Onko paikalla joku kokonaan ilman lääkkeellistä kivunlievitystä synnyttänyt?

Ekassa epiduraali ja tokassa vain ilokaasu. Toka oli sen verran nopea ettei ehtinyt. Kummassakin ponnistusvaihe meni hyvin, tunsin liikkeet ja osasin ponnistaa. Ekassa pari tikkiä kun lapsella käsi poskella. Synnytykset menivät hyvin ja ihan samalla tavalla olin niiden jälkeen toimintakykyinen ja vauva haeskeli rintaa ja katseli.

Eka synnytys kesti noin vuorokauden, ja olin jossain vaiheessa ihan loppu. Epiduraali antoi levätä hetken ja sen jälkeen taas jaksoin.

Menisin avoimin mielin ja nöyrästi, hyvä kun on sairaalassa valmiudet hoitaa monenlaisia tilanteita.

Mulla oli nopea avautuminen, synnytys kesti neljä tuntia ja olin asenteella, että otan kivunlievitystä jos tulee sellainen olo.

Kätilö oli nihkeä, eikä suhtautunut kivun valitukseeni vakavasti, vaan oli ärsyttävä ja sanoi vaan että kipu kuuluu asiaan, ei minkäänlaista empatiaa minua kohtaan. Hän myös sanoi osastolle tullessani että tässä menee koko yö, vaan eipä mennyt.

Odotushuoneessa valittelin kipua ja kätilö sanoi että tässä vaiheessa synnytystä ei saa mitään kivunlievitystä. No lopulta sanoi että voidaan mennä synnytyssaliin ottamaan ilokaasua, sillä se on nyt ainoa mitä tarjoaa.

Synnytyssaliin tullessa kiroilin kun ei kätilö millään uskonut miten kipeetä teki. No lopulta ärsyyntyneesti sanoi että noh, katotaan nyt sitten minkä verran olet auennut ja hänen yllätyksekseen olin 9 cm auki ja sain käskyn kiivetä vuoteelle ja alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti 15 Min. Kaikinpuolin helppo synnytys, en kokenut tarvitsevani missään vaiheessa kivunlievitystä, paitsi avautumisvaiheen lopulla teki ihan hullun kipeetä, sitten se olikin jo pian ohi. Ärsytti vaan kovasti kätilö..

Kolme synnytystä. Ensimmäinen reilusti yli vuorokauden, toinen puolet siitä ja kolmas kolmisen tuntia. Kipu oli minulle pienempi paha kuin toimenpiteet, joita kammoan. En hyväksy sitä, että minun putäisi suostua johonkin mitä en halua muiden mielipiteen vuoksi, joten synnytin niinkuin tahdoin ilman ylimääräistä sorkkimista. Onneksi luonto ja tuurikin oli tässä puolellani ja kaikki kolme syntyivät nätisti ilman suurempia puuttumisia.

Ensimmäinen synnytys oli tosi raskas kun se kesti niin pitkään. Kipu väsytti ja väsymys lisäsi kipua. Jälkeenpäin ajatellen tässä synnytyksessä olisi voinut olla ihan järkevää kokeilla vaikka edes ilokaasua tai miksipä ei muutakin, mutta väsyneenä ja kipeänä ei ole järkevä vaan entistäkin säikympi ja en missään nimessä halunnut mitään lääkkeitä. Lämmin vesi ja liike auttoivat, samoin puolison tuki.

Seuraavaan synnytykseen valmistauduin paljon paremmin ja etenkin puoliso valmistautui huippuhyvin. Minulla oli TENS ja hänellä hurjan paljon tietoa siitä miten voi auttaa. Ja se meni tosi hienosti, siis sattui, tietenkin, mutta en ehtinyt väsyä ja jokaiseen epätoivon hetkeen puolisolla oli keino auttaa minut sen yli. Tämä oli kaikinpuolin tosi hieno synnytyskokemus.

Kolmas olikin niin nopea, etten ehtinyt oikein edes mukaan koko hommaan. Se oli niin äkkiä ohi, että ei siinä ehtinyt edes ajatella kunnolla kipua, synnytti vain. Ja puolison tuki oli kyllä taas jotain ihan mahtavaa.

Lääkkeetön synnytys on minulle ollut hyvä tapa ja olen onnellinen siitä, että se on toteutunut joka kerta. Sanoisin, että valmistautumista se kyllä vaatii, sellaista kivun hyväksymistä ja ihan faktapohjaistakin tietoa aika paljon siitä miten ja miksi synnytys etenee ja sen vaiheista. TENS on itselleni ollut erinomainen apu, mutta kaikkein tärkeintä on päätöstä tukeva hoitohenkilökunta ja asiansa osaava ja siihen sitoutunut tukihenkilö. Ja sitten toki sellainen nöyryys sen syntymän ihmeen edessä kannattaa pitää mukana myös, etenkin ensikertalainen ei voi tietää mitä se on ja hyvinkin suunniteltu on vain puoliksi tehty, toteutuksen suhteen saa ja tarvittaessa pitääkin muuttaa mieltään.

Olen. Kahdesti. Minulla on kivuton avautumisvaihde. Kivut tulivat vasta ponnistus aiheessa, ja silloin oli liian myöhäistä saada mitään.

Hyvä kun tajusin lähteä sairaalaan edes.

Up