Missä vaiheessa lapsille kerrotaan vanhemman itsemurhasta?

Vierailija kirjoitti:

En olisi vastannut ketjuun jos olisin arvannut että tässä on omasta kyse. HAE APUA! Mikään selitys ei oikeasti poista sitä tuskaa eikä mikään tekotapa ole lapsellesi siedettävämpi, eikä asiaa muuta miksikään se milloin hän asiasta kuulee.

En nyt ajatellut, että saisin siitä jotenkin kevyttä kestettävää, mutta voin edes jotain tehdä. Valita esimerkiksi ajankohdan, siirrellä omaisuutta, kirjoittaa kirjeen jne.

ap

Mun isä hirtti itsensä 90-luvun laman päätteeks. Olin juuri päässyt yläasteelta ja elämän olisi pitänyt olla iloista ja huoletonta. Mun veli päälle 10v löysi hänet, ambulanssi-setä kävi mut ja kertoi isän tehneen itsemurhan. Lapsia oli kolmaskin joka oli tekemässä kuolemaa sairaalassa. Äidille jäi aika raskas vastuu, en tajua miten selvis mutta puski läpi ja ylöspäin katkeroitumatta vaikka menetti vuoden sisään kodin, aviomiehen ja esikoisensa. Ehkä juuri meidän lapsien takia.

Kyllä me kaikki edelleen muistetaan isää vieläkin ja toivotaan että olisi jaksanut pahimman yli. Vaikka tiedetään että ei ollut meidän vika ja oli kovin väsynyt ja musertunut niin kaikista tuntuu pahalta ettemme päässeet auttamaan, eikö se rakastanutkaan meitä lapsia kun jätti ilman isää. Podetaan kaikki syyllisyyttä vaikka tiedostetaan. Vieläkin nousee kyyneleet ja ääni alkaa värisemään.

Hae rakas ihminen apua itsellesi, lapset tukee aina kaipaamaan ja rakastamaan vanhempaansa. Joskus vielä tulet olemaan kiitollinen että jaksoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi vastannut ketjuun jos olisin arvannut että tässä on omasta kyse. HAE APUA! Mikään selitys ei oikeasti poista sitä tuskaa eikä mikään tekotapa ole lapsellesi siedettävämpi, eikä asiaa muuta miksikään se milloin hän asiasta kuulee.

En nyt ajatellut, että saisin siitä jotenkin kevyttä kestettävää, mutta voin edes jotain tehdä. Valita esimerkiksi ajankohdan, siirrellä omaisuutta, kirjoittaa kirjeen jne.

ap

Voit tehdä jotain. Mennä ensiapuun. Nyt.

Sinun lapsesi ansaitsevat sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi vastannut ketjuun jos olisin arvannut että tässä on omasta kyse. HAE APUA! Mikään selitys ei oikeasti poista sitä tuskaa eikä mikään tekotapa ole lapsellesi siedettävämpi, eikä asiaa muuta miksikään se milloin hän asiasta kuulee.

En nyt ajatellut, että saisin siitä jotenkin kevyttä kestettävää, mutta voin edes jotain tehdä. Valita esimerkiksi ajankohdan, siirrellä omaisuutta, kirjoittaa kirjeen jne.

ap

Voit tehdä jotain. Mennä ensiapuun. Nyt.

Sinun lapsesi ansaitsevat sen.

Olen jo ollut osastolla, olen ottanut kaikki mahdolliset terapiat vastaan, lääkitykset ja ihan vaan odotellutkin, että aika tekisi tehtävänsä - mikään ei auta. Minun on aivan pakko jaksaa tämä päivä vielä, ja se tuntuu vuoden mittaiselta tuskalta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Onko äidillä/isillä vielä raskasta? Ei ole, nyt ei ole enää yhtään raskasta.

Ahhahhaa :D Luuletkos, että joku pikkukakara on niin empatiakykyinen, että kysyy onko äitillä tai isillä raskasta nyt?? No ei kysy!

### kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko äidillä/isillä vielä raskasta? Ei ole, nyt ei ole enää yhtään raskasta.

Ahhahhaa :D Luuletkos, että joku pikkukakara on niin empatiakykyinen, että kysyy onko äitillä tai isillä raskasta nyt?? No ei kysy!

Kyllä?? Sinun lapsesi eivät ehkä ole empatiakykyisiä sitten...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi vastannut ketjuun jos olisin arvannut että tässä on omasta kyse. HAE APUA! Mikään selitys ei oikeasti poista sitä tuskaa eikä mikään tekotapa ole lapsellesi siedettävämpi, eikä asiaa muuta miksikään se milloin hän asiasta kuulee.

En nyt ajatellut, että saisin siitä jotenkin kevyttä kestettävää, mutta voin edes jotain tehdä. Valita esimerkiksi ajankohdan, siirrellä omaisuutta, kirjoittaa kirjeen jne.

ap

Voit tehdä jotain. Mennä ensiapuun. Nyt.

Sinun lapsesi ansaitsevat sen.

Olen jo ollut osastolla, olen ottanut kaikki mahdolliset terapiat vastaan, lääkitykset ja ihan vaan odotellutkin, että aika tekisi tehtävänsä - mikään ei auta. Minun on aivan pakko jaksaa tämä päivä vielä, ja se tuntuu vuoden mittaiselta tuskalta.

ap

Kyllä se vielä voi auttaa. Uskon, että nyt on raskasta, mutta jos nuorimmaiseni on vasta kaksi, ei syvä masennuksen vaiheesi ole vielä ollut kovin monen vuoden mittainen. Elämäntilanne ja hormonit vielä vaikuttavat. Eli uskon oikeasti, että tuosta vielä voit parantua. Mutta ainoastaan, jos olet elossa.

Hae apua uudestaan.

### kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko äidillä/isillä vielä raskasta? Ei ole, nyt ei ole enää yhtään raskasta.

Ahhahhaa :D Luuletkos, että joku pikkukakara on niin empatiakykyinen, että kysyy onko äitillä tai isillä raskasta nyt?? No ei kysy!

Näin kriisityötä juurikin lapsiperheiden kanssa tehneenä sanon että jotkut kysyy. Juurikin ne pienet kysyy, jotka ei vielä oikein tiedä mitä kuoleminen tarkoittaa. Teini osaa vastata tuohon itsekin. Ei se välttämättä empatiaa ole, uteliaisuutta. Mihin sattui, miten sattui, sattuuko vielä.

Luokallani oli ala-asteella tyttö, jonka isä oli tehnyt itsemurhan. Hän puhui aina kauniisti isästään, sanoi tämän kuolleen masennukseen.

Minusta tuo on edelleen jotenkin niin samaan aikaan lapselle sopivalla sekä totuuden mukaisella tavalla kerrottu.

### kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko äidillä/isillä vielä raskasta? Ei ole, nyt ei ole enää yhtään raskasta.

Ahhahhaa :D Luuletkos, että joku pikkukakara on niin empatiakykyinen, että kysyy onko äitillä tai isillä raskasta nyt?? No ei kysy!

Eikös pienet lapset juuri kysy asioita noin? He kykenevät ajattelemaan asiat juuri noin yksinkertaisesti, jos ovat siis empatiakykyisiä. Pelottavaa olisi, jos lapsi ei kykenisi mitenkään käsittelemään, että joku asia voi olla raskasta ja jostain tuntuu nyt pahalta...

Masennus on siitä kavala tila, ettei ulospääsyä tunnu löytyvän. Minulla on ollut muutama masennusjakso ja viimeinen oli pitkäkestoinen. Kuljin ja sinnittelin kuin sumussa, kunnes en enää jaksanut. Haaveilin kuten sinä nyt itsemurhasta, mutta en sitä olisi voinut läheisteni takia tehdä.

Soita terveyskeskukseen. Saat varmasti apua arjen pyörittämiseen. Jotenkin se taustalla oleva ahdistus ja uupuminen pitäisi saada selvitettyä. Sen syy ja hoitaa se pois. Usein syynä ovat omat asenteet ja vaatimukset itseään kohtaan.

Muistat varmasti ajat, jolloin et ollut masentunut tai uupunut. Jos olet kirjoitellut päiväkirjoja, lue niitä. Ota nyt rennosti silti, ja uskalla sallia se lepo ja avunpyyntö muilta. Asioilla on taipumus järjestyä. Älä tee itsellesi väärin.

Voit olla jo muutamassa kuukaudessa taas onnellinen ja energinen. Väsykaudet ja kriisit ovat osa elämää ja ihmisenä kasvamista.

Kai haluat nähdä lastesi kasvamisen ja tulevaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on siitä kavala tila, ettei ulospääsyä tunnu löytyvän. Minulla on ollut muutama masennusjakso ja viimeinen oli pitkäkestoinen. Kuljin ja sinnittelin kuin sumussa, kunnes en enää jaksanut. Haaveilin kuten sinä nyt itsemurhasta, mutta en sitä olisi voinut läheisteni takia tehdä.

Soita terveyskeskukseen. Saat varmasti apua arjen pyörittämiseen. Jotenkin se taustalla oleva ahdistus ja uupuminen pitäisi saada selvitettyä. Sen syy ja hoitaa se pois. Usein syynä ovat omat asenteet ja vaatimukset itseään kohtaan.

Muistat varmasti ajat, jolloin et ollut masentunut tai uupunut. Jos olet kirjoitellut päiväkirjoja, lue niitä. Ota nyt rennosti silti, ja uskalla sallia se lepo ja avunpyyntö muilta. Asioilla on taipumus järjestyä. Älä tee itsellesi väärin.

Voit olla jo muutamassa kuukaudessa taas onnellinen ja energinen. Väsykaudet ja kriisit ovat osa elämää ja ihmisenä kasvamista.

Kai haluat nähdä lastesi kasvamisen ja tulevaisuuden.

Kiitos kommentistasi, itketti lukea se. Yllättävää, että joku täysin tuntematon av:lla voi saada pienen hivenen uskoa elämään takaisin. Aloin muistella miten ihanaa elämä oli vielä jonkin aikaa sitten ja miten en halua koskaan mitään pahaa rakkaille lapsilleni. Siirrän suunnitelmiani eteenpäin ja yritän vielä niin paljon kun kykenen. Lähden päivystykseen sen sijaan, että toteutan tälle päivälle suunnittelemani teot.

ap

Olen 31. viestin kirjoittaja. On hurjaa kuinka paljon me ihmiset kuvittelemme jaksavamme ja kuinka vuodesta toiseen voimme uuvuttaa itseämme vain velvollisuudentunnosta muita kohtaan.

Olen itse työelämässä myös uhrautunut. Masennuksesta toipuneena vihdoin ymmärrän, että minä itse jo väsyneenä ja masentuneena vain ajattelin, että helpottaa kun lapset kasvavat.

Tein listan kuka tekee kotona mitäkin, ja omalle listalleni päätyi lähes kaikki. Töissä aloin olla myös jo liian uupunut. Mietin työmatkoilla, miten voisin tehdä itsemurhan siten, että se näyttäisi onnettomuudelta.

Se jatkui ja paheni. Lopulta päädyin pitkälle sairaslomalle. Ymmärsin, että omalla kohdallani olin unohtanut itseni täysin. Olin ollut samassa työpaikassa jo 14 vuotta, joten olin siellä myös vastuunkantaja. Yyteet veivät lähimmät työkaverit vuosien saatossa, mutta ei uhrautujapuurtaja-minua. Keskivaikea masennus tuli diagnoosiksi.

Sairasloman aikana kävin viikottain keskustelemassa kunnallisessa terveydenhuollossa. Otin iisisti ja löysin taas itsestäni ilon tekemään niitä normaaleja arjen askareita. Meillä oli melkoisen maukkaat ruuat edullisesti ostetuista raaka-aineista. Luonnossa kävely oli upeaa, vaikka aluksi oli keskitalvi, ja vähitellen heräsi sosiaalisuuskin.

Minun oli pakko kuitenkin lähteä siitä työpaikasta, koska aloin kokea inhoa tavallaan vääryksiä kohtaan, joita siellä tapahtui. En ollut ainoa. En vain väsyneenä osanut sanoa Ei.

Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä. Siinä on onnensa ja surunsa. Sen surunkin hetkellä sitä elämää tulisi arvostaa. Naisina me emme saa unohtaa omaa hyvinvointiamme ympäristön tai itse asettamiemme vaatimusten varjolla.

Minä rakensin sen oman hirsipuuni valinnoillani, mutta nyt olen vähän viisaampi arvioimaan jaksamistani.

AP, uskon että selviät masennuksestasi. Uskalla aluksi vain levätä , rentoutua ja ottaa apu vastaan. Sinulla on hyvät vuodet vielä edessäsi. Elämä itsessään on jo tarpeeksi hyvää.

Halaukset ja tsemppiä.