Onko täällä muita jotka tyytyvät siihen mitä saavat?

Olen itse tyydyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Sinulle ei anneta hyvää elämää tai huonoa elämää. Sinulle annetaan elämä ja on itsestäsi kiinni millainen siitä tulee.”

Mistä lainaus on? Tuo on aivan P-puhetta. Onnellisuus ja tyytyväisyys on paljon sidonnainen olosuhteisiin.

”We are not given a good life or bad life, we are given life and it's up to us to make it good or bad.” (Ward Foley)

Huomaa miten negatiivisia ihmisiä täällä av:lla on. Sama lainaus oli Facebookissa ja kaikki kilvan tykkäsivät ja kommentoivat ”That’s true”. Ehkä teillä olisi asenteentarkistuksen aika? Totta kai elämässä on rankkoja asioita, jokaisella on, mutta keskittyykö joka päivä ikäviin asioihin vai niihin mukavampiin, se om itsestä kiinni.

Olen tyytyväinen elämän hyvistä asioista. Kuten tylsästä ja raskaasta työstä, josta kuitenkin saan vaatimattoman toimeentulon. Koulutus olisi ihan muihin hommiin, mutten ole niitä edes yrittänyt tavoitella. Siinä mielessä kai olen tyytynyt siihen mitä olen helpolla saanut. Tyytyväinen en ole, paitsi hetkellisesti. Kun tiedän, että niin moneen muuhunkin pystyisin.

Huonoon/sopimattomaan mieheen en aio enää ikinä tyytyä.

Jos on nuoresta lähtien vakavasti sairas (itselläni parantumaton vakava sairaus) eikä pysty kouluttautumaan ja käymään töissä, lisänä vielä vuosikausien koulukiusaaminen, kotiväkivaltaa jne. Niin luuleeko joku etteivät olosuhteet tässä tapauksessa vaikuta onnellisuuteen? Varsinkin jos syrjäytyy niin pahasti ettei saa kavereita, puolisosta puhumattakaan? Lisäksi vielä pysyvä köyhyys ja masennus joka vie hitaasti kohti itsemurhaa. Vihaan yli kaiken sanontoja kuten "kaikki on itsestä kiinni". Kun ei se vaan mene niin!

Joo. Luovuin unelmista ja haaveista jo kauan sitten. Se on itsesuojelumekanismi.

Mutta enpä mä koskaan tule mitään sellaista saavuttamaankaan, mistä voisin unelmoida.

Ne ns. peruspilarit jotka on suorastaan itsestäänselvyyksiä muille, kuten työ, parisuhde, matkailu, kaikenlaiset tulevaisuudensuunnitelmat.

Olen välillä katkera ja masentunut, mutta kun yrittää keskittyä tähän hetkeen niin elämä tuntuu toisinaan jopa oikein mukavalta.

Toisinaan taas pelkkä ajatus siitä, että puolen vuodenkin päästä olen vielä olemassa, saa aikaan ahdistuksen.

syystäkin negatiivinen kirjoitti:

Jos on nuoresta lähtien vakavasti sairas (itselläni parantumaton vakava sairaus) eikä pysty kouluttautumaan ja käymään töissä, lisänä vielä vuosikausien koulukiusaaminen, kotiväkivaltaa jne. Niin luuleeko joku etteivät olosuhteet tässä tapauksessa vaikuta onnellisuuteen? Varsinkin jos syrjäytyy niin pahasti ettei saa kavereita, puolisosta puhumattakaan? Lisäksi vielä pysyvä köyhyys ja masennus joka vie hitaasti kohti itsemurhaa. Vihaan yli kaiken sanontoja kuten "kaikki on itsestä kiinni". Kun ei se vaan mene niin!

Monet ovat sairaudestaan huolimatta onnellisia. Moni onnellinen aikuinen ihminen on joutunut kärsimään huonoista oloista lapsuudessa. Voit vielä valita sen vajoatko suohon kokonaan, vai otatko kiinni oksasta ja vedät itsesi kuivalle maalle. Helppoa se ei ole, mutta apua saa, kun sitä pyytää. Minä toivon koko sydämestäni sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että löydät sen jonkun asian, joka tekee sinut onnelliseksi. Yksi sukulaiseni oli syvällä suossa, kun innostui uudesta harrastuksesta. Harrastuksen kautta löytyikin paljon iloa elämään ja hyvä ystävä.