Kuinka nopeasti herpeksen oireet tulivat?
Olin uuden vuoden yönä suojaamattomassa yhdyssä, suutelua ja suuseksiäkin oli. Jo heti päivällä 1.1 oli vähän outo tunne kurkussa, 1.2 tuli kaksi aftan näköistä ja tuntuista kipeetä rakkoo, yks ikeneen ja yks kitalakeen. 3.1 huomasin haavauman alapäässäni. Ei ole ollut minkäänlaista kutinaan, ainoastaan vähän kirvelyä jos sitä koskee tai jos käy pissalla. Nyt tänään 4.1 aamulla tuli katteet nieluun ja kuume jotain vähän alle 38. Yleisvointi silti ihan hyvä. Kurkkukipua on. Mietityttää noi haavat alapäässä, minulla on ollut paljon hiivaa, juuri lähiaikoinakin. Joskus silloin limakalvot kuivuu niin paljon että tulee haavaumia ja kutisee paljon. Nyt ei ole minkäänlaista kutinaa, ainostaan toi haavauma. Olen tarkkaillut alapäätäni tiheästi enkä ole missään vaiheessa huomannu minkäänlaisia rakkuloita. Ja mies kenen kanssa harrastin seksiä, hällä oli suhteellisen iso varustus enkä varmaan ollut kostunut tarpeeksi ennen kuin aloitettiin yhdyntä.
Menen huomenna päivystykseen jos olo huononee. Oiskohan tää vain nielutulehdus jonka olen saanut kyseiseltä mieheltä. Haluaisin kokemuksia millaisilla oireille teillä on herpes alkanut (ylä- tai alapäässä) ja mitkä olivat ensioireet ja kuinka nopeasti ne alkoivat mahdollisesta tartunnasta.
Kommentit (5)
Oisko kenties Googlesta apua? "Herpes itämisaika" tms. hakuun niin luulisi löytyvän.
Kokemuksia herpesoireista lähinnä tiedustelisin.
Mistä päin olet? Voisin tulla vilkaisemaan alapään haavaumaa ja antamaan arvion. En varsinaisesti ole tohtori, mutta pystyn antamaan ammattimaisen mielipiteen kun olen nähnyt potilaan. Täysin luottamuksellisesti tietysti :)
Eikö kukaan..?