Arvostatko puolisoasi ja kerrotko sen hänelle?
Olen viime aikoina tuntenut oloni aliarvostetuksi kotona ja mietin mistä se mahtaa johtua. Minusta aidosti tuntuu että mies pitää minua ns. itsestäänselvyytenä eikä näe kaikkia niitä asioita mitä teen hänen eteensä ja meidän eteemme. Ainoa syy tähän on vain ja ainoastaan se ettemme ole puhuneet mistään aiheeseen liittyvästä enkä tietystikään näe miehen päänkään sisään. Toisin sanoen kaipaan kai kiitosta tai huomiointia. Tunnen oloni huonoksi kun mies kehuu usein muita ja kommentoi esim. aasialaisten naisten hyvyyttä parisuhteessa (hänellä ei ole tästä kokemusta). Haluaisin kai kuulla hänen suustaan että olen hyvä vaimo hänelle. Tässä vähän listaa asioista joita teen suhteessa:
- pidän kodin siistinä, ts. suurin siivousvastuu kotona on minulla
- hoidan pyykit
- suunnittelen viikon ruuat ja valmistan ne suurimmilta osin, mies auttaa välillä
- olen hyvä leipomaan ja leivon usein miehen lempiherkkuja
- hoidan enemmistön kauppakäynneistä, myös rahallisesti
- tienaan enemmän kuin mies, joten osallistun myös asumiskuluihin, autokuluihin yms. isommalla summalla. Olen maksanut kaikki asunnon remontit
- teen aamupalat ja iltapalat miehelle valmiiksi ja yleensä myös kiikutan ne miehelle nokan eteen (syömme yleensä olohuoneessa)
- harrastan miehelle mieluisia harrastuksia hänen seuranaan vaikka itse en niistä niin pidä (esim. hiihto, kalastus) ja tapaan miehen kanssa hänen ystäviään
- seksiä on pari kertaa viikossa. Jos en itse halua seksiä ehdotan miehelle pikapanoa tai suuhoitoa. Annan miehelle eturauhasen hierontaa hänen pyynnöstään.
- autan miestä hänen metsäpalstansa metsätöissä ja muissa puuhommissa (näitä tarvii tehdä harvoin)
Itse yritän huomioida miehen tekemiset ja kiittää aina kun siihen on aihetta. Toki varmasti välillä lipsuu ja miehen aherrus jää vaille kiitosta... Uskon kuitenkin miehen tietävän, että arvostan häntä ja hänen panostaan. Itse en taas tiedä miten paljon minua arvistaa ja se häiritsee. Johtuu ehkä juuri esim. miehen puheista että jos eroamme hän vaihtaa aasialaisiin heidän kulttuurinsa vuoksi tms. En ymmärrä mitä hän siitä kulttuurista saisi mitä ei saa jo nyt...
Kommentit (21)
Herranen aika, sähän oot miehes äiti. Syötät, peset vaatteet, elätät ja siivoat eli teet kaiken valmiiksi. Entä jos lakkaat palvelemasta? Eihän mies tajua sua arvostaa kun kaikki tulee valmiina ja oot aina käytettävissä, sillähän on kissanpäivät.
Älä uhriudu!
Joku mies joskus sanoi että "miehelle riittää että on joku joka tekee kotityöt ja jolta saa pillua"
Uskoisin ettet tarvitse edes sitä kiitosta, kunhan mies vain lakkaisi haaveilemasta aasialaisesta vaimosta :D pitäisiköhän teidän katsoa se uusi dokkari aiheesta ja keskustella tästä vähän enemmän? Miehellä taitaa olla melko ruusuiset kuvitelmat... Toisaalta aika hyvinhän hänellä on asiat jo nyt. Liittyykö haave kuitenkin enemmän ulkonäköön ja kokoon kuin käytökseen? Vai oletko kuinka suulas? Ehkä mies haluaisi hiljaisen myötäilijän.
Arvostan ja kerron hänelle tosi usein että arvostan. Mua aluksi vaivasi se, että oma kumppani ei kiittänyt oikein mistään. Me kuitenkin puhuttiin asiasta ja mies kertoi että heidän perheessään ei sanota "kiitos" joka asiasta. Mulle se taas tulee ihan luonnostaan joten pidin sitä tosi omituisena että toista ei kiittäisi jos toinen tekee jotain. Ymmärrettiin toistemme näkökulmat ja asia jäi siihen eikä mua se enää vaivannut. Nykyään mies kyllä kiittää aina. Me osoitetaan rakkautta ja huomioidaan toisiamme päivittäin ja jos joku tollainen vaivaa niin siitä puhutaan.
En ymmärrä että miksi palvelet miestäsi? Miksi teet kaiken hänen puolestaan? Jos mies ei nää tollaista vaivannäköä ilman että erikseen siitä täytyy hänelle mainita niin kuulostaa aika hurjalta. Miksi te ette puhu noista asioista?
Vierailija kirjoitti:

Tykkään tehdä asioita miehen mieliksi ja osa näistä kodinhoitoon liittyvistä asioista on sellaisia, että ehdin hoitaa ne ensin. En kestä sotkua ja jos odotan että mies hoitaa jonkun jutun siinä kestää minun mielestäni liian kauan. Eli ts. omassa päässä se vika. Toisaalta olen myös surkea pyytämää apua. Minut on kasvatettu siihen, että jos jonkun asian voi tehdä itse niin sitten tehdään. En myöskään ymmärrä, että jos elämme samassa rytmissä niin miksi tekisin aamu- ja iltapalan vain itselleni kun samalla vaivalla teen ne miehellekin. Meillä kyllä mies tekee myös paljon asioita, nämä nyt olivat ne jutut mitä minä teen. Mies hoitaa esim. pihatyöt, autohuollot, rempat, pankki- ja vakuutusasiat kuntoon jne.
AP

Unohtui edellisestä... En halua mainita asiaa koska välttelen konflikteja (pelkuri olen, tiedän). Mies ei kestä minkäänlaista kritiikkiä ja tiedän että jos sanoisin asiasta hän loukkaantuisi ja suuttuisi. Pitäisi kai jotenkin yrittää kysyä häneltä arvostaako/tykkääkö hän eikä viedä huomiota siihen että olen tyytymätön häneltä saamaan kiitokseen...
AP
Naiset usein puhuvat kumppanin arvostamisesta tosin kuin miehet. Ainakaan en ole kuullut kavereideni arvostuksesta puhuvan enkä puhu itsekään. Meillä puhutaan rakastamisesta, johon luonnollisestikin kuuluu arvostus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan ja kerron hänelle tosi usein että arvostan. Mua aluksi vaivasi se, että oma kumppani ei kiittänyt oikein mistään. Me kuitenkin puhuttiin asiasta ja mies kertoi että heidän perheessään ei sanota "kiitos" joka asiasta. Mulle se taas tulee ihan luonnostaan joten pidin sitä tosi omituisena että toista ei kiittäisi jos toinen tekee jotain. Ymmärrettiin toistemme näkökulmat ja asia jäi siihen eikä mua se enää vaivannut. Nykyään mies kyllä kiittää aina. Me osoitetaan rakkautta ja huomioidaan toisiamme päivittäin ja jos joku tollainen vaivaa niin siitä puhutaan.
En ymmärrä että miksi palvelet miestäsi? Miksi teet kaiken hänen puolestaan? Jos mies ei nää tollaista vaivannäköä ilman että erikseen siitä täytyy hänelle mainita niin kuulostaa aika hurjalta. Miksi te ette puhu noista asioista?
Tykkään tehdä asioita miehen mieliksi ja osa näistä kodinhoitoon liittyvistä asioista on sellaisia, että ehdin hoitaa ne ensin. En kestä sotkua ja jos odotan että mies hoitaa jonkun jutun siinä kestää minun mielestäni liian kauan. Eli ts. omassa päässä se vika. Toisaalta olen myös surkea pyytämää apua. Minut on kasvatettu siihen, että jos jonkun asian voi tehdä itse niin sitten tehdään. En myöskään ymmärrä, että jos elämme samassa rytmissä niin miksi tekisin aamu- ja iltapalan vain itselleni kun samalla vaivalla teen ne miehellekin. Meillä kyllä mies tekee myös paljon asioita, nämä nyt olivat ne jutut mitä minä teen. Mies hoitaa esim. pihatyöt, autohuollot, rempat, pankki- ja vakuutusasiat kuntoon jne.
AP
Aivan, ymmärrän kyllä. Tekstistä sain jostain syystä sellaisen kuvan että paasaat miestä eikä mies pistä tikkua ristiin. Itse myös tykkään tehdä asioita miehen mieliksi ja aluksi tuntui kyllä pahalta kun ei mistään saanut kiitosta mutta puhumalla sekin ratkesi. Puhu sen miehen kanssa, ei hänkään ole mikään ajatustenlukija eikä välttämättä ole kiinnittänyt koko asiaan huomiota eikä siksi tiedä että sulla on tollainen olo.
Vierailija kirjoitti:
Joku mies joskus sanoi että "miehelle riittää että on joku joka tekee kotityöt ja jolta saa pillua"
Älä nyt noin halvalla palstan miehiä pistä, pitää myös jättää tatuoinnit hankkimatta ja pysyä hoikkana ja pitkätukkaisena. Ja käydä töissä ja maksaa itse vähintään puolet kuluista äitiyslomallakin. Tällä palstalla puhutun mukaan.
Normaalit miehet taas sitten ovat, noh, normaaleja ja katsovat vähän ulkonäköä syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan ja kerron hänelle tosi usein että arvostan. Mua aluksi vaivasi se, että oma kumppani ei kiittänyt oikein mistään. Me kuitenkin puhuttiin asiasta ja mies kertoi että heidän perheessään ei sanota "kiitos" joka asiasta. Mulle se taas tulee ihan luonnostaan joten pidin sitä tosi omituisena että toista ei kiittäisi jos toinen tekee jotain. Ymmärrettiin toistemme näkökulmat ja asia jäi siihen eikä mua se enää vaivannut. Nykyään mies kyllä kiittää aina. Me osoitetaan rakkautta ja huomioidaan toisiamme päivittäin ja jos joku tollainen vaivaa niin siitä puhutaan.
En ymmärrä että miksi palvelet miestäsi? Miksi teet kaiken hänen puolestaan? Jos mies ei nää tollaista vaivannäköä ilman että erikseen siitä täytyy hänelle mainita niin kuulostaa aika hurjalta. Miksi te ette puhu noista asioista?
Unohtui edellisestä... En halua mainita asiaa koska välttelen konflikteja (pelkuri olen, tiedän). Mies ei kestä minkäänlaista kritiikkiä ja tiedän että jos sanoisin asiasta hän loukkaantuisi ja suuttuisi. Pitäisi kai jotenkin yrittää kysyä häneltä arvostaako/tykkääkö hän eikä viedä huomiota siihen että olen tyytymätön häneltä saamaan kiitokseen...
AP
Joo tuota kyllä kannattaa miettiä että miten asian tuo esiin koska ei kumppania halua loukata kuitenkaan. Itse ehkä tekisin niin että seuraavan kerran kun iltapalan vien niin sanoisin lautasta ojentaessa suoraan "ole hyvä" ja katsoisin tuleeko kiitosta siinäkään. Mutta toisaalta itse tiedät miehesi parhaitan ja tiedät mikä hänen kanssaan toimii ja mikä ei niin keksit varmasti että miten asia ottaa puheeksi tilanteen tullessa :)
Arvostan ja kerron sen muehelleni:"olet ihan mahtava", "oot maailman ihanin mies", "olen niin onnellinen, kun ollaan yhdessä" tai "kiitos, kun siivosit keittiön".
Mies ei ole yhtä vuolas kehuissaan. Lähes päivittäin kuitenkin jotenkin ilmaisee arvostuksensa ja kiitollisuutensa. Jos mies on pitkän aikaa asiasta hiljaa, esim kotityöt on jostain syystä jäänyt minulle eikä mies huomioi tätä mitenkään, mainitsen asiasta. Ehkä kerran vuoteen saatan sanoa, että tunnen olevani hänelle itsestäänselvyys. Ylipäätään kyllä kerron aina, miltä minusta tuntuu.
Om hyvä tuntea olevansa parisuhteessa arvostettu ja kunnioitettu. Mitä jos alkaisit ihan "opettaa" miehelle tätä, jos se ei tule häneltä luonnostaan. Minusta toisella ei ole oikeutta suuttua, jos puoliso kertoo toiveistaan ja tunteistaan. Siksi yrittäisin käydä rauhallisrn, mutta ehkä vaikeankin keskustelun asiasta. Voit ihan aloittaa, että haluat keskustella vaikeasta, mutta sinulle tärkeästä asiasta. Kerro, millaista arvostusta toivot mieheltä, millaisissa tilanteissa haluaisit sitä saada ja miten hän voi konkreettisesti sen sinulle osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pikapano oikein tarkoittaa?
Kunnioitusta
Nopea ja kivuton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pikapano oikein tarkoittaa?
Kunnioitusta
Jaha. En ole ikinä tajunnut tuota termiä ja arvoitukseksi jää näköjään vieläkin. Meillä mies ei yleensä laukea kovin nopeasti.
"- pidän kodin siistinä, ts. suurin siivousvastuu kotona on minulla
- hoidan pyykit
- suunnittelen viikon ruuat ja valmistan ne suurimmilta osin, mies auttaa välillä
- olen hyvä leipomaan ja leivon usein miehen lempiherkkuja
- hoidan enemmistön kauppakäynneistä, myös rahallisesti
- tienaan enemmän kuin mies, joten osallistun myös asumiskuluihin, autokuluihin yms. isommalla summalla. Olen maksanut kaikki asunnon remontit
- teen aamupalat ja iltapalat miehelle valmiiksi ja yleensä myös kiikutan ne miehelle nokan eteen (syömme yleensä olohuoneessa)
- harrastan miehelle mieluisia harrastuksia hänen seuranaan vaikka itse en niistä niin pidä (esim. hiihto, kalastus) ja tapaan miehen kanssa hänen ystäviään
- seksiä on pari kertaa viikossa. Jos en itse halua seksiä ehdotan miehelle pikapanoa tai suuhoitoa. Annan miehelle eturauhasen hierontaa hänen pyynnöstään.
- autan miestä hänen metsäpalstansa metsätöissä ja muissa puuhommissa (näitä tarvii tehdä harvoin)"
Mitäköhän se mies (tai sinä) kuvittelee että mitä aasialainen vaimo tekisi vielä tämän lisäksi?
Tuo että osallistuu toisen harrastuksiin vaikka itse ei tykkää, tekeekö mies sinulle samoin? Muuten siinä ei ole mitään järkeä.
Teillä ei vissiin ole lapsia? Toivottavasti jos meinaatte hankkia lapsia, puhutte nämä asiat läpi perusteellisesti ennen sitä koska sitten lisääntyy kotityöt ja myös rahanmeno, ja näillä tiedoilla sinä huolehtisit ja maksaisit kaiken lapsiin liittyvän.
Minä arvostan miestäni ja joskus sanonkin sen, liian monta kertaa jää ajatuksen asteelle. Mies ei juuri koskaan sano että arvostaisi minua, kuin vasta sitten kun olen sen hohtimilla hänen suustaan vetänyt. Mutta mies ei tykkää siitä että vien hänelle ruokaa naaman eteen, hän vaivautuu siitä koska on aikuinen ihminen joka osaa ihan itse hakea keittiöstä asti ruokansa. Hänen äitinsä oli passaaja/valittajamarttyyri josta miehelle on jäänyt pieni trauma.
Vierailija kirjoitti:
Nopea ja kivuton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pikapano oikein tarkoittaa?
Kunnioitusta
Jaha. En ole ikinä tajunnut tuota termiä ja arvoitukseksi jää näköjään vieläkin. Meillä mies ei yleensä laukea kovin nopeasti.
Miksi kysyt jos kerran tiedät että se tarkoittaa nopeaa seksiä? Kyllä nainenkin joskus laukeaa nopeasti, pikaseksi ei välttämättä tarkoita sitä että mies laukeaisi ennenaikaisesti, siinä vaan hoidetaan koko seksi nopeammalla tahdilla kuin yleensä, jos sellainen todella intohimoinen fiilis molemmille iskee.
Mä oon kodista jossa ei juuri tunteita näytetty. Kyllä meillä tehtiin paljon ja teoilla osoitettiin arvostusta mutta sanallinen puoli oli täysi nolla. Oon vasta suhteissa oppinut kunnolla sanomaan "kiitos", "rakastan" ja "anteeksi" ja muutenkin oppinut näyttämään tunteita ja arvostusta. Edelleen mielummin teen kun puhun.
Yleensä kyllä suhteiden kaaduttua miehet on jälkikäteen vasta alkanut miettimään ja sanoneet "anteeksi kun en osannut arvostaa kaikkea mitä teit". Ei sitä osaa arvostaa jos alusta asti tuodaan kaikki tarjottimella ja tottuu liian hyvään. Pitäisi kai olla huomioimatta liikaa ja keskittyä enemmän omaan hyvän oloon. Niinhän ne miehetkin tekee. Naisella se on vaikeampaa kun toisista huolehtiminen ja huomioon ottaminen tulee luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Nopea ja kivuton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pikapano oikein tarkoittaa?
Kunnioitusta
Jaha. En ole ikinä tajunnut tuota termiä ja arvoitukseksi jää näköjään vieläkin. Meillä mies ei yleensä laukea kovin nopeasti.
Meillä se tarkoittaa nopeaa yhdyntää missä vain mies laukeaa eli saa purkaa paineensa. Miehelle on tärkeää minun tyydyttäminen ja joskus en vain halua tai jaksa laueta (siinä myös kestää...), eli silloin ehdotan pikaista tyhjennystä miehelle.
AP
Kyllä arvostan, ja kerron sen miehelleni. En koe olevani arvostettu, vaan yksi kodinkone muiden joukossa. Jos mies arvostaa minua, niin ei ainakaan millään tavalla sitä ilmaise.