Pääseekö turkiskuoriaisista ikinä eroon? - Hermot menee
Asun yli 60 vuotta vanhossa asunnossa. Muttaessani tähän vuosia sitten makuuhuoneesta löytyi jotakin mustia kuolleita ötököitä. En kiinnittänyt tähän sen kummempaa huomiota, vaan imuroin (luonnollisesti) ja pesin lattiat ym. Tämän jälkeen tuli vielä remontti, joten en ajatellut asiaa sen kummemmin. En ollut silloin kuullutkaan mistään turkiskuoriaisista, ajattelin ötököiden ilmenemisen olevan normaalia, koska asunto oli ollut tyhjillään vuosia.
Muutaman vuoden päästä muutosta havahduin kuitenkin yhtäkkiä siihen, että näitä mustia toukkia löytyi vähän joka puolelta. Ja nimenomaan samoihin aikoihin yllättäen. Googlettelin asiaa ja tajusin kyseessä olevan turkiskuoriaisen toukkia. Paidoista löytyi muutamia reikiä mutta sen kummempaa tuhoa nämä eivät olleet saaneet aikaan. Olin tässä vaiheessa jo aivan hermot riekaleina.
Kerran löysin vaatekaapin nurkasta aivan järkyttävän kokoiset pari toukkaa. Kävin melkeinpä koko asunnon Raidilla läpi, käytin jokaikisen vaateen pakkasessa, jonka jälkeen pesin ne 60 asteessa. Osa tekstiileistä menikin pilalle. En varmasti puoleen vuoteen nähnyt toukkia, kun taas yllättäen yksittäisiä toukan kuoria (?) näkyi siellä täällä. Nyt tänään löysin taas samaisia kuoria vessan kulmasta, jonne oli tippunut sukka. Samoin siirsin villamaton paikkaa ja samassa lattialla näkyi kaksi pientä toukkaa, eli kenties ovat lisääntyneet villamattooni.
Asun siis kerrostalossa, joten en tiedä onko myrkytyksestä mitään apua. Mutta millaisia kokemuksia teillä muilla on näistä, oletteko päässeet näistä lopullisesti eroon?
Kommentit (63)
Meillä myrkytettiin koko yhtiö 2016 eikä yhtään elukkaa ole sen jälkeen elävänä löytynyt.
Edellinen asunto suorastaan kuhisi toukkia ja kuoriaisia, juuri sellainen vanha puukerrostalo. Mutta eivätpä seuranneet uuteen asuntoon, ainoatakaan ei ole näkynyt. En siis saunottanut tai pakastanut mitään ennen muuttoa, kopistelin vain kengät ja muut ulkona, jolloin kyllä toukkia vielä tippui talvikengistä jne. Eli voi päästä eroon, vaihtamalla taloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsee.
Vuosi sitten löysin sekä toukkia että kuoriaisia asunnosta jossa olen ollut jo yli 4 vuotta. Ei mitään tietoa mistä tulivat. Toukat olivat vaaleanruskearaidallisia ja kuoriaiset mustia joissa kolme vaaleaa pilkkua.
Myrkyttäjä kävi. Lisäksi pesin jokaikisen tekstiilin 60 asteessa ja pussitin vakuumisäilytyspusseihin. Villaiset sukat yms. laitoin pakastimeen kuukaudeksi. Matot pesulaan. Kaikki pimeät pölyiset nurkat kuurasin viimeisen päälle: ei yhtään laatikkoa sängyn alla, lipastojen takaa imurointi jne. Ne syövät pölyä ja hilseillyttä ihoa jos ei vaatteita ole tarjolla.
Ja päivittäinen imurointi ehdoton, sekä tietenkin joko pölypussin pakastaminen tai pussittoman imurin säiliön tarkistaminen ja sisällön hävittäminen. Parin kuukauden ajan imuriin tarttui ensin eläviä ja myrkytyksen jälkeen kuolleita öttiäisiä. Sitten niitä ei enää ollut. Elokuussa purin viimeisetkin vakuumipussitukset.
Nyt siis vuoden jo ilman havaintoja. Kop kop. Mutta kämppä tuli käytyä läpi, turhat tavarat ja vaatteet hävitettyä, jokainen nurkka pestyä ja edelleen imuroin joka toinen päivä.
Täällä myös kokemusta. Melkonen trauma noista jää, vieläkin kuljen kumarassa kotona ja yritän listiä jokaista pölypalleroa tai kuusenneulasta, kun luulen niitä noiksi pikkupaskiaisiksi.
Jep. Ja kiva kun mustista vaatteista lähtee pesussa mustia pieniä möykkyjä... Useammin kuin kerran olen hakannut jotain nöyhdänpalasta hirveällä raivolla :D. Nykyään maltan jo katsoa ensin että liikkuuko se edes.

Olen paljon kotoa pois ja, vaikka olisinkin jatkuvasti kotona niin en kykene joka päivä imuroimaan ja tarkkailemaan tilannetta. Hienoa kuitenkin, että sinä olet päässyt niistä eroon! VArmasti helpottava tunne. Itse myös laitoin kaikki tekstiilit jätesäkkeihin, pakkaaseen ja sieltä aloin pesemään. Tässä meni aivan järkyttävän kauan aikaa. Uskon myös, että sain ainakin jotakin kantaa hävitettyä, koska en nähnyt eläviä toukkia pitkään aikaan missään. Tosin en tiedä, onko parempi sitten nähdä pelkkiä kuoria, kertoo kai vain lisääntymisestä. Vai itä nämä tyhjät kuoret ovat? Sitten kuitenkin nyt näin näitä pieniä toukkia. Olen ollut pois kotoa useamman kuukauden.
Yhteys isännöitsijään ja myrkytys x 2 tuholaistorjujalta. Mielellään koko talo tai vähintään rappu.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee nälänhätä niin kyllähän niistä saa hieman lisää apetta vaikka hernekeittoon.
Ok, no, voin kertoa osoitteen, jos haluat tulla keräilemään näitä varalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsee.
Vuosi sitten löysin sekä toukkia että kuoriaisia asunnosta jossa olen ollut jo yli 4 vuotta. Ei mitään tietoa mistä tulivat. Toukat olivat vaaleanruskearaidallisia ja kuoriaiset mustia joissa kolme vaaleaa pilkkua.
Myrkyttäjä kävi. Lisäksi pesin jokaikisen tekstiilin 60 asteessa ja pussitin vakuumisäilytyspusseihin. Villaiset sukat yms. laitoin pakastimeen kuukaudeksi. Matot pesulaan. Kaikki pimeät pölyiset nurkat kuurasin viimeisen päälle: ei yhtään laatikkoa sängyn alla, lipastojen takaa imurointi jne. Ne syövät pölyä ja hilseillyttä ihoa jos ei vaatteita ole tarjolla.
Ja päivittäinen imurointi ehdoton, sekä tietenkin joko pölypussin pakastaminen tai pussittoman imurin säiliön tarkistaminen ja sisällön hävittäminen. Parin kuukauden ajan imuriin tarttui ensin eläviä ja myrkytyksen jälkeen kuolleita öttiäisiä. Sitten niitä ei enää ollut. Elokuussa purin viimeisetkin vakuumipussitukset.
Nyt siis vuoden jo ilman havaintoja. Kop kop. Mutta kämppä tuli käytyä läpi, turhat tavarat ja vaatteet hävitettyä, jokainen nurkka pestyä ja edelleen imuroin joka toinen päivä.
Täällä myös kokemusta. Melkonen trauma noista jää, vieläkin kuljen kumarassa kotona ja yritän listiä jokaista pölypalleroa tai kuusenneulasta, kun luulen niitä noiksi pikkupaskiaisiksi.
Jep. Ja kiva kun mustista vaatteista lähtee pesussa mustia pieniä möykkyjä... Useammin kuin kerran olen hakannut jotain nöyhdänpalasta hirveällä raivolla :D. Nykyään maltan jo katsoa ensin että liikkuuko se edes.
Mulla on sama. Pelkästään, jos lattialla näkyy pieni musta piste niin sydän jättää muutaman lyönnin välistä. Vaikka eivät toukat edes mitään mustia ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Listojen kohdalle teipit, ettei tule lisää väleistä. Osta muovisia säilytyslaatikoita ja pakastamisen + pesun jälkeen pidä kaikki tekstiilit laatikoissa. Pakasta myös kengät, matot ja kirjat. Vie huonekalut parvekkeelle tai pihalle jäätymään ja putsaa huolellisesti. Säilytä kaikki jätesäkkeinin teipattuna tai muovilaatikoissa, kunnes kaikki on putsattu. Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ison työn se vaatii.
Näin tein mutta usko vähän loppuu, kun silti näitä ilmaantuu. Tulevat varmasti vessan ilmastointiaukosta tai viemäreistä, koska siellä niitä ensimmäisen kerran näin. Ap
Kaada vetttä ja johda siihen sähköä.
Mulla oli yksittäisiä kaapeissa. Teippasin kaikki listat ja muut pienimmätkin raot umpeen sekä poistin tekstiiit kaappien alimmilta hyllyiltä. Aloin imuroimaan joka toinen päivä entisen 2 x viikossa sijaan. Ei ole enää toukkia näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsee.
Vuosi sitten löysin sekä toukkia että kuoriaisia asunnosta jossa olen ollut jo yli 4 vuotta. Ei mitään tietoa mistä tulivat. Toukat olivat vaaleanruskearaidallisia ja kuoriaiset mustia joissa kolme vaaleaa pilkkua.
Myrkyttäjä kävi. Lisäksi pesin jokaikisen tekstiilin 60 asteessa ja pussitin vakuumisäilytyspusseihin. Villaiset sukat yms. laitoin pakastimeen kuukaudeksi. Matot pesulaan. Kaikki pimeät pölyiset nurkat kuurasin viimeisen päälle: ei yhtään laatikkoa sängyn alla, lipastojen takaa imurointi jne. Ne syövät pölyä ja hilseillyttä ihoa jos ei vaatteita ole tarjolla.
Ja päivittäinen imurointi ehdoton, sekä tietenkin joko pölypussin pakastaminen tai pussittoman imurin säiliön tarkistaminen ja sisällön hävittäminen. Parin kuukauden ajan imuriin tarttui ensin eläviä ja myrkytyksen jälkeen kuolleita öttiäisiä. Sitten niitä ei enää ollut. Elokuussa purin viimeisetkin vakuumipussitukset.
Nyt siis vuoden jo ilman havaintoja. Kop kop. Mutta kämppä tuli käytyä läpi, turhat tavarat ja vaatteet hävitettyä, jokainen nurkka pestyä ja edelleen imuroin joka toinen päivä.
Olen paljon kotoa pois ja, vaikka olisinkin jatkuvasti kotona niin en kykene joka päivä imuroimaan ja tarkkailemaan tilannetta. Hienoa kuitenkin, että sinä olet päässyt niistä eroon! VArmasti helpottava tunne. Itse myös laitoin kaikki tekstiilit jätesäkkeihin, pakkaaseen ja sieltä aloin pesemään. Tässä meni aivan järkyttävän kauan aikaa. Uskon myös, että sain ainakin jotakin kantaa hävitettyä, koska en nähnyt eläviä toukkia pitkään aikaan missään. Tosin en tiedä, onko parempi sitten nähdä pelkkiä kuoria, kertoo kai vain lisääntymisestä. Vai itä nämä tyhjät kuoret ovat? Sitten kuitenkin nyt näin näitä pieniä toukkia. Olen ollut pois kotoa useamman kuukauden.
Kuori on myös paha merkki. Toukka siis syntyy ja syö niin paljon kuin vain ruokaa löytyy. Tämän jälkeen se koteloituu ja muuttuu kuoriaiseksi ja tästä jää se tyhjä kuori. Kuoriainen taas ei syö, pelkästään lisääntyy ja munii.
Tuo on kyllä hankalaa jos ei ole kotona. Mitään muuta keinoa en näe alkuvaiheessa kuin myrkytys ja päivittäinen imurointi. Toukat on saatava pois syömästä ja kuoriaiset on saatava pois lisääntymästä. Hiljainen, pimeä, pölyä keräävä koskematon asunto on niiden unelmapaikka - voivat tulla ja mennä miten lystäävät. Sen sijaan valosta, perusteellisesta siivouksesta ja pölyttömyydestä eivät innostu.
Vierailija kirjoitti:
Ei niistä pääse eroon. vanhassa talossa. Itse en niitä ole juuri nähnyt senjälkeen, kun lopetin mattojen pitämisen lattialla. Toki matotkin menevät, jos jaksaa imuroida niiden aluset usein. Imurin pölypussissakin ne tosin saattavat lisääntyä, eli voi joutua laittamaan nekin vaikka pakastimeen, jos haluaa pelailla varman päälle. Maton alunen on se niiden yleisin paikka, josta isommat invaasiot lähtevät liikkeelle.
Asun myös isossa vanhassa taloyhtiössä, eikä kuoriaisita todellakaan aiota edes yrittää päästä eroon. Pitäisi myrkyttää koko talo, ja aivan varmasti ne selviäisivät jossain kuitenkin.
Jep, ajatuksena tuntuisi liian hyvältä ollakseen totta, jos koko talon myrkytyksellä aidosti pääsisi näistä lopulllisesti eroon. Asun myös isossa taloyhtiössä. Oma asunto on jo aika sokkeloinen, paljon katonrajassa olevaa kaappitilaa ym. Eiköhän nämä jostain rakenteiden sisältä myrkytyksen jälkeenkin löytäisi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsee.
Vuosi sitten löysin sekä toukkia että kuoriaisia asunnosta jossa olen ollut jo yli 4 vuotta. Ei mitään tietoa mistä tulivat. Toukat olivat vaaleanruskearaidallisia ja kuoriaiset mustia joissa kolme vaaleaa pilkkua.
Myrkyttäjä kävi. Lisäksi pesin jokaikisen tekstiilin 60 asteessa ja pussitin vakuumisäilytyspusseihin. Villaiset sukat yms. laitoin pakastimeen kuukaudeksi. Matot pesulaan. Kaikki pimeät pölyiset nurkat kuurasin viimeisen päälle: ei yhtään laatikkoa sängyn alla, lipastojen takaa imurointi jne. Ne syövät pölyä ja hilseillyttä ihoa jos ei vaatteita ole tarjolla.
Ja päivittäinen imurointi ehdoton, sekä tietenkin joko pölypussin pakastaminen tai pussittoman imurin säiliön tarkistaminen ja sisällön hävittäminen. Parin kuukauden ajan imuriin tarttui ensin eläviä ja myrkytyksen jälkeen kuolleita öttiäisiä. Sitten niitä ei enää ollut. Elokuussa purin viimeisetkin vakuumipussitukset.
Nyt siis vuoden jo ilman havaintoja. Kop kop. Mutta kämppä tuli käytyä läpi, turhat tavarat ja vaatteet hävitettyä, jokainen nurkka pestyä ja edelleen imuroin joka toinen päivä.
Olen paljon kotoa pois ja, vaikka olisinkin jatkuvasti kotona niin en kykene joka päivä imuroimaan ja tarkkailemaan tilannetta. Hienoa kuitenkin, että sinä olet päässyt niistä eroon! VArmasti helpottava tunne. Itse myös laitoin kaikki tekstiilit jätesäkkeihin, pakkaaseen ja sieltä aloin pesemään. Tässä meni aivan järkyttävän kauan aikaa. Uskon myös, että sain ainakin jotakin kantaa hävitettyä, koska en nähnyt eläviä toukkia pitkään aikaan missään. Tosin en tiedä, onko parempi sitten nähdä pelkkiä kuoria, kertoo kai vain lisääntymisestä. Vai itä nämä tyhjät kuoret ovat? Sitten kuitenkin nyt näin näitä pieniä toukkia. Olen ollut pois kotoa useamman kuukauden.
Kuori on myös paha merkki. Toukka siis syntyy ja syö niin paljon kuin vain ruokaa löytyy. Tämän jälkeen se koteloituu ja muuttuu kuoriaiseksi ja tästä jää se tyhjä kuori. Kuoriainen taas ei syö, pelkästään lisääntyy ja munii.
Tuo on kyllä hankalaa jos ei ole kotona. Mitään muuta keinoa en näe alkuvaiheessa kuin myrkytys ja päivittäinen imurointi. Toukat on saatava pois syömästä ja kuoriaiset on saatava pois lisääntymästä. Hiljainen, pimeä, pölyä keräävä koskematon asunto on niiden unelmapaikka - voivat tulla ja mennä miten lystäävät. Sen sijaan valosta, perusteellisesta siivouksesta ja pölyttömyydestä eivät innostu.
Hyh, kutisen jo nyt pelkästään, kun ajattelen niitä. Kiitos tiedosta, kuoria on löytynyt todella paljon. :-O
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli yksittäisiä kaapeissa. Teippasin kaikki listat ja muut pienimmätkin raot umpeen sekä poistin tekstiiit kaappien alimmilta hyllyiltä. Aloin imuroimaan joka toinen päivä entisen 2 x viikossa sijaan. Ei ole enää toukkia näkynyt.
Tämä varmaan hyvä keino. Käytitkö ihan ilmastointiteippiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listojen kohdalle teipit, ettei tule lisää väleistä. Osta muovisia säilytyslaatikoita ja pakastamisen + pesun jälkeen pidä kaikki tekstiilit laatikoissa. Pakasta myös kengät, matot ja kirjat. Vie huonekalut parvekkeelle tai pihalle jäätymään ja putsaa huolellisesti. Säilytä kaikki jätesäkkeinin teipattuna tai muovilaatikoissa, kunnes kaikki on putsattu. Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ison työn se vaatii.
Näin tein mutta usko vähän loppuu, kun silti näitä ilmaantuu. Tulevat varmasti vessan ilmastointiaukosta tai viemäreistä, koska siellä niitä ensimmäisen kerran näin. Ap
Joo minulla parin kolmen vuoden välein näkee aina jokusen, vaikka pidän paikat siinä kunnossa, että eivät saa ainakaan minun käppääni mitään parittelukeskusta pystytettyä. Ei niistä isoa haittaa ole, elleivät pääse kunnolla leviämään.
Vaikka turkiskuoriaiset ovatkin inhottavia ja kukaan tuskin niitä asuntoonsa haluaa, en oikein ymmärrä miksi se on niin suuri katastrofi jos sellaisia sattuu kämpässä olemaan. Niistähän ei satunnaisen vaatteiden pureskelun ohella ole ihmiselle mitään haittaa, eivät esim. ime verta. Ja tuskin ihmisten sänkyyn kiipeävät, enemmän taitavat tykätä rauhallisemmista paikoista. Varsinkin monissa vanhoissa taloissa niitä tuntuu olevan ja ties kuinka pitkään jo asustaneet niin hieman epäilyttää tuo niistä eroon pääseminen kun voivat tosiaan talon rakenteissa asustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listojen kohdalle teipit, ettei tule lisää väleistä. Osta muovisia säilytyslaatikoita ja pakastamisen + pesun jälkeen pidä kaikki tekstiilit laatikoissa. Pakasta myös kengät, matot ja kirjat. Vie huonekalut parvekkeelle tai pihalle jäätymään ja putsaa huolellisesti. Säilytä kaikki jätesäkkeinin teipattuna tai muovilaatikoissa, kunnes kaikki on putsattu. Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ison työn se vaatii.
Näin tein mutta usko vähän loppuu, kun silti näitä ilmaantuu. Tulevat varmasti vessan ilmastointiaukosta tai viemäreistä, koska siellä niitä ensimmäisen kerran näin. Ap
2-puoleiset teippiansat myös sinne niin saat paikallistettua mistä tulevat uudelleen ja pysäytettyä.
Kyllä vain kiipeävät sänkyyn. Löysin ekan toukan juuri sängystäni. Olin kyllä ollut pitkään poissa asunnosta, mutta kuitenkin.
Pääsin niistä eroon kun muutin pois. Hirveästi meni tavaraa roskiin kun en uskaltanut ottaa riskiä että tarttuvat mukana. Lapsuudenkodissani on nykyään sokeritoukkia että ihan en päässyt kaikista öttiäisistä lopullisesti eroon.