Mitä teette tavaroille joihin on vahva tunneside, mutta jota ei koskaan käytä tai tarvitse?

En tiedä, joskus heitän osaa vain pois mutta pitäisi vähän olla tilaa muistoillekin. Mutta ei tosiaan liikaa, se on vain tavaraa.

Miksi ne esineet pitäisi hävittää? Pidä ne, jos ne ovat sinulle tärkeitä.

Olen heittänyt kaikki tuommoiset pois enkä kerää uutta tilalle.

En tiedä koska minulle ei synny tunnesidettä tavaraan, ellen ole sitä itse tehnyt.

Miksi sinun pitäisi heittää nämä tavarat pois jos et tahdo?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne esineet pitäisi hävittää? Pidä ne, jos ne ovat sinulle tärkeitä.

En näe järkevänä sitäkään, että säilön kotona tavaraa jota en tarvitse. Toisaalta ne häiritsevät ja ärsyttävät minua ja toisaalta ne ovat minulle tärkeitä. Ap

Säilö ne geokätköön

Vierailija kirjoitti:

Säilö ne geokätköön

😅

Ap

Olen päättänyt, että minun ei tarvitse hävittää niitä. Miksi sinun niistä pitäisi luopua?

Itse säilytän mielelläni saamiani lahjoja ja matkamuistoja. Minulla on 2 isoa vitriiniä ihan niitä varten sekä keräimilleni laseille, vaaseille ym. Joitain tavaroita olen vienyt vintille eikä ne siellä ketään häiritse. Heittäköön perikunta sitten roskiin tai vieköön Konttiin.

Minulla on paljon mummilta perittyä tavaraa, jotka olleet suvussa ties kuinka pitkään.

Sama ongelma kuin ap:lla, en tee niillä mitään, mutta poiskaan ei voi heittää.

Nyt ovat häkkivarastossa säilössä.

Vierailija kirjoitti:

Olen päättänyt, että minun ei tarvitse hävittää niitä. Miksi sinun niistä pitäisi luopua?

Vievät tilaa kaapeissa, jotkut asiat taas ei sovi sisustukseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päättänyt, että minun ei tarvitse hävittää niitä. Miksi sinun niistä pitäisi luopua?

Vievät tilaa kaapeissa, jotkut asiat taas ei sovi sisustukseen. Ap

Muuta sisustus sopimaan tavaroihin joihin olet kiintynyt.

Jos tilanne ei ole se, ettei sinulla kertakaikkiaan ole enää tilaa niille, niin miksi ihmeessä ne pitäisi hävittää? Kyllä ihmisellä saa (kaiken maailman konmarituksista ja muista überminimalismimuodeista huolimatta) edelleen olla myös tavaroita, jotka eivät ole käytännöllisiä ja tarpeellisia, mutta joilla on tunnearvoa tai jotka tuottavat vain hyvää mieltä. Sitten, jos on kaikki nurkat pullollaan moista, voi alkaa miettiä, miten saisi ne vähiten arvokkaat karsittua elämästään. Mutta ei jokaisen ole pakko elää minimalistisen steriilissä ja tyhjässä kodissa, vaikka moista tällä hetkellä oikeana tapana markkinoidaankin. Kyllä halutessaan saa asua myös kodikkaassa kodissa, jossa on paljon itselle tärkeää ja rakasta, oman näköistä tavaraa. Ja muutenkin kotona voi olla myös esineitä, jotka eivät juuri täydellisesti siihen sisutusblogeista kopiotuun sisutukseen muuten sopisikaan. Jos ei kaappeihin mahdu, hanki uusi kaappi. Tai hävitä jotain sellaista, jolla ei ole tunnearvoa.

Säilytän osan, osan laitan kiertoon. Riippuu ihan tilanteesta ja tavarasta mihin ratkaisuun minkäkin kohdalla päädytään. Useimmiten lähtöpassit ovat saaneet

-tavarat joita on hankala / mahdoton säilyttää esim. tilanpuutteen takia

-tavarat joihin on joku tunneside, vaikka itse jutusta ei pidä eikä halua käyttää. Esim. joku sysiruma juttu joka vaan muistuttaa jostain läheisestä ihmisestä, olen nimittäi huomannut että kyllä ne ihmiset muistaa muutenkin, ja myös ne rumiluskamat ovat jättäneet pysyvät jäljet aivoihin...

Osa näistä on mennyt ensin laatikossa kellariin, ja jos ei ole tullut kaivattua pitkään aikaan (itse olen säilyttänyt helposti 1-3 v) niin seuraavassa kellarikomeron siiouksessa saa lähteä.

Kaikkea ei tarvitse hävittää, muttei myöskään säilyttää. Se mikä on oikea määrä kullekin on ihan yksilökohtaista.

Toimisiko tuo jostain luettu valokuvausniksi?

Itse säilöin vaikka minkälaista (hamsterisuvusta opittua), ja aloin opettelemaan tuota luopumista. Aloitin vähäpätöisimmistä asioista, se oli helpompaa. Se oli useamman vuoden prosessi.

Sama ajatus siis niinkuin sinulla, toisaalta esineissä oli tunnearvo tai jokin muisto, mutta ei oikeastaan muuta ja muuten ne vain häiritsivät, ärsyttivät ja veivät tilaa.

Aloitin siitä, että ihan tärkeimmät laitoin yhteen rasiaan. Päätin, että siihen on mahduttava kaikki. Rasian koon tietty saa päättää itse omille tarpeille sopivaksi. :D Ja nämä jäivät minulle säilytettäviksi.

Sitten aloitin karsimalla niitä vähäpätöisimpiä pois. Otin niistä kuvan muistoksi, ja mietin mikä esineen arvo on minulle. Jos tuota jää ihan kauheasti vatvomaan, niin mistään ei voi luopua. Sama psykologinen kikka, mikä on myyntimiehillä; kun tavaran tyrkkää asiakkaan käteen, se saa siitä tunnesiteen (jossain oli tämä selitettynä). Hauskat muistot kirjoitan johonkin kollektiiviseen paikkaan ylös kuvan kanssa. Niinkuin muistoesinevalokuva-albumi tarinoilla.

Sitten säilön nuo tavarat hetkeksi erilleen muista. Kijoitan lootaan mitä siinä on. Puolenvuoden tms päästä kurkkaan lootan päällistä ja päätän hävitänkö. Siinä vaiheessa en ala käpälöimään tavaroita, kun muuten en luovu mistään.

En ole osannut kaivata mitään, minkä olen hävittänyt (myymällä tai kierätykseen, ei koskaan roskiin ellei ole joku vanha postikortti tai konserttilippu tms). Kun vertaa alku tilanteeseen, niin hyllytilaa olen saanut vähintäänkin ison kaapillisen verran tällä tekniikalla. Ja kuitenkaan en ole kaikesta luopunut, vaan tärkeimmät on yhä tallella. Meillä on pieni kaksio, joten todellakin tällä karsimisella on ollut olennaista väliä. Nyt kaiken kaaoksen hallitseminen on helpompaa, kuin myös muuttaminen ja siivous. Muistissa on aina, että mitään täältä ei saa mukaansa lähtiessään, joten säästän vain itselleni ihan ne tärkeimmät. Sekin on mahdollista, että kaikki tuhoutuu vaikka tulipalossa, mistä sitä tietää. Onneksi nykyään on pilvipalvelut, jonne voi laittaa valokuvia, myös kaikista tärkeistä esineistä.

Vierailija kirjoitti:

Itse säilöin vaikka minkälaista (hamsterisuvusta opittua), ja aloin opettelemaan tuota luopumista. Aloitin vähäpätöisimmistä asioista, se oli helpompaa. Se oli useamman vuoden prosessi.

Sama ajatus siis niinkuin sinulla, toisaalta esineissä oli tunnearvo tai jokin muisto, mutta ei oikeastaan muuta ja muuten ne vain häiritsivät, ärsyttivät ja veivät tilaa.

Aloitin siitä, että ihan tärkeimmät laitoin yhteen rasiaan. Päätin, että siihen on mahduttava kaikki. Rasian koon tietty saa päättää itse omille tarpeille sopivaksi. :D Ja nämä jäivät minulle säilytettäviksi.

Sitten aloitin karsimalla niitä vähäpätöisimpiä pois. Otin niistä kuvan muistoksi, ja mietin mikä esineen arvo on minulle. Jos tuota jää ihan kauheasti vatvomaan, niin mistään ei voi luopua. Sama psykologinen kikka, mikä on myyntimiehillä; kun tavaran tyrkkää asiakkaan käteen, se saa siitä tunnesiteen (jossain oli tämä selitettynä). Hauskat muistot kirjoitan johonkin kollektiiviseen paikkaan ylös kuvan kanssa. Niinkuin muistoesinevalokuva-albumi tarinoilla.

Sitten säilön nuo tavarat hetkeksi erilleen muista. Kijoitan lootaan mitä siinä on. Puolenvuoden tms päästä kurkkaan lootan päällistä ja päätän hävitänkö. Siinä vaiheessa en ala käpälöimään tavaroita, kun muuten en luovu mistään.

En ole osannut kaivata mitään, minkä olen hävittänyt (myymällä tai kierätykseen, ei koskaan roskiin ellei ole joku vanha postikortti tai konserttilippu tms). Kun vertaa alku tilanteeseen, niin hyllytilaa olen saanut vähintäänkin ison kaapillisen verran tällä tekniikalla. Ja kuitenkaan en ole kaikesta luopunut, vaan tärkeimmät on yhä tallella. Meillä on pieni kaksio, joten todellakin tällä karsimisella on ollut olennaista väliä. Nyt kaiken kaaoksen hallitseminen on helpompaa, kuin myös muuttaminen ja siivous. Muistissa on aina, että mitään täältä ei saa mukaansa lähtiessään, joten säästän vain itselleni ihan ne tärkeimmät. Sekin on mahdollista, että kaikki tuhoutuu vaikka tulipalossa, mistä sitä tietää. Onneksi nykyään on pilvipalvelut, jonne voi laittaa valokuvia, myös kaikista tärkeistä esineistä.

Tiedän että nämä kikat ei käy kaikille, mutta minua ne auttoi ihan älyttömänä. Muuten olisin päätynyt samaan tilaan, kuin sukulaisiani. Asuisin ihan liian suuressa talossa mitä minulla ei ole varaa maksaa, koska haluan vain säilyttää kaikenlaista tavaraa. Sitten pihistelisin muusta elämästä, terveydestä ja ruuasta. Laatikollinen riittää minulle, ja valokuvat. Listaan hieman asioita joita itse säilöin ja pidin arvossa aikanaan (nyt en osaa enää kaivata niiden perään, joten tämä tunnearvoni tuntuu jopa kohtuuttomalta, jos näin voi sanoa):

-Nuorena keräilemäni kirjasarjat ja lehdet joita en koskaan lukenut uudestaan.

-Cd:t ja dvd:t. Musiikit kuuntelin nykyään muualta, ja leffoja katson vain kertaalleen.

-Matkamuistot; lentoliput, kartat, juoma-aluset, mainoslappuset, näkinkengät ym, jotka sai säilöttyä ihan hyvin valokuvaamalla.

-Keittiötarvikkeita joita olin saanut lahjaksi, mutta en koskaan käyttänyt. Osa oli tuplia tai triploja jo omistamistani välineistä, ja osa vempaimia joita en vain käyttänyt ikinä.

-Kirjeet vuosien varrelta. Nämäkin sai kuvaamalla ikuistettua parista isosta kenkälaatikosta.

-Tekemäni askartelut, joita en kuitenkaan teon jälkeen käyttänyt mihinkään.

-Lapsena tekemän ja piirtämän asiat. Näistä osan pistin talteen, mutta suurin osa hävitykseen. Näitä löytyi äidiltänikin pari banaanilaatikollista.

-Lahjaksi saadut vaatteet, asusteet ja koriste-esineet, jotka eivät kuitenkaan olleet makuni mukaisia. Näitä vuosien varrelta.

-Lapsuuden lelut, ja niitä oli paljon. Osan kävin raivaamassa äitini kotoa ja häkkivarastoista.

-Fyysiset valokuvat. Osan säilytin, mutta suurimman osan skannasin ja hävitin.

-Kansiollinen lehti-ilmoituksia ei edes minulle läheisistä henkilöistä, vaan hyvänpäivän tutuista tai muista tuntemattomammista. Läheisistä olevat jutut kuvasin talteen, ja niitä oli vain muutama.

-Vanhat, jo kuolleen lemmikin tarvikkeet.

-Koulukirjat ja vihkot.

-Entiset harrastustarvikkeet joita ei enää käytä.

-Rikkinäiset arkivaatteet teini ajoilta.

-Vanhat elektroniikkalaitteet esim. kamera.

Mun ei ole koskaan ollut vaikeata pistää itse hankittua tavaraa pois, nurkissa ja kaapeissa ei siis pyöri valtavasti vaatteita, vanhoja matkamuistoja tai tuplana tai triplana perus keittiötarvikkeita yms.

Ongelma on noi vanhat suvusta tulleet huonekalut, käsityöt, tekstiilit, posliini- ja lasitavara. Ihan arvokastakin osa ja osa jo tosi pitkäänkin suvussa ollutta. Itsellä ei ole lapsia eikä suvussakaan ole ketään ketä nuo tavarat ainakaan vielä kiinnostaisi, silloin olisi jotenkin kivempi luopua niistä kun tietää että perintöesineen ”tarina” säilyy... vähän vaikea selittää eikä sitä kai sellainen ymmärräkään kuka ei esineisiin muodosta tunnesidettä.

Ap

Mieti, mikä se tunne tai muisto on, joka tavaraan liittyy. Ja miksi se liittyy juuri siihen.

Esim. jos minulla on mummilta saatu ruma tuoli - ei mummini asu siinä tuolissa. Hänen muistonsa on meidän mielissämme ja valokuvissa. Eikä mummi voi pahastua siitä jos luovun tuolista. Siispä vien sen kierrätykseen ja lähetän mielessäni terkut sinne jonnekin.

Näin olen itse luopunut myös vaikeista tavaroista. Jälkeenpäin fiilis on todella hyvä ja vapaa.

Säilytän tietenkin! Vitriinissä lapsuusaikaisia juttuja, pari perintökalustetta ihan koristeena, vaikka harvemmin niitä kukaan käyttää ja osa varastossa, jotka otan käyttöön silloin tällöin. Varaston käyttötarkoitus on tavaran säilöminen, ei tyhjänä oleminen.