Mitä tehdä 6-vuotiaan kanssa joka kieltäytyy lähtemästä esim. kylään

Temppuilevalle kuusivuotiaalle ei kannata antaa periksi millään yksilönvapauden tms tekosyyllä.  Siirtymävaiheet ovat aina niitä hankalia, mutta niissä ei vain missään tapauksessa saa antaa periksi koska se on pahin karhunpalvelus minkä voi tehdä. On meilläkin lähdetty ilman vaatteita liikkeelle, jopa ilman kenkiä päiväkodista, mutta nopeasti ne ovat menneet niskaan kun ulkona onkin kylmä. Autossa jos lapsi aukaisee turvavyön, niin auto tiensivuun ja menen vain kylmästi laittamaan sen takaisin. Jos turvavyö ei pysy kiinni, niin lasken vain kymmeneen. Lapsi kokeilee hermoja ja kiukuttelee taisteluasenteella, ja pinna on ollut todella piukalla, mutta kun ne siirtymävaiheottelut käy vain kunnialla jämäkästi läpi, niin meillä lapsi on paljon rauhallisempi sitten muulloin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuusivuotias ei päätä perheen menemisiä. Hänen kanssaan ei neuvotella ja keskustella vaan kerrotaan, mitä ollaan tekemässä ja mihin menossa. Vaatteet päälle ja menoksi, ei mitään neuvotteluita ja suostutteluja vaatteita pukiessa. Ryhtiä siihen kasvatukseen!

Aplodeja. Jatkuvalla kurilla alistamisella syntyykin  tulevia aihe vapaalaisia.

Aplodeja, vapaalla kasvatuksella niitä ihanneihmisiä kasvaakin, 

Ihan oikeasti tämä on niin monessa paikassa tutkittu juttu, että ihmetyttää miten jonkun mielestä olisi terveellistä antaa uhmaikäiselle periksi. Tiedän monia aikuisiksi varttuneita vapaan kasvatuksen helmiä, joille on annettu väärissä kohden periksi ja kyllä se näkyy. Yksikin stressaa ihan ihmeellisiä asioita, ja toinen on pikkuveljeni joka ei menesty työelämässä ollenkaan. Hän oli kuopus ja perheessämme se jonka kanssa ei taisteltu ja joka sai päättää liikaa menemisistään. Hän oli kaveripiirissä hankala ja nyt aikuisena kun pitäisi jonkun alaisuudessa tehdä töitä, niin se on ylimaallinen haaste ja suoraan verrannollinen siihen aikaan kun hän sai päättää liiaksi sellaisista asioista, joista ei olisi pitänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en pukisi ollenkaan, vaan laittaisin taipaleelle ilman ulkovaatteita. Ottaisin ne mukaan erikseen, jolloin lapsi saa ne vetää päälleen kunnes paleltaa tarpeeksi. Näytä sille opetusvideo youtubesta, mistä näkee kuinka käy jos matkustaa ilman turvavyötä.

En todellakaan antaisi 6-vuotiaan päättää, milloin ja mihin mennään. Tai sitten antaisin takaisin samalla mitalla, kun lapsi haluaa lähteä johonkin kivaan paikkaan, alkaisin juonittelemaan että en halua, en mene, nännännännää. Lopuksi kysyisin tuntuuko kivalta :)

Et taida olla äiti eikä ikääkään taida olla hirveästi?

Luin joskus facebookissa keskustelun, jossa äidit ihmettelivät miksi lapsen hiukset pitäisi harjata. "Sehän on lapsen yksilönvapauden rikkomista". Tuossa kohtaa koin paremmaksi sulkea koneen. 

Vierailija kirjoitti:

Temppuilevalle kuusivuotiaalle ei kannata antaa periksi millään yksilönvapauden tms tekosyyllä.  Siirtymävaiheet ovat aina niitä hankalia, mutta niissä ei vain missään tapauksessa saa antaa periksi koska se on pahin karhunpalvelus minkä voi tehdä. On meilläkin lähdetty ilman vaatteita liikkeelle, jopa ilman kenkiä päiväkodista, mutta nopeasti ne ovat menneet niskaan kun ulkona onkin kylmä. Autossa jos lapsi aukaisee turvavyön, niin auto tiensivuun ja menen vain kylmästi laittamaan sen takaisin. Jos turvavyö ei pysy kiinni, niin lasken vain kymmeneen. Lapsi kokeilee hermoja ja kiukuttelee taisteluasenteella, ja pinna on ollut todella piukalla, mutta kun ne siirtymävaiheottelut käy vain kunnialla jämäkästi läpi, niin meillä lapsi on paljon rauhallisempi sitten muulloin. 

Mitä teet, jos lasket kymmeneen ja lapsi edelleenkin avaa jatkuvasti turvavyönsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Temppuilevalle kuusivuotiaalle ei kannata antaa periksi millään yksilönvapauden tms tekosyyllä.  Siirtymävaiheet ovat aina niitä hankalia, mutta niissä ei vain missään tapauksessa saa antaa periksi koska se on pahin karhunpalvelus minkä voi tehdä. On meilläkin lähdetty ilman vaatteita liikkeelle, jopa ilman kenkiä päiväkodista, mutta nopeasti ne ovat menneet niskaan kun ulkona onkin kylmä. Autossa jos lapsi aukaisee turvavyön, niin auto tiensivuun ja menen vain kylmästi laittamaan sen takaisin. Jos turvavyö ei pysy kiinni, niin lasken vain kymmeneen. Lapsi kokeilee hermoja ja kiukuttelee taisteluasenteella, ja pinna on ollut todella piukalla, mutta kun ne siirtymävaiheottelut käy vain kunnialla jämäkästi läpi, niin meillä lapsi on paljon rauhallisempi sitten muulloin. 

Mitä teet, jos lasket kymmeneen ja lapsi edelleenkin avaa jatkuvasti turvavyönsä?

18 vastaa, että kertoisin lapselle poliisin pysäyttävän meidät. Sitten minä joutuisin vankilaan eikä me voitaisi tehdä yhdessä mitään mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Temppuilevalle kuusivuotiaalle ei kannata antaa periksi millään yksilönvapauden tms tekosyyllä.  Siirtymävaiheet ovat aina niitä hankalia, mutta niissä ei vain missään tapauksessa saa antaa periksi koska se on pahin karhunpalvelus minkä voi tehdä. On meilläkin lähdetty ilman vaatteita liikkeelle, jopa ilman kenkiä päiväkodista, mutta nopeasti ne ovat menneet niskaan kun ulkona onkin kylmä. Autossa jos lapsi aukaisee turvavyön, niin auto tiensivuun ja menen vain kylmästi laittamaan sen takaisin. Jos turvavyö ei pysy kiinni, niin lasken vain kymmeneen. Lapsi kokeilee hermoja ja kiukuttelee taisteluasenteella, ja pinna on ollut todella piukalla, mutta kun ne siirtymävaiheottelut käy vain kunnialla jämäkästi läpi, niin meillä lapsi on paljon rauhallisempi sitten muulloin. 

Mitä teet, jos lasket kymmeneen ja lapsi edelleenkin avaa jatkuvasti turvavyönsä?

Kun mun pienin avaa turvavyön niin auto pysähtyy siihen. Otan puhelimen käteen ja kysyn 6 vuotiaalta Laittaako sen turvavyön talas kiinni ja jatketaan matkaa vai soitanko poliisin sakottamaan? On tehonnut .. isoisä on poliisi joten kunnioittaa heidän työtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Temppuilevalle kuusivuotiaalle ei kannata antaa periksi millään yksilönvapauden tms tekosyyllä.  Siirtymävaiheet ovat aina niitä hankalia, mutta niissä ei vain missään tapauksessa saa antaa periksi koska se on pahin karhunpalvelus minkä voi tehdä. On meilläkin lähdetty ilman vaatteita liikkeelle, jopa ilman kenkiä päiväkodista, mutta nopeasti ne ovat menneet niskaan kun ulkona onkin kylmä. Autossa jos lapsi aukaisee turvavyön, niin auto tiensivuun ja menen vain kylmästi laittamaan sen takaisin. Jos turvavyö ei pysy kiinni, niin lasken vain kymmeneen. Lapsi kokeilee hermoja ja kiukuttelee taisteluasenteella, ja pinna on ollut todella piukalla, mutta kun ne siirtymävaiheottelut käy vain kunnialla jämäkästi läpi, niin meillä lapsi on paljon rauhallisempi sitten muulloin. 

Mitä teet, jos lasket kymmeneen ja lapsi edelleenkin avaa jatkuvasti turvavyönsä?

Ei ole tarvinnut koskaan mennä niin pitkälle, koska tuo on jo tehonnut. 

Onkohan sitä tutkittu, miten näille uhmailijoille käy elämässä? Olen itse ollut ns. kiltti tyttö ja minusta tuli  ihan hyvin menestynyt aikuinen. On kavereita, osaan toimia muiden kanssa, kunnioitan muita jne. Omat lapset ovat olleet "uhmattomia" eli kun sitä kiukkua oli, niin en tehnyt siitä maailman isointa asiaa ja arvovaltakysymystä. Heilläkin on työelämä auennut kohtalaisen kivuttomasti ja se oma ala löytynyt ilman isompaa tuskailua. Sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja monen mielestä ns. helppoa elämää on kertynyt kaikille kolmelle.

Naapurissa oli kaksi lasta, joiden äiti valitti, miten kaikesta joutuu vääntämään eikä mikään ole koskaan hyvin. Nämä lapset eivät aikuisinakaan oikein ole löytäneet paikkaansa ja äitinsä löytää heistä edelleen paljon moitittavaa.

väsynyt äiti kirjoitti:

Meillä eskariuhmassa oleva 6v poika joka aina välillä saa päähänsä että hän ei halua lähteä paikkoihin. Vaikka niistä on etukäteen juteltu.

Heittäytyy sitten hankalaksi niin ettei esim. suostu pukemaan vaatteita päälle ja taistelee raivokkaastikkin vastaan kun puetaan/ kannetaan väkisin. En mielestäni oikein periksikään voi näissä antaa.

Keppi/ porkkana (pelipäivät) ei myöskään tehoa näissä. Vinkkejä, vertaistukea?

Ei lapsi pysty tuossa ikävaiheessa rationaalliseen ajatteluun ja laskelmoimaan että jos tänään en kiukuttele, niin saan yhden pelipäivän lisää. On siis ihan turha jutella etukäteen, että älä nyt kiukuttele kun lähdetään mummille/kauppaan, koska lapsi ei sitä lähtötilanteen laukaisevassa tunnemyrskyissään enää muista eikä kuulukaan muistaa. Samaten niillä tunnemyrskyhetkillä ei auta uhkailu, kiristys saati lahjonta. Kannattaa aina odottaa siihen asti, että pahin kiukku laantuu, jatkaa sen jälkeen jämäkästi tilanne loppuun ja vasta sitten keskustella tapahtuneesta. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan sitä tutkittu, miten näille uhmailijoille käy elämässä? Olen itse ollut ns. kiltti tyttö ja minusta tuli  ihan hyvin menestynyt aikuinen. On kavereita, osaan toimia muiden kanssa, kunnioitan muita jne. Omat lapset ovat olleet "uhmattomia" eli kun sitä kiukkua oli, niin en tehnyt siitä maailman isointa asiaa ja arvovaltakysymystä. Heilläkin on työelämä auennut kohtalaisen kivuttomasti ja se oma ala löytynyt ilman isompaa tuskailua. Sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja monen mielestä ns. helppoa elämää on kertynyt kaikille kolmelle.

Naapurissa oli kaksi lasta, joiden äiti valitti, miten kaikesta joutuu vääntämään eikä mikään ole koskaan hyvin. Nämä lapset eivät aikuisinakaan oikein ole löytäneet paikkaansa ja äitinsä löytää heistä edelleen paljon moitittavaa.

On paljon, googlesta löytyy. Enemmän ongelmia on ollut näillä ylikilteillä lapsilla ja heillä joille on annettu periksi kuin kummallakaan muulla verrokkiryhmällä. 

Näiden lasten varttumisen jälkeinen elämä riippuu monesta muustakin syystä kuin vain uhmaiästä ja yksi suuri vaikutin on temperamentti. Toisinaan aikuiset saattavat myös omalla käytöksellään lietsoa lapsessa tarpeetonta kapinaa tai omalla epäjohdonmukaisuudellaan aiheuttaa suurimmat skismat, mutta en hirveästi tiedä epäterveitä aikuisia, jotka on pakotettu syömään lautanen tyhjäksi (tämä huumorilla, eli ei siis ole annettu pelleillä pöydässä) tai laittamaan kengät jalkaan ennen lähtöä. Enemmän tiedän näitä, joille on annettu liikaa periksi ja miten se näkyy heissä. 

Naapurisi kuullostaa siltä, että heillä on ollut muitakin ongelmia kuin vain lasten uhmakaudet. 

Periksiantaminen 6-vuotiaan uhmalle...

Onko se kreno kasvattaa niitä hyvien perheiden lapsia, jotka valtaavat 10-12-vuotiaana kauppakeskuksen penkin ka räkyttävät ohikulkijoille.

"Kato ku tuolla akalla on mielettömän iso perse!"

Pankkiin jonottavat vanhukset tarvitsisivat penkkiä ja sivullinen mies huomauttaa poikia:

"Päästäisittekö pankin asiakkaat istumaan?"

"Haista h"mo v"ttu!"

Vierailija kirjoitti:

Onkohan sitä tutkittu, miten näille uhmailijoille käy elämässä? Olen itse ollut ns. kiltti tyttö ja minusta tuli  ihan hyvin menestynyt aikuinen. On kavereita, osaan toimia muiden kanssa, kunnioitan muita jne. Omat lapset ovat olleet "uhmattomia" eli kun sitä kiukkua oli, niin en tehnyt siitä maailman isointa asiaa ja arvovaltakysymystä. Heilläkin on työelämä auennut kohtalaisen kivuttomasti ja se oma ala löytynyt ilman isompaa tuskailua. Sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja monen mielestä ns. helppoa elämää on kertynyt kaikille kolmelle.

Naapurissa oli kaksi lasta, joiden äiti valitti, miten kaikesta joutuu vääntämään eikä mikään ole koskaan hyvin. Nämä lapset eivät aikuisinakaan oikein ole löytäneet paikkaansa ja äitinsä löytää heistä edelleen paljon moitittavaa.

Itse olin uhmaamaton lapsi. En koskaan oppinut olemaan mitään mieltä voimakkaasti ja annan vieläkin helposti periksi. En ole löytänyt mitään alaa joka olisi intohimoni, helpompi vain surffailla elämän läpi. Onneksi löytyi määrätietoinen mies joka ajaa nyt meidän molempien elämiä eteenpäin etten vain jää kellumaan toimettomana.

Mutta plussana tietty, että olen tosi kiva ja helppoa seuraa.

Olen todella tyytyväinen, että oma 3vee osaa uhmata kunnolla ja pystyn näkemään jo nyt voimakkaan oman tahdon hänessä.

Meillä siirtymätilanteet hankalia myös. Oma seinäkalenteri lapselle, siihen voi piirtää menot. Totean menot, minimoin menot, otan lapsen kaverin mukaan -näiIlä mennään.

Se, että lapsi sanoo ettei ole mitään tekemistä ei tarkoita sitä, että lapsi haluaisi kyläillä. Vaikka saisitkin hänet kyläilemään, hän saattaa haluta kotiin pian.