Minulla on lapsi mutta en tunne itseäni äidiksi!

Vierailija kirjoitti:

Ap, vakuuttelet kovasti, miten hyvin teillä on asiat. Miksi siis tet itsestäsi lasun?

Alunperin tein sen takia koska koin etten halua lasta, pelkäsin etten rakasta häntä niin kuin pitää ja että en pärjäisi sen kanssa. Asiakkuus jatkunut halustani koko ajan. Lastensuojelun asiakkaana saan mm. hoitoapua todella hyvin.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla narsisti

Näin ajattelen minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän diagnoosisi: olet liian itsekeskeinen huolehtimaan muiden tarpeista.

Minun silmääni taas AP:n toiminta on kaukana itsekeskeisyydestä. Hän huolehtii ja pyrtkii huolehtimaan lapsen tarpeista ja ajattelee tämän parasta, vaikkei suoraan sanottuna pidäkään tästä tehtävästä ja vaikka lapsi tuntuukin enemmän riippakiveltä kuin voimavaralta. Pystyisitkö itse samaan, vaikkei tällaista tarvettä sisäsyntyisesti olisi ja vaikka se tuntuisi kuormittavalta?

Täysin itsekeskeinen äiti.

Ap, älä pahastu näistä syyllistävistä tyypeistä, niitähän on av pullollaan. Aina tuntuvat itse tietävän kaiken ja toimivan itse aina paremmin.

Itse tiedät miten hoidat lapsesi, ja olet kantanut huoltakin niin että tehnyt itsestäsi lasun. Lapsesikin sinua ikävöi ja puhuu sinusta hyvää. Kuten sanoit, viranomaiset olisivat varmasti puuttuneet tilanteeseen jos olisi ollut oikeaa tarvetta. On vain niin että asiat eivät ole mustavalkoisia, ja oikeasti sellaisia täydellisen hyviä vanhempia, jotka osaavat vastata täydellisesti lapsen tarpeisiin joka tilanteessa, ei vain ole olemassa.

Varmasti sinulle tekisi hyvää, jos pääsisit ehkä vähän syvääluotaavampaan terapiaan keskustelemaan tilanteesta ja pohjalla olevista syistä, niinkuin täällä onkin ehdotettu. Mutta sitten on myös niin, että ihmiset vain ovat erilaisia ja siten äitiyttäkin on paljon erilaista. Luota omaan vaistoosi, niinkuin olet toiminut nytkin.

T. Se joka kokee olevansa kaltaisesi mutta jolla ei ole lapsia

Vierailija kirjoitti:

Ihmisjätettä koska olet hankkinut lapsen vaikka et osaa olla aidosti rakastava äiti. Rakastat kuten kissaasi ja koiraasi just joo ja fb velaryhmässä samaistut.

Jos et ole p*ska provo niin p*ska äiti. Hyi.

Eiköhän ole provo. Ei ole muuta tekemistä taaskaan, kun aloitella näitä äiti/lapsi provoja. Pitäisi keskittyä hoitamaan itseään.

Mä olen samanlainen "vela jolla on lapsi" mutta en ole kokenut kauheasti syyllisyyttä ja ongelmaa. Olen kyllä miettinyt, että ehkä pitäisi, kun lapseen liittyvät asiat tuntuu helposti pakkopullalta.

Melko varmasti mua vaivaa jonkinasteinen Asperger, välttelevä kiintymyssuhde myös on mahdollinen

En lukenut vielä kaikkia kommentteja, mutta aiheuttaako lapsen tarvitsevuus ja riippuvuus sinusta sinussa ahdistusta/ärsyyntymistä. Tottahan se tavallaan on, että vanhempi-lapsi-suhteessa lapsi on enemmän saamapuolella ja vanhemman tehtävä on kannatella ja opastaa häntä elämän alkuun. Tämä väsyttää, varsinkin, kun kiitosta harvemmin saa tai kiitos on luvassa vasta vuosien päästä. Toisaalta kaikesta (suht) hyvästä työstä/yrityksestä huolimatta voi kaikki mennä perseelleen. Musta on kuitenkin hienoa, että tunnistat "omituisuutesi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, vakuuttelet kovasti, miten hyvin teillä on asiat. Miksi siis tet itsestäsi lasun?

Alunperin tein sen takia koska koin etten halua lasta, pelkäsin etten rakasta häntä niin kuin pitää ja että en pärjäisi sen kanssa. Asiakkuus jatkunut halustani koko ajan. Lastensuojelun asiakkaana saan mm. hoitoapua todella hyvin.

-Ap

Eikö tuo ole aika hävytöntä? Lastensuojelu on todella ylikuormittunut, jotkut lapset tarvitsevat ihan oikeasti apua ja sinä hyödynnät resursseja saadaksesi hoitoapua.

Miksi teit tilanteestasi aloituksen, jos koet kaiken olevan hyvin? Kyllä normaaliälyisenä varmasti ymmärrät, ettei äidin tarvitse olla mikään "hysteerinen ääliö", ei kukaan odota sinulta mitään sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Olet vela joka on hankkinut lapsen :) mulla ei lapsia ole enkä haluakaan, ja kaikki toi kuvailemasi kuulosti mulle täysin normaalilta. Ennemminkin tää nykyäideiltä vaadittava täydellinen omistautuneisuus on epänormaalia. Musta tuntuu, että 80-90- luvuilla oli paljonkin sun kaltaisia äitejä, eikä sitä outona pidetty.

Onneksi et tee lapsia, pidä lupauksesi. Ap olisi pitänyt myös ajoissa miettiä lasten tekoa. Hirveä tuollainen kylmä, tunteeton äiti. Edelleen uskon provoon ja purat omia sairauksiasi oli lapsia tai ei. Osalta äitiys tulee luonnostaan, kukaan ei vaadi mitään tiettyä muottia. Se on meissä luontaisesti.

Et ole yksin. En mäkään koe mitään suurta pakahduttava rakkautta lapsiini. Toki välitän heistä kovasti ja haluan heille pelkkää hyvää ja pyrin auttamaan ja olemaan tukena, mutta en omista heille elämäni. Monen mielestä olen äitinä melko tiukka, koska puutun kaikkeen perseilyyn, huutoon ja tappeluun ja olen kasvattanut heistä hyväkäytöksisiä. En kuitenkaan ikinä huuda, jos he eivät tottele käsken napakasti lopettaa ja riitapukarit poistuvat eri huoneisiin minkä jälkeen jätän heudlt huomiotta, kunnes käyttäytyvät taas hyvin. Voisi sanoa, että siinä ne lapset menee mun ja miehen elämän mukana ja hoidossa ovat olleet vauvasta asti. Jokaisen kohdalla olen ollut kotona 3kk ja sen jälkeen on palkattu hoitaja kotiin ja 9kk iässä tarhaan. En vain kiinny mitenkään palavasti. Lapseni loukkaantui ja joutui sairaalaan ja olin suunnilleen yhtä huolissani kuin koirastani, kun se vaati leikkauksen.

80-luvulla ja sitä ennen tuo oli ihan normaalia vanhemmuutta. Minua ei sylitelty (paitsi sylivauvana) eikä leikitetty eikä koskaan sanottu että minua rakastetaan. Kumpikin vanhempani oli kasvatettu samoin. Ei siinä varmasti ehtinyt mitään sylittelemään, kun oli maatila ja "miljoona lasta." Tuohon aikaan kukaan sillä tavalla toimiva ei olisi osannut pitää itseään epänormaalina. 

Nykyään kun lapsia puhutellaan muruiksi, rakkaiksi, kullannupuiksi ja vaikka miksi, mutta ei toki lapsen oikealla etunimellä, niin ihan varmasti aloittaja voi kokea ulkopuolisuutta. Sinä et sovi nykyajan vanhemmuuden malliin, mutta ei se tarkoita että sinussa olisi jotain vikaa. Jos lääketieteen ja psykologian ammattilaiset ovat todenneet sinut terveeksi, niin kannattanee uskoa ja _hyväksyä_ se. Olet terve ja tämä on sinun tapasi olla vanhempi. Hyväksy itsesi hyvine ja huonoine puolinesi. Jos rakastaa itseään, niin uskon että silloin tunteet avautuvat muillekin. 

Koska olet selvästi analyyttinen tyyppi, niin ota selvää lapsen tarpeista ja pyri vastaamaan niihin. Ihan varmasti on hyvä halia lasta vaikka sitten mekaanisesti kuin että ei halisi ollenkaan. Ehkä voit myös opetella kehumaan lasta ja sanomaan hänelle, että rakastat häntä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Tutkimusten mukaan tämä kuitenkin on lapselle hyväksi, joten koita tehdä niin. 

Vierailija kirjoitti:

Et ole yksin. En mäkään koe mitään suurta pakahduttava rakkautta lapsiini. Toki välitän heistä kovasti ja haluan heille pelkkää hyvää ja pyrin auttamaan ja olemaan tukena, mutta en omista heille elämäni. Monen mielestä olen äitinä melko tiukka, koska puutun kaikkeen perseilyyn, huutoon ja tappeluun ja olen kasvattanut heistä hyväkäytöksisiä. En kuitenkaan ikinä huuda, jos he eivät tottele käsken napakasti lopettaa ja riitapukarit poistuvat eri huoneisiin minkä jälkeen jätän heudlt huomiotta, kunnes käyttäytyvät taas hyvin. Voisi sanoa, että siinä ne lapset menee mun ja miehen elämän mukana ja hoidossa ovat olleet vauvasta asti. Jokaisen kohdalla olen ollut kotona 3kk ja sen jälkeen on palkattu hoitaja kotiin ja 9kk iässä tarhaan. En vain kiinny mitenkään palavasti. Lapseni loukkaantui ja joutui sairaalaan ja olin suunnilleen yhtä huolissani kuin koirastani, kun se vaati leikkauksen.

Sori tuo on kyllä henkistä väkivaltaa, jätät lapset yksin vaikeiden tunteiden kanssa ja "mökötät" heille. Englanniksi "silent treatment", voit googlata jos kielipäätä riittää. Onko sinusta ok jos joku aikuinen, vaikka puolisosi, tekee sinulle näin? 

Mitä kuuluu ap?