Loukkaavaa, kun ystäväpiirissä ihmiset pariutuvat keskenään! Eikö ketään muita löydetä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Kyllä, mutta muuttaahan ulkopuolisetkin sitä dynamiikkaa ja kasvaminen aikuiseksi vielä enemmän.

Joku työskentelee kolmivuorotyössä, joku painaa pitkää päivää pomona, joku sairastuu, joku on elämäntapatyötön. Joku jää kotiäidiksi/isäksi. Joku muuttaa ulkomaille. Joku pariutuu, joku eroaa. Se on sitä kasvamista ja muuttumista ja jos ystävyys on tarpeeksi vahva niin se kestää kyllä kehityksen kunhan jokainen osaa myös iloita muiden onnesta ja auttaa kun tarvitaan.

Kyllä, mutta ero muuttaa dynamiikkaa eri tavalla. Eron jälkeen ex-parit harvoin pystyvät olemaan samaa kaveriporukkaa, harvoin myös todella hyväksymään sitä, että muut haluavat jatkossakin olla molempien kavereita. Joku siis putoaa väistämättä pois.

Silloin se ystävyys ei ole ehkä ihan niin vahva mitä on ajateltu. Kyllä ystävyyden pitäisi kestää vaikka vuoden rauhoittuminen eron jälkeen ja jatkua sitten normaalisti.

Just joo, jossain haavemaailmassa! Mä en menisi yhdenkään exäni kanssa samoihin juhliin saati soittelisi, että mitä kuuluu. Kyllä siinä jäisi kummilapsen synttärit käymättä, alkaa lentää oksennus jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis samoihin juhliin mennä vaikka narsistipikkusieluisen exän kanssa tai mennä katsomaan, kuinka mun lukioaikainen suuri rakkaus kuljettaisi sinne uusia naisiaan.

Mikään ei ole hyvä.

Aikoinaan meidän ystäväporukan tyttö otti nokkiinsa, kun puhuin kaverin kanssa, että ne tytöt ovat kuin siskoja meille.

Voi hyvänen aika, tietyistä kulttuureista mennään naimisiin vieläkin omien vanhempien kautta tulleiden perhetuttujen kanssa. Tuttu ja turvallinen valinta, ei vain kaveripiirissä tunnettu vaan vanhemmatkin syynäävät lävitse. Tunnetaan toisen perheen vanhempien taustat, tulotaso, arvot jne. Tätä kuulemma tehdään täysin "pariutuvien" omasta tahdosta, näin siis meillä länsimaissa asuvilla.

Suomalaisena minulla ei ole moinen aikaisemmin tullut mieleenkään, vaikka onhan puolisoehdokas mukava tuntea hyvin jotta voi välttää turhat avioerot. Nähkääpä kaveripiirien suhteet positiivisessa valossa, ei tarvitse täyssopimattomien kanssa olla suhteessa mutta kuitenkin erossa oman perheen kontrollista.

Frendit, kausi 328476190000.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Kyllä, mutta muuttaahan ulkopuolisetkin sitä dynamiikkaa ja kasvaminen aikuiseksi vielä enemmän.

Joku työskentelee kolmivuorotyössä, joku painaa pitkää päivää pomona, joku sairastuu, joku on elämäntapatyötön. Joku jää kotiäidiksi/isäksi. Joku muuttaa ulkomaille. Joku pariutuu, joku eroaa. Se on sitä kasvamista ja muuttumista ja jos ystävyys on tarpeeksi vahva niin se kestää kyllä kehityksen kunhan jokainen osaa myös iloita muiden onnesta ja auttaa kun tarvitaan.

Kyllä, mutta ero muuttaa dynamiikkaa eri tavalla. Eron jälkeen ex-parit harvoin pystyvät olemaan samaa kaveriporukkaa, harvoin myös todella hyväksymään sitä, että muut haluavat jatkossakin olla molempien kavereita. Joku siis putoaa väistämättä pois.

Silloin se ystävyys ei ole ehkä ihan niin vahva mitä on ajateltu. Kyllä ystävyyden pitäisi kestää vaikka vuoden rauhoittuminen eron jälkeen ja jatkua sitten normaalisti.

Just joo, jossain haavemaailmassa! Mä en menisi yhdenkään exäni kanssa samoihin juhliin saati soittelisi, että mitä kuuluu. Kyllä siinä jäisi kummilapsen synttärit käymättä, alkaa lentää oksennus jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis samoihin juhliin mennä vaikka narsistipikkusieluisen exän kanssa tai mennä katsomaan, kuinka mun lukioaikainen suuri rakkaus kuljettaisi sinne uusia naisiaan.

Miksi ihmeessä kuuluut samaan kaveriporukkaan jonkun narsistipikkusielun kanssa?

Tässä ketjussa oli kyse sellaisista kumppaneista joiden kanssa kuulutaan samaan kaveripiiriin jo ennen pariutumista.

Kyllä tiiviin kaveriporukan ystävyys kestää yhden poissaolon vaikka vuoden, vai meinaatko ettei voisi vaikka mennä vuodeksi vaihtoon ja palata sitten samaan kaveriporukkaan kuin mistä lähti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Kyllä, mutta muuttaahan ulkopuolisetkin sitä dynamiikkaa ja kasvaminen aikuiseksi vielä enemmän.

Joku työskentelee kolmivuorotyössä, joku painaa pitkää päivää pomona, joku sairastuu, joku on elämäntapatyötön. Joku jää kotiäidiksi/isäksi. Joku muuttaa ulkomaille. Joku pariutuu, joku eroaa. Se on sitä kasvamista ja muuttumista ja jos ystävyys on tarpeeksi vahva niin se kestää kyllä kehityksen kunhan jokainen osaa myös iloita muiden onnesta ja auttaa kun tarvitaan.

Kyllä, mutta ero muuttaa dynamiikkaa eri tavalla. Eron jälkeen ex-parit harvoin pystyvät olemaan samaa kaveriporukkaa, harvoin myös todella hyväksymään sitä, että muut haluavat jatkossakin olla molempien kavereita. Joku siis putoaa väistämättä pois.

Silloin se ystävyys ei ole ehkä ihan niin vahva mitä on ajateltu. Kyllä ystävyyden pitäisi kestää vaikka vuoden rauhoittuminen eron jälkeen ja jatkua sitten normaalisti.

Just joo, jossain haavemaailmassa! Mä en menisi yhdenkään exäni kanssa samoihin juhliin saati soittelisi, että mitä kuuluu. Kyllä siinä jäisi kummilapsen synttärit käymättä, alkaa lentää oksennus jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis samoihin juhliin mennä vaikka narsistipikkusieluisen exän kanssa tai mennä katsomaan, kuinka mun lukioaikainen suuri rakkaus kuljettaisi sinne uusia naisiaan.

Miksi ihmeessä kuuluut samaan kaveriporukkaan jonkun narsistipikkusielun kanssa?

Tässä ketjussa oli kyse sellaisista kumppaneista joiden kanssa kuulutaan samaan kaveripiiriin jo ennen pariutumista.

Kyllä tiiviin kaveriporukan ystävyys kestää yhden poissaolon vaikka vuoden, vai meinaatko ettei voisi vaikka mennä vuodeksi vaihtoon ja palata sitten samaan kaveriporukkaan kuin mistä lähti?

Mihin ihmeen vaihtoon?

Ymmärsin vallan mainiosti, mistä on kyse ketjussa. Ei ne eron kokeneet halua kuulua enää samaan ystäväpiiriin. Minä seurustelin 2 vuotta miehen kanssa, joka on naimisissa nykyään ystäväni kanssa. Kyllä hän tavallaan roikkuu ystäväporukassa mukana, mutta emme ole sydänystäviä, eikä hän alun perin ole kuulunut porukkaan, on tullut minun mukanani ja myöhemmin ystäväni mukana.

Sen sijaan minulla on ollut myös narsistipoikaystävä, joka vahti ja käytti henkistä väkivaltaa. Ei tulisi sellaista päivää, että hänen kanssaan saman ystäväpiirin jakaisin tai edes samoihin juhliin menisin. Kulukoon kuinka monta vuotta tahansa.

Mikäs siinä, jos jonkun kanssa tuleekin paremmin toimeen. Mutta itsellä nousee karvat pystyyn niistä kaveriporukoista, joissa kaikki kuulostavat säätäneen vuorotellen toistensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs siinä, jos jonkun kanssa tuleekin paremmin toimeen. Mutta itsellä nousee karvat pystyyn niistä kaveriporukoista, joissa kaikki kuulostavat säätäneen vuorotellen toistensa kanssa.

Sama juttu. Se kuulostaa enemmän parinvaihtoringiltä kuin ystäväporukalta.

Vierailija kirjoitti:

Frendit, kausi 328476190000.

Frendit eivät sentään vaihtaneet puolisoita jatkuvasti keskenään, kuten esim kaunareissa tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Kyllä, mutta muuttaahan ulkopuolisetkin sitä dynamiikkaa ja kasvaminen aikuiseksi vielä enemmän.

Joku työskentelee kolmivuorotyössä, joku painaa pitkää päivää pomona, joku sairastuu, joku on elämäntapatyötön. Joku jää kotiäidiksi/isäksi. Joku muuttaa ulkomaille. Joku pariutuu, joku eroaa. Se on sitä kasvamista ja muuttumista ja jos ystävyys on tarpeeksi vahva niin se kestää kyllä kehityksen kunhan jokainen osaa myös iloita muiden onnesta ja auttaa kun tarvitaan.

Kyllä, mutta ero muuttaa dynamiikkaa eri tavalla. Eron jälkeen ex-parit harvoin pystyvät olemaan samaa kaveriporukkaa, harvoin myös todella hyväksymään sitä, että muut haluavat jatkossakin olla molempien kavereita. Joku siis putoaa väistämättä pois.

Silloin se ystävyys ei ole ehkä ihan niin vahva mitä on ajateltu. Kyllä ystävyyden pitäisi kestää vaikka vuoden rauhoittuminen eron jälkeen ja jatkua sitten normaalisti.

Just joo, jossain haavemaailmassa! Mä en menisi yhdenkään exäni kanssa samoihin juhliin saati soittelisi, että mitä kuuluu. Kyllä siinä jäisi kummilapsen synttärit käymättä, alkaa lentää oksennus jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis samoihin juhliin mennä vaikka narsistipikkusieluisen exän kanssa tai mennä katsomaan, kuinka mun lukioaikainen suuri rakkaus kuljettaisi sinne uusia naisiaan.

Miksi ihmeessä kuuluut samaan kaveriporukkaan jonkun narsistipikkusielun kanssa?

Tässä ketjussa oli kyse sellaisista kumppaneista joiden kanssa kuulutaan samaan kaveripiiriin jo ennen pariutumista.

Kyllä tiiviin kaveriporukan ystävyys kestää yhden poissaolon vaikka vuoden, vai meinaatko ettei voisi vaikka mennä vuodeksi vaihtoon ja palata sitten samaan kaveriporukkaan kuin mistä lähti?

Mihin ihmeen vaihtoon?

Ymmärsin vallan mainiosti, mistä on kyse ketjussa. Ei ne eron kokeneet halua kuulua enää samaan ystäväpiiriin. Minä seurustelin 2 vuotta miehen kanssa, joka on naimisissa nykyään ystäväni kanssa. Kyllä hän tavallaan roikkuu ystäväporukassa mukana, mutta emme ole sydänystäviä, eikä hän alun perin ole kuulunut porukkaan, on tullut minun mukanani ja myöhemmin ystäväni mukana.

Sen sijaan minulla on ollut myös narsistipoikaystävä, joka vahti ja käytti henkistä väkivaltaa. Ei tulisi sellaista päivää, että hänen kanssaan saman ystäväpiirin jakaisin tai edes samoihin juhliin menisin. Kulukoon kuinka monta vuotta tahansa.

Kyllä haluaa jos se ystävyys ja kaveriporukka on tarpeeksi tärkeitä.

Otin vaihdon esimerkiksi koska se nyt on yleinen syy olla poissa kaveriporukasta pidemmän aikaa ja se poissaolon syyhän on porukalle sinänsä yhdentekevä, vaikka se johtuisikin siitä, että tarvitsee aikaa käsitellä eron aiheuttamat tunteet.

Minulla on ystävät jotka olivat samaa porukkaa, alkoivat seurustella, totesivat muutaman vuoden kuluttua, ettei homma toimi, ja ovat nyt taas "vain" kavereita. Toinen heistä on jo mennyt naimisiinkin ja toinenkin seurustelee ja yhä vain ollaan koko kaveriporukka kasassa.

Katuisin varmaan koko loppuelämäni, jos sivuuttaisin loistavan potentiaalisen kumppanin "no kun olemme samaa ystäväpiiriä" -säännön vuoksi. Toista tilaisuutta ei todennäköisesti tule ja en antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi. Ajatukset haikailisivat hänen peräänsä varmasti uuden kumppanin kohdalle sattuessakin ja vaikka se suhde etenisikin avioliittoon, en voisi olla pohtimatta, että mitä jos olisin lähtenyt tuon ystäväni mukaan silloin. Suhteet eivät ole ihan yksinkertaisia, eikä tuollaista päätöstä kannata mennä tekemään, että ystäväpiirissä ei saa pariutua. Ystävyys on jo yksi askel lähempänä parisuhdetta, koska tunnet jo toisen ihmisen hyvin. Siitä on turvallista edetä, mikäli molemmilla on pilkettä silmäkulmassa., toisin kuin tinderdeitti voi olla periaatteessa mitä vain. Ehkä se onkin joku hullu omistushaluinen psyko. Ap on selkeästi katkera ja kaveripiirin ulkopuolinen. Oikea ystävä on onnellinen ystävänsä puolesta hänen löytäessään onnen, eikä osoittele jatkuvasti sitä, miten väärin on nyt toinen tehnyt, kun pariutui sisäpiirissä. Voin kuvitella sinut ap hyvin raskaaksi seuraksi. Me kaikki ihmiset ja meidän elämäntilanteemme muuttuvat ja aina eivät ystävyyssuhteet siitä selviä. Uudet tilanteet kuitenkin monesti tuovat myös uusia mahdollisuuksia solmia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Aivan niin kuin ne porukat ja dynamiikka ei muuten muuttuisi aikuistumisen ja perheellistymisen vuoksi. Ja muutot ja uudet kamut...

Muuttuu muuttuu. Ei kuitenkaan samalla tavalla repivästi kuin kahden pitkäaikaisen kaverin erotessa toisistaan.

Mikäli nämä eroavat ystävykset ovat lainkaan kypsiä aikuisia, eivätkä ole toinen tositaan verisesti loukanneet, en oikein viitsi uskoa, että ystävyys kovin kärsii. Erohan voi johtua ihan puhtaasti siitäkin, että ei nyt vain sovittu yhteen. En ole itsekään kenenkään exäni kanssa vihaväleissä, vaan suhteet viilenivät pikkuhiljaa pois. Toisin sanoen jokunen vuosi kului, että lakkasimme pitämästä yhteyttä, koska olimme loppujen lopuksi niin erilaisia erilaisine mielenkiinnon kohteineen, ettei edes normaali ystävyys toiminut. Ei mitään riitoja eikä mitään draamaa. Suhteet vain haalistuivat pois. Näen asian niin, että ihminen ei ole millään tavalla kypsä, jos erosta syntyy katkera riita.

Mä en voisi kuvitellakaan deittailevani jotain tuntematonta jos etsisin tositarkoituksella elämänkumppania. Ihan luonnollista että ollaan eka ystäviä, silloin tietää jo ainakin suurinpiirtein millaiseen leikkiin on lähtemässä.

Toki jos on joku draamaileva sarjadeittailija niin ei ehkä kannata koko ystäväpiiriä käydä läpi... :D

Vähän epätoivolta haiskahtaa tuollaiset ystävärakastumiset. Ei siinä mene 20 vuotta tietää että rakastuuko johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa huono puoli kaveriporukan pariutumisissa on se, että mahdolliset erot ja uudet kumppanit muuttavat porukan dynamiikkaa.

Aivan niin kuin ne porukat ja dynamiikka ei muuten muuttuisi aikuistumisen ja perheellistymisen vuoksi. Ja muutot ja uudet kamut...

Muuttuu muuttuu. Ei kuitenkaan samalla tavalla repivästi kuin kahden pitkäaikaisen kaverin erotessa toisistaan.

Mikäli nämä eroavat ystävykset ovat lainkaan kypsiä aikuisia, eivätkä ole toinen tositaan verisesti loukanneet, en oikein viitsi uskoa, että ystävyys kovin kärsii. Erohan voi johtua ihan puhtaasti siitäkin, että ei nyt vain sovittu yhteen. En ole itsekään kenenkään exäni kanssa vihaväleissä, vaan suhteet viilenivät pikkuhiljaa pois. Toisin sanoen jokunen vuosi kului, että lakkasimme pitämästä yhteyttä, koska olimme loppujen lopuksi niin erilaisia erilaisine mielenkiinnon kohteineen, ettei edes normaali ystävyys toiminut. Ei mitään riitoja eikä mitään draamaa. Suhteet vain haalistuivat pois. Näen asian niin, että ihminen ei ole millään tavalla kypsä, jos erosta syntyy katkera riita.

Minä taas näen niin, että ihmiset luovuttaa ja eroaa liian helposti. Jokaisessa suhteessa ne tunteet jossain vaiheessa haalistuu. Osa ihmisistä on niin kakaroita, että haikailevat aina vaan romanttista, kiihkeää rakkautta. Sitten ihmetellään, kun ei löydy sitä oikeaa ja kestävää rakkautta. Ei tietenkään löydy, kun kurkotellaan kuuta taivaalta. Oma exäni on VIIDETTÄ kertaa avoliitossa ja lapsia kahden naisen kanssa. Hän oli minulle suuri rakkaus ja jätti minut, koska hänen mielestään tunteet olivat väljähtyneet ja suhde kiersi samaa rataa. Liekö sitten muiden naisten kanssa tapahtunut sama ilmiö.

7685678578 kirjoitti:

Vähän epätoivolta haiskahtaa tuollaiset ystävärakastumiset. Ei siinä mene 20 vuotta tietää että rakastuuko johonkin.

Elämäkokemuksen puute haisee yllä. 20 vuodessa ihmiset muuttuvat sen verran että se rakastuminen voi tulla ihan puun takaa vaikkei sellaista olis 20 vuotta sitten edes voinut kuvitella. Ei kyse siis ole tiedosta  tai sen puutteesta tai epätoivosta.