Minulla on kaveri, jolla ainoa seura lapset ja iloitaan siitä että lapsella ei kavereita

Vierailija kirjoitti:

Olipa typerä otsikko, ihanko iloitsevat siitä ettei lapsilla ole kavereita?

KYLLÄ!!! On iloittu että hyvä kun on kotona niin on itselle seuraa kun on niin yksinäinen.

Eli ihan oikea otsikko vaikka olikin typerä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistivanhemmat ja -sisarukset eristävät lapset kavereistaan.  Voi olal jotakin vainoharhaisuutatkin seasas, ettei vaan tule mitään vaikutteita muaulta.  Kokemusta on :(

Minusta suurempi ongelma on nykypäivän kiireiset vanhemmat, joilla ei halua ja aikaa olla lasten kanssa.

Onnenpoika .

Onnenpoika kun vanhemmat läsnä.

Näyttääkö kärsivältä? Tykkääkö koulusta? Onko joku ihana harrastus?

Ihana kuulla lapsista, jotka tykkäävät puuhailla vanhempien kanssa, eikä lukittautua huoneeseen.

Ei harrasta yhtään mitään. Koulussa seisoo yksin. Mutta ei se haittaa "kun haluaa". Opettajat ovat koittaneet puuttua, mutta vanhemmat ei tee mitään.

Mitä sinusta vanhempien pitäisi tehdä?

Kyläillä, tutustua vaikka luokkakavereiden perheisiin ym

Mitä jos ovat ihan pöllöä porukkaa :D myös lapsen mielestä?

Eikä kymmenvuotiaiden perheet hengaile yhdessä - se oli vauva-aikaa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma assi lapsi ahdistuu kavereista. Lomalla näki muutaman kerran kahta kaveria, kun aikuiset nämä jutut järjesti, ja oli joka kerta 'voi ei'!! Kaverin näkeminen oli suoritus, vaikka näyttikin siltä et oli kivaa. Olen enimmäkseen lakannut huolehtimasta, mitä tein ensimmäiset 10v, hän on oikein tyytyväinen näin. Hän laskee ystävikseen kaikki koulun ihmiset, pelikaverit ym ym eikä itse pidä itseään yksinäisenä.

Mulla sama tilanne. Kiitos vertaistuesta :)

Ekat kymmenen vuotta ahdistuin ja järjestelin tapaamisia: lapsi uupui ja oli tosi väsynyt&kärttyisä (myös lapsi seurassa)

Nyt ollaan sinut asian kanssa, eikä lapsella ole minkäänlaista tunnetta yksinäisyydestä, vaikka paljon kotosalla - päinvastoin. Hänellä on paljon ystäviä, niin koulussa kuin harrastuksessa, vaikkei heitä jaksaisi koulun jälkeen, viikonloppuisin ja lomilla enää tavata. Iloinen ja onnellinen tilanteesta :)

Hänellä on myös oma harrastus ja rakastaa puuhailla yksin asian parissa.

Hän jaksaa nyt paljon paremmin kun tapaa kavereitaan ihan harvakseltaan. Ero on huomattava. Sosiaalisuus ei sovi kaikille - kunnioitetaan myös heitä, joita se kuormittaa tosi paljon.

iso ero onkin se, kun on kavereita sekä pelaamaan että koulussa. Mutta jos ei niitä ole missään, minkä vanhemmat ovat kertoneet, niin sitä itse pidän surullisena. Mutta en tietenkään voisi tehdä asialle mitään, jos se on muille okei :)

Vierailija kirjoitti:

Rahaa on paljon, kyse ei ole siitä.

kai he sitten ovat huolissaan, mutta eivät valmiita tekemään asialle mitään?

Mutta turha tätä pohtia, täällä tuli jo tarpeeksi negatiivista niskaan. Ihmettelin vain onko tälläinen tosiaan ok, ja selvisi että on.

:D Marttyyri much?

Minusta olisi oikein ikävää, jos 10-vuotiaallani ei olisi kavereita, ja olisin huolissani. Mutta en oikein ymmärrä miksi kirjoitat jonkun kaverisi perheen tilanteesta tänne, miten luulet sen auttavan? Puhu asiasta vanhempien kanssa jos olet oikeasti huolissasi. Viesteistäsi saa vaikutelman, että haluaisit yhdessä palstalaisten kanssa kauhistella näitä vamhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistivanhemmat ja -sisarukset eristävät lapset kavereistaan.  Voi olal jotakin vainoharhaisuutatkin seasas, ettei vaan tule mitään vaikutteita muaulta.  Kokemusta on :(

Minusta suurempi ongelma on nykypäivän kiireiset vanhemmat, joilla ei halua ja aikaa olla lasten kanssa.

Onnenpoika .

Onnenpoika kun vanhemmat läsnä.

Näyttääkö kärsivältä? Tykkääkö koulusta? Onko joku ihana harrastus?

Ihana kuulla lapsista, jotka tykkäävät puuhailla vanhempien kanssa, eikä lukittautua huoneeseen.

Ei harrasta yhtään mitään. Koulussa seisoo yksin. Mutta ei se haittaa "kun haluaa". Opettajat ovat koittaneet puuttua, mutta vanhemmat ei tee mitään.

Mitä sinusta vanhempien pitäisi tehdä?

Kyläillä, tutustua vaikka luokkakavereiden perheisiin ym

Mitä jos ovat ihan pöllöä porukkaa :D myös lapsen mielestä?

Eikä kymmenvuotiaiden perheet hengaile yhdessä - se oli vauva-aikaa se.

Niimpä, mutta kun ei ollut silloinkaan väliä yksinäisyydellä

Vierailija kirjoitti:

Tulemme siis keskustelussa päätökseen, että lapset ei tarvitse kavereita.

Ei ujot, arat eikä muutkaan

Ei, vaan sinä et tiedä kuka tarvitsee ja kuka ei. Kyllähän tällä pojalla on kokonainen koulu, josta voisi halutessaan valita itselleen tarvittaessa kaverin. Itkeekö poika itse kavereiden puutetta? Jos asia ei pojalle tai hänen perheelleen ole ongelma, niin miksi se on sinulle ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistivanhemmat ja -sisarukset eristävät lapset kavereistaan.  Voi olal jotakin vainoharhaisuutatkin seasas, ettei vaan tule mitään vaikutteita muaulta.  Kokemusta on :(

Minusta suurempi ongelma on nykypäivän kiireiset vanhemmat, joilla ei halua ja aikaa olla lasten kanssa.

Onnenpoika .

Onnenpoika kun vanhemmat läsnä.

Näyttääkö kärsivältä? Tykkääkö koulusta? Onko joku ihana harrastus?

Ihana kuulla lapsista, jotka tykkäävät puuhailla vanhempien kanssa, eikä lukittautua huoneeseen.

Ei harrasta yhtään mitään. Koulussa seisoo yksin. Mutta ei se haittaa "kun haluaa". Opettajat ovat koittaneet puuttua, mutta vanhemmat ei tee mitään.

Mitä sinusta vanhempien pitäisi tehdä?

Kyläillä, tutustua vaikka luokkakavereiden perheisiin ym

Mitä jos ovat ihan pöllöä porukkaa :D myös lapsen mielestä?

Eikä kymmenvuotiaiden perheet hengaile yhdessä - se oli vauva-aikaa se.

Just tämä. 10-vuotiaat hoitavat omat kaverisuhteensa, vanhemmat voivat korkeintaan tarjota puitteet. Tuputtaminen ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahaa on paljon, kyse ei ole siitä.

kai he sitten ovat huolissaan, mutta eivät valmiita tekemään asialle mitään?

Mutta turha tätä pohtia, täällä tuli jo tarpeeksi negatiivista niskaan. Ihmettelin vain onko tälläinen tosiaan ok, ja selvisi että on.

:D Marttyyri much?

Minusta olisi oikein ikävää, jos 10-vuotiaallani ei olisi kavereita, ja olisin huolissani. Mutta en oikein ymmärrä miksi kirjoitat jonkun kaverisi perheen tilanteesta tänne, miten luulet sen auttavan? Puhu asiasta vanhempien kanssa jos olet oikeasti huolissasi. Viesteistäsi saa vaikutelman, että haluaisit yhdessä palstalaisten kanssa kauhistella näitä vamhempia.

Olen todellakin puhunut, mutta ihmettelin kun se on hyvä juttu siksi, että poistaa sitten vanhemman yksinäisyyden.

Ajattelin kysyä täältä, onko tuo normaalia, sain aika paljon p.skaa niskaan että on ihan normaalia olla yksin. Eikä toisaalta edes uskottu kuinka yksin on. Niin vaikea minunkaan on sitten mitään tehdä kun luulin että tuossa olisi huolta, vaan eipä olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistivanhemmat ja -sisarukset eristävät lapset kavereistaan.  Voi olal jotakin vainoharhaisuutatkin seasas, ettei vaan tule mitään vaikutteita muaulta.  Kokemusta on :(

Minusta suurempi ongelma on nykypäivän kiireiset vanhemmat, joilla ei halua ja aikaa olla lasten kanssa.

Onnenpoika .

Onnenpoika kun vanhemmat läsnä.

Näyttääkö kärsivältä? Tykkääkö koulusta? Onko joku ihana harrastus?

Ihana kuulla lapsista, jotka tykkäävät puuhailla vanhempien kanssa, eikä lukittautua huoneeseen.

Ei harrasta yhtään mitään. Koulussa seisoo yksin. Mutta ei se haittaa "kun haluaa". Opettajat ovat koittaneet puuttua, mutta vanhemmat ei tee mitään.

Mitä sinusta vanhempien pitäisi tehdä?

Kyläillä, tutustua vaikka luokkakavereiden perheisiin ym

Ei välttämättä halua pakottamalla luoda ihmissuhteita.

En minäkään alkaisi tutustumaan lapseni luokka kavereiden perheisiin, jos he eivät leiki yhdessä. Kamala ajatus soitella jollekin naapurin äidille ja järjestää pojille leikkitreffejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa typerä otsikko, ihanko iloitsevat siitä ettei lapsilla ole kavereita?

KYLLÄ!!! On iloittu että hyvä kun on kotona niin on itselle seuraa kun on niin yksinäinen.

Eli ihan oikea otsikko vaikka olikin typerä.

Tai sitten se on vaan tapa sanoa. Ehkä vanhempi on iloinen, että on kotona, mutta olisi iloinen vaikka olisi ulkona kavereidensa kanssa. Ei jokaista lausetta kannata ihan niin sanatarkasti ottaa. Toiset näkevät sen lasin aina puoliksi täynnä, toisin kuin sinä selvästi.

Kiitos avusta :)

Ainakin opin, että jos lapsi seisoo koulun pihassa yksin päivästä toiseen, hän on siinä omasta halustaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos avusta :)

Ainakin opin, että jos lapsi seisoo koulun pihassa yksin päivästä toiseen, hän on siinä omasta halustaan. 

Ei aina omasta halustaan, ei noinkaan voi yleistää mut ei hän siinä vanhempiensakaan vuoksi yksin seiso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tällaisia tapauksia on. Eräs lintsaajatyyppi on kiltti oppilas, joka jää kotiin työttömän tai sairaan vanhemman seuraksi. Vanhempi sitten kuittaa poissaolot luvallisiksi. En olisi ikinä uskonut, mutta tämän olen itse opettajan töissä nähnyt. Jotkut vanhemmat haluavat pitää lapsen niin tiivisti lähellään, että oppivelvollisuuden suorittaminen vaarantuu.

On perheitä, joissa sulkeudutaan ulkomaailmalta ja kaikella rakkaudella eristetään lapsi normaalielämästä ikätovereiden parissa. Osa vanhemmista ei kannusta lapsiaan etsimään ystäviä vaan päinvastoin jopa kylvää epäluuloa. Eräässä kolmikantakeskustelussa ope ihmetteli, kun luokkakaverit valittavat, ettei Nico tervehdi heitä. Nicon äidin kommentti pojan kuullen oli, että miksi Nicon pitäisi tervehtiä tuntemattomia. Ei ole yllättävää, ettei pojalla ollut kavereita, mikä johtui osin varmasti kasvatuksesta.

Joitakin lapsia pitää kannustaa itsenäistymään enemmän kuin toisia, jotkut etsivät omaa elämää luonnostaan. Valitettavasti moni vanhempi on itsekäs ja haluaa pitää vauvansa ikuisesti, eikä näe liiallisessa läheisyydessä riskejä. Vanhemman ja lapsen symbioosi on normaali asia vauvaiässä, ei enää sen jälkeen. 

Ei pidä paikkaansa. Kyllä näihin asioihin puututaan neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa. Yksikään lapsi ei elä näin! Kenenkään oppivelvollisuus ei vaarannu vanhemman terveydentilan vuoksi. Lastensuojeluilmoitus on viranomaisten tehtävä aika matalalla kynnyksellä.

Tämä on ihan liioittelua. En tunne ketään vanhempia, jotka toimivat näin "pahuuttaan". Kuulostaa assivanhemmilta - lapset ja vanhemmat kuormittuvat äänistä ja sosiaalisista tilanteista. Monet assit pitävät koulusta "huilia", koska hermosto ja aivot eivät kestä koulupäiviä. Miten assilapsi jaksaisi vielä koulun jälkeen jatkaa samaan malliin?

Huhhuh!

Tee opettajana lasu tai anna ammattikasvattajien tehdä omat päätelmänsä.

Tämänkaltainen liioittelevan juoruilu toisten ihmisten kotielämästä ja ystävyyksistä on tosi rumaa.

T. Assiteini

Uskoisin tuon kaiken kirjoittamasi, jos en olisi opettaja. Valitettavasti totuus on paljon tarua ihmeellisempää.

Totta kai koulusta tehdään lasuja lasun perään, mutta ei niillä ole yhtään mitään vaikutusta. Se, ettei lapsi tai nuori käy koulua, ei nykyään ole yksinään huostaanoton peruste. Perheelle toki varmasti tarjotaan tukea, mutta ei se tarkoita, että sitten asiat järjestyvät.

Niissä tapauksissa, joita minä olen seurannut, ei todellakaan ole ollut kyse asseista. Olen opettanut heitäkin, joten tiedän kyllä, mitä se tarkoittaa. 

Eräs huoltaja keksi lapsilleen sairauksia. Kumpikaan ei käynyt koulua lainkaan. Ensin oli jatkuva pääkipu. Pää tutkittiin, ei diagnoosia. Sitten pääkipu loppui, alkoi ripuli. Vatsa tutkittiin, ei diagnoosia. Ripuli loppui, mutta sitten poika ei voinut tulla äidin mielestä kouluun, koska kärsi oppimisvaikeuksista. Tässä vaiheessa en edes enää muistanut, miltä poika näytti, koska olin nähnyt hänet kerran noin neljä kuukautta aiemmin. Lupasin tukea ja tutkimuksia, jos poika tulee kouluun. En koskaan enää nähnyt häntä. Hän jäi luokalleen sinä vuonna ja uudestaan seuraavana vuonna ja 17-vuotiaana loppui oppivelvollisuus. Pojalla oli vanhempi sisarus, joka ei myöskään äidin mielestä voinut ikinä tulla kouluun milloin mistäkin syystä. Yksinhuoltajaäiti piti lapset kotona eikä koskaan ilmaissut mitään huolta siitä, että lapset olivat poissa monia kuukausia peräkkäin ilman lääkärintodistuksia. Lasut eivät tätä muuttaneet. 

Eräs ihan tavallinen, hyvätasoinen, sosiaalinen ysiluokan tyttöoppilas alkoi yhtäkkiä olla jatkuvasti poissa. Kävi ilmi, että äiti oli jäänyt pitkälle sairaslomalle ja tykännyt tytön seurasta niin, että antoi tämän jäädä kotiin pienimmänkin syyn varjolla. Tyttö oli ehkä mukavuudenhaluinen, koska onhan se kiva jäädä aamulla nukkumaan. Tai sitten hän koki velvollisuudekseen äidin tukemisen. Tämä asia onneksi saatiin järjestykseen ihan tytön kanssa keskustelemalla. 

Erään sellaisenkin tapauksen tiedän, jossa tyttö oli valtavasti poissa, kahdestaan kotona äidin kanssa, joka suunnitteli, että tytön vartuttua ja päästyä lukiosta, he jatkavat opintoja YHDESSÄ yliopistossa. Sillä välin hän mielellään kuittasi kaikki poissaolot luvallisiksi, vaikka lapsi oli aivan terve. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistivanhemmat ja -sisarukset eristävät lapset kavereistaan.  Voi olal jotakin vainoharhaisuutatkin seasas, ettei vaan tule mitään vaikutteita muaulta.  Kokemusta on :(

Minusta suurempi ongelma on nykypäivän kiireiset vanhemmat, joilla ei halua ja aikaa olla lasten kanssa.

Onnenpoika .

Onnenpoika kun vanhemmat läsnä.

Näyttääkö kärsivältä? Tykkääkö koulusta? Onko joku ihana harrastus?

Ihana kuulla lapsista, jotka tykkäävät puuhailla vanhempien kanssa, eikä lukittautua huoneeseen.

Ei harrasta yhtään mitään. Koulussa seisoo yksin. Mutta ei se haittaa "kun haluaa". Opettajat ovat koittaneet puuttua, mutta vanhemmat ei tee mitään.

Mitä sinusta vanhempien pitäisi tehdä?

Kyläillä, tutustua vaikka luokkakavereiden perheisiin ym

Ei välttämättä halua pakottamalla luoda ihmissuhteita.

En minäkään alkaisi tutustumaan lapseni luokka kavereiden perheisiin, jos he eivät leiki yhdessä. Kamala ajatus soitella jollekin naapurin äidille ja järjestää pojille leikkitreffejä.

Lapseni luokalla on 10-v .lapsi, jonka vanhemmat järjestävät kaveriseuran, kaikki iltapäivät kun ovat töissä/harrastuksissa. Lomat myös kuukausia etukäteen. Vanhemmat päättävät, kuka on sopiva ystävä ja kuka ei.

Arvata saattaa, onko lapsen ystävyyssuhteet toimineet? Eivät ole.

Vanhempien ei kannata mennä sekoittamaan asioita.

Tämä tyttö on äitinsä varjossa kehittynyt hyvin epäsosiasliseksi, vaikka kaikki illat ja viikonloput yökyläilee tms Ei ole koskaan ollut yksin.

Luokanopettajakin sanoi minulle tämän luokkakaverin huonoista sosiaalisista taidoista kehityskeskusteludsa lapseni kanssa välituntitilanteista. Yksin tämä tyttö pihalla seisoo kun muut pelaavat ja leikkivät - ei osallistu mihinkään. Äiti ei ole paikalla. Ja toinen tytön vanhemmista on ammatiltaan psykologi.

Kannattaa luottaa lapseen.

Jos kaverisi lapsi olisi oikeasti yksinäinen ja kärsisi tästä, hän olisi koulupsykologin ja lääkärin lähetteellä terapiassa.

Vaikea tästä nyt on sanoa tekevätkö vanhemmat jotain väärin ( kieltävät lasta sosiaalistumasta tai tekevät syyllisen olon lapselle, jos haluaisi olla ennemmin kaverin kuin vanhemman kanssa) vai onko tämä lapsen oma halu olla yksin. Ei voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tällaisia tapauksia on. Eräs lintsaajatyyppi on kiltti oppilas, joka jää kotiin työttömän tai sairaan vanhemman seuraksi. Vanhempi sitten kuittaa poissaolot luvallisiksi. En olisi ikinä uskonut, mutta tämän olen itse opettajan töissä nähnyt. Jotkut vanhemmat haluavat pitää lapsen niin tiivisti lähellään, että oppivelvollisuuden suorittaminen vaarantuu.

On perheitä, joissa sulkeudutaan ulkomaailmalta ja kaikella rakkaudella eristetään lapsi normaalielämästä ikätovereiden parissa. Osa vanhemmista ei kannusta lapsiaan etsimään ystäviä vaan päinvastoin jopa kylvää epäluuloa. Eräässä kolmikantakeskustelussa ope ihmetteli, kun luokkakaverit valittavat, ettei Nico tervehdi heitä. Nicon äidin kommentti pojan kuullen oli, että miksi Nicon pitäisi tervehtiä tuntemattomia. Ei ole yllättävää, ettei pojalla ollut kavereita, mikä johtui osin varmasti kasvatuksesta.

Joitakin lapsia pitää kannustaa itsenäistymään enemmän kuin toisia, jotkut etsivät omaa elämää luonnostaan. Valitettavasti moni vanhempi on itsekäs ja haluaa pitää vauvansa ikuisesti, eikä näe liiallisessa läheisyydessä riskejä. Vanhemman ja lapsen symbioosi on normaali asia vauvaiässä, ei enää sen jälkeen. 

Ei pidä paikkaansa. Kyllä näihin asioihin puututaan neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa. Yksikään lapsi ei elä näin! Kenenkään oppivelvollisuus ei vaarannu vanhemman terveydentilan vuoksi. Lastensuojeluilmoitus on viranomaisten tehtävä aika matalalla kynnyksellä.

Tämä on ihan liioittelua. En tunne ketään vanhempia, jotka toimivat näin "pahuuttaan". Kuulostaa assivanhemmilta - lapset ja vanhemmat kuormittuvat äänistä ja sosiaalisista tilanteista. Monet assit pitävät koulusta "huilia", koska hermosto ja aivot eivät kestä koulupäiviä. Miten assilapsi jaksaisi vielä koulun jälkeen jatkaa samaan malliin?

Huhhuh!

Tee opettajana lasu tai anna ammattikasvattajien tehdä omat päätelmänsä.

Tämänkaltainen liioittelevan juoruilu toisten ihmisten kotielämästä ja ystävyyksistä on tosi rumaa.

T. Assiteini

Uskoisin tuon kaiken kirjoittamasi, jos en olisi opettaja. Valitettavasti totuus on paljon tarua ihmeellisempää.

Totta kai koulusta tehdään lasuja lasun perään, mutta ei niillä ole yhtään mitään vaikutusta. Se, ettei lapsi tai nuori käy koulua, ei nykyään ole yksinään huostaanoton peruste. Perheelle toki varmasti tarjotaan tukea, mutta ei se tarkoita, että sitten asiat järjestyvät.

Niissä tapauksissa, joita minä olen seurannut, ei todellakaan ole ollut kyse asseista. Olen opettanut heitäkin, joten tiedän kyllä, mitä se tarkoittaa. 

Eräs huoltaja keksi lapsilleen sairauksia. Kumpikaan ei käynyt koulua lainkaan. Ensin oli jatkuva pääkipu. Pää tutkittiin, ei diagnoosia. Sitten pääkipu loppui, alkoi ripuli. Vatsa tutkittiin, ei diagnoosia. Ripuli loppui, mutta sitten poika ei voinut tulla äidin mielestä kouluun, koska kärsi oppimisvaikeuksista. Tässä vaiheessa en edes enää muistanut, miltä poika näytti, koska olin nähnyt hänet kerran noin neljä kuukautta aiemmin. Lupasin tukea ja tutkimuksia, jos poika tulee kouluun. En koskaan enää nähnyt häntä. Hän jäi luokalleen sinä vuonna ja uudestaan seuraavana vuonna ja 17-vuotiaana loppui oppivelvollisuus. Pojalla oli vanhempi sisarus, joka ei myöskään äidin mielestä voinut ikinä tulla kouluun milloin mistäkin syystä. Yksinhuoltajaäiti piti lapset kotona eikä koskaan ilmaissut mitään huolta siitä, että lapset olivat poissa monia kuukausia peräkkäin ilman lääkärintodistuksia. Lasut eivät tätä muuttaneet. 

Eräs ihan tavallinen, hyvätasoinen, sosiaalinen ysiluokan tyttöoppilas alkoi yhtäkkiä olla jatkuvasti poissa. Kävi ilmi, että äiti oli jäänyt pitkälle sairaslomalle ja tykännyt tytön seurasta niin, että antoi tämän jäädä kotiin pienimmänkin syyn varjolla. Tyttö oli ehkä mukavuudenhaluinen, koska onhan se kiva jäädä aamulla nukkumaan. Tai sitten hän koki velvollisuudekseen äidin tukemisen. Tämä asia onneksi saatiin järjestykseen ihan tytön kanssa keskustelemalla. 

Erään sellaisenkin tapauksen tiedän, jossa tyttö oli valtavasti poissa, kahdestaan kotona äidin kanssa, joka suunnitteli, että tytön vartuttua ja päästyä lukiosta, he jatkavat opintoja YHDESSÄ yliopistossa. Sillä välin hän mielellään kuittasi kaikki poissaolot luvallisiksi, vaikka lapsi oli aivan terve. 

Et ole opettaja, koska sinulla on salassa pitovelvollisuus ja rikoit sitä juuri tosi kamalalla tavalla. Tekisin sinusta ilmoituksen, jos voisin.

No niin, pitihän se arvata. Yh-äidit ovat kaiken pahan alku ja juuri :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tällaisia tapauksia on. Eräs lintsaajatyyppi on kiltti oppilas, joka jää kotiin työttömän tai sairaan vanhemman seuraksi. Vanhempi sitten kuittaa poissaolot luvallisiksi. En olisi ikinä uskonut, mutta tämän olen itse opettajan töissä nähnyt. Jotkut vanhemmat haluavat pitää lapsen niin tiivisti lähellään, että oppivelvollisuuden suorittaminen vaarantuu.

On perheitä, joissa sulkeudutaan ulkomaailmalta ja kaikella rakkaudella eristetään lapsi normaalielämästä ikätovereiden parissa. Osa vanhemmista ei kannusta lapsiaan etsimään ystäviä vaan päinvastoin jopa kylvää epäluuloa. Eräässä kolmikantakeskustelussa ope ihmetteli, kun luokkakaverit valittavat, ettei Nico tervehdi heitä. Nicon äidin kommentti pojan kuullen oli, että miksi Nicon pitäisi tervehtiä tuntemattomia. Ei ole yllättävää, ettei pojalla ollut kavereita, mikä johtui osin varmasti kasvatuksesta.

Joitakin lapsia pitää kannustaa itsenäistymään enemmän kuin toisia, jotkut etsivät omaa elämää luonnostaan. Valitettavasti moni vanhempi on itsekäs ja haluaa pitää vauvansa ikuisesti, eikä näe liiallisessa läheisyydessä riskejä. Vanhemman ja lapsen symbioosi on normaali asia vauvaiässä, ei enää sen jälkeen. 

Oletko ihan varma, että asiat menevät näin? Joku lintsaajapoika voi aivan mainiosti aivan itse haluta jäädä kotiin. Ei kaikki lapset koe koulua jotenkin ihanana paikkana, jossa viihtyä ja tavata kavereitaan. Toiset vihaavat koulua ja typeriä luokkakavereitaan ja vaikkei siellä kotona olisi ketään he jäisivät ja jäävätkin kotiin. Vaikea se vanhemman on kannustaa, jos lapsen omat kokemukset kavereista on lähinnä heidän olevan sadistisia kiusaajia.

Toisilla on suuri tarve kavereille ja toisia niiden puute ei haittaa yhtään.

Kai joku vanhempi ne poissaolot tietenkin kuittaa luvalliseksi, ihan vaan välttääkseen muita ongelmia.

Joskus asiat menevät ihan noin. Totta kai on näitäkin tapauksia, että vanhempi haluaisi lapsen menevän kouluun, mutta ei saa häntä sinne, ja paikkaa tilanteen valehtelemalla. Sitten on nämä, joilla on ehkä alitajuinenkin tarve pitää lapsi kotona. Yleensä nämä vanhemmat eivät käy töissä.

Kuka tahansa lapsi, joka saa itse päättää, meneekö kouluun vai ei, jää kotiin nukkumaan ja pelaamaan tms. Jos äiti aamulla kysyy, että onko tänäänkin vähän kipeä olo ja eikös tunnukin otsa kuumalta ja jäisitkö kotiin, niin kaipa siinä on kiusaus kova sortua.

Vaikka koulu ei olisi mikään hirveä paikka, se on silti aina työpaikka. Se ei ole hupia vaan työtä. Useimmat meistä mieluummin lomailevat kuin tekevät töitä. Aikuinen voi vielä olla oma pomonsa ja pakottaa itsensä töihin, mutta lapsi tarvitsee yleensä vanhemman patistusta. Ennen muinoin minäkin luulin, että kaikki vanhemmat kannustavat lapsiaan koulunkäyntiin, mutta olin väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tällaisia tapauksia on. Eräs lintsaajatyyppi on kiltti oppilas, joka jää kotiin työttömän tai sairaan vanhemman seuraksi. Vanhempi sitten kuittaa poissaolot luvallisiksi. En olisi ikinä uskonut, mutta tämän olen itse opettajan töissä nähnyt. Jotkut vanhemmat haluavat pitää lapsen niin tiivisti lähellään, että oppivelvollisuuden suorittaminen vaarantuu.

On perheitä, joissa sulkeudutaan ulkomaailmalta ja kaikella rakkaudella eristetään lapsi normaalielämästä ikätovereiden parissa. Osa vanhemmista ei kannusta lapsiaan etsimään ystäviä vaan päinvastoin jopa kylvää epäluuloa. Eräässä kolmikantakeskustelussa ope ihmetteli, kun luokkakaverit valittavat, ettei Nico tervehdi heitä. Nicon äidin kommentti pojan kuullen oli, että miksi Nicon pitäisi tervehtiä tuntemattomia. Ei ole yllättävää, ettei pojalla ollut kavereita, mikä johtui osin varmasti kasvatuksesta.

Joitakin lapsia pitää kannustaa itsenäistymään enemmän kuin toisia, jotkut etsivät omaa elämää luonnostaan. Valitettavasti moni vanhempi on itsekäs ja haluaa pitää vauvansa ikuisesti, eikä näe liiallisessa läheisyydessä riskejä. Vanhemman ja lapsen symbioosi on normaali asia vauvaiässä, ei enää sen jälkeen. 

Ei pidä paikkaansa. Kyllä näihin asioihin puututaan neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa. Yksikään lapsi ei elä näin! Kenenkään oppivelvollisuus ei vaarannu vanhemman terveydentilan vuoksi. Lastensuojeluilmoitus on viranomaisten tehtävä aika matalalla kynnyksellä.

Tämä on ihan liioittelua. En tunne ketään vanhempia, jotka toimivat näin "pahuuttaan". Kuulostaa assivanhemmilta - lapset ja vanhemmat kuormittuvat äänistä ja sosiaalisista tilanteista. Monet assit pitävät koulusta "huilia", koska hermosto ja aivot eivät kestä koulupäiviä. Miten assilapsi jaksaisi vielä koulun jälkeen jatkaa samaan malliin?

Huhhuh!

Tee opettajana lasu tai anna ammattikasvattajien tehdä omat päätelmänsä.

Tämänkaltainen liioittelevan juoruilu toisten ihmisten kotielämästä ja ystävyyksistä on tosi rumaa.

T. Assiteini

Uskoisin tuon kaiken kirjoittamasi, jos en olisi opettaja. Valitettavasti totuus on paljon tarua ihmeellisempää.

Totta kai koulusta tehdään lasuja lasun perään, mutta ei niillä ole yhtään mitään vaikutusta. Se, ettei lapsi tai nuori käy koulua, ei nykyään ole yksinään huostaanoton peruste. Perheelle toki varmasti tarjotaan tukea, mutta ei se tarkoita, että sitten asiat järjestyvät.

Niissä tapauksissa, joita minä olen seurannut, ei todellakaan ole ollut kyse asseista. Olen opettanut heitäkin, joten tiedän kyllä, mitä se tarkoittaa. 

Eräs huoltaja keksi lapsilleen sairauksia. Kumpikaan ei käynyt koulua lainkaan. Ensin oli jatkuva pääkipu. Pää tutkittiin, ei diagnoosia. Sitten pääkipu loppui, alkoi ripuli. Vatsa tutkittiin, ei diagnoosia. Ripuli loppui, mutta sitten poika ei voinut tulla äidin mielestä kouluun, koska kärsi oppimisvaikeuksista. Tässä vaiheessa en edes enää muistanut, miltä poika näytti, koska olin nähnyt hänet kerran noin neljä kuukautta aiemmin. Lupasin tukea ja tutkimuksia, jos poika tulee kouluun. En koskaan enää nähnyt häntä. Hän jäi luokalleen sinä vuonna ja uudestaan seuraavana vuonna ja 17-vuotiaana loppui oppivelvollisuus. Pojalla oli vanhempi sisarus, joka ei myöskään äidin mielestä voinut ikinä tulla kouluun milloin mistäkin syystä. Yksinhuoltajaäiti piti lapset kotona eikä koskaan ilmaissut mitään huolta siitä, että lapset olivat poissa monia kuukausia peräkkäin ilman lääkärintodistuksia. Lasut eivät tätä muuttaneet. 

Eräs ihan tavallinen, hyvätasoinen, sosiaalinen ysiluokan tyttöoppilas alkoi yhtäkkiä olla jatkuvasti poissa. Kävi ilmi, että äiti oli jäänyt pitkälle sairaslomalle ja tykännyt tytön seurasta niin, että antoi tämän jäädä kotiin pienimmänkin syyn varjolla. Tyttö oli ehkä mukavuudenhaluinen, koska onhan se kiva jäädä aamulla nukkumaan. Tai sitten hän koki velvollisuudekseen äidin tukemisen. Tämä asia onneksi saatiin järjestykseen ihan tytön kanssa keskustelemalla. 

Erään sellaisenkin tapauksen tiedän, jossa tyttö oli valtavasti poissa, kahdestaan kotona äidin kanssa, joka suunnitteli, että tytön vartuttua ja päästyä lukiosta, he jatkavat opintoja YHDESSÄ yliopistossa. Sillä välin hän mielellään kuittasi kaikki poissaolot luvallisiksi, vaikka lapsi oli aivan terve. 

Et ole opettaja, koska sinulla on salassa pitovelvollisuus ja rikoit sitä juuri tosi kamalalla tavalla. Tekisin sinusta ilmoituksen, jos voisin.

Älä huoli, olen muuttanut tarinoiden yksityiskohtia. Sukupuolet, iät, sairaudet yms. saattavat olla ihan toiset, mutta se ei muuta varsinaista sisältöä. Lisäksi tapaukset ovat sattuneet useamman kymmenen vuoden säteellä lukuisissa eri kaupungeissa, joten tuskinpa tuosta on mitään pääteltävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa typerä otsikko, ihanko iloitsevat siitä ettei lapsilla ole kavereita?

KYLLÄ!!! On iloittu että hyvä kun on kotona niin on itselle seuraa kun on niin yksinäinen.

Eli ihan oikea otsikko vaikka olikin typerä.

Miksei äiti saisi iloita lasten kotonaolosta? Tuskin nyt ypöyksin kuitenkaan, jos on mies ja kaksi lasta? Jos mulla olisi sinunkaltainen ystävä, olisin mieluummin yksinäinen minäkin.

Juttele kaverisi kanssa, älä tuomitse kaveria julkisesti! Se ei ole ystävyyttä. Et ole oikeasti huolissasi lapsesta, minäkin saan sellaisen mielikuvan. Haluat vain julkisesti nolata vanhemmat.