2019 Painonpudotusketju?
Oisko muita lähtemään mukaan? Pään aukojat voivat häipyä ennen kun saapuvatkaan. :)
Itsellä tavoite että tänä vuonna 15-25kg. Sitten olisin tyytyväinen painooni. Nyt mitat 163/86. eli reilusti on extraa. Painoa pudotan kuntosalilla, lenkkeilyn lisäämisellä ja ruokaremontilla! Ruokailussa kiinnitän eniten huomiota annoskokoihin, kasvisten lisäämiseen, puhtaampien ainesosien käyttöön.
Kommentit (667)
Paino hiipininyt parin vuoden kuluessa todella ylös! Suurin syy tähän oli ulkomaille muutto ja henkisesti kuormittavan työn aloittaminen, johon kuuluu matka melkein joka kuukausi. En ole jaksanut ja ehtinyt pitää ruokavaliosta ja liikunnasta kiinni. Nyt kun työkuvioihin ja uuteen elämään on jo tottunut, haluan saada hyvän kierteestä kiinni. Kesällä opettelin käymään kuntosalilla ja huomasin treenin, hyvän syömisen ja unen ruokkivan toinen toisiaan. Matkojen vuoksi se jäi syksyllä syrjään, mutta nyt on taas hyvä hetki jatkaa. Minulla nälkä pystyy parhaiten kurissa rajoittamalla hiilareita. Tänään olen käynyt pitkällä kävelyllä, koska kuntosali on kiinni. Lounaaksi ajattelin laittaa munakasta kasvistäytteillä.
Vierailija kirjoitti:

Wau! Tsemppiä! Kuulostaa tosi hyvälle. Minkälainen on tuo kasvistäyte? Ihan siis vaan eri kasviksia? Itsekkin pyrin vähentämään reippaasti hiilareita, mutta en mitenkään orjallisesti. Keskityn täysjyvään ja määrän vähentämiseen.
-ap
Oma kompastuskiveni ja haasteeni on sokeri. Olen niin koukussa että nyt eka päivänä on jo päänsärkyä ja muita vieroitusoireita. Tiedän kokemuksesta että 3-5 päivän päästä jo helpottaa joten ei auta kuin sinnitellä. Välillä olenkin ollut pitkiä aikoja "karkkilakossa" koska sitten kun pääsen siitä eroon niin on loppu viimein suht helppoa olla ilman karkkia ja suklaata.
Ja toinen suuri heikkous on punkku ja juustot. Nämä kun saisi vähemmälle niin pääsen jo pitkälle. Eli klassinen "herkut pois" tapaus 😁
Ps. Joku rekisteröi nikin Matami joten piti vähän muutella..
Munakkaaseen laitan mieluiten pinaattia, tomaattia, sipulia ja sieniä. Mausteeksi yrttisuolaa ja chiliä. Mies laittaa vielä juustoa, mutta itse en oikein pidä mistään juustoista
Onko jollain muullakin aktiivisuusranneke käytössä? Paljonko askelia? Fitbitin mukaan olen nukkunut joululomalla hyvin ja siltä tuntuu. Eilen join alkoholia ja heti tuli unesta katkonaisempaa. Mulla on tavoitteena vähintään 10000 askelta päivässä. Se on yllättävän vaikeaa, koska työni on istumatyötä. Kävelen työmatkat, mutta illalla pitää käydä vielä erikseen kävelyllä. Olenkin ruvennut seuramaan useampaa podcastia iltakävelyitä motivoimaan.
Saako tulla mukaan vaikka pudotettavaa on vain 3kg. Mutta se tuntuu sitäkin vaikeammalta.
En ole ennen laihduttanut. Aina vain tarkkaillut ja jos paino on noussut, niin jo asian tiedostaminen on riittänyt. Yleensä syykin oli selvä normaalia enemmän herkutellut tai liikkunut vähemmän, ja tilanne korjautuu itsellään kun palaa normaaliin.
Mutta viimeisen vuoden aikana paino on noussut 2 kg eikä ole laskenut kuin hetkellisesti 1kg ja nyt joulun kiireet ja herkuttelut tuoneet sen kolmannen kilon. Tuntuu että paino hiipii koko ajan hitaasti ylöspäin, pelkään että vuoden päästä on toiset 3kg lisää.
Alan siis ummikkona laihduttamaan, pysyvää sellaista yritän. Olen miettinyt että aineenvaihduntani alkaa kentiäs iän takia hidastumaan ja pitäis opetella syömään pienempiä annoksia. Syön siis isoja annoksia, saman kokoisia kuin osa miehistä ja monet miehet syö pienempiä kuin mimä(töissä lounaalla on hyvä vertailla) , onneksi kuitenkin suht terveellisesti. Mutta kun syön vähemmän ruojaa yleensä myös herkuttelu lisääntyy. Liikuntaa koitan lisätä myös , minulla on vähentynyt hieman myös hyötyliikunta vuoden aikana.
Terveisin N29 63kg, tavoite 60kg
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain muullakin aktiivisuusranneke käytössä? Paljonko askelia? Fitbitin mukaan olen nukkunut joululomalla hyvin ja siltä tuntuu. Eilen join alkoholia ja heti tuli unesta katkonaisempaa. Mulla on tavoitteena vähintään 10000 askelta päivässä. Se on yllättävän vaikeaa, koska työni on istumatyötä. Kävelen työmatkat, mutta illalla pitää käydä vielä erikseen kävelyllä. Olenkin ruvennut seuramaan useampaa podcastia iltakävelyitä motivoimaan.
Se aktiivisuusranneke laskee vaikka kananmunan vatkaamisen "liikunnaksi".
Vierailija kirjoitti:
Tässä kirjoitan muutamia hyväksi kokemiani juttuja (KYLLÄ, edellisistä laihdutuksista kertyneitä kokemuksia)
-Hyviä lisäkkeitä ovat mm kuskus, kvinoa ja kasvis/juurespaistokset.
- Paistoksiin sopii erityisen hyvin mielestäni tomaatti, paprikat, kesäkurpitsa(!!!) ja porkkana. Maustaminen on paistosta tehdessä hyvä tehdä voimakkaasti.
-Veden juontiin, itse puristan sitruunamehua kannuun ja lisään vettä. Myös maustetut vissyvedet on hyviä.
-Ne "lämmin kuppi" keitot ovat ihan kivoja iltapaloja jos on tottunut syömään runsaasti iltaisin. Yksi semmonen ja pala jotain terveysleipää/täysjyväruista/näkkäriä niin se on siinä. Päälle paprikaa/salaattia/yms.
Jakakaa tekin jotain kivoja vinkkejä jos teillä on !
-ap
Minä jättäisin pois juuri kaikki nollaravintoaineiset lämminkupit ym. Mitä syötävää niissä on, muutakuin lisäaineita ym. Mielummin vaikka banaani, munakas tai puuro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain muullakin aktiivisuusranneke käytössä? Paljonko askelia? Fitbitin mukaan olen nukkunut joululomalla hyvin ja siltä tuntuu. Eilen join alkoholia ja heti tuli unesta katkonaisempaa. Mulla on tavoitteena vähintään 10000 askelta päivässä. Se on yllättävän vaikeaa, koska työni on istumatyötä. Kävelen työmatkat, mutta illalla pitää käydä vielä erikseen kävelyllä. Olenkin ruvennut seuramaan useampaa podcastia iltakävelyitä motivoimaan.
Se aktiivisuusranneke laskee vaikka kananmunan vatkaamisen "liikunnaksi".
Aktiivisuusranneke mittaa aktiivisuutta. Kananmunan vatkaaminen on sitä.

Olisi jos vain ostaisin uuden laturin siihen. Se olisi kyllä hyvä, olisi jotain mitä seurata. Olen vähän hakoteillä mistä aloittaa, niin tuosta saisi vähän selkeyttä laihduttamiseen.
T. N29
Minä mukaan myös. Lopetin yritykseni viime kesänä. Pitkien työpäivien myötä liikunta jäänyt ja kiireen vuoksi syönyt miten ja mitä sattuu päivä aikana. Eli painoa on kertynyt 155/76.
Nyt uusi työ, ruokailuajat, perheen kanssa samaa ruokaa. Eli ns. Pohja on parempi, nyt vain itsestä niskasta kiinni.
Olen ollut jo muksujen kanssa useasti joulun aikana pulkkamäessä. Hyvää liikuntaa! Porukassa olisikin hyvä parantaa ruokavaliota sekä saaden itsensä liikkeelle tsempaten toinen toisiamme.
Matami kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tykkäätte maustaa noita kasvispaistoksia yms.? Aina sanotaan, että kannattaa maustaa voimakkaasti, mutta mitä mausteita kannattaisi kokeilla? Suolan ja pippurin toki tiedän itsekin :D
Minä rakastan chiliä, inkivääriä ja valkosipulia 😁
Minun mieleen on timjami ja valkosipuli. Provencian yrttisekoitus on myös hyvää.
Öljystä saa ihanaa salaatinkastiketta, kun lisää suolaa, timjamia tms. ja valkosipulia.
Juustokumina sopii myös moneen, valkosipulin ja suolan kanssa.
T. N29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain muullakin aktiivisuusranneke käytössä? Paljonko askelia? Fitbitin mukaan olen nukkunut joululomalla hyvin ja siltä tuntuu. Eilen join alkoholia ja heti tuli unesta katkonaisempaa. Mulla on tavoitteena vähintään 10000 askelta päivässä. Se on yllättävän vaikeaa, koska työni on istumatyötä. Kävelen työmatkat, mutta illalla pitää käydä vielä erikseen kävelyllä. Olenkin ruvennut seuramaan useampaa podcastia iltakävelyitä motivoimaan.
Se aktiivisuusranneke laskee vaikka kananmunan vatkaamisen "liikunnaksi".
Aktiivisuusranneke mittaa aktiivisuutta. Kananmunan vatkaaminen on sitä.
Eih...täytynee ilmoittaa että kyse on kaloreja kuluttavasta liikunnasta - jota se ruoanlaitto ei ihan ole...
Minulla on tuo fitbitin ranneke, eikä se reagoi mitenkään jos vatkaan kättä tai kananmunaa. Se laskee vaan oikeat askeleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain muullakin aktiivisuusranneke käytössä? Paljonko askelia? Fitbitin mukaan olen nukkunut joululomalla hyvin ja siltä tuntuu. Eilen join alkoholia ja heti tuli unesta katkonaisempaa. Mulla on tavoitteena vähintään 10000 askelta päivässä. Se on yllättävän vaikeaa, koska työni on istumatyötä. Kävelen työmatkat, mutta illalla pitää käydä vielä erikseen kävelyllä. Olenkin ruvennut seuramaan useampaa podcastia iltakävelyitä motivoimaan.
Se aktiivisuusranneke laskee vaikka kananmunan vatkaamisen "liikunnaksi".
Aktiivisuusranneke mittaa aktiivisuutta. Kananmunan vatkaaminen on sitä.
Eih...täytynee ilmoittaa että kyse on kaloreja kuluttavasta liikunnasta - jota se ruoanlaitto ei ihan ole...
Sitä varten on sykemittarit. Nykyihmiselle haaste on tosiaan tuo arkiaktiivisuus, tai siis sen puute.
Tuskin kukaan odottaa aktiivirannekkeelta sykemittarin tarkkuutta. Oma mallini ei näytä hämmentyvä kovin helposti eri liikkeistä. Mittari palvelee tarkoitustaan muistuttamalla arkiliikunnasta ja se toimii eräänlaisena pelinä tavoitteineen. Istumatyöläisenä kaikenlainen liikkuminen on erityisen tärkeää.
Mukana ollaan, ehkä enemmän taustalla seuraamassa kuin kommentoimassa. Aloitan tänään muutaman päivän paastolla ja sen jälkeen kevyttä VHH jatko. Kilot istuvat tiukassa sairauksien vuoksi eikä onneksi ole enempää urakoitavana kuin 7kg. Lähtötilanne siis 165/70 lihaskunto hyvä ja motivaatiobuustina liian pienet vaatteet - En suostu ostamaan isompia koska se olisi sama kuin luovuttaa ja lihoa.
Söin tosiaan tänään tuota borssikeittoa, jossa oli kaalia, punajuurta, palsternakkaa ja sipuleita. Selkeästi oli aika shokkiyllätys toi setti mun vatsalle, tuli ihan kamalat vatsakivut. Onneksi kesti vain noin 10 minuuttia. Veikkaan itse kaalia, se kun ei sovi herkkävatsaisille. Kai oma vatsanikin on sitten herkkä kun on pitkään jo syöty ihan mitä sattuu, höttöä ja roskaa. Onneksi tosiaan kipu loppui nopeasti niin en sen kaalinkaan suhteen luovuta. :)
Jotenkin tosi hyvä fiilis kyllä, vaikka niinhän se aina on ekat päivät, kunnes sitten viimeistään kolmantena viikkona vasta se mielenvahvuus koetellaan.
-ap
Minä voin lähteä mukaan kunhan saan vauvan pihalle, vielä olisi 5-7 viikkoa jäljellä. En osaa sanoa mikä paino tulee olemaan sitten, mutta nyt mitat ovat noin 162/77 eli 25kg on tullut tähän mennessä. Näin tuli edellisessäkin raskaudessa ja puolessa vuodessa pääsin takaisin omiin mittoihin joten sama tavoitteena tälläkin kertaa.
Varmaan kaikille ennestään tuttua, mutta muistutelenpa mieliin:
Sokeroimattomat marjakiisselit ovat kevyitä jälkiruokia. Maustamattoman jugurtin tai rahkan kanssa hyvä välipala.
Munakas kannattaa paistaa välillä pelkistä valkuaisista, keventää reippaasti ilman että proteiinin määrä vähenee. (Yli jääneet keltuaiset käytän esim. vaniljakastikkeeseen ja leivontaan - muu perhe syö meillä normaalisti ja herkutteleekin silloin tällöin.)
Kasviskeittoihin saa vaihtelua, kun korvaa perunan spelttihelmillä ja/tai vilja-riisillä. Kevyt naudan jauheliha antaa potkua, jos kovin pliisulta alkavat pelkät kasvikset maistua.
Keittoja, vuokia ja patoja kannattaa tehdä kerralla paljon ja pakastaa pienissä rasioissa. Näin on aina terveellinen, ravinto- ja kaloriarvoltaan mietitty ruoka varalla, jos ei ole aikaa alkaa säätämään ja voileipiin sortuminen on lähellä.