Oletko nähnyt ruumiin?

En ole, enkä halua. Tuskin se näky mitään positiivisia mielikuvia herättää. Haluan muistaa läheiseni muulla tavoin.

Silloin kun mummo potkaisi tyhjää niin oli pakko äitini painostaessa lähteä katsomaan raatoa vanhainkotiin. Olisi sen krapulapäivän voinut muutenkin viettää. Ja joo ei todellakaan ollut läheinen ihminen.

Hoitoalalla jokapäiväistä. Kyynistyy, ei tunnu missään. Suomessa kuolema on siirretty sairaalaan, hoivapaikkoihin. Ennen kuolema tapahtui kotona, isoäiti, isoisä kuoli kotona, oli luonnollinen tapahtuma. Sai lähteä perheen läsnäollessa. Nykyään kuolema on ulkoistettu. Ihmiset kammoksuvat kuolleen näkemistä. Miksi? T. Hoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalalla jokapäiväistä. Kyynistyy, ei tunnu missään. Suomessa kuolema on siirretty sairaalaan, hoivapaikkoihin. Ennen kuolema tapahtui kotona, isoäiti, isoisä kuoli kotona, oli luonnollinen tapahtuma. Sai lähteä perheen läsnäollessa. Nykyään kuolema on ulkoistettu. Ihmiset kammoksuvat kuolleen näkemistä. Miksi? T. Hoitaja.

Tätä minäkin ihmettelen vaikken hoitoalalla olekkaan. Kaikki kuitenkin kuolee joskus. Ehkä jonkun totaalisesti mädäntyneen raadon näkemista voisi vähän kavahtaa, mutta sekin luultavasti vain hajun takia. Ja se ei ole hyvä, siitä on kokemusta. Jokunen vuosi sitten oli hlö kuollut taloyhtiön saunaan ja oli siellä muutaman päivän muhinut.

Muutamia töissä vanhuspuolella. Eri näköisiä. Yksi sai rauhan, olin kuoleman hetkellä paikalla, se oli omalla tavallaan kaunista katsottavaa, pyhä hetki. Yhden luo tulin ensimmäisenä kuoleman jälkeen, siinä oli kasvot jääneet outoon ilmeseen. Kosketin vielä kädellä rintaa, kuului sellainen "höö" kun sisään jäänyt ilma vielä purkautui pois. Sillä mummolla oli silmät jääneet auki. Yksi oli aika nestepöhössä, vielä kertyi viimeisinä päivinä nestettä ruumiseen.

Kyllä, mitä siitä oli jäljellä, kun oli jäänyt pikajunan alle. Et ehkä halua tietää, miltä näytti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalalla jokapäiväistä. Kyynistyy, ei tunnu missään. Suomessa kuolema on siirretty sairaalaan, hoivapaikkoihin. Ennen kuolema tapahtui kotona, isoäiti, isoisä kuoli kotona, oli luonnollinen tapahtuma. Sai lähteä perheen läsnäollessa. Nykyään kuolema on ulkoistettu. Ihmiset kammoksuvat kuolleen näkemistä. Miksi? T. Hoitaja.

Tätä minäkin ihmettelen vaikken hoitoalalla olekkaan. Kaikki kuitenkin kuolee joskus. Ehkä jonkun totaalisesti mädäntyneen raadon näkemista voisi vähän kavahtaa, mutta sekin luultavasti vain hajun takia. Ja se ei ole hyvä, siitä on kokemusta. Jokunen vuosi sitten oli hlö kuollut taloyhtiön saunaan ja oli siellä muutaman päivän muhinut.

"Unmoved by gore. Im a psychopath."

Up

Olen. Kuolleelta. 

Isoisäni arkku oli auki ennen hautajaisia. Näytti kuin hänestä olisi nukkuessaan tehty vahanukke.

Olen. Kokonaisia ja vähän vähemmän kokonaisia. Tuoreita ja vähän vähemmän tuoreita. Näytti (ja tuoksahti) kaikki ihan erilaisilta.

Olen nähnyt useita, erilaisissa olosuhteissa menehtyneitä.

Äitini kuoli hiljattain ja hänet näin heti kuoleman jälkeen. Minua häiritsee kun kaikki aina sanovat, että käydessään katsomassa kuollutta läheistä ei se läheinen ole enään siinä vaan pelkkä ruumis vaan.

Itse en saanut sellaista tunnetta, tuntui että äiti on yhä edelleen siinä, hyvin vahvasti läsnä.

Ihmisten ruumiita vain kuvissa, en oikeassa elämässä. Eläinten ruumiita olen kyllä nähnyt luonnossa, esim. lintujen, oravien ja siilien ruumiita. Eiväthän ne ole mitenkään mukavan näköisiä ole olleet, eivät ihmisten eivätkä eläinten ruumiit. Tosin jotkut kuvat ihmisten ruumiista ovat olleet melko rauhallisen näköisiä, ihminen on näyttänyt ikään kuin vain nukkuvan.

Olen. Näyttivät ihan itseltään kaikki, paitsi jotenkin nukkemaisilta. Rauhallisilta.

Olen nähnyt muutamankin, Tampereen Taysissa ensiavussa. Ruumiit oli peitetty lakanoilla, joten en osaa sanoa miltä näyttivät. Olen nähnyt ja pitänyt sylissä myös kuolleita, jo jäykäksi menneitä lemmikkejäni. Surullistahan se on, mutta edessä meillä jokaisella 😔

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt useita, erilaisissa olosuhteissa menehtyneitä.

Äitini kuoli hiljattain ja hänet näin heti kuoleman jälkeen. Minua häiritsee kun kaikki aina sanovat, että käydessään katsomassa kuollutta läheistä ei se läheinen ole enään siinä vaan pelkkä ruumis vaan.

Itse en saanut sellaista tunnetta, tuntui että äiti on yhä edelleen siinä, hyvin vahvasti läsnä.

Niin tämä olikin heti kuoleman jälkeen. Silloin voi näyttää ja vaikuttaa vielä vaikkapa nukkuvalta. Hautajaisiin mennessä kuluu yleensä pidempi aika, vähintään muutamia päiviä tai viikkojaki, ja silloin eron kyllä näkee.

Olen nähnyt kaikki isovanhempani ja muita sukulaisia. Isovanhempani saattohoidin viimeiseen asti vierellä. Kaikki olivat levollisen ja rauhallisen näköisiä. Tavallaan he näyttivät nukkuvalta, mutta tavallaan kuitenkaan ei. Kyllä sen näki heti, että hän ei enää ole täällä. Joka kerta kuolleen vierellä minusta näyttää kuin rintakehä liikkuisi hengityksen mukana.

Näin, kun ottivat hirttäytynyttä alas. Kieli oli turvonnut valtavaksi ja pisti ulos suusta. 

Äitini vieressä olin hänen kuollessaan ja sen jälkeenkin. Kauhea, tuskallinen kuolema, ja silmiä ei saatu kiinni vaan näytti, kuin se olis katsonu mua koko ajan luomien raosta. Odotin muita omaisia kuolleen kanssa samassa huoneessa, ja oli pakko siirtyä pääpuoleen kun tuntui häijyltä se mulkoilu. 

5-vuotiaana ortodoksihautajaisissa, en järkyttynyt, näytti siltä että kuollut nukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen löytänyt katolta hypänneen miehen. Hän makasi pienessä verilammikossa. Hän jäi mieleeni pitkäksi aikaa ja näin hänestä uniakin.

Sama! Uniin ei onneksi tullut.