Oletko nähnyt ruumiin?

Olen nähnyt. 2 kertaa - mutsi ja mummo. Olin myös paikalla sillä hetkellä kun kuolivat. Outo kokemus molemmissa tapauksissa. Tulee taas kyyneleet silmiin kun ajattelen tapahtunuutta, mutta hyvä että olin psikalla kun heidän ei tarvinnut kuolla yksin - eli hyvä että joku oli läsnä.

Monta. Osallistuin ruumiinavauksiin lääkiksessä (sittemmin olen vaihtanut alaa) ja myös ex-appeni näin ruumishuoneella. Kuollut näyttää esineeltä, samalla tavalla kuin mikä hyvänsä eloton asia. Ymmärrän tämän havainnon pohjalta niitä, jotka uskovat sielun irtoavan ruumiista kuoleman hetkellä, vaikken sitä uskomusta välttämättä jaakaan.

Lapsellista höpinää. Vanhustenhoidossa ruumiita näkee viikottain. Ihmiset ovat ulkoistaneet kuoleman, ruumiit ovat heille outoja.

Vierailija kirjoitti:

Näin isäni laitteissa ruumis keinotekoisesti ylläpidettynä ja sitten irroitettuna. Koneissa näytti tyhjältä, mutta irroitettuna kasvoille oli levinnyt onnellinen ja rauhallinen ilme.

Taitaa olla perhanan onnellinen kun pääsi tästä sairaasta kommunisti suomi persreiästä pois.   

Ite ainakin olisin jos vaan kuolisi tästä nisti kylästä äkkiä.

Olen, mummini arkussa. Näytti jotenkin vieraalta, kuorelta.. mummin olemus oli poissa.

Oman lapseni näin kuolevan ja isäni olen nähnyt jo aiemmin kuolleena.

En, olen luonnostani kalpea. Kuinka niin?

Äidin ruumiin kotona. Äiti kuoli yritin elvyttä äiti ei selvinnyt. Pari päivää ruumishuoneella kävin jäähyväiset jättämässä. Oli kuin pelkkä kuori. Elämä poissa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellista höpinää. Vanhustenhoidossa ruumiita näkee viikottain. Ihmiset ovat ulkoistaneet kuoleman, ruumiit ovat heille outoja.

Mutta katsos kun kaikki eivät ole vanhustenhoidossa tai yleensä hoitoalalla töissä. Eikä se kenestäkään tyhmempää tee, jos ei nyt työssään ole kovettunut vainajien näkemiseen.

En usko hetkeäkään, että kuolema lakkaa olemasta ahdistava, pelottava tuntematon, ihan joka iikalle, vaikka miten pällistelisimme vainajia, ja esittäisimme, että ei tunnu missään. Tai että oikeasti tietäisimme, mitä kuoleman jälkeen on tai ei ole. Kyllä se vaan ihmistä isompi juttu on. Ei ainakaan itse pysty kovin polleana sen edessä seisomaan, kun on lyhyessä ajassa menettänyt 2 rakkainta ihmistä elämässään äkillisesti.

Toisen heistä löysin itse, hetki sitten kuolleena. Ei näyttänyt kovin kuolleelta vielä silloin, nukkuvalta vain. Nukkemaiselta alkaa näyttää sitten arkussa.

CAT IIIB kirjoitti:

Olen nähnyt kuolleita, mutta kaikkein mieleenpainuvimmat oli valokuva naisen luurangosta, jonka sisällä oli pieni vauvan luuranko, ja valokuva merimies John Torringtonista, joka kuoli 1845 tutkimusretkellä, ja haudattiin ikiroutaan Kanadassa.

"Kiva", että jollakin muullakin on jäänyt Torringtonin naama mieleen. Olen nähnyt hänen ruumiistaan painajaisia melkein joka yö lapsesta saakka, ja olen nyt 30. On aika ikävän näköinen niissä valokuvissa, osittain mustunut, keltainen naama ja silmät puoliksi auki. 

Yhdenlainen ajankuva tämäkin, että tällaista edes kysytään. Itse kysymykseen vastaus, olen nähnyt. Ukkini, ruumishuoneella,olin silloin seitsemän vanha. "Ei tarvitse pelätä" sanoi äitini "ukki nukkuu". Sen jälkeen tasaisin väliajoin, läheiset olen käynyt katsomassa kun ovat olleet arkussa. Viimeisimpänä isäni. Serkkuni poika, hieman toisella kymmenellä, empi käydäkö katsomassa, sanoin hänelle "saat itse päättää kuinka teet, mutta sen voin sanoa että pelätä et häntä tarvitse, koska häntä ei tarvinnut eläessäänkään pelätä".

On jollakin tapaa hyvä nähdä läheisensä arkussa, se jotenkin selventää asioita. Sen jolle koittaa elämänsä ensimmäinen päivä, koittaa varmuudella joskus myös viimeinen. Jokainen voi vaikuttaa siihen millaisen muiston itsestään läheisilleen jättää.

Montakin.

Kuolleen ihmisruumiin olen nähnyt vain valokuvissa ja videoilla. 

Ap: "Miltä näytti?"

Kuvat ja videot joilla vainajan silmät ovat olleet kiinni, vainaja on näyttänyt vain nukkuvalta, levolliselta, kauniilta.

Sitten kaksi erikoisempaa tapausta.

Näin kerran Poliisi-tv:ssä valokuvan löytyneestä tunnistamattomasta vainajasta, jonka silmät oli avattu henkilöllisyyden selvittämisen helpottamiseksi. Kuva teki voimakkaan vaikutuksen. Sen näkeminen sai aikaan sekä surua ja myötätuntoa että inhoa (inhoa siksi, että avatuissa silmissä ei ollut katsetta). Toimittaja oli varoittanut, että kuva saattaa järkyttää herkimpiä katsojia, mutta uteliaisuuttani katsoin silti.

Olen nähnyt netissä viktoriaanisen ajan post mortem -valokuvia, joissa vainajan silmät on avattu ja hänet on ehostettu elävän näköiseksi, ja niissä kuollut ruumis on ollut rauhallisen näköinen. Kuitenkin tieto siitä, että kuvan ihminen on kuollut, on tuntunut puistattavalta. 

Niitä kuvia otettiin muistoksi vainajasta ennen hautaamista. Valokuvaus oli siihen aikaan niin harvinaista, ettei muita kuvia ehkä ollut.

Olen, olen käynyt katsomassa useampaakin vainajaa.

Setäni näytti kuin nukkuvan, muut olivat kuolleemman näköisiä.

Nukkuvalta näytti. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt. Hautajaisissa. Täällä rapakon takana on muisotilaisuudessa tapana pitää arkun kansi avoinna. Vainaja oli siististi puettu, tyynen ja jotenkin nukkuvan näköinen. Itselle hieman outo ja hämmentävä tapa. Olen suomalaisena tottunut suljettuun arkkuun.

- ulkosuomalainen

Minusta taas outo tämä suomalainen taoa, suljettu arkku. Ikään kuin vainaja ei olisi läsnä omissa hautajaisissaan.

Minäkin olen hoitajana vanhainkodeissa nähnyt monta. Nykyään teen sydäntoimenpideyksikössä töitä ja siellä kuolema tuntuu niin paljon tavallaan raaemmalta. Annetaan kuitenkin aktiivista hoitoa ja juuri ennen tapahtumaa ollaan jopa jutusteltu niitä näitä potilaan kanssa. Se elvytystilanne on aika hektinen. Jos potilas kuolee siihen, niin on kyllä vähän tympeä olo. Kaikki vituttaa. Kuollut on silloin eri tavalla sininen suun ympäriltä. Keltaisen kalpea muuten.

Lisäksi näin 12-vuotiaana isäni, oli karuin ruumis kaikista. Sain olla myös paikalla, kun setäni kuoli rauhallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitajana ruumiita näen päivittäin. Normaalia. Outoa, kun ruumiiden näkeminen ihmetyttää.

Työssäni näen n. 300 vainajaa vuodessa ja aina se jotenkin hätkäyttää. Ihminen on rakennettu niin. Joten en yhtään ihmettele jos kuolleen näkeminen tuntuu monesta vieraalle.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole osa mitään elämää, vaan kaiken loppu ja hirvittävä suru.

Minä en usko kuolemaan. Keho voi kuolla. Sielu voi jatkaa elämäänsä toisessa entiteetissä.