Millainen ihminen sanoo, että armeija-aika on elämän parasta aikaa?

Sotahullu kapiainen

Olen orava.

No silloin se tuntui kaamealta ajalta (alokasaika varsinkin), mutta näin jälkikäteen ajatellen ei se nyt niin kauheaa ollut kaikilta osin. Välillä oli melkein kivaa.

Armeija-aikana on pakko olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä melkein kellon ympäri. Monille se on viimeinen kerta, kun tulee tutustuttua kunnolla niinkin moneen kuin 10-15 tyyppiin, jotka ovat sitten osa omaa sosiaalista verkostoa. Kyllähän ihmisiin tutustuu opiskellessa ja työelämässä, mutta iän myötä se käy vaikeammaksi, kun klikkiytyminen alkaa. Monet muistelevat kaiholla armeija-aikaa ihmissuhteiden eikä sotaleikkien vuoksi.

Olen myös miettinyt. Isäni aina välillä selittää, että miten se oli "elämän parasta aikaa". Mietin joka kerta että ai jaa, olet elämäsi aikana mm. hankkinut 3 lasta ja silti haikeasti muistelet jotain sodan larppaamista.

Avoin ja sopeutuva ihminen varmaan ainakin. Sellainen kuin minä. Joo, muutaman kerran v*tutti elämää suuremmassa määrin, mutta sekin oli kokemuksena ja oppina ainoastaan hyväksi loppuelämää ajatellen. Enimmäkseen armeija oli mukavanpuoleinen kokemus, siellä sai tutustua itseensä tavoilla joihin ei muualla yhteiskunnassa normaalisti pääse. Löytää henkisen ja fyysisen jaksamisensa rajat ja käydä vähän niiden ylitsekin. Nähdä, kuinka toiset ihmiset toimivat väsyneenä ja paineen alla. Oppia paljon ihmisten välisistä jutuista ylipäänsä. Ja saada viettää aikaa mukavien tyyppien kanssa.

Sitä paitsi, missä muualla pääsee ampumaan järeilläkin konetuliaseilla, singoilla, räjäyttelemään laillisesti juttuja tuhannen päreiksi isoilla paukuilla, larppaamaan yltiörealistisesti sotapelejä jne. Kaiken kukkuraksi armeijassa elämä on yksinkertaista ja suoraviivaista. Kaikessa on aina yksi selkeä päämäärä eikä arkielämän murheista tarvitse piitata. Jos itse ei jotain osaa tai käsitä, joku kertoo ja opettaa ihan varmasti senkin. 

Sitähän se olikin, harmittaa kun en hakenut kadikseen vaan valitsin tylsän toimistotyön.

Hyväkuntoisena leirit ja  marssit oli pikku sunnuntaikävelyjä ja partion metsäleikkejä.

No tuossahan noita jo tuli hyviä selityksiä sille, miksi monelle intti on positiivinen kokemus. Eikä ole edes tarvinnut pelätä heittää veivinsä.

Sillä on vielä yksi väite, josta ei niin kovasti puhuta, mutta johon törmäsi penskana silloin tällöin 60-luvulla, kun kuuntelin pikkuisessa hönössä olleiden isoisäni ja sen kavereiden, sotaveteraanien, juttuja salaa: sota oli paska keikka, mutta kyllä se kotiolot voitti. Muistan ajatelleeni ensin, että se on sitä niiden hurttia huumoria, mutta sitten en ollut niinkään varma. Kyllä siellä niin paljon naurettiin kaikille sattumuksille, tyypeille jne. Ja mikäs, sotahan varmaan hitsaa yhteen, kun on a) yhteinen vihollinen eli kapiaiset b) virikkeellistä toimintaa silloin tällöin c) asemasotavaiheessa aikaa vaikka kuinka kaikenlaiseen kepposteluun ja tylsistymiseen. Eihän siellä ole vaivannut kuin vain hetkittäinen pllunpuute, mutta sekin on ollut vain hetkittäistä, kyllä siitäkin tarpeesta on huolehdittu.

Mielestäni armeijan tulisi olla pakollinen myös naisille. Erityisesti ehtona perheen perustamiselle (lasten saanti) suoritettu asepalvelus vähintään aliupseerin arvoisesti tai sitten jossain erikoiskoulutuksessa olisi tarpeen. Naisten tulisi hankkia sellaiset johtamis- ja kommunikaatiotaidot pärjätäkseen lasten kasvatuksessa ja perhe-elämässä tiukassakin paikassa, joita armeija tarjoaa. Ennen kaikkea, ja tämä on tärkeintä, nykynaisten tulisi saada suhteuttamistarkoituksiin käsitys siitä, millaista elämä voi olla ja mikä on rankkaa. Että ei se maailma siihen kaadu, jos jää öitä nukkumatta ja silti joutuu aamusta iltaan puuhaamaan sitä sun tätä ja tulee vastoinkäymisiä ja joskus elämä tuntuu epäreilulta pskalta, mitä se usein onkin. Että siitä kyllä selviää ja nimenomaan yhteistyöllä eikä kippaamalla kaikkea omaa angstia kumppanin niskaan vihana ja raivona. Saati lapsiensa.

Nykyaikainen elämä on jo liian helppoa eikä valmista ihmisiä lainkaan kohtaamaan lapsiperhearjen haasteita. Moni voi saada ensimmäistä kertaa eteensä tilanteita, joissa kaikki ei olekaan helppoa, mukavaa ja yksinkertaista silloin, kun on vastuussa pienestä lapsesta - vuosikausien ajan vielä. On paha juttu jos vasta silloin paljastuu sopimattomuus alalle tai menee yritys-erehdys -harjoitteluksi edes itse selviytyä henkisesti. Armeija voisi vallan hyvin olla ratkaisu tähän, semminkin kun nykyinen asevelvollisuuslaki on täysin sukupuolisyrjivä ja siten ehdottomasti uusimisen tarpeessa. 

Mainittu on siis armeijakaverit, yhteishenki, sotaleikit, strukturoitu ja ohjattu arki, murheiden unohtuminen.

Tuleeko muuta mieleen?

Eihän siellä ole vaivannut kuin vain hetkittäinen pllunpuute, mutta sekin on ollut vain hetkittäistä, kyllä siitäkin tarpeesta on huolehdittu.

Sotiemme veteraani Touko Laaksonen, eli Tom Of Finland, kertoi että rintamalla Miesrakkaus! oli jokapäiväistä leipää. Ja kuinkas muutenkaan? Vai miten siitä "pllun saamisesta muka huolehdittiin"? Ei mitenkään.

Syrjäytynyt reppana. Asiat pitää olla ollut tosi huonosti ja sosiaalista kanssakäymistä ei ollenkaan. Selvä valtaosa ajattelee armeijaa rangaistuksena mitä se onkin ja ajattelee vain pois pääsemistä. Todella säälittäviä tapauksia nuo joiden elämän parasta aikaa on ollut joku armeija. Se on huonointa aikaa kaikille joilla on elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytynyt reppana. Asiat pitää olla ollut tosi huonosti ja sosiaalista kanssakäymistä ei ollenkaan. Selvä valtaosa ajattelee armeijaa rangaistuksena mitä se onkin ja ajattelee vain pois pääsemistä. Todella säälittäviä tapauksia nuo joiden elämän parasta aikaa on ollut joku armeija. Se on huonointa aikaa kaikille joilla on elämä. 

Nään ihan toisinpäin. Armeija oli ok koska oli joukkueurheilutausta, paljon leirejä jne, jossa oli tietyt säännöt, oltiin kaiken aikaa yhdessä jne. Myös suuren kaveriporukan kanssa oltiin tehty paljon yhteisiä juttuja. Ja soluasuntoelämä ennen armeijaa oli tuttu sekin.Myös se asenne, että tämä on tällainen ainutkertainen kokemus elämässä, jossa asenne ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytynyt reppana. Asiat pitää olla ollut tosi huonosti ja sosiaalista kanssakäymistä ei ollenkaan. Selvä valtaosa ajattelee armeijaa rangaistuksena mitä se onkin ja ajattelee vain pois pääsemistä. Todella säälittäviä tapauksia nuo joiden elämän parasta aikaa on ollut joku armeija. Se on huonointa aikaa kaikille joilla on elämä. 

Nään ihan toisinpäin. Armeija oli ok koska oli joukkueurheilutausta, paljon leirejä jne, jossa oli tietyt säännöt, oltiin kaiken aikaa yhdessä jne. Myös suuren kaveriporukan kanssa oltiin tehty paljon yhteisiä juttuja. Ja soluasuntoelämä ennen armeijaa oli tuttu sekin.Myös se asenne, että tämä on tällainen ainutkertainen kokemus elämässä, jossa asenne ratkaisee.

Erittäin harva näki siinä mitään hyvää olla toisten miesten kanssa jatkuvasti samassa tilassa ja ottaa komentoja vastaan. Se tulee aikaan jolloin elämässä on kaikenlaista kiinnostavaa ja sotkee niitä paljon. Aniharvoilla jää jotain armeijakavereita, tiedetään että pakotettuina jouduttiin ja jokainen kärsii. Osan päässä sitten pitää nuorempienkin kärsiä koska kärsivät itse, osa taas antaisi jo nuorempien olla ja nauttia elämänsä parhoista ajoista jossain muualla kuin armeijassa. Intoilijat oli järjestään omituisista taustoista ja hyvin yksinäisiä joille kait se sitten oli ehkä hyvä asia. Mammanpoikia joille armeija tarjosi jonkinlaisen pätemisen mahdollisuuden. Eroja varmaan on eri puolilla suomea, harvaan asutuilta seuduilta tulevat on tosi erilaisia ja heille se voi olla sosiaalinenkin kokemus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytynyt reppana. Asiat pitää olla ollut tosi huonosti ja sosiaalista kanssakäymistä ei ollenkaan. Selvä valtaosa ajattelee armeijaa rangaistuksena mitä se onkin ja ajattelee vain pois pääsemistä. Todella säälittäviä tapauksia nuo joiden elämän parasta aikaa on ollut joku armeija. Se on huonointa aikaa kaikille joilla on elämä. 

Nään ihan toisinpäin. Armeija oli ok koska oli joukkueurheilutausta, paljon leirejä jne, jossa oli tietyt säännöt, oltiin kaiken aikaa yhdessä jne. Myös suuren kaveriporukan kanssa oltiin tehty paljon yhteisiä juttuja. Ja soluasuntoelämä ennen armeijaa oli tuttu sekin.Myös se asenne, että tämä on tällainen ainutkertainen kokemus elämässä, jossa asenne ratkaisee.

Erittäin harva näki siinä mitään hyvää olla toisten miesten kanssa jatkuvasti samassa tilassa ja ottaa komentoja vastaan. Se tulee aikaan jolloin elämässä on kaikenlaista kiinnostavaa ja sotkee niitä paljon. Aniharvoilla jää jotain armeijakavereita, tiedetään että pakotettuina jouduttiin ja jokainen kärsii. Osan päässä sitten pitää nuorempienkin kärsiä koska kärsivät itse, osa taas antaisi jo nuorempien olla ja nauttia elämänsä parhoista ajoista jossain muualla kuin armeijassa. Intoilijat oli järjestään omituisista taustoista ja hyvin yksinäisiä joille kait se sitten oli ehkä hyvä asia. Mammanpoikia joille armeija tarjosi jonkinlaisen pätemisen mahdollisuuden. Eroja varmaan on eri puolilla suomea, harvaan asutuilta seuduilta tulevat on tosi erilaisia ja heille se voi olla sosiaalinenkin kokemus. 

Voi olla, että entisaikaan oli kuten kerrot

Vierailija kirjoitti:

Mainittu on siis armeijakaverit, yhteishenki, sotaleikit, strukturoitu ja ohjattu arki, murheiden unohtuminen.

Tuleeko muuta mieleen?

Eiköhän ne tuossa tärkeimmät ole?

Viihtymiseen vaikuttaa pajon eri tekijöitä. Minulla oli reilut esimiehet, joiden merkitys, kokemukseeni armeijasta, on erittäin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mainittu on siis armeijakaverit, yhteishenki, sotaleikit, strukturoitu ja ohjattu arki, murheiden unohtuminen.

Tuleeko muuta mieleen?

Eiköhän ne tuossa tärkeimmät ole?

Viihtymiseen vaikuttaa pajon eri tekijöitä. Minulla oli reilut esimiehet, joiden merkitys, kokemukseeni armeijasta, on erittäin suuri.

Kyllä. Nykyisin myös sopeuttamisen eteen tehdään töitä. Toisaalta esim . päihteet ovat kasvava ongelma.

Aseet ym. paukut nyt kiinnostaa miehiä monesti jo pojankoltiaisesta lähtien, sosiaaliset taidotkin siellä karttuvat, kunto kohenee, ruoka ja unirytmit saavat säännöllissyyttä ja oppii kädentaitoja. Tuollaisia syitä olen mm. Kuullut, ja ymmärrän ihan hyvin miksi moni viihtyy ja palaakin intistä jopa miehistyneenä.

Kaappihomo tietty kun pääsi likelle toisii poikii. ;)

Mukavaahan se oli. Aina oman ikäistä seuraa, hyviä tyyppejä useita. Hyvää ruokaa ja illat sai tosiaan heittää hetulaa jermujen kanssa. Ikää oli sen 20v, eli ei lihonut vaikka veti joka päivä munkkia, limpparia yms herkkuja. Oma kaappien väliin jäävä sänky oli kodikas pikku soppi, jossa illalla sai omaakin rauhaa jos halusi.

Viikonloput käytännössä aina lomaa ja kotiväki ei olettanut minun tekevän mitään kotiaskareita. Sen kun ryyppäsi vain pe ja la.

Metsäkeikat ja se että sunnuntaina oli jo paluu kasarmille ainoat vähän ikävät puolet. Voi Kumpa saisi vielä käydä armeijan.