Miten kiusaaja voi elää sen tiedon kanssa, että jossain joku vihaa häntä ikuisesti?

Ei luonnehäiriöinen välitä. Niin yksinkertaista se on.

Kääntäen, empaattinen ihminen ei kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Se viha ei koskaan laannu. Joku muistaa sinut, kiusaaja, ja kuvittelee mielessään hirvittäviä kidutuksia nimenomaan sinulle, sanoista ja teoista jotka olet ehkä joskus piloillasi heittänyt ja saman tien unohtanut. Hänen mielessään ne elävät päivästä toiseen.

En mä ainakaan niissä muistoissa vello. Kiusaaminen vaikuttaa kuitenkin sitä kautta että olin herkässä kehitysvaiheessa ja kiusaaminen vaikutti kehitykseeni, tuhosi itsetunnon ja luottamuksen ihmisiin vuosikausiksi.

Miten ne ajatukset sen kiusaajan elämää mihinkään suuntaan heittelisivät? Kiusattu itse on ainoa joka katkeruudestaan kärsii.

Ei se viha sen vihan kohdetta vahingoita millään tavalla. Itsellesi sinä tuolla vain hallaa teet, annat jossain kaukana olevalle ihmiselle vieläkin valtaa itseesi ja oloosi. Kiusaajasi on edelleen niskan päällä.

Vierailija kirjoitti:

Se viha ei koskaan laannu. Joku muistaa sinut, kiusaaja, ja kuvittelee mielessään hirvittäviä kidutuksia nimenomaan sinulle, sanoista ja teoista jotka olet ehkä joskus piloillasi heittänyt ja saman tien unohtanut. Hänen mielessään ne elävät päivästä toiseen.

Entä sitten?

Eihän kiusaajat edes muista kiusanneensa. Eikä he kiusatun vihasta mitään tiedä.

he eivät suurin osa ajattele asiaa. hyvin monessa jutussa, missä kiusattu ottaa yhteyttä kiusaajaansa, heille tulee yllätyksenä se, miten paljon se vaikutti. jotkut ovat hyvin katuvaisia. tietty jotkut on ihan kuspäitä aikuisenakin, mutta jotkut ei lapsena tajua millaisia ovat ja kasvavat ok ihmisiksi murrosiän jälkeen.

Minuakin kiusattiin koulussa ja lyötiin esim vatsaan. Kiusaamista kesti monia vuosia. Ja se oli jatkuvaa. En minä sitä silti jaksa muistella. Heti kun esim kesäloma alkoi, unohdin koko paskan. Ja kun ala-asteelta pääsin pois, en enää ajatellut koko asiaa. Yläasteella ei kiusaamista ollut. En jaksa miettiä jotain typeriä kiusaajia, koska olen jo aikoja sitten tajunnut, että minulla on kaikki asiat paljon paremmin. Taisivat kaikki olla vähän tyhmenpää porukkaa, enkä sano tätä katkerana, vaan ne oikeasti oli. Tuskin ovat pakollisten koulujen jälkeen itseään millään lailla sivistäneet.  Aika surkeiata porukkaa joita ei kannata edes vihata. Ei  minulla ole heitä kohtaan mitään tunteita. Ajanhaaskausta sellainen olisi.

Jos vuosien jälkeen velloo menneissä ja elättelee kidutusfantasioita suosittelen ammattiapua.

Eivät kaikki kiusatut vihaa kiusaajiaan eivätkä monet ajattele kiusatuksi tulemisen kokemuksiaan sen kummemmin esim. kymmenen vuotta myöhemmin. Toisaalta kiusaaja ei välttämättä tiedä sitä, päteekö tämä juuri hänen kohdallaan.

Olen joskus miettinyt kyllä sitä, että kiusaajat tavallaan luovat yhteyden itsensä ja kiusattunsa välille. Kiusaajan aloitteesta hänen ja kiusatun välillä on tietynlainen suhde, ja kiusattu varmaan aina muistaa kiusaajansa (halusipa tai ei), ehkä kertoo kokemuksistaan läheisilleen jne. Kiusaaja ei ole hänelle vain joku random ihminen. Eli jos kiusattu on kiusaajan mielestä niin ärsyttävä / inhottava / vihattava tyyppi, niin ehkei kannata rakentaa häneen merkityksellistä suhdetta (edes negatiivisessa merkityksessä)?

Minä kuulemma kiusasin yhtä poikaa alakoulussa. En mieltänyt sitä kiusaamiseksi, se oli semmoista naljailua, ihan samanlaista kohtelua mitä sain itsekin koulussa. Eikä sitä kestänyt kuin joitakin viikkoja.

Kun pojan äiti sai tietää asiasta, hän etsi minut käsiinsä ja haukkui pystyyn, mun mielestä ihan kohtuuttomalla tavalla, kun ottaa huomioon, että olin vasta lapsi. Lopetin "kiusaamisen" siihen ja olen katunut käytöstäni jälkikäteen. Joskus on käynyt mielessä etsiä tuo poika (mies) ja pyytää anteeksi, mutta pojan äidin käytös oli niin yliampuvaa, että en halua mennä lähellekään niitä ihmisiä. Pojan äidille toivon pitkää ja kivuliasta loppua, näin suoraan sanottuna.

Pystyn elämään itseni kanssa, koska olen itsekin kiusaamisen uhri ja koska sain varmaan sitten ansioni mukaan. Toivottavasti tämä tuo hymyn teidän huulille.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiusattiin koulussa ja lyötiin esim vatsaan. Kiusaamista kesti monia vuosia. Ja se oli jatkuvaa. En minä sitä silti jaksa muistella. Heti kun esim kesäloma alkoi, unohdin koko paskan.

Minäkin periaatteessa "unohdin" peruskoulusta päästyäni kiusaamisen enkä sitä enää ajatellut, mutta olin kuitenkin sairastunut masennukseen jo siinä vaiheessa ja omaksunut huomaamatta vääränlaisen asenteen. Ei ole ihan helppoa korjata lähes kymmenen vuoden ajan tehtyä vahinkoa psyykelle, vielä siinä vaiheessa kun ihminen kehittyy paljon.

Vierailija kirjoitti:

Ei luonnehäiriöinen välitä. Niin yksinkertaista se on.

Kääntäen, empaattinen ihminen ei kiusaa.

Kyllä ihan tavallisetkin ihmiset kiusaavat. Toki luonnehäiröisen kiusattavana oleminen on erilainen kokemus, ja nämä tyypit happamoittavat ympäristöään minne ikinä menevätkin.

Voiii eeeiiii :,D eiköhän hän oman elämänsä pilaa katkeruudella.

Kysymys oli oudosti ajateltu - avasin otsikon. On  minuakin kiusattu, mutta esim. ei tulisi mieleenikään "vihata ikuisesti" ketään kiusaajaa. Jos kiusaaja oli luonnehärö, hän on tunnoton, ja siinä on jo oma, jättimäinen rangaistuksensa. 

Kiusaajakin voi vihata ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

.. sanoista ja teoista jotka olet ehkä joskus piloillasi heittänyt ja saman tien unohtanut. Hänen mielessään ne elävät päivästä toiseen.

Tuo ei kuulosta normaalilta ajattelutavalta. Joitain ihmisiä kiusataan oikeasti vuosia ja mitä kamalimmilla tavoilla - jos itse jäät märehtimään jonkun muutamaa sanaa vuosikymmeniksi, olisiko terapian paikka?

En minä jaksa ketään vihata. Miksi uhraisin aikaa, voimia ja tunteitani mokomaan. Sääliä voin, niillä oli kuulemma useallakin juopohkot vanhemmat.

Jos on noin paljon vihan tunteita kannattaa piipahtaa terapiassa. Kiusaajaa ei oikeasti kiinnosta. Mä olen sekä-että, tosin harrastin itsetunnon puutteessa sarkastista vittuilua teini-iässä ja yliopistolla, mutta sitten kun se osui asberger ihmiseen, niin huomasin että kiusaamistahan sekin oli. En edelleenkään ole mikään ihanin ihminen, mutta ei se mua kiinnosta tai satuta jos joku ei minusta pidä tai jos joku vihaa minua. Itsehän he tunteidensa kanssa joutuvat elämään ja selviämään.

Omia kiusaajiani kohtaan en tunne mitään. Kerran yksi jakoi kiusaamista vastaan kampanjan linkin FB:ssä. Sille repesin totaalisesti. Aika hyvin kaikki kiusatut tutut on selvinneet aika rankoistakin kokemuksista. Pääosasta ei tiedä päällepäin millaista helvettiä peruskoulu heille on ollut. Yhdellä tosin on aika rankkoja mielipiteitä kiusaajistaan edelleen, 20v myöhemmin, eikä suostu selvittämään tunteitaan, tykkää olla vihainen ja märehtiä asiaa.

En vihaa kiusaajiani, enkä heitä mitenkään aktiivisesti ajattele. Jo silloin kouluaikana minä tunnuin olevan heille todella tärkeä, vaikka olisin itse mieluummin ollut ilman heitä ja heidän loputonta huomiota. En siis toivo mitään pahaa heille.

Toisaalta mietityttää, että tajuavatkohan he, että minulla on varsin paljon kavereita ja tuttuja, joiden kanssa olen avoimesti puhunut koulukiusaamisesta ja nimeltä maininnut ketkä kiusasivat ja miten. Monesti pahoista teoista joutuu vastaamaan tavalla tai toisella.