Vaikean vanhemman hoitamisesta kieltäytyminen ja sen moraali

Tiedät itsekin, että toimintasi on täysin olosuhteisiin nähden normaalia. Oman mielenterveyden ylläpitäminen tulee ennen kaikkea muuta. Luultavasti et edes kykenisi hoitamaan äitiäsi traumojesi takia.

Kerroppa kokemuksistasi arvon opelle, niin näet miten suu pannaan kun lyödään karua todellisuutta eteen.

Nojoo, ymmärrän jos et halua hänelle avautua, mutta jos olisin sinun sijassasi niin pistäisin kyllä luun kurkkuun, niin paljon ärsyttää nuo asenteet.

T. Sairaanhoitaja, kaikenlaisia potilaita ja omaisia tavannut

No, tuota. Kohdallesi on osunut harvinainen poikkeus. Harvan äiti on väkivaltarikollinen ja syvästi mielisairas. Voisi olla poikkeus, että mikäli vanhemmasta on fyysistä vaaraa, niin ei tarvitse olla samassa tilassa.

Kyllä lakiin pitäisi laittaa takaisin jonkintasoinen velvollisuus huolehtia vanhemmistaan. Miksi se olisi enemmän yhteiskunnan kuin jälkeläisten tehtävä.

Ei kukaan ole velvollinen huolehtimaan vanhemmistaan. En ole yhteydessä omiini enkä tule koskaan olemaankaan. Huolehtikoon henkilökunta heistä.

On kummallista, että ammattilaiset valavat opiskelijoihin tällaista asennetta ja suhtautumista omaisiin. Aivan kuin aikuiset lapset silkkaa pahuuttaan kieltäytyisivät edes kohtaamasta enää vanhempiaan. Mietin syytä tämän taustalla, enkä sitä keksi. Koska en halua leimautua, en kommentoinut asiaa opetustilanteessa. ap

Ei kannata ottaa itseensä noista koulun puheista. Normaalilapsuuden viettäneille ei usein tule mieleenkään millaiset realiteetit jossain muussa perheessä on saattanut olla. Kertomuksesi on sellainen, että tuskin kukaan muukaan sinun sijassasi toimisi erilailla, jokaisella ihmisellä on oikeus puolustaa itseään.

Äänestän kanssa sitä, että tämän kauhistelevan open oppitunnilla kerrot ihan pokkana tuon tilanteen ja kysyt, miten kirvesäidin lapsen tulisi oikein suhtautua.

Minä kieltäytyisin hoitamasta omaa äitiäni, joka lyhyesti sanottuna ei ole ollut minulle mikään hyvä äiti koskaan. Minä en käyttäisi elämääni siihen että joutuisin uudelleen kuunnella sitä syyllistämistä ja voisin huonosti hänen seurassaan. En koe sitä mitenkään moraalisesti vääränä. En myöskään ajattele että sellaisessakaan tilanteessa on mitään väärää jossa perhesuhteet ovat lämpimät ja rakastavat. Ei sen pidä olla kenenkään velvollisuus hoitaa vasten tahtoaan toista. Jos itse tahtoo hoitaa niin siitä vaan.

T. Sote-alalainen

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ole velvollinen huolehtimaan vanhemmistaan. En ole yhteydessä omiini enkä tule koskaan olemaankaan. Huolehtikoon henkilökunta heistä.

Näin juuri! Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan. Huonosta perheestä on oikeus aikuisena irtautua.

Kukaan, ei yhtään kukaan ole velvollinen huolehtimaan omista vanhemmistaan. Eikä sellaiseen pitäisi koskaan voida velvoittaa. Ei edes silloin, vaikka vanhemmissa ei ole ollut mitään ns. vialla.

Varmaan hetken mietittyäsi ymmärrät että ne joihin opettaja viittaa, eivät ole vastaavanlaisista oloista.

On olemassa ”itsekkäitä paskoja” ihan oikeastikin.

Monen vanhuksen lapset ovat vielä työelämässä ja nuo hoidon järjestämiskokoukset ovat aina virka-aikana. Jos vanhus on kerran jo laitoshoidossa, hoidon järjestämiskokous ei ole sellainen äkillinen perheessä tapahtunut asia, jonka vuoksi työnantaja olisi velvollinen antamaan työntekijälleen palkatonta vapaata. Monilla omaiset asuvat vielä kaukana, mahdollisesti satojen kilometrien päässä, eikä sieltä piipahdeta lounastauolla mihinkään palaveriin. Vinkiksi alalle, että näitä kokouksia voisi ryhtyä järjestämään digitaalisesti eli esim Skype-neuvotteluina, jolloin olisi paremmat mahdollisuudet osallistuakin niihin. 

Aloittajan kohdalla on tietenkin selvää, että et halua hoitaa äitisi asioita.

Minusta ei voi tuomita. Esim. itse olen tämän asian kanssa kamppaillut viime vuosikymmenen. Äitini on henkisesti jälkeenjäänyt ja ollut suuren osan elämäänsä myös alkoholisti. Joten lapsuudessani on ollut kaikenlaista kamalaa: äidin vaihtuvia epämääräisiä kumppaneita, seksiä ja aikuisten juopuneiden alastomana kuljeskelua minun ollessa paikalla, ihan nälkää kun äippä ei juopumukseltaan saanut aikaiseksi ostaa ruokaa ja laittaa sitä lapselle, totaalista emotionaalista välinpitämättömyyttä, hylkäämisiä jo tosi pienenä yksin kotiin jopa päiviksi koska äidillä oli joku uusi ihastus toisella paikkakunnalla ja hän halusi mennä. Väkivaltainen äiti ei minua kohtaan sentään itse ollut, mutta ei mitenkään estänyt kumppaneitaan "antamasta minulle selkään" jos näitä sattui huvittamaan.

Olin jo päässyt lapsuuteni kanssa 40 v iässä aika lailla tasapainoon, ja myös sen kanssa että äitini ei voi sille mitään mikä on ollut. Ja että oli surullinen vahinko että sellainen ihminen sai lapsen, mutta sellaista sattuu, ja minä olen kuitenkin selvinnyt lapsuudestani huolimatta. Olin antanut äidilleni anteeksi sillä perusteella, ettei vajaakykyinen ihminen voinut valita.

Sitten alkoi kuitenkin vanhuus vaivata ja monenlainen oireilu paheni. Alkoholismi ei varmasti varsinaisesti auttanut asiaa. Koti alkoi olla vain epäsiistin sijaan hamstraaajaohjelmien kaatopaikka, josta tuli koko talon rappuun pahaa vinkeää hajua. Äiti alkoi puhua sekavia ja käyttäytyä oudosti. Kävin siivoamassa, hommasin kunnalta ateriapalvelun, tein kaiken mitä äiti vain antoi tehdä. Mutta sitten tuli vuosi sitten inhottava pommi: äiti oli veloissa kymmeniä tuhansia euroja. Laskujaan ja raha-asioitaan hän ei ollut antanut minun hoitaa, oli myös kieltäytynyt edunvalvojasta. Nyt minun olisi pitänyt auttaa hänet pois veloista, ettei tule vaikeuksia. En ole rikas, joten ei minulla ollut tuosta vaan heittää sellaista rahaa, enkä muutenkaan halua kyllä edes oman äidin täysin holtittomalla elämällä tekemiä velkoja maksaa. Joten sanoin, että velat menee sitten ulosmittaukseen, sinulta menee luottotiedot joten ostelu loppuu, ja sitten sinulle hommataan kunnallinen edunvalvoja tahdotpa tai et. 

Tästä eteenpäin äiti on ollut minulle todella ilkeä, ja puhuu sisaruksilleen ja näiden lapsille miten olen hylännyt hänet ja olen kelvoton, kylmä tytär. Kieltämättä en ole jaksanut enää oikein hänen asioitaan hoitaa, vaikka tiedänkin että esim. hänen saamansa kotiavun taso ei luultavasti ole hänen nykyiseen kuntoonsa nähden riittävä jne. Alkaa vaan ahdistaa koko hemmetin kuvio, kun mieleen tulee se että jo alle kouluikäisenäkin sain hoitaa sitä kelvotonta äitiä, ja nyt taas pitäisi, ja on vielä kiittämätön.

Eihän ihmisellä ole velvollisuutta huolehtia edes omista lapsistaan, ja niiden hankkiminen on sentään vapaaehtoista. Miksi ihmeessä siis vanhemmista?

Tietty sellainen järjestely voisi olla, että jos ei kiinnosta huolehtia, niin ei tarvitsisi odottaa perintöäkään.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen sotealaa ja koulussa puhuttiin omaisista, nimenomaan omista lapsista jotka eivät suostu hoitamaan vanhojen vanhempiensa asioita. Opettaja kauhisteli, miten jotkut aikuiset lapset eivät suurestakaan houkuttelusta ja pyytämisestä huolimatta tule edes hoidon järjestämiskokouksiin tai suostu ottamaan mitään kantaa vanhempiensa hoitoon. Että edes joskus osallistuisivat. Tällainen läheisten hylkääminen kertoo kuulemma ihmisen arvomaailmasta ja moraalista, eivätkä ne voi olla kovin hyviä. Omainen on itsekäs ja häntä voisi luonnehtia jopa julmaksi.

Lyhyesti: biologinen äitini on vaikeasti psyykkisesti sairas. Kun olin pieni, "meille" määrättiin perheensisäinen lähestymiskielto, koska äiti oli vaarallinen ja uhkasi tappaa meidät lapset. Emme tietenkään asuneet kotona vaan sijaiskodissa/laitoksessa. En ole ollut äidin kanssa tekemisissä vuosiin, en pysty, enkä voi kohdata häntä enää ikinä. Terapiasta huolimatta mieleeni on piirtynyt ikuisesti kuva äidistä kirves kädessä kun tuli koulumatkallani vastaan, tarkoituksena tappaa minut.

Kuinka moraaliton, itsekäs ja julma omainen olen kun en suostu hoitamaan häntä vanhana? Tai ottamaan kantaa yhtään mihinkään.

Opettaja on ihan kujalla ja sinä olet oikeassa. Sinulla ei ole mitään moraalista velvoitetta vanhempiasi kohtaan. Muista, että nuo opettajat sun muut jeesustelijat tulevat ns. normaaleista olosuhteista, joissa ei ymmärretä mitä kauheuksia vanhemmat saattavat lapsilleen tehdä. Terv. itsekin laitostaustainen hullun vanhemman lapsi 

Vierailija kirjoitti:

Äänestän kanssa sitä, että tämän kauhistelevan open oppitunnilla kerrot ihan pokkana tuon tilanteen ja kysyt, miten kirvesäidin lapsen tulisi oikein suhtautua.

Jos opettaja ei tajua ammattilaisena sitä, että ihmiset tulevat erilaisista olosuhteista ja kieltäytymisellä hoitamasta omaa vanhempaa saattaa olla joku syy, ei se ole ap:n tehtävä alkaa aikuista ihmistä opastamaan. Luulisi, että opettaja olisi kuullut vaikkapa insestistä - tulisiko siinä tilanteessa hänen mielestään pakottaa uhri hoitamaan kiduttajaansa. Ei hyvää päivää. 

Pidä ap nyt pää kasassa ja muista, että matkan varrella tulee paaaljon näitä pumpulissa kasvaneita neuvojia vastaan. He eivät tiedä mitään mitä olet kokenut ja valitettavasti joskus käy niinkin, että vaikka heille kertoisi, he eivät välitä vaan yrittävät pakottaa sinut omaan muottiinsa. Niin kävi minullekin nuorena ja sain kokea monia kovia pettymyksiä. Kunhan saat ikää (oletan että olet kohtalaisen nuori), alat kyllä tunnistaa idiootit ja osaat pitää omat rajasi/puolesi, etkä välitä mitä muut ajattelee. Mukavaa jatkoa :)

Perintöä ei ole ainakaan ap:lle luvassa, ainoa mitä halutessani saisin, on noin puolen miljoonan euron velat koostuen pikavipeistä, maksamattomista laskuista, vahingonkorvauksista ja ties mistä. Kun elämä menee oikeasti päin p ersettä, se menee, eikä mitään perintöjä ole olemassakaan joista lapset voisivat hyötyä, hoitivat eli eivät. Henkinen perintö tietysti tulee.

Kylläpä alkoi ihan ärsyttämään tuo opettaja. Samanlaisia hölmöjä oli sote-alan opettajina jo parikymmentä vuotta sittenkin. On ihan uskomatonta, että he voivat olla noin pihalla todellisuudesta. Jos olisin asianosainen, tekisin valituksen.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen sotealaa ja koulussa puhuttiin omaisista, nimenomaan omista lapsista jotka eivät suostu hoitamaan vanhojen vanhempiensa asioita. Opettaja kauhisteli, miten jotkut aikuiset lapset eivät suurestakaan houkuttelusta ja pyytämisestä huolimatta tule edes hoidon järjestämiskokouksiin tai suostu ottamaan mitään kantaa vanhempiensa hoitoon. Että edes joskus osallistuisivat. Tällainen läheisten hylkääminen kertoo kuulemma ihmisen arvomaailmasta ja moraalista, eivätkä ne voi olla kovin hyviä. Omainen on itsekäs ja häntä voisi luonnehtia jopa julmaksi.

Lyhyesti: biologinen äitini on vaikeasti psyykkisesti sairas. Kun olin pieni, "meille" määrättiin perheensisäinen lähestymiskielto, koska äiti oli vaarallinen ja uhkasi tappaa meidät lapset. Emme tietenkään asuneet kotona vaan sijaiskodissa/laitoksessa. En ole ollut äidin kanssa tekemisissä vuosiin, en pysty, enkä voi kohdata häntä enää ikinä. Terapiasta huolimatta mieleeni on piirtynyt ikuisesti kuva äidistä kirves kädessä kun tuli koulumatkallani vastaan, tarkoituksena tappaa minut.

Kuinka moraaliton, itsekäs ja julma omainen olen kun en suostu hoitamaan häntä vanhana? Tai ottamaan kantaa yhtään mihinkään.

Minusta moraalisesti arveluttavampaa olisi että ottaisit kantaa hoitoon tai hoitaisit.

En tiedä onko hänellä muita läheisiä tai onko hänellä jo edunvalvoja ellei sen verran ehkä joudut jossakin vaiheessa ottamaan kantaa että sellaisen hänelle joskus hankit. Silloinkaan ei ole mikään välttämättömyys häntä tavata.

Joskus ne on ne vanhemmat jotka haluavat eroon lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Minuun laitettiin välit poikki koska he suuttuivat kaksoselleni.