Lue keskustelun säännöt.
Miksi en opi puhumaan englantia kunnolla?
18.01.2019 |
Luen englanninkielistä kirjallisuutta, katson sarjoja ja uutisia englanniksi ja olen opiskellut kieltä koulussa ala-asteella ja lukiossa.
Mutta aina kun joudun puhumaan englantia ( melko usein) en osaakkaan muodostaa lauseita niin että ne olisivat kieliopillisesti oikein. Aikamuodoissa tapahtuu virheitä ja epäloogisuuksia, ja vaikka tiedän sanajärjestykset teoriassa ( subjekti, predikaattia, objekti, tapa, paikka,aika) en vain saa niitä ulos.
Olenko tyhmä vai mikä mättää?
Kommentit (61)
Stressi on se joka estää toimintasi. Miksi pitäisikään muodostaa sanoja samoilla lauserakenteilla tai kielikuvilla riittää kun ymmärrät ja osaat vastata niin että sinut ymmärretään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Telle54 kirjoitti:
Onko sinulla mahdollisesti lukihäiriö, jossain oli juttu lukihäiriöisillä ongelmia vieraan kielen oppimisessa /ymmärtämisessä.
Se voi vaikuttaa myös kuullun ymmärtämiseen.
Pojalla on lukihäiriö, mutta on siis todella hyvä englannissa. Kirjoittamisessa menee hänellä helposti konsonantit sekaisin, mutta puheessa ei huomaa mitään. Ja on siis seiskalla.
Itselläni ei koskaan ole todettu lukivaikeutta, vaikka kai lievä sellainen periaatteessa mahdollinen olisikin. Sehän on, nykytiedon valossa, vahvasti periytyvä ominaisuus.
Ap
Ei kaikki vaan opi, melkein 20 vuotta briteissä asunut sukulaiseni, joka on siellä myös itsensä korkeasti yliopistossa kouluttanut, ei todellakaan osaa englantia hyvin. Sekä lausuminen, että kielioppi ihan päin peetä, mutta mennä porskuttaa, koska tulee kuitenkin ymmärretyksi.
Vierailija kirjoitti:
Firmaan kannattaisi varmaan palkata joku, joka osaa englantia sujuvasti.
En tarvitse työssäni englantia juurikaan, vapaa-ajalla kylläkin.
Ap
Älä stressaa, mutta keskity siihen mitä sanot. Opettele fraaseja. Niitä voi aina toistella jos tulee blokki muun sanottavan suhteen ja välttyy epämukavilta hiljaisuuksilta. Ja sitä paitsi, mitä muuta puhe on kuin fraaseja fraasien perään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Italia polveutuu latinasta, ihan kuten suomi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koitappa puhua päässäsi englanniksi. Kun opit ajattelemaan englanniksi niin puhekin alkaa soljua luontevasti. Jos joudut joka kerta miettimään lauseen ensin suomeksi ja sen jälkeen kääntämään sen päässäsi englanniksi niin eihän siitä puheesta koskaan tule sujuvaa.
Itselläni riippuu ihan täysin aiheesta josta keskustellaan. Toiset aiheet vievät mennessään ja siksi niistä on helmpompi puhua oikein termein ja lauserakentein. En juurikaan puhu Suomeakaan jos aihe ei minua kiinnosta. Sitten onkin se asia että mihin tässä verrataan? Ei kenestäkään tule kirjailijaa ilman intohimoa lahjakkuus on vain pieni osa, vaan siihen on oletava se intohimo ja sitä kieltä on haluttava käyttää hieman erikoisesen kuvainnollisesti verrattuna arkikieleen. Ei minustakaan saa runoilijaa vaikka olenkin natiivi suomalainen...................................
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Englannissa on niin hirveästi tasoja ja piilomerkityksiä, että se tekee kielen oppimisesta haasteellista natiiveillekin. Ei vaikkapa Suomessa pysty ihmisen puhetavasta päättelemään hänen älyn lahjojaan ja hankkimansa koulutuksen laatua niin kuin Englannissa pystyy. Minustakin tuntuu, että moni muu kieli on paljon suoraviivaisempi ja ne voi ottaa kirjaimellisemmin. Ei tarvitse miettiä missä yhteydessä mitäkin voi sanoa, riittää että osaa yhdellä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Juu tuota on tutkittu, ja natiivitason kielenomaksuminen on todennäköisintä noin 8-10-vuotiaaksi asti. Kymmenen ikävuoden jälkeen kielten oppimiskyky lähtee selvään laskuun ja natiivitasolla kieliopin ymmärryksen ja ääntämyksen omaksuminen on lähes mahdotonta. 17-18-vuotiaat pystyvät vielä suht hyvin omaksumaan kielioppia (ei kuitenkaan natiivitason ymmärryksen tasoisesti), mutta sen jälkeen sekin on hankalampaa. Senpä takia onkin vähän ironista, että Suomessa vieraiden kielten opiskelu alkaa vasta kun tuo raja, jolloin aivot pystyisivät parhaiten omaksumaan vieraita kieliä, on jo ohitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Italia polveutuu latinasta, ihan kuten suomi
Italia on kehittynyt latinasta, mutta suomi ei tosiaan ole. Latinassa ja suomessa käytetään sijamuotoja, mutta muuta yhteistä niillä ei ole. Italia on suomalaiselle helppo kieli omaksua ääntämisen kannalta, englantilaiselle se on jo paljon vaikeampi. Englantilaiselle sitten taas ranska on jo helpompi kieli kuin suomalaiselle. Britit tai jenkit eivät välttämättä ole kovin innokkaita kielenopiskelijoita, isossa joukossa toki heitäkin on ja toki korkeakoulutetut aina opiskelevat edes hieman vieraita kieliä, mutta tavis, tai ei kovin koulutettu jenkki tai britti uskoo pärjäävänsä äidinkielellään. Sata vuotta sitten suomalaisen olisi pitänyt opiskella englannin sijasta saksaa tai ranskaa koulussa. Enkusta tuli uusi lingua franca vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ne kieliopillisesti oikein ole edes briteillä ja jenkeillä.Onneksi et tarkoittanut ääntämistä kuten natiivi.
Ei natiiveilla niitä kielioppivirheitä kyllä yleensä hirveästi ole. Puhekieltä voi olla, mutta se ei ole sama asia kuin kielioppivirhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Englannissa on niin hirveästi tasoja ja piilomerkityksiä, että se tekee kielen oppimisesta haasteellista natiiveillekin. Ei vaikkapa Suomessa pysty ihmisen puhetavasta päättelemään hänen älyn lahjojaan ja hankkimansa koulutuksen laatua niin kuin Englannissa pystyy. Minustakin tuntuu, että moni muu kieli on paljon suoraviivaisempi ja ne voi ottaa kirjaimellisemmin. Ei tarvitse miettiä missä yhteydessä mitäkin voi sanoa, riittää että osaa yhdellä tavalla.
Ei siinä sen enempää tasoja ja piilomerkityksiä ole kuin esimerkiksi suomessakaan, mistä olet tuollaisen käsityksen saanut? Koulutuksen ja muun voi toki päätellä aksentista.
Pitäisi järkätä kaikille paikkakunnille englannin keskustelupiirejä. Ihmiset joisi vaikka kahvia ja puhuisi englantia. Varsinkin jos saisi jonkun natiivin mukaan niin olisi mahtava. Sille natiiville tarjottaisiin kahvit ja paakelssit palkkioksi.
reert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne kieliopillisesti oikein ole edes briteillä ja jenkeillä.Onneksi et tarkoittanut ääntämistä kuten natiivi.
Ei natiiveilla niitä kielioppivirheitä kyllä yleensä hirveästi ole. Puhekieltä voi olla, mutta se ei ole sama asia kuin kielioppivirhe.
Objekteista tulee verbejä.Voisin väittää kielioppivirheeksi.Prinssi Charles kritisoi kovasti Amerikan englantia.
ertewrt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieras kieli pitäisi opetella ennen 8:aa ikävuotta, jos haluaa oppia puhumaan kuin natiivi. Sen jälkeen myöhäistä ellei ole kielellisesti lahjakas.
Tämä lienee totta. Mutta oma kokemus on myös, että jotkut kielet on aikuisena helpompaa oppia kuin toiset.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle englanti on aina ollut aika vaikeaa vaikka olen asunutkin pari vuotta briteissä. Ääntäminen on tästä huolimatta ihan rallienglantitasoa, en osaa niitä intonaatioita enkä kaikkia perusäänteitäkään kunnolla. Lisäksi englannin kielen monet ilmaisut on jotenkin ainakin itselleni suomalaisena vaikeita ja vieraita, ne on täytynyt erikseen opetella eikä mikään "vaisto" sano mitään.
SIksi olinkin yllättynyt, kun olin töistä vierailevana "tähtenä" projektissa Italiassa puolitoista vuotta, että se kieli tuntuikin jotenkin tosi helpolta. Minulla ei ollut edes alunperin ajatus opetella italiaa, koska firman virallinen kieli on englanti ja sillä pärjää. Mutta aika äkkiä alkoi tarttua ilmaisuja, sitten opettelin perusjuttuja kuten numerot, tervehdyksiä, miten kysytään hintaa tai reittiä. Ääntäminen oli helppoa ihan heti. Kielioppi ehkä suunnilleen yhtä vaikeaa kuin englannissa, mutta sitten taas muuten ilmaisut ja kielen yleinen luonne, tapa ilmaista asioita vertauksin ja kielikuvin tms. istui heti suomalaiselle.
Englannissa on niin hirveästi tasoja ja piilomerkityksiä, että se tekee kielen oppimisesta haasteellista natiiveillekin. Ei vaikkapa Suomessa pysty ihmisen puhetavasta päättelemään hänen älyn lahjojaan ja hankkimansa koulutuksen laatua niin kuin Englannissa pystyy. Minustakin tuntuu, että moni muu kieli on paljon suoraviivaisempi ja ne voi ottaa kirjaimellisemmin. Ei tarvitse miettiä missä yhteydessä mitäkin voi sanoa, riittää että osaa yhdellä tavalla.
Ei siinä sen enempää tasoja ja piilomerkityksiä ole kuin esimerkiksi suomessakaan, mistä olet tuollaisen käsityksen saanut? Koulutuksen ja muun voi toki päätellä aksentista.
Ota selvää, edessäsi on hyvin laaja ja monipuolinen oppimiskokemus.
Itse tykkään erityisesti brittienglannin ironiasta. Sanotaan yhtä, mutta tarkoitetaan ihan muuta. Ja kaiken ihanan, pirteän kohteliaisuuden ja sentimentaalisuuden takana on umpikyyninen, suorastaan julma realismi, joka jättää jopa suomalaisen ankeuttajan kauas taakseen. Briteillä on kyky elää koko elämä kuin se olisi komedia, jonka vain samoista lähtökohdista ponnistava tunnistaa tragediaksi. Ja tietenkin amerikkalaisilla on omat outoutensa. Britti tajuaa välittömästi, että toinen pitää häntä ääliönä esim. sanomalla "with the greatest respect,...", mutta jo monilta amerikkalaisilta tällainen piiloveetuilu menee ohi.
https://www.independent.co.uk/life-style/british-sarcasm-americans-tran…
Firmaan kannattaisi varmaan palkata joku, joka osaa englantia sujuvasti.