Naisen katse paljastaa kiinnostuksen! Mies - tunnista merkit!
Useimmalle miehelle naisen ajatusmaailma on täyttä mystiikkaa, mutta nyt miehillä on mahdollisuus tulkita naisen aivoituksia katseen perusteella.
Miehillä on ollut suuri työ tulkita naisten olemuksesta ovatko he kiinnostuneita vai eivät. Tuoreessa More than Just Sex -kirjassa on kuitenkin selvitetty, että nainen ilmaisee kiinnostuksensa silmillään. Erityisen tärkeää on, millä tavalla ja mihin nainen käyttää katsettaan.
Asiantuntijoiden mukaan 45 sekuntia ensitapaamisen jälkeen naisen silmät kertovat tarkalleen tunteeko hän minkäänlaista kiinnostusta. Jos nainen katsoo alas ja liikuttaa silmiään tasaisesti lattian poikki, on se merkki suuresta kiinnostuksesta. Selitys liikkeelle löytyy siitä, että lattian halki kulkevan katseen aikana nainen todellisuudessa tutkii sisäisiä tunteitaan, ja selvittää kuinka vahvasti tuntee kiinnostusta.
Toinen merkki kiinnostuksesta on se, että nainen katsoo ohi miehestä. Vaikka useimmat miehistä tulkitsevat katseen täystyrmäyksenä, on ohittava katse itseasiassa kiinnostuksen merkki. Nainen siis voi katsoa ohi miehestä jopa 45 sekunnin ajan, mutta ollessaan kiinnostunut ohjaa katseen takaisin mieheen.
- Olen haastatellut satoja naisia ja aivan liian moni mies luulee valloittavansa naisen oikealla autolla tai oikealla kellolla. Mutta se on roskaa, todellisuudessa jokainen nainen on kiinnostunut miehen sisimmästä, ihmissuhdeasiantuntija Ali Campbell kertoo.
Katseen lisäksi jo entuudestaan tutut merkit ja signaalit pitävät edelleen paikkaansa. Hiusten sutiminen ja erityisesti latvojen pyörittely on varma merkki kiinnostuksesta. Nainen osoittaa myös oikean kätensä ranteella kohti kiinnostuksensa kohdetta. Jos nainen taas ei ole kiinnostunut katsoo hän miehen pään yli tai tuijottaa suoraan silmiin. Kyseiset kaksi aggressiivista katsetta viestittävät miestä pysymään kaukana.
Lähde: Daily Mail
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalisti naisen kiinnostus on helppo tunnistaa, mutta miten tietää 20v nuoremmasta omasta tiimiläisestä että on kiinnostunut vai onko normaalia esimiehen miellyttämistä
Sun on viisainta lähteä siitä, että on normaalia isänsä ikäisen kunnioitusta ja esimiehen miellyttämistä.
Eiköhän se kiinnostus jossain vaiheessa nouse esille, jos sitä on olemassa. Käsittääkseni harvemmat nuoremmista naisista ovat erityisen ujoja.
- N27
Kävin deiteillä uskomattoman naisen kanssa. Hän puri alahuultaan, räpytteli silmiään, huokaili ja hieroi sisäreisiään ja hirnui kaikille jutuilleni. Mikään jutun eleistä ei täsmännyt jutun kanssa joten dumppasin hänet kylmästi - hän ei ollut siis kiinnostunut...ehkä joskus tärppää, huoh.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Itse jään tuijottamaan kuin puulla päähän lyötynä suoraan silmiin, enkä saa sanaa suustani. Jähmetyn niille sijoille ja vaan tuijotan, kunnes tajuan toisen jo kiusaantuvan, ja ikään kuin havahdun hereille. Mun kiinnostusta ei voi käsittää väärin.
Mitään tosta aloituksesta en siis tee, enkä myöskään mitään kikattele tai kiherrä.
Mä olen myös tällainen tuijottelija :) ei jää epäselväksi kiinnostus ko miehelle, eikä valitettavasti sivullisillekaan... Noloa, mutta kun en voi sille mitään. Pitää siksi olla muutenkin suora tunteistaan, koska ei olisi uskottavaa siinä enää alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa... :)
Jooo. Katttoo eka lattiaa ja siiteen punastuksissa katsooo suoraan silmiin hymyssä suin " vitu mä oon rakastunu suhun".
Taii sitten osoiittaa sormellla tai oikeastaaan mä olen ihastunut toohon sun hymykuoopaaas.
Vierailija kirjoitti:
Kävin deiteillä uskomattoman naisen kanssa. Hän puri alahuultaan, räpytteli silmiään, huokaili ja hieroi sisäreisiään ja hirnui kaikille jutuilleni. Mikään jutun eleistä ei täsmännyt jutun kanssa joten dumppasin hänet kylmästi - hän ei ollut siis kiinnostunut...ehkä joskus tärppää, huoh.
Tuo tosiaan ei kuulosta aidolta kiinnostukselta naisen taholta, vaan näyttelemiseltä eli teeskennellyiltä, opetelluilta eleiltä.
N
No nyt selvis miksi mua tulkitaan väärin niin usein. Mä nyplään tukkaani aina. Siis aina. En siis vain silloin kun oon kiinnostunut miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Taii sitten osoiittaa sormellla tai oikeastaaan mä olen ihastunut toohon sun hymykuoopaaas.
Miies putoo häämmästyneeenä tajuttomana polviiilleen latttialle.
Voihan vinetto. Olen tulkinnut naispuolisen työkaverini käytöksen aivan väärin. Hänellä on tapana katsoa hymyillen 'syvälle silmiin' aina kun keskustelemme. Olen tulkinnut tuon kevyeksi flirttailuksi, mutta kyseessä onkin siis agressiivinen mene pois katse. No, ensi kerralla teen kuten toivotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalisti naisen kiinnostus on helppo tunnistaa, mutta miten tietää 20v nuoremmasta omasta tiimiläisestä että on kiinnostunut vai onko normaalia esimiehen miellyttämistä
Sun on viisainta lähteä siitä, että on normaalia isänsä ikäisen kunnioitusta ja esimiehen miellyttämistä.
Eiköhän se kiinnostus jossain vaiheessa nouse esille, jos sitä on olemassa. Käsittääkseni harvemmat nuoremmista naisista ovat erityisen ujoja.
- N27
Ei helppo tilanne kummallekaan
Eiköhän ne vaan katso kuka on epävarmin ja pelkää eniten.
Se sytyttää pahat.
Ei kannata tarkkailla mitään yksittäistä elettä, vaan kokonaisuutta. Katseen kestokin riippuu lähinnä naisen ujoudesta, rohkeudesta tai epävarmuudesta tilanteessa. Hiusten nypläys voi liittyä hermostuneisuuteen, joka voi johtua monesta syystä. Itse teen sitä, kun odotan vuoroani jossain.
Ei ole vaikeaa erottaa, pitääkö nainen miehestä ylipäätään (jos nainen on aito eikä teeskentelijä). Mutta vaikeaa on erottaa, missä mielessä, ihmisenä, kaverina vai onko peräti ihastunut tai rakastunut. Eleet voivat olla ihan samat, mutta jälkimmäisessä tilanteessa vain jotenkin intensiivisemmät.
Pyh. Jos nainen ei kykene osoittamaan kiinnostustaan suoraan niin ei ole arvoiseni.
Ei sitä katsetta ole vaikea tulkista, mutta on vaikea estää sen katseen katoamista niistä silmistä, kun pitää lähteä avaamaan persoonallisuuttaan ja taustaa itsestään.
jos nainen kaivaa pers-ettään ja hais-telee sen jälkeen sormiaan ja kaivaa vielä nenään samalla sormella, on se merkki ihastumisesta
Hmm, en kyllä tunnista tuollaisia katseita. Jos olen kiinnostunut miehestä, niin yleensä ujostelen suoraa kontaktia. Ehkä sivusilmällä tarkkailen miestä ikään kuin salaa. Tai jos mies flirttailee, niin suhtaudun flirttiin hyväksyvästi.
Tuo on toisaalta totta, että jos en ole kiinnostunut miehestä, käyttäydyn kuin kaverin kanssa. Juttelen rohkeasti niitä näitä, hymyilen ja katson normaalisti silmiin. Nykyisin olen vähentänyt hymyilyä ja silmiin katsomista koska sen moni käsittää väärin.
Sun on viisainta lähteä siitä, että on normaalia isänsä ikäisen kunnioitusta ja esimiehen miellyttämistä.