Meidän perheen erilainen arki
Miehen kanssa elimme vuosikausia siinä kuuluisassa oravanpyörässä. Varsinkin mies teki hurjasti töitä ja minä sen seurauksena hoidin töiden lisäksi kokonaan kodin. Kumpikin olimme väsyneitä, mutta silti olimme sitä mieltä että näinhän tämän kuuluukin mennä, väsymys kuuluu arkeen. Tuon kaiken keskellä saimme sitten kaksi lasta, ihania ja niin rakkaita pikkutyyppejä, mutta samaan aikaan heidän vuokseen arki muuttui astetta haastavammaksi. Kuopuksellamme on erityisiä haasteita arjessa, ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin sellaista mikä täytyy ottaa huomioon. Nämä haasteet näkyvät osaksi myös unettomuutena, hänellä on ollut aina ongelmia nukkumisen kanssa. Viimeisen parin vuoden aikana ongelmat kasaantuivat, kärsimme miehen kanssa uniongelmista ja uupumuksesta ja luonnollisesti tämä aiheutti paljon turhia riitoja. Eräänä päivänä sitten istuimme alas ja päätimme selvittää asiat ja totesimme että kummatkin tarvitsisivat samaa asiaa, sitä kuuluisaa omaa aikaa. Siltä istumalta päätimme sitten että alamme ottamaan sitä omaa aikaa.
Mies oli perinyt aiemmin pienen kerrostaloasunnon, jota emme olleet saaneet kaupaksi joten keksimme että sitä voisi hyödyntää.
Pitkään siinä testailtiin parasta ratkaisua ja lopulta päädyttiin tähän nykyiseen. Vuoroviikoin toinen meistä asuu pikkukämpässä su-ti. Tiedän että monista tämä kuulostaa varmasti oudolta, mutta meillä se toimii. Ja uskallan väittää että ilman tätä systeemiä olisimme jo eronneet luultavasti riitaisasti.
Mielipiteitä, kysymyksiä? Saa tuomita (niin melkein kaikki lähipiirimme ihmiset tekevät) mutta haluaisin että te, jotka tunnette väsymystä perhe-elämässä, oikeasti istuisitte alas miettimään keinoja sen helpottamiseksi. Meidän ratkaisu on kieltämättä aika "raju", mutta se toimii meidän perheessämme.
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi ettei meillä ole varaa toiseen asuntoon. Tosin en olisi ehkä noin kauaa pois, päivän silloin tällöin.
Ei meilläkään olisi ollut mahdollisuutta ostaa toista asuntoa, sattui vaan "hyvä" tuuri siinä mielessä että perintökämppää ei saatu myytyä. Kyseessä on vanha ja pieni asunto jossa on pienet kulut.
Meistä tuntui että päivä ei riitä. Lähdemme aina sunnuntaina iltapäivällä/illalla ja tulemme takaisin tiistaina töiden jälkeen. Siinä saa kahdet hyvät yöunet joiden avulla jaksaa taas valvoa kuopuksen kanssa.
APJos teillä on kerran "ylimääräinen" kämppä, oletteko harkinneet au-pairin palkkaamista? Hoitaja voisi asua siinä ylimääräisessä asunnossa ja te voisitte miehen kanssa viettää laatuaikaa kahdestaan. Yhteisen ajanpuutehan se, mikä pikkulapsiperheiden parisuhteessa yleensä hiertää.
Useammin puuttuu ihan omaa rauhaa ja lepoa.
Eri
Ettekö te voisi palkata jonkun kunnon lastenhoitajan? (osaa hoitaa myös kuopuksen) Jos on kerta varaa kahteen asuntoonkin?
Onkos tarkoituksena tehdä vielä kolmaskin lapsi tuohon kaaokseen?
Vierailija kirjoitti:
Onkos tarkoituksena tehdä vielä kolmaskin lapsi tuohon kaaokseen?
Onko jotenkin paha olla omassa elämässäsi, kun pitää olla ilkeä? Ap:han sanoi ettei tuohon tilanteeseen ja ehkä ollenkaan, kun kuopuksen terveysongelma voisi olla seuraavallakin.
Tuohan on hallittua perhe-elämää eikä mikään kaaos.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te voisi palkata jonkun kunnon lastenhoitajan? (osaa hoitaa myös kuopuksen) Jos on kerta varaa kahteen asuntoonkin?
Ei meillä ole sellaiseen varaa.
Toinen asunnoista on saatu perintönä, se on vanha ja pieni kerrostalokämppä, ei kovin suurta rahallista arvoa. Tarvitsisi pintaremonttia ennen kuin sitä voisi edes vuokrata. Ja asumme itse neliössä kerrostalossa, meille juuri passeli kooltaan ja sijainniltaan, mutta ei todellakaan mikään luksusasunto.
AP
Vierailija kirjoitti:
Onkos tarkoituksena tehdä vielä kolmaskin lapsi tuohon kaaokseen?
Ei ole.
AP
Kuulostatte järkevältä perheeltä, joka osaa tehdä itsenäisiä ja punnittuja ratkaisuja. Ja uskon myös, että se kiihkeyskin säilyy, kun saa vähän ikävöidä toista ja näkee itsensäkin välillä ihan ihmisenä eikä vaan äitinä. Kaikkea hyvää teille!
Vierailija kirjoitti:
Muka niin raskas elämä ja täällä vaan roikut palstalla.
Niinpä! Missäs ne vaikeat lapset on olleet tämän ajan? Veikkaan että nätisti itsekseen leikkimässä.
Onko kuopuksen ongelmiin haettu ammattiapua? Toivottavasti on. Jos ei ole, siirrätte ongelmaa eteenpäin ja kohta lumipallolla on sellainen koko ettei siinä auta edes koko viikon pois kotoa asuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muka niin raskas elämä ja täällä vaan roikut palstalla.
Niinpä! Missäs ne vaikeat lapset on olleet tämän ajan? Veikkaan että nätisti itsekseen leikkimässä.
Lapsilla on ollut tänään miehen kanssa "treffipäivä" Ovat käyneet uimassa ja syömässä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Onko kuopuksen ongelmiin haettu ammattiapua? Toivottavasti on. Jos ei ole, siirrätte ongelmaa eteenpäin ja kohta lumipallolla on sellainen koko ettei siinä auta edes koko viikon pois kotoa asuminen.
Kuopuksen ongelmat ovat fyysisiä. Ja luonnollisesti on käyty monilla eri lääkäreillä. Tämä oli mielestäni hieman inhottava viesti. Unettomuus johtuu kuopuksen tilanteesta, mutta emme me vain kuopuksen vuoksi asu välillä muualla. Tämä ei ole millään tavalla hänen vikansa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Onkos tarkoituksena tehdä vielä kolmaskin lapsi tuohon kaaokseen?
Teitä typeryksiä aina riittää kyselemään tyhmiä.
Pitäisi säätää laki, että typerykset lähetettään Ahvenanmaalle, tai mullan alle.
Mainio järjestely.
Mieheni on joutunut jo 15 vuotta matkustamaan todella paljon työnsä vuoksi, lähti taas eilen kolmeksi viikoksi työmatkalle.
Enemmän hän on "menettänyt" perhe-elämää, mutta on silti todella läheinen nyt jo teini-ikäisten lasten kanssa.
Tuohan on ihan ideaali ratkaisu.
Mitä uutta tuossa on?
Noinhan kunnon sossupummit toimii, että asutaan kahta asuntoa.
Toinen on kirjoilla ja toisessa ja toinen toisessa.
Yleensä äiti on kirjoilla lasten kanssa. (Tai muuten pienempipalkkainen.)
Sossupummit saa asumistuen, yh-korotuksen lapsilisään, vapaat päivähoitopaikat yms.
Kyllä te tän kuvion tiedätte.
Me veronmaksajat maksetaan teidän "extraunet".
Porvoossakin vuokra-asunto olisi hyvä sijoitus. Tuskinpa pelkkään parin yön nukkumiseen käyttäisi edes porvoolainen. Nukkua voi muuallakin ja paljon edullisemmin.
Aika moni uskoi, joten 2 /5
Vierailija kirjoitti:
Mitä uutta tuossa on?
Noinhan kunnon sossupummit toimii, että asutaan kahta asuntoa.
Toinen on kirjoilla ja toisessa ja toinen toisessa.
Yleensä äiti on kirjoilla lasten kanssa. (Tai muuten pienempipalkkainen.)Sossupummit saa asumistuen, yh-korotuksen lapsilisään, vapaat päivähoitopaikat yms.
Kyllä te tän kuvion tiedätte.
Me veronmaksajat maksetaan teidän "extraunet".
Porvoossakin vuokra-asunto olisi hyvä sijoitus. Tuskinpa pelkkään parin yön nukkumiseen käyttäisi edes porvoolainen. Nukkua voi muuallakin ja paljon edullisemmin.
Aika moni uskoi, joten 2 /5
Kuten aiemmin sanoin, kämppä tarvitsisi remonttia ennen kuin sitä saisi hyvällä hinnalla vuokrattua eteenpäin. Ja muutenkaan meillä ei ollut siinä (eikä tässäkään) elämäntilanteessa intoa alkaa vuokraisänniksi.
Ja olemme kummatkin kirjoilla ihan siellä yhteisessä asunnossa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestä erikoinen ratkasu. Vaikea olis selittää lapsille, et äiti ja iskä nyt vaan tarttee teistä lomaa toistuvasti. Itse olisin esim. vähentänyt töitä, jos tuntuu, että uupuu.
Minä taas en ymmärrä, miten ap:n ratkaisu eroaa esimerkiksi niiden lasten arjesta, joiden vamhemmat matkustavat paljon työkseen.
Aluksi Ihmettelin eikä musta olis varmaan ollut tuohon. Sitten toisaalta meillä on miehen kans molemmilla ollut aina työreissuja ja isovanhemmat on hoitaneet paljon. Kyllä oma aikakin on tärkeää. Nyt jo teinien vanhempana helpompaa :)
Melkein uskoin. Mutta olisipa kyllä kallista ja typerää pitää kahta asuntoa...
Ja mitä nuo lasten sairaudet ovat, kun niin nukuttaa?
Äkkiä luettuna ihan uskottava provo, mutta ei kellään oo noin paljon liikaa rahaa.
Ohiksena, nykyisessä parisuhteessani asumme juuri noin, ja juuri siksi suhteemme juuri onkin lämmin ja kiihkeä.
Univelka sen kiihkeyden syö, ja arki, oman ajan puute ja suoranainen ****tus. Kun saa välillä olla itsekseen ja nukkua, taas kaipaa omaa kumppania, ja jaksaa olla hänelle läsnä.
Niille jotka vihjailevat sivusuhteista, niin niitä pystyy halutessaan pitämään yllä vaikka lounaalla tai sen suhteen asunnossa, ei samassa sängyssä nukkuminen takaa yhtään mitään. Vain sairaalloisen mustasukkaiset aina miettii tuota ensimmäisenä.