Lue keskustelun säännöt.
Loukkaantuminen ja mekaaninen elämä vs. Vapaus
09.01.2019 |
Oon monesti täällä puhunut ihmisille siitä, että toisten kommenteista ja jutuista/kiusaamisesta ei tarvitse loukkaantua ja täten luovuttaa valta omista tunteista toisille ihmisille.
Jotkut sanovat, että jos niin ei olisi, niin sit elämä olisi jotenkin "robottimaista" tai tunteetonta. Mut päinvastoin! Miettikää nyt kumpi on mekaanisempaa elämää:
A: Toisilla ihmisillä on valta tehdä teidät onnellisiksi tai onnettomiksi, ihan vaan sanomalla tai tekemällä jotain. He painelevat nappejanne sen mukaan, mitä haluavat teidän tuntevan; oli se sitten ylistystä tai haukkua.
Ja sen mukaan sitten reagoitte, kuin pikkuapinat, pahimmillaan läpi koko elämän ja hermopaineet ovat alati läsnä ihmisten parissa.
Meidät oikein ohjelmoidaan tähän jo ihan pieninä lapsina.
B: Tunnette todella itsenne ja tiedätte
tasantarkkaan mikä/kuka olette. Loukkaukset ja muut yritykset/kehut saada teidät toisten ihmisten armoille eivät toimi teihin enää, ette ota siis edes kehuja vakavissanne.
Ihmiset voivat puhua ja tehdä mitä he haluavat, mutta sillä ei enää ole vaikutusta teihin, olette tyytyväinen itseenne!
Ja se merkitsee, iloa, onnea, autuutta, vapautta!
En ymmärrä miksi ihmiset eivät halua elää vapaudessa, vaan "inhimillisessä" sätkynukke maailmassa.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tarkoitit ylipäätään ihmisen tapaa kokea asiat muuallakin kuin tällä Vauva-sivustolla olet ihmisenä vahva ja kypsä. Kuin myös temperamentiltasi erilainen kuin minä.
Reagoin vahvasti etenkin kielteisyyteen, arvosteluun, mutta sekin riippuen sanojasta ja sanojan elämänkokemuksesta/sivistystasosta. On ihmisiä, mielipiteitä, asenteita, joille ei voi kerta kaikkiaan mitään ja joiden sanat menevät ohi korvieni. Sellaisia on valitettavasti paljon ja joka paikassa, joten tunteeni nousevat yleensä vahvimmilleen minulle tärkeiden ihmisen seurassa: miesystävä, lähiomaiset, ystävät.
Nyt, kun elämässäni on kaksi tärkeää kuollut kahden vuoden sisällä, on kamalia perintöriitoja, ovat ne vaatineet minulta valtavaa itsehillintää olla näyttämättä loukkaantumistani pysymällä asialinjalla. Olen surun vuoksi hyvin heikoilla, satutettavissa . Vlitettavasti on ihmisiä,jotka käyttävät heikkoutta hyväkseen mannipuloimalla itselleen etuja ja joissa heidän käytöstään motivoi ahneus sekä kateus. Sovitteleva lähetymistapa ei onnistu, sillä toisten epävarmuus nostattaa raivoa ja rumia sanoja. Ymmärrykseni on nyt aivan loppu.
Mitä neuvot minua toimimaan, että jaksaisin eteenpäin? Olla loukkaantumatta?