Muita uravanhempien lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellä muka on joku ura?

Suurin osa meistä tekee yksinkertaisesti töitä.

Sori mutta on meitä akateemikkoja myös. Kuukausipalkka 7000€ , ei siinä kauheesti kerkee lapsia hoitelemaan mutta onneksi on isovanhemmat

En tiennytkään että akateemikko on synonyymi huonolle vanhemmalle.

Monesti kyllä on!

En näe uran olevan pois perheeltä. Kyllä pienipalkkainen kolmivuorotyö haittaa perhe-elämää enemmän kuin useimmat korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden työurat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellä muka on joku ura?

Suurin osa meistä tekee yksinkertaisesti töitä.

Sori mutta on meitä akateemikkoja myös. Kuukausipalkka 7000€ , ei siinä kauheesti kerkee lapsia hoitelemaan mutta onneksi on isovanhemmat

Et sinä kovin hyvälle tuntipalkalle jää jos 24/7 olet töissä. Mun palkka on 6500 ja olen töissä tasan 8-16. Hyvin kerkeen lasten kanssa olla, virtaa riittää ja arki rullaa. En olekaan akateemikko, vaan ihan vaan yksityisellä sektorilla johdossa.

Suomen nuorin akateemikko taitaa olla n. 60-vuotias tällä hetkellä. 

Minä ja mies olemme kumpikin "uravanhempien" lapsia ja saaneet sen mallin tietysti hyvin pienestä. En näe siinä mitään ihmeellistä. Joo, välillä asuttiin ties missä ja olin itse ainoa lapsi, joten sosiaalinen kuvio piti aina rakentaa uusiksi. Mutta paria ensimmäistä päivää lukuunottamatta se ei ollut mitenkään erityisen hankalaa ja nyttemmin on paljon kavereita ympäri maailmaa.

Äiti ja isä tekivät vuorotellen pitkää päivää, mutta toisaalta oli sitten lomia ja viikonloppuja, jolloin lähdettiin kolmistaan johonkin korpeen olemaan yhdessä. En muista, että olisin erityisesti ikävöinyt koskaan tai tuntenut turvattomuutta muita enempää. Ukkosta pelkäsin ja Irakin sotaa. 

Kovasti työskentelevä äiti opetti minua myös etsimään omaa alaani, joka löytyikin lukiossa. Oli tosi luontevaa hakeutua yliopistolle ja koettaa ponnistaa sieltä mahdollisimman pitkälle. Välillä on tullut turpiin, mutta niin kaikille. Ja kyllä tähän pakettiin on saatu mahdutettua lapsikin, vaikka välillä ollaan oltu ulkomailla minun ja miehen takia. 

Ei se ole niin kummoista. Minulla on hyvä kuukausipalkka, mutta huono tuntipalkka. Työ on elämäntapa, mutta on elämässä muutakin, kuten vaikkapa tuo ihana teinipoika. 

Oma käsitykseni on että kun "tehdään uraa" niin työskennellään tavoitteellisesti jotain päämäärää kohden, kuten ylennystä ja halutaan edetä organisaation/iden portaikossa ylemmäs. Jos vain menet johonkin töihin, vaikka vanhainkotiin, ja olet siinä tyytyväinen, teet työtä elättääksesi itsesi ja mahdollistaaksesi muun elämäsi, sulla on "vaan" työ. Et esim. tee sitä siksi, että ultimaattinen tavoitteesi on kehittyä osastonhoitajaksi kokemuksen ja lisäkoulutuksen avulla.  (Eikä se ole mielestäni mitenkään huonompi, jos sun elämän merkityksellisemmät asiat on muuta kuin työ)

Eli uraihmisillä on jokin visio jota kohti he kulkevat ja työnsä teolla he saavuttavat jonkin siihen liittyvän tavoitteen. Esim. poliittinen ura, aloitetaan pohjalta ja pyritään ylöspäin suuremman vallan kahvaan. 

Korjatkaa toki joku viisaampi, jos meni metsään, tämä on vaan mun mielikuva

Täällä yksi uravanhempien lapsi! Puolensa kaikessa. Lapsuuteni oli 90 luvun lama-aikana jolloin monet kaverit kärsivät työttömien vanhempien juopottelusta. Mun vanhemmat painoi duunia ja selvisivät lamasta. Tämän jälkeen työputki jäi päälle. Kesät oltiin mummolassa, myöhemmin isommat sisarukset hoitivat pienempiä yms. Itsenäistyttiin keskivertoa aikaisemmin, 10 vuotiaana kauppaostoksia ja ruoan laittoa koulun jälkeen, kun mutsi oli aina duunissa. Silloin se oli itselle normaalia lapsuutta, jälkikäteen ajateltuna oireilin kyllä aikuisen läsnäolon puutteesta, mutta hyvin olen silti pärjännyt elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Oma käsitykseni on että kun "tehdään uraa" niin työskennellään tavoitteellisesti jotain päämäärää kohden, kuten ylennystä ja halutaan edetä organisaation/iden portaikossa ylemmäs. Jos vain menet johonkin töihin, vaikka vanhainkotiin, ja olet siinä tyytyväinen, teet työtä elättääksesi itsesi ja mahdollistaaksesi muun elämäsi, sulla on "vaan" työ. Et esim. tee sitä siksi, että ultimaattinen tavoitteesi on kehittyä osastonhoitajaksi kokemuksen ja lisäkoulutuksen avulla.  (Eikä se ole mielestäni mitenkään huonompi, jos sun elämän merkityksellisemmät asiat on muuta kuin työ)

Eli uraihmisillä on jokin visio jota kohti he kulkevat ja työnsä teolla he saavuttavat jonkin siihen liittyvän tavoitteen. Esim. poliittinen ura, aloitetaan pohjalta ja pyritään ylöspäin suuremman vallan kahvaan. 

Korjatkaa toki joku viisaampi, jos meni metsään, tämä on vaan mun mielikuva

Millä tavalla lapset kärsivät tavoitteellisesta työstä verrattuna siihen, ettei tavoittele mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma käsitykseni on että kun "tehdään uraa" niin työskennellään tavoitteellisesti jotain päämäärää kohden, kuten ylennystä ja halutaan edetä organisaation/iden portaikossa ylemmäs. Jos vain menet johonkin töihin, vaikka vanhainkotiin, ja olet siinä tyytyväinen, teet työtä elättääksesi itsesi ja mahdollistaaksesi muun elämäsi, sulla on "vaan" työ. Et esim. tee sitä siksi, että ultimaattinen tavoitteesi on kehittyä osastonhoitajaksi kokemuksen ja lisäkoulutuksen avulla.  (Eikä se ole mielestäni mitenkään huonompi, jos sun elämän merkityksellisemmät asiat on muuta kuin työ)

Eli uraihmisillä on jokin visio jota kohti he kulkevat ja työnsä teolla he saavuttavat jonkin siihen liittyvän tavoitteen. Esim. poliittinen ura, aloitetaan pohjalta ja pyritään ylöspäin suuremman vallan kahvaan. 

Korjatkaa toki joku viisaampi, jos meni metsään, tämä on vaan mun mielikuva

Millä tavalla lapset kärsivät tavoitteellisesta työstä verrattuna siihen, ettei tavoittele mitään?

Jos se tavoitteellisuus on sitä, ettei sitä vanhempaa juuri kotona näy. Ollaan aamusta iltaan painamassa duunia sen ylennyksen eteen. Kilpailu on kovaa ja eteneminen vaatii uhrauksia. Monesti se uhraus on juuri aika joka on pois perheeltä. Itse niin sanotusti vain käyn töissä ja teen vielä lyhennettyä työaikaa. En ikipäivänä haluaisi olla esimerkiksi oman esimieheni saappaissa, joka saapuu työpaikalle klo 6 aamulla ja lähtee ehkä klo 17 illalla, joskus myöhemminkin.