Voiko tilastoista päätellä, kuinka merkittävänä on pidettävä surua, jota jotkut muut kokevat?

Pohdin rakkaan pääministerimme tilastollista lähestymistapaa tiettyjen rikosten aiheuttamien tunnetilojen merkittävyydestä ja kertakaikkisesta oikeellisuudesta. Näihin tunteisiin kuuluu myös ns. v-tunne, jonka puolijulkinenkin ilmaiseminen on maassamme kielletty ja sallittu julkisesti esitettävän ainoastaan aivan erityisissä tilanteissa ja vain valittujen henkilöiden toimesta. Siksi ei siitä tässä sen enempää.

Olennainen kysymys on, voimmeko rakkaan johtajamme esimerkkiä noudattaen tilastollistaa tunteemme? Näin voisimme jopa hautajaisissa suhteellistaa itkevien läheistemme tuskaa ja todeta, että surusi ei ole mitenkään ainultaatuista. Joka päivä täällä joku kuolee.