Sinä, joka ahdistut huomiosta : Miksi?

Kaikki huomio tuntuu kiusalliselta, tai alkaa hiljalleen tuntua, vaikkei sitä aluksi olisi ollutkaan. Esim tuntemattomammassa porukassa saatan alkuun höpöttää ja pitää juttua yllä, mutta jossain vaiheessa epävarmuus hiipii, kun en tiedä mitä porukka oikeastaan minusta ajattelee. Saatan myös möläyttää tai ilmaista jonkun asian jotenkin oudosti, mikä alkaa kaduttaa myöhemmin. Olen myös introvertti, joten alkaa ahdistaa, jos vastuu keskustelun jatkumisesta onkin yhtäkkiä minun harteillani kokonaan. Silloin ehkä minusta ei pidetäkään, kun kerran muut eivät haluakkaan jutella. Lopulta sanon asiani mahdollisimman nopeasti ja lyhyesti, etten veisi turhaan aikaa muilta, ja varastaisi huomiota. Työssä esiintyminen taas ei haittaa, koska siinä minulla on selkeä rooli, ja tietty sapluuna jolla mennään.

Kehuja en osaa ottaa vastaan, vaan sorrun aina vähättelemään kehuttua asiaa. En tiedä miten pitäisi reagoida. Aika harvoin minua kyllä kehutaan. Olen mielelläni vähän seinäruusu. Olisi ihan hirveää olla julkkis tai jotenkin muuten tunnettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Todella huonolta ja saa miettimään, miksi ne niin tekevät. Kyllähän siellä joku ikävä vaikutin on taustalla. -eri.

Tämä on todella ikävää kuulla. Tuntuuko tältä aina? Onko poikkeuksia?

Vierailija kirjoitti:

Olen hyvin ruma ja epäonnistunut ja ahdistun kaikenlaisesta huomiosta, koska luultavasti ihmiset vain säälivät minua. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli kamala ja erittäin traumaattinen.

Toivon sinulle paljon kaikkea hyvää. En sääli, vaan ihailen heitä jotka ovat paljosta selvinneet. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kaikki huomio tuntuu kiusalliselta, tai alkaa hiljalleen tuntua, vaikkei sitä aluksi olisi ollutkaan. Esim tuntemattomammassa porukassa saatan alkuun höpöttää ja pitää juttua yllä, mutta jossain vaiheessa epävarmuus hiipii, kun en tiedä mitä porukka oikeastaan minusta ajattelee. Saatan myös möläyttää tai ilmaista jonkun asian jotenkin oudosti, mikä alkaa kaduttaa myöhemmin. Olen myös introvertti, joten alkaa ahdistaa, jos vastuu keskustelun jatkumisesta onkin yhtäkkiä minun harteillani kokonaan. Silloin ehkä minusta ei pidetäkään, kun kerran muut eivät haluakkaan jutella. Lopulta sanon asiani mahdollisimman nopeasti ja lyhyesti, etten veisi turhaan aikaa muilta, ja varastaisi huomiota. Työssä esiintyminen taas ei haittaa, koska siinä minulla on selkeä rooli, ja tietty sapluuna jolla mennään.

Kehuja en osaa ottaa vastaan, vaan sorrun aina vähättelemään kehuttua asiaa. En tiedä miten pitäisi reagoida. Aika harvoin minua kyllä kehutaan. Olen mielelläni vähän seinäruusu. Olisi ihan hirveää olla julkkis tai jotenkin muuten tunnettu.

Julkisuus olisi kieltämättä minustakin hirveää. Siinä mittakaavassa huomio tuntuu enemmänkin sairaalta kyttäämiseltä, kaikki omat asiat lööpeissä.

Kehuihin voi reagoida vaikka vain sanomalla kiitos. :) ehkä muut eivät vain ole yhtä taitavia sosiaalisesti ja keksi juttelun aiheita. Itse en ainakaan aina keksi ja silloin olen hiljaa, vaikka haluaisin pitää keskustelua yllä. Kaltaisesi ihmiset ovat tosi kivoja, kun osaavat silloinkin sanoa jotain.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Koulussa kiusattiin ja jos sain/hain huomiota (viittasin, vastasin oikein, puhuin muille tvs) siitä palkittiin kiusaamalla. Siitä syystä olen ja pysyn seinäruusuna. Huomiohakuiset ihmiset ei haittaa, en minäkään teitä ymmärrä, mutta jos et minua häiritse niin hae vain huomiota (joltain muulta). Sellaiset ihmiset, jotka alkaa määräillä muita esim tyhy päivillä osallistumaan kyllä ärsyttää.

Kiusaajat ovat alinta kastia. Julmaa kohtelua olet joutunut kokemaan.

En omasta mielestäni ole huomionhakuinen, vaikka positiivisesta huomiosta nautin. :) Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Vaivaannuttavalta

-eri

Entä tuntuuko kuitenkin jälkeen päin kivalta vaikka tilanteessa olisi vaivaantunut olo? Ap

Eipä oikeastaan, vaan asian yrittää unohtaa.

Ahdistuin ennen kaikesta huomiosta todella paljon. Olin koulukiusattu. Lisäksi isossa perheessä kasvanut introvertti, jäin paitsi hyvästä huomiosta. Opin että huomio on jotain pahaa. Jos erotun muista, käy huonosti.

Yritin pitkään sulautua massaan. En tiennyt miten ottaa vastaan kohteliaisuus. Ihmisjoukossa oleminen oli jo tuskaa. Tuntui että kaikki tuijottavat halveksien.

En kuitenkaan ollut kovin hyvä sulautumaan. Aina erotuin. Ihmiset sanoivat että olen erikoinen, vaikka niin yritin olla normaali. Kuulin myös että olen hyvin kaunis. En tiennyt mitä ajatella. Sain paljon huomiota etenkin miehiltä, minä, koulun ällötys. Se oli ahdistavaa, mutta myös outoa ja mukavaa. Tarkoittivatko he sitä todella?

Lopulta luovutin. Olin hyvin onneton, koska yritin niin kovasti sulautua onnistumatta. Paskat! Jotain naksahti päässäni ja annoin mennä. Olin juuri sellainen kuin halusin. Ostin kauniita vaatteita, joita en aiemmin uskaltanut käyttää. Tein elämän valintoja sen perusteella mitä halusin, en mitä kuului valita. Se oli pelottavaa, hirveää, jännittävää, hullua. Ja vapauttavaa!!!

Kukaan ei kuollut. Toiset ystävät lähtivät. Toiset lähenivät. Sain uusia ystäviä, niitä jotka pitävät minusta tälläisenä. Ensin meni ehkä överiksi ja uusi vapaus nousi hattuun. Vähitellen tasoutuin ja rauhoituin. Nykyään koen olevani tasapainossa, onnellinen, vapaa. En välitä olenko massaa vai yksisarvinen, saanko massoittain huomiota vai en yhtään. Olen minä ja se riittää. Kiva on saada hyvää huomiota, mutten tarvi sitä saadakseni oikeuden olla minä. Jos saan ikävää huomiota, mietin voinko oppia jotain ja sitten jatkan elämää.

Kateelliset, juoruilijat ja Kiusaajat eläkööt omassa Paskassaan. En kuole siihen jos joku ei pidä minusta. Jos joku uskoo tyhjänpäiväisiä juoruja, oma on häpeänsä ja ehkä menetyksensäkin. Mulla on elämässä onni olla ympäröity ihmisillä, jotka tykkää musta myös kun olen syvältä, sellaisena kuin olen. Mulla on kaikki mitä tarvitsen, vaikka en yritäkään piiloutua johonkin rooliin. :)

Up.

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastan huomiota ja haluan ymmärtää tätä yleistä suomalaista ilmiötä. En kehtaa kysellä livenä, joten kysyn anonyymisti täällä.

Miksi ahdistut huomiosta?

Ahdistutko sekä posiitivisesta että negatiivisesta huomiosta?

Onko lapsuudessasi, kasvatuksessasi jotain selittävää?

Toivoisitko muutosta?

Miten muutos voisi tapahtua?

Voiko toinen ihminen auttaa?
Ärsyttääkö kaltaiseni persoona, joka häpeämättömästi nauttii huomiosta? Miksi?

Jos se huomio on ansaittua, niin ei ärsytä. Esimerkiksi jos joku on lahjakas esiintyjä, osaa viihdyttää, on erityisen mielenkiintoinen, sanavalmis jne. Mutta jos haluaa huomiota vain huomion vuoksi, vaikkei ole tarjota mitään vastapanosta sitä huomiota vastaan, niin sellainen ärsyttää. Sellaiset ihmiset vievät energiaa eivätkä anna mitään tilalle. 

Kokemus. Aina kun otettu jotenkin erityisesti minut "huomioon", se on johtunut siitä että minusta ollaan yritetty hyötyä jollain tavalla. Ennen olin innoissani huomiosta, nyt vältän sitä etten enää joutuisi kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuin ennen kaikesta huomiosta todella paljon. Olin koulukiusattu. Lisäksi isossa perheessä kasvanut introvertti, jäin paitsi hyvästä huomiosta. Opin että huomio on jotain pahaa. Jos erotun muista, käy huonosti.

Yritin pitkään sulautua massaan. En tiennyt miten ottaa vastaan kohteliaisuus. Ihmisjoukossa oleminen oli jo tuskaa. Tuntui että kaikki tuijottavat halveksien.

En kuitenkaan ollut kovin hyvä sulautumaan. Aina erotuin. Ihmiset sanoivat että olen erikoinen, vaikka niin yritin olla normaali. Kuulin myös että olen hyvin kaunis. En tiennyt mitä ajatella. Sain paljon huomiota etenkin miehiltä, minä, koulun ällötys. Se oli ahdistavaa, mutta myös outoa ja mukavaa. Tarkoittivatko he sitä todella?

Lopulta luovutin. Olin hyvin onneton, koska yritin niin kovasti sulautua onnistumatta. Paskat! Jotain naksahti päässäni ja annoin mennä. Olin juuri sellainen kuin halusin. Ostin kauniita vaatteita, joita en aiemmin uskaltanut käyttää. Tein elämän valintoja sen perusteella mitä halusin, en mitä kuului valita. Se oli pelottavaa, hirveää, jännittävää, hullua. Ja vapauttavaa!!!

Kukaan ei kuollut. Toiset ystävät lähtivät. Toiset lähenivät. Sain uusia ystäviä, niitä jotka pitävät minusta tälläisenä. Ensin meni ehkä överiksi ja uusi vapaus nousi hattuun. Vähitellen tasoutuin ja rauhoituin. Nykyään koen olevani tasapainossa, onnellinen, vapaa. En välitä olenko massaa vai yksisarvinen, saanko massoittain huomiota vai en yhtään. Olen minä ja se riittää. Kiva on saada hyvää huomiota, mutten tarvi sitä saadakseni oikeuden olla minä. Jos saan ikävää huomiota, mietin voinko oppia jotain ja sitten jatkan elämää.

Kateelliset, juoruilijat ja Kiusaajat eläkööt omassa Paskassaan. En kuole siihen jos joku ei pidä minusta. Jos joku uskoo tyhjänpäiväisiä juoruja, oma on häpeänsä ja ehkä menetyksensäkin. Mulla on elämässä onni olla ympäröity ihmisillä, jotka tykkää musta myös kun olen syvältä, sellaisena kuin olen. Mulla on kaikki mitä tarvitsen, vaikka en yritäkään piiloutua johonkin rooliin. :)

Hienoa kuulla, että olet päässyt noin hyvään tilanteeseen! Vaatii varmasti paljon rohkeutta!

Vierailija kirjoitti:

Jos se huomio on ansaittua, niin ei ärsytä. Esimerkiksi jos joku on lahjakas esiintyjä, osaa viihdyttää, on erityisen mielenkiintoinen, sanavalmis jne. Mutta jos haluaa huomiota vain huomion vuoksi, vaikkei ole tarjota mitään vastapanosta sitä huomiota vastaan, niin sellainen ärsyttää. Sellaiset ihmiset vievät energiaa eivätkä anna mitään tilalle. 

Hyvä pointti, paljon riippuu siitä mitä on antaa muille.

Varsinaisesti en tarkoittanut sellaista, että erityisesti yrittäisi saada huomiota. Vaan että jos saa sellaista (positiivista), ei kiusaannu vaan nauttii. Toki usein huomiosta nauttiminen voi luonnollisesti yhdistyä sen tietoiseen hakemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kokemus. Aina kun otettu jotenkin erityisesti minut "huomioon", se on johtunut siitä että minusta ollaan yritetty hyötyä jollain tavalla. Ennen olin innoissani huomiosta, nyt vältän sitä etten enää joutuisi kärsimään.

Kuulostaa tosi kurjalta. Onpa sulla lieroja ihmisiä ympärilläsi. Toivottavasti löydät parempaa seuraa.

Olen typerä ja tyhjänpäiväinen ihminen joka elää varjoissa. Pyrin kuitenkin toimimaan joskus sillanrakentajana esim.pieness' ryhmässä tai toisilleen vieraiden ihmisten välillä niin että kaikilla olisi hyvä olla. Jos joukko on isompi niin vetäydyn. Tosin jos joku aihe liipaisee läheltä omia arvojani niin saatan esittää mielipiteeni. Lisäksi puolustan heikompaa.  En ole supliikki enkä kaunis. Ihmiset mulkoilevat nykyisin ja iän myötä miehetkään eivät enää perään katsele enkä sitä kaipaakaan. Olen täysi nolla mielestäni eikä typerät ajatukseni varmaan kiinnosta ketään ja siksi en halua olla esillä. 

Kyllä, mutta nykyään harvemmin kuin aiemmin. Syynä lapsuudessa/ nuoruudessa koetut koulukiusaaminen ja tietynlainen vanhempieni välinpitämättömyys asiaa kohtaan. Kunnollisten ystävyyssuhteidenkin muodostaminen on minulle tämän takia haasteellista. Lisäksi minun on vaikea luottaa ihmisiin, koska tietyt ihmiset ovat käyttäneet luottamustani hyväkseen. Kuitenkin oon oppinut tämän elämäni aikana myös sen tärkeän viisauden, että kaikkia ei voi miellyttää. Minä olen oma itseni ja jos mä en jollekin kelpaa sellaisena, niin en voi sillle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen typerä ja tyhjänpäiväinen ihminen joka elää varjoissa. Pyrin kuitenkin toimimaan joskus sillanrakentajana esim.pieness' ryhmässä tai toisilleen vieraiden ihmisten välillä niin että kaikilla olisi hyvä olla. Jos joukko on isompi niin vetäydyn. Tosin jos joku aihe liipaisee läheltä omia arvojani niin saatan esittää mielipiteeni. Lisäksi puolustan heikompaa.  En ole supliikki enkä kaunis. Ihmiset mulkoilevat nykyisin ja iän myötä miehetkään eivät enää perään katsele enkä sitä kaipaakaan. Olen täysi nolla mielestäni eikä typerät ajatukseni varmaan kiinnosta ketään ja siksi en halua olla esillä. 

Et mitenkään voi olla täysi nolla. Puolustat heikompaa, vaikka olet ujo/vetäytyvä. Se on hatunnoston arvoinen paikka. Sinullakin on varmasti paljon annettavaa, joka nyt jää vakan alle piiloon. :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, mutta nykyään harvemmin kuin aiemmin. Syynä lapsuudessa/ nuoruudessa koetut koulukiusaaminen ja tietynlainen vanhempieni välinpitämättömyys asiaa kohtaan. Kunnollisten ystävyyssuhteidenkin muodostaminen on minulle tämän takia haasteellista. Lisäksi minun on vaikea luottaa ihmisiin, koska tietyt ihmiset ovat käyttäneet luottamustani hyväkseen. Kuitenkin oon oppinut tämän elämäni aikana myös sen tärkeän viisauden, että kaikkia ei voi miellyttää. Minä olen oma itseni ja jos mä en jollekin kelpaa sellaisena, niin en voi sillle mitään.

Se on kyllä traagista, jos vanhempasi ovat tienneet kiusaamisesta, mutta olleet välinpitämättömiä? Toivottavasti löydät ihmisen/ihmisiä joihin vähitellen oppia luottamaan. Se on totta, ettei kaikkia mitenkään voi miellyttää. Olisi hyvä kaikille muistaa tämä fakta.

ap

Ap kaipaa sitä huomiota selvästi