Pääseekö turkiskuoriaisista ikinä eroon? - Hermot menee
Asun yli 60 vuotta vanhossa asunnossa. Muttaessani tähän vuosia sitten makuuhuoneesta löytyi jotakin mustia kuolleita ötököitä. En kiinnittänyt tähän sen kummempaa huomiota, vaan imuroin (luonnollisesti) ja pesin lattiat ym. Tämän jälkeen tuli vielä remontti, joten en ajatellut asiaa sen kummemmin. En ollut silloin kuullutkaan mistään turkiskuoriaisista, ajattelin ötököiden ilmenemisen olevan normaalia, koska asunto oli ollut tyhjillään vuosia.
Muutaman vuoden päästä muutosta havahduin kuitenkin yhtäkkiä siihen, että näitä mustia toukkia löytyi vähän joka puolelta. Ja nimenomaan samoihin aikoihin yllättäen. Googlettelin asiaa ja tajusin kyseessä olevan turkiskuoriaisen toukkia. Paidoista löytyi muutamia reikiä mutta sen kummempaa tuhoa nämä eivät olleet saaneet aikaan. Olin tässä vaiheessa jo aivan hermot riekaleina.
Kerran löysin vaatekaapin nurkasta aivan järkyttävän kokoiset pari toukkaa. Kävin melkeinpä koko asunnon Raidilla läpi, käytin jokaikisen vaateen pakkasessa, jonka jälkeen pesin ne 60 asteessa. Osa tekstiileistä menikin pilalle. En varmasti puoleen vuoteen nähnyt toukkia, kun taas yllättäen yksittäisiä toukan kuoria (?) näkyi siellä täällä. Nyt tänään löysin taas samaisia kuoria vessan kulmasta, jonne oli tippunut sukka. Samoin siirsin villamaton paikkaa ja samassa lattialla näkyi kaksi pientä toukkaa, eli kenties ovat lisääntyneet villamattooni.
Asun siis kerrostalossa, joten en tiedä onko myrkytyksestä mitään apua. Mutta millaisia kokemuksia teillä muilla on näistä, oletteko päässeet näistä lopullisesti eroon?
Kommentit (63)
Sitä on sellasessa jatkuvassa stressitilassa kun asuu ötökkätalossa. Itse en pystyisi enää ja jos joskus tulevaisuudessa tulee vastaan, muutan heti pois.
Niin hauskasti kyllä kirjoitatte :D Esim. "joku yö kävelee naaman päällä", -ei ne nyt mitään hämähäkkejä sentään ole :D Minullakin on ollut kolmessa vanhassa asunnossa noita, muutto uudempaan auttoi. Tsemppiä teille, i feel you! :)
Suurin kanta hävisi remontin myötä. Niitä löytyi lattialistojen väleistä, taulujen takaa seinästä ja laatikoiden nurkasta.
Meillä oli noita kuoriaisia edellisessä asunnossa ja nyt nykyisessä, molemmat talot ikivanhoja kivitaloja kantakaupungissa. Yhden hyvän villapaidan ehtivät syödä täysin, ennen kuin huomasin kuoriaiset.
Oma kokemuksen mukaan syövät vain hienoimpia villalaatuja ja pehmeää puuvillaa, edes silkkipaidat eivät ole (toistaiseksi) kelvanneet. Lattialle ei saa tiputtaa mitään vaatteita.
Kuoriaiset viihtyvät pimeässä, eli käyn komerot ja nurkat säännöllisesti läpi. Laitoin vaatekaappiin seetripuunpaloja sekä seetripuuöljyä ja toukkia ei ole enää näkynyt siellä. Seetripuu on luonnonmukainen tuote, jonka haju ilmeisesti karkottaa toukkia, en halua hengittää myrkkyä kotona. Myös säännöllinen imurointi pitää toukat poissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli noita kuoriaisia edellisessä asunnossa ja nyt nykyisessä, molemmat talot ikivanhoja kivitaloja kantakaupungissa. Yhden hyvän villapaidan ehtivät syödä täysin, ennen kuin huomasin kuoriaiset.
Oma kokemuksen mukaan syövät vain hienoimpia villalaatuja ja pehmeää puuvillaa, edes silkkipaidat eivät ole (toistaiseksi) kelvanneet. Lattialle ei saa tiputtaa mitään vaatteita.
Kuoriaiset viihtyvät pimeässä, eli käyn komerot ja nurkat säännöllisesti läpi. Laitoin vaatekaappiin seetripuunpaloja sekä seetripuuöljyä ja toukkia ei ole enää näkynyt siellä. Seetripuu on luonnonmukainen tuote, jonka haju ilmeisesti karkottaa toukkia, en halua hengittää myrkkyä kotona. Myös säännöllinen imurointi pitää toukat poissa.
Saman olen huomannut, vain laatu kelpaa. :-S Ihan hyvää mainosta Lidlin vaatteille. Pellavainen Lidlin paita oli järsitty mutta vieressä olevat paljon kalliimmat oli jätetty rauhaan. Täytyy itsekin ostaa tätä seetripuuöljyä. En vain tiedä milloin jaksan taas uudestaan lähteä tähän siivousrumbaan. Tekisi mieli hakea kontti ja heittää kaikki kamat sinne ja elää makuupussissa. Eipä kai mikään estä.
Tässä asunnossa ei ole näkynyt, mutta säilytän villavaatteet silti varmuuden vuoksi muovipusseissa. Lattialla en säilytä mitään ja panostan imurointiin (muualtakin kuin keskilattialta). Turkiskuoriaiset syövät luonnonkuituja ja pölyä, samantapaiset ihrakuoriaiset lisäksi ihopölyä, elintarvikeroiskeita ja -muruja. Hellan alustakin kannattaa siivota silloin tällöin. Jotkut lajit elävät Suomen luonnossa linnunpesissä ja lentävät ulkoa sisälle. Viisi vuotta sitten muutettiin näiden riivaamasta huushollista ja silloin saunotin kaikki tekstiilit. Kuoriaiset eivät muuttaneet mukana. Vaarallisia eivät ole, mutta en silti tykkää.
Syke nousi pelkästä otsikosta, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Ehkä joku saa rohkaisua, että pahemminkin voisi olla.
Olen elänyt tuholaispainajaisessa pari vuotta. Vanha omakotitalo maalla ja niin hirveästi tavaraa ettei pysty kunnolla siivoamaan. Olin jo aiemminkin vaikeasti masentunut, mutta tämä tällainen eläminen on pahentanut pakko-oireita, tuonut paniikkikohtaukset ja tehnyt minusta itsetuhoisen. Tilanne on mahdoton, kun ei ole voimia eikä varoja raivata, siivota ja käydä tavaraa läpi ja suojata kaikkea siinä mittakaavassa kuin täytyisi eikä ole myöskään mahdollista muuttaa pois. Olen kammottavassa ansassa ja psyyke hajoaa. Joskus nukun autossa, se on ainoa "puhdas" paikka.
Todennäköisesti on naapurissakin. Minun vanhassa asunnossa oli. Ihmettelin mitä ne mustat pikku otukset ovat. Koko rappu myrkytettiin ja sitten ne katosivat. Käyppä sanomassa isännöitsijälle!
Kannattaa perehtyä mikä on sokeritoukka ja mikä jotakin muuta. Ettei hauku väärää puuta ja käytä turhaakin keinoa häätöön.
Te jotka olette joutuneet turkiskuoriaisia itse myrkyttämään kerrostalossa: kummalla aineella kuoriaiset pysyvät poissa pidempään, Raidilla vai Biokillillä? Vai kenties joku muu? Ongelma ei ole kovin suuri, pelkästään kuoriaisia näkynyt tulevan kahdesta paikasta lattialistojen ja hellan alta. Pesen asuntoa jatkuvasti kyllä, joka nurkka nuohottu huolella. Koko talon myrkytys ei ole mahdollista, vaikka taatusti on muissakin asunnoissa kun vanha kerrostalo kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Koko talon myrkytys ehkä. Isännöitsijään yhteyttä. Nuo elää helposti seinien välissä jossain hiiren raadossa tai linnunpesissä ulkakolla ja sieltä sitten leviävät.
Kinteistö yhtiölle ilmotus nistä kuin lutikoista.Ei ritä 1 talouden,asunto myrkytys.Niitä on koko talossa.Kiintestö tilaa koko talon myrkytys.
Te jotka olette joutuneet turkiskuoriaisia itse myrkyttämään kerrostalossa: kummalla aineella kuoriaiset pysyvät poissa pidempään, Raidilla vai Biokillillä?
Il moit ta kaa isännöitsijälle asiasta niin että siellä käy ammattilaistuholaistorjuja paikalla. Vuokralla asujalla se on velvoite Ette te noilla pikkusumutuksilla pääse kuule mistään turkiskuoriaisista eroon.
Ei niistä pääse eroon. Ei niistä ole hirveesti haittaakaan.
Isännöitsijälle olemme kyllä ilmoittaneet. Mutta koko talon myrkytys ei ole mahdollista koska niin vähän tullut ilmoituksia kuoriaisista. Eli oma myrkytys ainoa vaihtoehto toistaiseksi.
Osa kuoriaisista on kotoperäisiä lajeja. Eli voivat lentää kesällä esim. ikkunasta sisälle, niin se on siinä. Eli ei, ei niistä pääse eroon täysin, ellei muuta jonnekin Alaskaan ja siellä tee matkatavaroiden myrkytystä.
Koko talo pitää myrkytyää. Päätöksen tekee taloyhtiön hallitus.
Meillä myrkytettiin perusteellisesti koko talo ja turkkareita ei ole sen jälkeen näkynyt.
Ei eroo pääse,mutta niitte kanssa oppii elää
Ne lentävät kesällä ulkona talosta taloon. Olen kolme kertaa nähnyt ulkona kuivatettavassa pyykissä aikuisen kuoriaisen etsimässä munimispaikkaa. Eli ei se koko talon myrkytyskään mikään lopullinen ratkaisu ole, jos ympärillä on muita taloja.
Määrää voi hallita kuitenkin aika hyvin, jos joka talvi pakkasilla laittaa vaatteet ulos vaikka parvekkeelle tai kylmään vinttiin, ja samoin villamatot. Kylpyhuone on niiden lempipaikka, lämmin ja kostea, joten mm. huuhdon kylpyammeen alusen säännöllisesti kuumalla vedellä bidesuihkun avulla. Tätä ei tietenkään voi tehdä, jos vesieritys ei ole kunnossa.
Tärkeimmät vaatteet, kuten kalliit kashmirneuleet, säilytän minigrip-pusseissa kesällä tai pakastan tarpeeksi usein.