettei huoli ketä tahansa seurustelukumppaniksi.

Minä taas olen opiskellut kunnolla (yliopisto ja lisänä ammattitutkinto), mutta eipä ole omakotitaloa näkynyt. Ja sen aion omalle lapselle sanoa, että ei se "kunnon koulutus" ole mikään tae yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Juuri näin - joillakin.Tosin yleensä niillä joilla oli nuorena helpointa on vanhempana vaikeaa.

On ollut vaikeaa kaiken aikaa. Lapsuuden ja nuoruuden traumat vaivaavat yhä päivittäin.

On varmaan hyvin vähän niitä jotka ei katuisi mitään nuoruudestaan, joko tehtyjä tai tekemättömiä asioita. Ne jotka ei kadu mitään, ovat saaneet eväät tasapainoiseen ja itsevarmaan elämään jo lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Niinpä...

Mutta se oli kuitenkin aikaa, joka muokkasi minusta sen, mitä nyt olen.

Ainoa hetki, jossa voimme elää, on tämä hetki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Siksi ihmettelen omaa tytärtä joka on todella fiksu nuori. Keskittyy opiskeluun ja harrastuksiin ja säästää.

Kun nämä suuret linjat on näinkin hyvin, voi jostain tiskivuorosta joustaa mielellään.

Ei musta vaan olis ollu tuohon. Pääsee varmaan pitkälle vielä tuolla priorisoinnilla.

Katuu sitten myöhemmin tuotakin valintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Juuri näin - joillakin.Tosin yleensä niillä joilla oli nuorena helpointa on vanhempana vaikeaa.

Tuo on totta, moni ystäväni on valittanut miten elämä on lapsuuden jälkeen muuttunut vaan huonommaksi. Oman kurjan lapsuuden jälkeen kaikki muutokset ovat olleet parempaan, ja osaa arvostaa asioita kun on kokemusta siitä ettei ne ole itsestäänselvyyksiä.

Ei kellään ole kristallipalloa joka toimisi, kaikki tekevät virheitä, silloinkin kun on kunnolla harkittu ja yritetty toimia väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Juuri näin - joillakin.Tosin yleensä niillä joilla oli nuorena helpointa on vanhempana vaikeaa.

Tuo on totta, moni ystäväni on valittanut miten elämä on lapsuuden jälkeen muuttunut vaan huonommaksi. Oman kurjan lapsuuden jälkeen kaikki muutokset ovat olleet parempaan, ja osaa arvostaa asioita kun on kokemusta siitä ettei ne ole itsestäänselvyyksiä.

Ei kellään ole kristallipalloa joka toimisi, kaikki tekevät virheitä, silloinkin kun on kunnolla harkittu ja yritetty toimia väärin.

Höh, tietysti on yritetty toimia OIKEIN, mutta sitten jokin on muuttunut esim olosuhteissa.

Olen elänyt tähän mennessä melko värikkään ja todella omanlaisen elämän. Väkivaltaisten kotiolojen vuoksi olin vuosia erittäin ahdistunut ja stressaantunut sekä jollain tasolla persoonallisuushäiriöinen. Onnistuin kuitenkin opiskelemaan ja käymään töissä - vaikka uran alussa olikin jonkun verran sopeutumis- ja muita haasteita. Kävin vuosia myös terapiassa, mikä auttoi huomattavasti. Sittemmin muutin ulkomaille ja olen edennyt hyvin, tällä hetkellä elätän perheeni ja mieheni on koti-isänä. Olen onnellinen, että uskalsin ottaa riskejä: erota ihan hyvästä suhteesta peräti kaksi kertaa, että pääsin kansainvälistymään uralla. Muuttaa ulkomaille yksin vailla mitään turvaverkkoa, kontakteja ja aloittaa alusta. Olen kokenut intohimoisia ja paljon elämään antavia miessuhteita, joista on osa jäänyt ystäviksi. Sittemmin tapasin miehen, joka on itselleni täydellinen ja jonka kanssa perustimme perheen, ikää on vielä alle 35. Olen usein ihmeissäni, että miten elämäntarinani meni niin hyvin ja miksi kaikki otetut riskit ja päätökset ovat olleet sen arvoisia. Jatkoa ajatellen uskon, että kannattaa myös ottaa riskejä ja tehdä isojakin päätöksiä. Jos jotain olen oppinut niin sen, ettei koskaan kannata pelätä. 

Niinpä. Jospa olisinkin tiennyt, että lähdin opiskelemaan alaa, joka 35 vuoden kuluttua olisi lähes kadonnut.

Musta tuntuu jo nyt, että ois pitänyt elää täysillä eikä vaan tyytyä ja jämähtää siihen samaan vuosiksi, ja oon vasta 28......

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Niinpä...

Mutta se oli kuitenkin aikaa, joka muokkasi minusta sen, mitä nyt olen.

Ainoa hetki, jossa voimme elää, on tämä hetki.

Kyllä, se muokkasi minusta ahdistuneen aikuisen, jolla isoja vaikeuksia elämässä mt-ongelmien takia.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoruushan oli ihan parasta aikaa. En tekis mitään toisin.

Joillain oli, toisilla ei. Itse olin niin ahdistunut, että harkitsin itsemurhan tekemistä useaan otteeseen.

Niinpä...

Mutta se oli kuitenkin aikaa, joka muokkasi minusta sen, mitä nyt olen.

Ainoa hetki, jossa voimme elää, on tämä hetki.

Mutta jos ei halua olla sitä, mitä on nyt? Muistan hetken nuorena, kun ajattelin, että jos kaikki jatkuu samanlaisena, kuolen mieluummin nyt heti. Se olisi ollutkin parasta. Enää en pystyisi tekemään itsemurhaa, koska en pysty suhtautumaan epäonnistuneeseen elämääni niin tunteella.