Sinä, joka ahdistut huomiosta : Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistun huomiosta sekä negatiivisesta että positiivisesta. En näe mitään tarvetta henkilökohtaiselle huomiolle. En ole yhtään turhamainen/ itsekeskeinen. Mielestäni kypsä ihminen ei hae itselleen huomiota, vaan keskittyy esim töissä asian ratkaisuun ja laajempiin kokonaisuuksiin. Vapaa-ajalla huomio voi olla vaikka yhteisessä tekemisessä tai keskustelun aiheessa, ei yksittäisessä ihmisissä. Pidän huomionhakuisia ihmisiä lapsellisina, itsekeskeisinä, tyhminä ja rasittavina. En missään nimessä haluaisi olla itse tuollainen, enkä todellakaan kaipaa kenenkään apua muuttaaksesi epäkypsemmäksi huomiohuo€aksi. Todellakin ärsytetätte, isoja vauvoja, kasvavakaa aikuisiksi. Kysymys kuuluukin: onko huomiohu€tien psyykkisessä kehityksessä joku kupru?

Samaa mieltä, huomiohuorat ne tässä ”hoitoa” tarvitsisi. Eivät ole järin älykkäitä...

No, tuo on ikävä kyllä suomessa totta.

Ap selittää miten hyvältä tuntuu, kun kaverit kehuu ringissä ja huomioi....ap, suomalaisessa kulttuurissa ne pilkkaa sua tuolla tavalla ja sä et tunnu tajuavan sitä.

Tietysti ihan sama, jos käytät tuota jonain "lähteenä" ap, etkä välitä todellisesta tarkoitusperästä asiassa, mutta vaikutat ainakin luulevan, että tuollainen kehuminen on jotain positiivista.

Mitä tarkoitat lähteellä?

Kyllä mä nyt aidosti uskon että jos ystäväni kehuu minua, kyseessä ei ole pilkka. Kuulostaa muuten todella oudolta "ystävyydeltä". Ap

Vierailija kirjoitti:

En ahdistu huomiosta, en tosin sitä erityisemmin kaipaakaan. Sen sijaan huomionkipeät ihmiset ovat aina jollain tavalla ahdistavia. 

Vaikutat siis tasapainoiselta. Ap

Luulen yhden syyn olevan kasvatuksessa. Meillä kotona tehtiin selväksi se, kuinka tyhmä olen eikä mielipiteelläni ole merkitystä. Huomion hakemista paheksuttiin ja ihanteena oli mahdollisimman hiljainen sekä vaatimaton ihminen. Minun on hirveän vaikeaa olla esillä, koska uskon edelleen olevani tyhmä, jota kukaan ei oikeasti halua edes kuunnella.

Jos olisin ikäni ollut "näkymätön" ja joutuisin hakemaan huomiota saattaisin suhtautua siihen eri tavalla. Mutta kun olen aina saanut huomiota vain olemalla niin ei se ole kivaa. Ja uskokaa tai älkää, näin on ollut joka paikassa. Olisi ihanaa kun joku ei huomaisikaan tai muistaisi minua. Enkä tiedä herätänkö huomiota hyvällä vai huonolla tavalla..

En halua sen tarkemmin kertoa, mutta minulla saattaa olla jotain pakkomielteisiä seuraajia/kyttääjiä (esim. töissä) enkä puhu vain miehistä ja ei siis ihailijoita vaan no, kyttääjiä. 

Introverttinä yksinkulkijana tuo on AHDISTAVAA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Teeskentelyltä ja lässytykseltä. En ole mikään pikkulapsi, jonka piirustuksia pitää kehua vaikka ne olisi mitä suttuja. En kaipaa kehuja enkä suitsutusta, sellainen on teennäistä. On ihan ok, jos joku joskus ohimennen mainitsee että onpa sun tukka kivasti tai nätit kengät, mutta enemmät huomionosoitukset saa jättää sanomatta.

Mutta jos joku haluaa aidosti vuolaasti kehua sinua, on vaikka todella iloinen että tuntee sinut. Onko silloin teennäistä?

Kukaan tuskin haluaa epärehellisyyttä. :)

Ap

Kyseessä ei suinkaan aina ole huono itsetunto tai ujous, jos ei halua huomiota. Minulla on melkein päinvastoin. Mun itsetunto on niin hyvä, että kehuminen ja huomiointi tuntuu vain teeskennellyltä ystävällisyydeltä. Tiedän kyllä olevani ihan nätti ja hyvä, ei sitä mulle tarvitse toitottaa. Enkä myöskään ole ujo, mutta useimmiten mua ei vain kiinnosta jutella ihmisten kanssa.

Minäkin nautin huomiosta kun oltiin hesassa koirien kanssa ja jotkut ihmiset halus tulla juttelee ja silittelee meijän kultsuja :) lämmitti mieltä ja sydäntä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Teeskentelyltä ja lässytykseltä. En ole mikään pikkulapsi, jonka piirustuksia pitää kehua vaikka ne olisi mitä suttuja. En kaipaa kehuja enkä suitsutusta, sellainen on teennäistä. On ihan ok, jos joku joskus ohimennen mainitsee että onpa sun tukka kivasti tai nätit kengät, mutta enemmät huomionosoitukset saa jättää sanomatta.

Mutta jos joku haluaa aidosti vuolaasti kehua sinua, on vaikka todella iloinen että tuntee sinut. Onko silloin teennäistä?

Kukaan tuskin haluaa epärehellisyyttä. :)

Ap

Uskon kyllä, että joku voi aidosti haluta olla vuolas kehuissaan, eikä tarkoita sillä mitään pahaa. Mutta minusta se tuntuu teennäiseltä. Tekee mieli vain sanoa että joo joo, uskotaan vähemmälläkin, ei tarvii liioitella.

Positiivinen huomio on oikein kiva mutten ole siitä riippuvainen. Negatiivinen huomio on sitten ihan p*rseestä, eikä sitä kai kukaan kaipaa, vai? En tiedä, joillekin näyttää negatiivinen huomio kelpaavan vallan mainiosti. En kyllä ymmärrä miksi.

En oikein ymmärtänyt minkälaisesta huomiosta ap puhuu? 

Vierailija kirjoitti:

Luulen yhden syyn olevan kasvatuksessa. Meillä kotona tehtiin selväksi se, kuinka tyhmä olen eikä mielipiteelläni ole merkitystä. Huomion hakemista paheksuttiin ja ihanteena oli mahdollisimman hiljainen sekä vaatimaton ihminen. Minun on hirveän vaikeaa olla esillä, koska uskon edelleen olevani tyhmä, jota kukaan ei oikeasti halua edes kuunnella.

Kuulostaa hyvin surulliselta. kiitos vastauksestasi. Minua ainakin kovasti kiinnostaa ajatuksesi ja mielipiteesi. Toivottavasti saat paljon toisenlaista kokemusta! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Vaivaannuttavalta

-eri

Jos ryhmästä joku saa liikaa huomiota voi kateellinen sielu pahoittaa mielensä ja sitten levittää juoruja tai tehdä muuta sabotaasia.

En tiedä miksi ahdistun huomiosta. Tuntuu että Suomessa ihmiset ovat niin kateellisia, jos jollain menee vähänkin hyvin tai joku saa positiivista huomiota. Kun olet näkymätön kaikki on hyvin. Olen huomannut että jos saan positiivista huomiota, joku kehuu minua jostain asiasta niin tulen vaivautuneeksi, koska ajattelen että noinko minusta ajatellaan ja minua alkaa ahdistaa että miten minun nyt pitäisi käyttäytyä, esittää tuota roolia mikä minulla on annettu vai voinko olla oma itseni vaikka se ei olekaan sitä mistä minua on juuri kehuttu. Eli jollain tavalla tuntuu että esitän jotain roolia ja petyn aina kun minua huomioidaan tuon roolin takia. Kun haluaisin olla vain oma itseni, mutta en pysty ja osaa.

Jos joku hakee huomiota tai nauttii siitä niin ajatellaan että se ihminen on heikko ja muista riippuvainen.

Olen introvertti ja tykkään olla omissa oloissani, ihmisten keskellä en tunne olevani aivan oma itseni. Olen monesti kuullut kun vaikka lapsena (ulkopuoliset, ei vanhempani) minusta on sanottu että olen sellainen ja sellainen, ja omasta mielestäni en ole. On tullut tunne että en voi koskaan olla oma itseni koska se käsitetään väärin kuitenkin.

En toivo oikein muuta muutosta kuin että uskaltaisin olla oma itseni muiden ihmisten seurassa. Toivoisin että osaisin olla välittämättä muiden mielipiteistä. Ja toivoisin että osaisin suhtautua huomioon neutraalisti, niin että en alkaisi jännittää ja ahdistua ja en menisi aivan lukkoon kun saan huomiota, ihan sama mitä. Mutta en todellakaan haluaisi että alkaisin hirveästi nauttia huomiosta, koska tuohon tunteeseen jää varmasti koukkuun ja sitten tekee mitä vain jotta saisi enemmän huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä ei suinkaan aina ole huono itsetunto tai ujous, jos ei halua huomiota. Minulla on melkein päinvastoin. Mun itsetunto on niin hyvä, että kehuminen ja huomiointi tuntuu vain teeskennellyltä ystävällisyydeltä. Tiedän kyllä olevani ihan nätti ja hyvä, ei sitä mulle tarvitse toitottaa. Enkä myöskään ole ujo, mutta useimmiten mua ei vain kiinnosta jutella ihmisten kanssa.

Näin uskon minäkin, että syitä on monia. Hyvä että sulla on hyvä itsetunto!

Mutta miksi se tuntuu teeskennellyltä? Suomalaiset ovat kuitenkin suhteellisen aitoa ja rehellistä kansaa, ei ole tapana kehua turhasta. :) ap

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin ikäni ollut "näkymätön" ja joutuisin hakemaan huomiota saattaisin suhtautua siihen eri tavalla. Mutta kun olen aina saanut huomiota vain olemalla niin ei se ole kivaa. Ja uskokaa tai älkää, näin on ollut joka paikassa. Olisi ihanaa kun joku ei huomaisikaan tai muistaisi minua. Enkä tiedä herätänkö huomiota hyvällä vai huonolla tavalla..

En halua sen tarkemmin kertoa, mutta minulla saattaa olla jotain pakkomielteisiä seuraajia/kyttääjiä (esim. töissä) enkä puhu vain miehistä ja ei siis ihailijoita vaan no, kyttääjiä. 

Introverttinä yksinkulkijana tuo on AHDISTAVAA.

Hui no kuulostaa epämiellyttävältä. Ja erikoiselta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin nautin huomiosta kun oltiin hesassa koirien kanssa ja jotkut ihmiset halus tulla juttelee ja silittelee meijän kultsuja :) lämmitti mieltä ja sydäntä :)

Mukavaa että piristi päivää tuollainen :) se on minustakin aina niin mukavaa jos ohikulkija jotain rupattelee tai vaikka hymyilee. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Yksinkertaista.

Okei. Mutta jos vaikkapa ystäväsi kehuvat sinua ja saat paljon huomiota, tuntuuko se miltä? Ap

Vaivaannuttavalta

-eri

Entä tuntuuko kuitenkin jälkeen päin kivalta vaikka tilanteessa olisi vaivaantunut olo? Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos ryhmästä joku saa liikaa huomiota voi kateellinen sielu pahoittaa mielensä ja sitten levittää juoruja tai tehdä muuta sabotaasia.

Tämä kuulostaa kyllä hyvin ahdistavalta ryhmältä. Toivottavasti ei kuitenkaan noin kävisi. :) ap

Mua on aina pidetty jotenki erikoisena. Mun vanhemmat vihasi sitä, että sain aika helposti huomioita enkä istunut yhtään naisen muottiin. Eli jos saan huomiota niin ahdistun, koska koen että se on joko huomioh##raamista, valehtelua tai luulen itsestäni liikoja.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi ahdistun huomiosta. Tuntuu että Suomessa ihmiset ovat niin kateellisia, jos jollain menee vähänkin hyvin tai joku saa positiivista huomiota. Kun olet näkymätön kaikki on hyvin. Olen huomannut että jos saan positiivista huomiota, joku kehuu minua jostain asiasta niin tulen vaivautuneeksi, koska ajattelen että noinko minusta ajatellaan ja minua alkaa ahdistaa että miten minun nyt pitäisi käyttäytyä, esittää tuota roolia mikä minulla on annettu vai voinko olla oma itseni vaikka se ei olekaan sitä mistä minua on juuri kehuttu. Eli jollain tavalla tuntuu että esitän jotain roolia ja petyn aina kun minua huomioidaan tuon roolin takia. Kun haluaisin olla vain oma itseni, mutta en pysty ja osaa.

Jos joku hakee huomiota tai nauttii siitä niin ajatellaan että se ihminen on heikko ja muista riippuvainen.

Olen introvertti ja tykkään olla omissa oloissani, ihmisten keskellä en tunne olevani aivan oma itseni. Olen monesti kuullut kun vaikka lapsena (ulkopuoliset, ei vanhempani) minusta on sanottu että olen sellainen ja sellainen, ja omasta mielestäni en ole. On tullut tunne että en voi koskaan olla oma itseni koska se käsitetään väärin kuitenkin.

En toivo oikein muuta muutosta kuin että uskaltaisin olla oma itseni muiden ihmisten seurassa. Toivoisin että osaisin olla välittämättä muiden mielipiteistä. Ja toivoisin että osaisin suhtautua huomioon neutraalisti, niin että en alkaisi jännittää ja ahdistua ja en menisi aivan lukkoon kun saan huomiota, ihan sama mitä. Mutta en todellakaan haluaisi että alkaisin hirveästi nauttia huomiosta, koska tuohon tunteeseen jää varmasti koukkuun ja sitten tekee mitä vain jotta saisi enemmän huomiota.

Tässä on kyllä hyvin mielenkiintoista pointtia. Muistan itse myös jotain vastaavia tilanteita, että olen saanut huomiota jostain mitä en ole. On tuntunut oudolta, vaikken ole sitä noin pitkälle tajunnut ajatella. Kuitenkin olen vähän harmistunut, ettei toinen tunnekaan minua niin hyvin kuin luulin.

Huomiosta nauttimiseen voi toki jäädä koukkuun, muttei mitenkään automaattisesti. Jos itsetunto on hyvä ja olet vaikkapa mukava ihminen ja tiedät sen. Tiedät olevasi mukava, vaikkei kukaan sitä sanoisi mutta ilahdut silti jos joku kehuu. :) yksinkertainen esimerkki.

Ap