Kuinka pettäminen paljastui?
Kommentit (1762)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus on tarua ihmeellisempää mutta kyllä näin jälkeenpäin kun olen asioita miettinyt niin kyllä pettäminen näkyy käytöksessä. Puhelin aina mukana, epämääräisiä menoja ja välttelevä kylmänkiskoinen käytös. Jos yhtään on outo tunne toisesta, niin yleensä tuntemus pitää valitetyavasti paikkansa.
Sehän se varmasti hankaluus onkin kun ei nuo välttämättä liity pettämiseen. Minä olen välttelevä, omaa aikaa haluava ym. työstressin takia. Käännyn sisäänpäin ja tilanne on uusi monen vuoden suhteessa. Ikinä en ole pettänyt vaikka puoliso kuvittelee niin nyt olevan. Puhelimesta kuuntelen musiikkia paljon ja viestittelen kavereille. Ja teen niitä töitä puhelimella ja melko paljon työmatkoja. Välillä olen vain niin väsynyt etten jaksa puhua mitään. Puolisoa on petetty edellisessä suhteessa ja nyt minun käytös on kuulemma ihan samanlaista. Vaikeaa on omaa uskollisuutta todistella. Olen sanonut että voin näyttää puhelimen mutta se ei kuulemma kerro mitään kun viestit saa poistettua.
Mitäs jos kokeilet avoimuutta.
Kun kuuntelet musiikkia, kerrot hänelle että mitä musiikkia kuuntelet.
Kun viestität kavereille, kerrot sopivia paloja hänelle ja kerrot ohimennen kenen kanssa viestittelet.
Kerrot että olet väsynyt ja stressaantunut syystä että...
Jne
Salaperäisyys tai puhumattomuus ( vaikka ei siis olisi mitään varsinaisia salaisuuksia) saa kenen tahansa lopulta epäilemään ja kuvittelemaan turhia.
Minusta kumppani on otettava sillä tavalla huomioon vaikka itsellä olisi jotakin stressaavaa menossa töissä tai muualla.
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.
Mä haluaisin käräyttää pettäjän mutta en oo keksinyt vielä miten ja mitä kautta.

Miksi ihmeessä ette eroa siinä vaiheessa kun epäilykset herää??? Ette tule pettäjältä ikinä saamaan rehellistä vastausta. Epäilee mutta sinisilmäisesti suljettu silmänne. Sitten kun puoliso jää kiinni niin olette kuinka yllätyksenä tuli.
Peli on menetetty siinä vaiheessa kun epäilyksiä on.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.
Tämä viesti pitää niin paikkansa! Itse toimin ja koin asian 100% juuri näin.
Ei sitä luottamuksen pettämistä haluaisi omasta elämänkumppanista epäilystä huolimatta uskoa. Siksi kai sitä haluaa nuuskia ja etsiä lopullista todistetta. Vaikka kuin ajattelisi että ero olisi helpoin, se on silti lopulta vaikein päätös ja monessa tapauksessa muuttaa koko elämää, sekä sen hetkistä että tulevaisuuteen suunniteltua, aika perustavan laatuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Pettävän perheenisän uusi nainen lähetti vaimolle kirjeen, jossa kertoi suhteestaan mieheen ja myös muista naisista joita miehellä oli ollut. Tämä siis ennen kännykkäaikaa. Tuli vaimolle ihan täytenä yllätyksenä.
Mun kaveri sai viestin facebookkiin yheltä puolitutulta äijältä, että muijas pettää sua mun kanssa. Ne tietää toisensa työkuvioiden kautta. Se äijä oli siis mustasukkanen mun kaverille, jonka naista se paneskelee ja siksi käyttäyty tollai. Eikä se äijä tiennyt, että ne on eronnut. Kaveri vastas sille äijällle, että luuletko olevasi ainoa missä se muija käy. EI mua kiinnosta se nainen pätkääkään ja erottu ollaan ja kämppäkin menee kaupaksi, mutta sua saattaa kiinnostaa ketä mä olen höylänny viimekuukaudet ja lähetti kuvan missä frendi on sen 20v tyttären kanssa Italiassa.
Jos luulet exäni olevan viettämässä aikaa mun kanssa, kun sun piti ihan yhteyttä ottaa ja paljastaa toi teidän salainen juttu, niin huti meni.. Mun exä ei ole mun kanssa vaan eiköhän se ole siellä toisen luona, joten otas sinne yhteyttä.
Sen jälkeen kaverin facebookki täytty uhkailuviesteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.Miksi ihmeessä ette eroa siinä vaiheessa kun epäilykset herää??? Ette tule pettäjältä ikinä saamaan rehellistä vastausta. Epäilee mutta sinisilmäisesti suljettu silmänne. Sitten kun puoliso jää kiinni niin olette kuinka yllätyksenä tuli.
Peli on menetetty siinä vaiheessa kun epäilyksiä on.
Siksi koska normaali ihminen ajattelee toisesta hyvää. On välillä niin vaikea uskoa, että se ihminen, jota rakastat tekisi sinulle niin. Ja pettäjä voi olla äärettömän taitava selittämään aina kaikki kummallisuudet. Siksi sitä usein kaipaa ns. vedenpitäviä todisteita pettämisestä. Pettäjältä on tosiaan useimmiten turha odottaa rehellistä vastausta.
Minun sisko sai tietää miehensä tarinan, kun mies kuoli. Sisko ja se mies ei ollut naimisissa, mutta heidän piti mennä naimisiin kun ovat olleet 20v yhdessä. Seuraavana kesänä olis ollu häät. Sisko järjesteli hautajaisia ja muita asioita ja lapsi tietenkin peri isänsä, mutta EI YKSIN.
Kuusi lasta oli ukko kerennyt tekemään suhteen aikana. Siellä perilliset odotti osuuttaan. Sisko sai totaalisen hermoromahduksen ja joutui kuukausiksi sairaalahoitoon järkytyksestä. Sisko oli elävä, mutta poissa. Se juttu traumatisoi siskoni niin pahasti ettei kykene enää työelämään eikä ole siis normaali ihminen ollenkaan. Hän vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.Miksi ihmeessä ette eroa siinä vaiheessa kun epäilykset herää??? Ette tule pettäjältä ikinä saamaan rehellistä vastausta. Epäilee mutta sinisilmäisesti suljettu silmänne. Sitten kun puoliso jää kiinni niin olette kuinka yllätyksenä tuli.
Peli on menetetty siinä vaiheessa kun epäilyksiä on.
Siksi koska normaali ihminen ajattelee toisesta hyvää. On välillä niin vaikea uskoa, että se ihminen, jota rakastat tekisi sinulle niin. Ja pettäjä voi olla äärettömän taitava selittämään aina kaikki kummallisuudet. Siksi sitä usein kaipaa ns. vedenpitäviä todisteita pettämisestä. Pettäjältä on tosiaan useimmiten turha odottaa rehellistä vastausta.
Ei se epäilys tyhjästä tule. Se kannattaa muistaa. Sen jälkeen sitten tehdään ratkaisuja tai jäädään avioliittoon ja hyväksytään tilanne.

Mutta kun toisaalta se epäilys voi olla vaikka jokin lapsuuden trauma, jonka jokin miehen aivan viaton piirre tai tekeminen laukaisee. Vaan silti, kehottaisin kaikkia jättämään suhteet, joissa ei ole turvallinen olo ja epäilys on aina toverina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus on tarua ihmeellisempää mutta kyllä näin jälkeenpäin kun olen asioita miettinyt niin kyllä pettäminen näkyy käytöksessä. Puhelin aina mukana, epämääräisiä menoja ja välttelevä kylmänkiskoinen käytös. Jos yhtään on outo tunne toisesta, niin yleensä tuntemus pitää valitetyavasti paikkansa.
Sehän se varmasti hankaluus onkin kun ei nuo välttämättä liity pettämiseen. Minä olen välttelevä, omaa aikaa haluava ym. työstressin takia. Käännyn sisäänpäin ja tilanne on uusi monen vuoden suhteessa. Ikinä en ole pettänyt vaikka puoliso kuvittelee niin nyt olevan. Puhelimesta kuuntelen musiikkia paljon ja viestittelen kavereille. Ja teen niitä töitä puhelimella ja melko paljon työmatkoja. Välillä olen vain niin väsynyt etten jaksa puhua mitään. Puolisoa on petetty edellisessä suhteessa ja nyt minun käytös on kuulemma ihan samanlaista. Vaikeaa on omaa uskollisuutta todistella. Olen sanonut että voin näyttää puhelimen mutta se ei kuulemma kerro mitään kun viestit saa poistettua.
Mitäs jos kokeilet avoimuutta.
Kun kuuntelet musiikkia, kerrot hänelle että mitä musiikkia kuuntelet.
Kun viestität kavereille, kerrot sopivia paloja hänelle ja kerrot ohimennen kenen kanssa viestittelet.
Kerrot että olet väsynyt ja stressaantunut syystä että...
Jne
Salaperäisyys tai puhumattomuus ( vaikka ei siis olisi mitään varsinaisia salaisuuksia) saa kenen tahansa lopulta epäilemään ja kuvittelemaan turhia.
Minusta kumppani on otettava sillä tavalla huomioon vaikka itsellä olisi jotakin stressaavaa menossa töissä tai muualla.
Noin juuri kerronkin. Jos viestittelen kaverin kanssa niin kerron siitä jotain lyhyesti. Jos lähden lenkille tai salille niin kerron että tarvitsen sitä pään nollaukseen. Välillä kerron (kun olen ollut hiljaa) että työt on mielessä.
Ihan koko ajan ja joka päivä en kuitenkaan jaksa raportoida. Mielestäni hänen pitäisi pystyä luottamaan minuun, etenkin kun olen jo useamman kerran selittänyt mistä käytökseni johtuu. En muutenkaan ole se suuna päänä olija ja stressitilanteissa haluisin vain olla rauhassa yksin.
Ja tiedän että joskus pettämisen kokeneelle ne työmatkat jo yksistään on pahoja. Siellä olisi helppo pettää ja moni niin tekeekin. Niidenkin aikana puolison pitäisi vain luottaa, mutta se kai ongelma on kun ei luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.Miksi ihmeessä ette eroa siinä vaiheessa kun epäilykset herää??? Ette tule pettäjältä ikinä saamaan rehellistä vastausta. Epäilee mutta sinisilmäisesti suljettu silmänne. Sitten kun puoliso jää kiinni niin olette kuinka yllätyksenä tuli.
Peli on menetetty siinä vaiheessa kun epäilyksiä on.
Siksi koska normaali ihminen ajattelee toisesta hyvää. On välillä niin vaikea uskoa, että se ihminen, jota rakastat tekisi sinulle niin. Ja pettäjä voi olla äärettömän taitava selittämään aina kaikki kummallisuudet. Siksi sitä usein kaipaa ns. vedenpitäviä todisteita pettämisestä. Pettäjältä on tosiaan useimmiten turha odottaa rehellistä vastausta.
Ei se epäilys tyhjästä tule. Se kannattaa muistaa. Sen jälkeen sitten tehdään ratkaisuja tai jäädään avioliittoon ja hyväksytään tilanne.
Mutta kun toisaalta se epäilys voi olla vaikka jokin lapsuuden trauma, jonka jokin miehen aivan viaton piirre tai tekeminen laukaisee. Vaan silti, kehottaisin kaikkia jättämään suhteet, joissa ei ole turvallinen olo ja epäilys on aina toverina.
Vaikka se olisi lapsuuden trauma, aiheuttaa parisuhde sellaisia tuntemuksia ettei ole hyvä olla. Mies käyttäytyy niin että itsellä paha olla. Oli sitten pettämistä tai ei.

Et taida tunta yhtään sairaalloisen mustasukkaista ihmistä, kun voit kirjoittaa noin. Todellakin se epäilys tulee joillakin ihan tyhjästä.

Tässä se ongelma on.
Joillakin epäilys tulee tyhjästä joillakin ei ja sitten on ihmisiä tuolta väliltä.
Huomaa että jotain on meneillään mutta ei mitään konkreettista vinkkiä.
Kyse voi olla umpimielisellä ihmisellä vaikka mistä muustakin ja siksi etsii jotakin todistetta .
Kysyminen ei aina auta jos toinen ei avaudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.Miksi ihmeessä ette eroa siinä vaiheessa kun epäilykset herää??? Ette tule pettäjältä ikinä saamaan rehellistä vastausta. Epäilee mutta sinisilmäisesti suljettu silmänne. Sitten kun puoliso jää kiinni niin olette kuinka yllätyksenä tuli.
Peli on menetetty siinä vaiheessa kun epäilyksiä on.
Siksi koska normaali ihminen ajattelee toisesta hyvää. On välillä niin vaikea uskoa, että se ihminen, jota rakastat tekisi sinulle niin. Ja pettäjä voi olla äärettömän taitava selittämään aina kaikki kummallisuudet. Siksi sitä usein kaipaa ns. vedenpitäviä todisteita pettämisestä. Pettäjältä on tosiaan useimmiten turha odottaa rehellistä vastausta.
Ei se epäilys tyhjästä tule. Se kannattaa muistaa. Sen jälkeen sitten tehdään ratkaisuja tai jäädään avioliittoon ja hyväksytään tilanne.
Mutta kun toisaalta se epäilys voi olla vaikka jokin lapsuuden trauma, jonka jokin miehen aivan viaton piirre tai tekeminen laukaisee. Vaan silti, kehottaisin kaikkia jättämään suhteet, joissa ei ole turvallinen olo ja epäilys on aina toverina.
Vaikka se olisi lapsuuden trauma, aiheuttaa parisuhde sellaisia tuntemuksia ettei ole hyvä olla. Mies käyttäytyy niin että itsellä paha olla. Oli sitten pettämistä tai ei.
Traumatisoituneelle ihmiselle se triggeri voi olla vaikka se, että mies kasvattaa samanlaisen parran kuin naisen isällä on ollut tai jokin muu aivan irtonainen seikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus on tarua ihmeellisempää mutta kyllä näin jälkeenpäin kun olen asioita miettinyt niin kyllä pettäminen näkyy käytöksessä. Puhelin aina mukana, epämääräisiä menoja ja välttelevä kylmänkiskoinen käytös. Jos yhtään on outo tunne toisesta, niin yleensä tuntemus pitää valitetyavasti paikkansa.
Sehän se varmasti hankaluus onkin kun ei nuo välttämättä liity pettämiseen. Minä olen välttelevä, omaa aikaa haluava ym. työstressin takia. Käännyn sisäänpäin ja tilanne on uusi monen vuoden suhteessa. Ikinä en ole pettänyt vaikka puoliso kuvittelee niin nyt olevan. Puhelimesta kuuntelen musiikkia paljon ja viestittelen kavereille. Ja teen niitä töitä puhelimella ja melko paljon työmatkoja. Välillä olen vain niin väsynyt etten jaksa puhua mitään. Puolisoa on petetty edellisessä suhteessa ja nyt minun käytös on kuulemma ihan samanlaista. Vaikeaa on omaa uskollisuutta todistella. Olen sanonut että voin näyttää puhelimen mutta se ei kuulemma kerro mitään kun viestit saa poistettua.
Mitäs jos kokeilet avoimuutta.
Kun kuuntelet musiikkia, kerrot hänelle että mitä musiikkia kuuntelet.
Kun viestität kavereille, kerrot sopivia paloja hänelle ja kerrot ohimennen kenen kanssa viestittelet.
Kerrot että olet väsynyt ja stressaantunut syystä että...
Jne
Salaperäisyys tai puhumattomuus ( vaikka ei siis olisi mitään varsinaisia salaisuuksia) saa kenen tahansa lopulta epäilemään ja kuvittelemaan turhia.
Minusta kumppani on otettava sillä tavalla huomioon vaikka itsellä olisi jotakin stressaavaa menossa töissä tai muualla.
Vaikka koen myötätuntoa petettyjä kohtaan niin minun mielestäni edellisen suhteen ongelmat eivät kuulu nykyiseen. Pitäisi saada olla oma itsensä eikä koko ajan vakuuttelemassa omaa rehellisyyttään. Se kumppani projisoi sen pettäneen exän nykyisen paikalle eikä oma luonne saa ollenkaan tilaa tulla nähdyksi. Minäkin introverttina tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa, vaikka se jollekin näyttää salamyhkäisyydeltä. Laitan myös paljon painoarvoa sanattomaan viestintään enkä koko ajan halua olla verbaalinen vaan että toista oppii ymmärtämään ilmankin sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa ovat tällaiset. Voimia kaikille teille, jotka olette tuollaisten ihmisperseiden kanssa joutuneet kärsimään. Nykyaikana tympäisee nämä älylaitteet - ei sillä että ennen niitä ei petetty, mutta kyllä ne mielestäni helpottavat pettämistä...
Kiitos. 🙏🏻 Usein pettäjät unohtavat, että se pettäminen alkaa satuttamaan sitä toista jo siinä vaiheessa, kun petetyssä epäilys herää.
Ei vasta siinä vaiheessa, kun jää loppullisesti kiinni.
"Ei se satu, jos ei tiedä" ei siis pidä paikkaansa. Varsinkin naiset vaistoavat helposti, että jotain on pielessä. Ja se huono olo, joka alkaa sisällä jäytämään, kun tajuaa, että toinen ehkä pettää. Sitä tunnetta en toivoisi kenellekään. Se on surua, pettymystä ja raivoa. Ajatukset pyörivät asiassa vähän väliä.
Lopulta ehkä tarkkailet, nuuskit ja teet kaikkea mitä et koskaan ajatellut joutuvasi tekemään lopullisen vastauksen saamisen toivossa.
Lisäisin tuohon "varsinkin naiset vaistoavat helposti", että myös jätetty mies aistii ja huomioi hyvin tarkkaan nämä asiat. Ei tosin uskalla ottaa puheeksi, ettei tule jätetyksi epätodennäköisen, mutta mahdollisen aiheettoman epäilyn vuoksi. Kärsii hiljaa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mies oli tyhmyyttään jättänyt kaksi viinilasia tiskialtaaseen töröttämään :D Tulin seuraavana päivänä kotiin omalta pettämisreissultani ja ihmettelin, että juotko sä nykyään kahdesta lasista samaan aikaan. Olin soittanut hänelle samana aamuna ja hän kuulosti todella tukalan oloiselta ja halusi lopettaa puhelun nopeasti, joten ei ollut kovin vaikeaa sitten iltapäivällä kotiutuessani päätellä tapahtumien kulkua :D
Kyllä koira koiran tuntee.
Näinhän se, jos toinen huomionkiepä niin some niin helppo "työväline" mistä voi ihan ketävaan koittaa vähän et jos jotain.
Sit siinä vieressä taas ihmetellään kun puhelin on yhtäkkiä maailman tärkein asia ....