Lue keskustelun säännöt.
Miten lisätä positiivista ajattelua arkeen? Tajusin, että olen negatiivinen valittaja ja haluan muuttua!
30.12.2018 |
Sinä positiivisesti ajatteleva, miten teet sen? Mikä saa sinut edelleen näkemään päivän ihan jees päivänä, vaikka aamulla olisit kaatanut kahvit päällesi, lapset kiukunneet koko aamun ja ehkä vielä työpäiväkin ollut kuormittava?
Olen tässä pari päivää miettinyt pitäisikö ottaa jokin tavoite tai uudenvuodenlupaus. Aloin sitten miettimään kuluneita vuosia ja huomasin, että olen viime vuosina muuttunut jotenkin tosi negatiiviseksi tyypiksi. Aloin oikeasti itkemään kun tajusin tämän asian, olen tullut sellaiseksi, jollainen en todellakaan halua olla. Viime vuosina on tapahtunut paljon mun perusturvallisuutta järkyttäneitä asioita (työttömyys, läheisen sairaus ja kuolema yms), mutta myös paljon hyvää on tapahtunut! Olin joskus kymmenen vuotta sitten (parikymppisenä) tosi menevä ja rempseä, en juurikaan pienistä valittanut, saati sitten stressannut jostain.
Olen kokenut itseni masentuneeksi jo pidempään. Stressaan ihan pienistäkin asioista. Nyt tässä huomasin, että määrittelen oikeastaan koko elämäni näiden negatiivisten asioiden/tapahtumien kautta ja muutenkin arjessa näen negatiiviset asiat. Kun muiden lasi on puoliksi täynnä niin minun on puoliksi tyhjä. Olen koukuttanut itseni johokin negatiiviseen kehään, enkä oikein tiedä miten muuttaa tätä..
Olen jotenkin ympärilleni keräämällä kerännyt kaikkea negatiivista. Huomasin esimerkiksi, että seuraan edelleen Instagramissa ja Facebooksissa henkilöitä, jotka sairastavat/läheinen sairastaa sairautta, johon läheiseni kuoli. En oikeastaan tiedä miksi seuraan näitä, koska päivitykset ovat totta kai aika negatiivisia ja tuovat aina tuon kipeän muiston esiin. Mietin pitäisikö vaan lopettaa näiden tilien seuraaminen ja seurata vaikka jotain joogaan liittyviä tilejä (tykkään siis joogasta).
Luen myös jatkuvasti uutisia, monta kertaa päivässä ja eihän niissä ole juuri koskaan mitään positiivista. Masennun kun kuulen, että taas oli murha/tappo/onnettomuus ja nyt aloin miettiä, että mitä mä oikeasti sillä tiedolla edes teen? Jos jotain minun elämääni koskettavaa tapahtuu, esimerkiksi joku iso yhteiskunnallinen asia niin kuulen siitä kyllä muualtakin kuin Iltasanomista. Eräs työkaverini ei lue oikeastaan ollenkaan uutisia ja hän onkin aika positiivinen tyyppi. Luottaa siihen, että kyllä joku kertoo "isot asiat" ja ihan hyvin hän tuntuu olevan kartalla yhteiskunnan asioista.
Voisinkin nyt ihan ensiksi alkuun karsia sosiaalisesta mediasta kaikki sellaiset tilit, joiden katseleminen ei tuota minulle iloa tai anna positiivisuutta. Myös uutisten lukemista voisin vähentää.
Koen tosi hankalaksi tarttua johonkin pieniin positiivisiin asioihin, en vain tunnu näkevän niitä ja ne hukkuvat negatiivisuuden alle? Esimerkiksi voisin ajatella, että tänään on ollut paljon hyviä asioita, oikeen ihana päivä! Heräsin miehen halailuun, hän keitti meille hyvät aamukahvit ja koko päivä ollaan vaan rentoiltu kotona... MUTTA en spontaanisti ajattele asiaa näin, vaan jos joku kysyisi miten päivä menisi niin spontaani vastaus olisi "nukuttiin tosi myöhään ja eipä saatu oikeen mitään aikaiseksi. Myös päätä särki jo aamusta vähän ja edes kahvi ei auttanut." Eli kaikki määrittyy negatiivisen kautta ja se jotenkin peittää kaikki ne hyvät asiat.
Onko muita samassa tilanteessa? Jotenkin järkyttävää huomata, että olen oikeasti aika negatiivinen ihminen nykyään.. Aloin nyt ihmettelemään miten mun työkaverit, mies ja ystävät ees jaksavat mun seuraa? Mitenhän omaa asennetta voisi muuttaa paremmaksi? Näen myös helposti asiat uhkina enkä mahdollisuuksina, ajattelen heti mitä kaikkea pahaa voi tapahtua..
Onko kellään antaa konkreettisia vinkkejä?
Kommentit (55)
Uuden vuoden alussa on hyvä hetki aloittaa negatiivisuuden karsiminen.
Rajoitan someaikaa, menen nukkumaan ajoissa ja syön hyvin niin että perusasiat ovat kunnossa. Alan pitämään kiitollisuuspäiväkirja. Kun negatiivisia ajatuksia tulee mieleen, mietin voiko asiassa mähdä jotain positiivista. Tästä se lähtee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitollisuus on pöljä sana. Alkaa vain v*tuttaa etsiä kiitollisuudenaiheita. Itse kysyn itseltäni, ja monesti perheeltä, mikä päivässä oli parasta. Muutamankin saa sanoa.
Koululaisilta kysyn joskus,kun tulevat äreinä kotiin, mikä koulussa oli tänään tyhmintä/tylsintä/kurjinta. Sen kuultuani kysyn, mikä oli kivointa. Näin muksu saa kertoa mieltä painavan asian ja sen jälkeen pääsee taas patemmalle tuulelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos englanti sujuu suosittelen David Hawkinsin kirjaa Letting go. Audiblesta saa yhden ilmaisen äänikirjan jos liittyy tilaajaksi, ja tilauksen voi perua ennen maksun lähtemistä!
Suhtauduin joihinkin oppeihin ja etenkin kirjan loppupuoliskoon aika isolla varauksella (new age -hömppää), mutta hyödyin kirjasta silti. Tekniikka tunteiden käsittelyyn ja selitykset siihen miksi tunnemme kuten tunnemme, olivat todella valaisevia.
Tässä linkki siihen tekniikkaan, kirja ei tietenkään ole välttämätön vaikka tuokin esille hyviä näkökulmia!
https://learnlettinggo.com/how-to-let-go/
Kirjan mukaan voimme valita mistä tunteista haluamme pitää kiinni. Ikävät tunteet voi käsitellä ja niistä voi päästää irti, ja näin luopua siitä mitä ei halua pitää.
Huonoillakin tunteilla on tiettyjä "hyötyjä" ja palkkioita, vaikka ne pitkällä tähtäimellä johtavat henkiseen pahoinvointiin. Mieli on monimutkainen uskomusten ja itsepetoksen verkko, jossa tunteet luovat ajatuksia paljon enemmän kuin ajatukset tunteita. Ihminen voi mieluummin jatkuvasti pahoin kuin pysähtyy tarkastelemaan sisintään. Välttelemme tunteita jatkuvasti monin eri tavoin.
Olin terapiassa pari vuotta ja koin, että ikävät, hankalat tunteet eivät kadonneet, vaikka miten järkeilin tai käsittelin tapahtumia ja ajatuksia. Puhuttiin positiivisuuden puolesta ja ajattelun muuttamisesta. Tiesin aina mitä pitäisi tehdä ja ajatella, ja sain itseni pakotettua moneen uuteen asiaan terapian aikana, mutta en _tuntenut_ saavani hyötyä ja kaikki itsehoito ja positiivinen ajattelu tuntui irvokkaalta teatterilta, kun tunsin oikeasti ihan päinvastoin.
Tuo kirja ja tunteiden ääreen pysähtyminen kuitenkin sai minut tajuamaan paljon itsestäni. Sain tavallaan yhteyden itseeni, enkä enää vain kellunut tunteiden mukana ja kuunnellut loputtomia ikäviä ajatuksia. On pitkä matka siihen että olisin tasapainoinen ihmisyksilö, mutta voi kuitenkin paljon paremmin.
(Olen se Williamsin kirjaa suositellut)
Olen itse luonteeltani ylianalyyttinen ja sen ymmärtäminen minkälainen piirileikkimekanismi ihmisen tyhmässä, aivoiksi kutsutussa elimessä on tunteiden, muistojen ja ajatusten välillä, oli suuri ahaa-elämys. Pohtiminen ja analysointi vaan pahentaa piirileikkiä, ainakin jos ei ole terapeuttia auttamassa. Minulla ei koskaan ole ollut. Williamsin kirja selittää nämä yhteydet myös erittäin yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi ilman mitään new age -vivahteita.
Ylianalyyttisen ihmisen on vaikeampi alistua siihen, että toimiva ratkaisu on melko mekaaninen aivojen ja tunteiden "koirakoulu" (=meditointi) joka ei edellytä juuri minkäänlaista ponnistelua ja varsinaista oivaltavaa ajattelua, johon meikäläisten identiteetti perustuu. Pelkäsin ensin, että jos tällainen ylipäätään toimii minun kohdallani, minuuteni jotenkin muuttuu ja että muutun arkisista asioista vouhottavaksi ilomieliseksi puuhailijaksi. Eihän siinä niin tietystikään käynyt. Resursseja on vaan vapautunut havainnoimaan ja kokemaan hienoja asioita ja tuntemaan tunteita vapaammin ja laajemmalla skaalalla. Jostakin syystä arjen hallinta on parantunut oikein huomattavasti eli ilmeisesti puuhastelua tapahtuu, ja siitä saa tyydytystä. Ei se niin kamalaa olekaan :)
Ap täällä taas :)
Tänään unohtui kuin pieru Saharaan toi uutisten lukemattomuus. Huomasin taas aamupäivällä jostain syystä jatkuvasti päivittäväni uutissovelluksia. Tajusin tänään, että saan juuri uutisista jonkinlaisia pelkoja. Tämä alkoi läheisen kuoleman jälkeen ja nämä pelot ovat voimistuneet erään jatkuvan lääkityksen vuoksi (kipuihin), luulen tämän olevan osittain sivuvaikutus näistä ja osittain luonnekysymys varmaankin.
Luin taas uutisia tuosta lähestyvästä myrskystä. Aloin sitten miettiä minulle rakasta mökkiämme, että entä jos puu kaatuu siellä mökin päälle. En olisi älynnyt ajatella tätä varmaankaan ilman noita uutisia. Murehdin tätä varmaan tunnin (!!) eli ihan sairaasti menee aikaa tällaseen negatiivispelkoiluun. Vastaavia sattumia on ollut paljon aiemminkin, olen lukenut onnettomuusuutisia ja kelivaroituksia, sitten pelännyt että läheinen ajaa vastaavanlaisen kolarin. Myös kesällä oli paljon taas melanoomauutisia ja huomasin tarkkailevani ihoani ja pelkäsin yhtä luomea vähän liikaa..
En ymmärrä miksi tällaisia negatiivisia pelkoja tulee mieleeni. Yritän päästää niistä aina irti ja ajatella, että en voi kontrolloida kaikkea ja todennäköisyys että juuri minulle/läheisilleni käy pelkäämäni asia on oikeasti aika pieni. Silti ajatus jotenkin "ponnahtaa" pinnalle taas ja annan niille peloille huomiota.
Tästä päästäänkin sitten Law of Attractioniin eli vetovoiman lakiin. Mitä mieltä muut ootte siitä? Minä toisaalta uskon, että kun oon tässä negatiivisessa kehässä niin negatiivisuus ruokkii itseään eli huomaan negatiiviset asiat helpommin yms. Tavallaanhan tuo on ihan loogista. Mutta sitä, että sais haluamansa jotenki ajattelemalla niin sitä mä juuri pelkään. Pelkään tavallaan, että jos pelkään vaikka tulipaloa niin jotenkin aiheutan sen. Olen katsonut paljon YouTubesta videoita ja ihmiset tuntuvat ajattelemalla saaneen vaikka ja mitä. Varmaan totuus on se, että käyttävät aikaa paljon asian ajattelemiseen ja asiat loksahtavat paikoilleen kun tietoisesti tekevät asiaa edesauttavia valintoja. Jotenkin silti tuo ajatus kauhistuttaa minua, toimiiko se myös negatiiviseen suuntaan? Jos pelkään tulipaloa, onko jotenkin todennäköisempää joutua sellaisen uhriksi? Tähän joku sanoisi, että älä hulluja puhu ja ajatukset on vaan ajatuksia eikä ne vahingoita ketään... Mutta miksi sitten se toimii toiseen suuntaan, että positiivisella ajattelulla saa positiivisia asioita :/. Ehkä en vaan ymmärrä tätä oikein?
Ap
En jaksa uskoa, että tulipalon pelko saisi sinut aiheuttamaan tulipalon. Päinvastoin, pelko saa sinut tarkistamaan hellat ja keittimet ennen kotoa lähtöä, varomaan kynttilöiden kanssa ja sammuttamaan nuotion huolella ulkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa uskoa, että tulipalon pelko saisi sinut aiheuttamaan tulipalon. Päinvastoin, pelko saa sinut tarkistamaan hellat ja keittimet ennen kotoa lähtöä, varomaan kynttilöiden kanssa ja sammuttamaan nuotion huolella ulkona.
Näin minäkin sen ajattelen, että eikö se pitäis just sitten niin olla, että kun on tietoinen vaaroista/turhistakin vaaroista niin onpa ainakin varatoimenpiteet tehtynä ja varmistaa esim. hellat. Tästä tavasta lukea uutisia ja pelätä kaikkea täytyy kyllä päästä jotenkin eroon, koska huomaan tällaisten ajatusten jälkeen olevani tosi huonolla tuulella ja just sellanen Neiti Negatiivinen.
Eilen eksyin taas jälleen YouTubeen ja katsoin jonkun nuoren naisen videon, otsikko oli joku "henkinen herääminen". Ei siis mitään jumalajuttuja, vaan lähinnä meni enemmänkin tonne vetovoiman lakiin. Tässä se nainen kertoi miten muistaa jonkun päivän kun sai huonoja uutisia koskien kotiaan. Oli mennyt sitten kävelylle ja selitti siinä ihan innoissaan, miten kukista ja kaikesta huokui positiivista rakkautta ja se tunsi sen energian jotenkin, että on kuuluva osa tähän universumiin yms.. Että sen vois jotenkin valita, että jos on oikealla asenteella niin huomaa paljon positiivista energiaa ympärillään, mutta jos on jotenkin negatiivisella "taajuudella" niin sitten näitä ei huomaa. Itse olin äsken kävelyllä ja minä kyllä lähinnä huomasin jäisen tien ja keräämättömät koiranpaskat, että ei ne oikeen mulle positiivista energiaa tuonut.. Tuli sitten taas sellanen olo, että mä en yksinkertaisesti huomaa kauniita asioita tai jotenkaan kykene siihen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. Itse olin äsken kävelyllä ja minä kyllä lähinnä huomasin jäisen tien ja keräämättömät koiranpaskat, että ei ne oikeen mulle positiivista energiaa tuonut..
Ap
Kuin minun näppikseltäni! 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoisin, että negatiiviset ajatukset voi JOISSAKIN TAPAUKSISSA olla itseään toteuttavia ennusteita. En kuitenkaan usko että voit pelätä tulipalon tyylisiä onnettomuuksia todeksi.
Jossain selitettiin asiaa sillä, että negatiiviset tunnetilat kuluttaa energiaa kun taas positiiviset tunteet luo sitä. Positiivisuus on siis energisoiva ja hyvää luova tila, kun taas negatiivisuus on tyhjentävää ja kuluttavaa. Positiivisuus ei tietty tarkoita, että pitäisi olla aina iloinen ja pirteä, vaan että on sinut tunteidensa kanssa, hyväksyvä ja valmis kehittämään itseään.
Esimerkiksi sairauden pelkääminen voi luoda stressiä, kuormittaa kehoa ja saada tarkkailemaan erilaisia oireita ja tuntemuksia ja jopa johtaa oikeaan sairauteen. Jos ajattelet että kukaan ei pidä sinusta käyttäydyt todennäköisesti tavalla, joka tekee sinusta pitämisen vaikeaksi. Tällöin negatiivisuus toteuttaa itseään. Positiivisten tavoitteiden toteutuminen taas taitaa olla juurikin toiveiden tiedostamista ja niihin uskomista ilman, että jahtaa unelmia epätoivoisesti (epätoivo on negatiivinen tunnetila).
Vierailija kirjoitti:
Mä en vietä enää aikaa negatiivisten ja ilkeiden ihmisten kanssa
No entäs jos on pakko, esim. Työpaikalla? Meillä on töissä sellaisia ihmisiä, jotka narisevat aina kaikesta, puhuvat pahaa kaikista, haukkuvat sekä johtoa että työtapoja.
Tätä on vaikea kuunnella joka päivä oman hyvän fiiliksen madaltumatta. Täällä ei saa olla iloinen, vaan nuo mädättäjät pilaavat senkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en vietä enää aikaa negatiivisten ja ilkeiden ihmisten kanssa
No entäs jos on pakko, esim. Työpaikalla? Meillä on töissä sellaisia ihmisiä, jotka narisevat aina kaikesta, puhuvat pahaa kaikista, haukkuvat sekä johtoa että työtapoja.
Tätä on vaikea kuunnella joka päivä oman hyvän fiiliksen madaltumatta. Täällä ei saa olla iloinen, vaan nuo mädättäjät pilaavat senkin.
Ap on jälleen linjoilla. Meillä on juurikin näin työpaikalla! Vaikea siinä koittaa itse olla mukava ja nähdä positiivisesti asioita kun jo heti aamusta työkaverit valittavat miten on harmaata ja pimeetä, liukasta, väsyttää, päätä särkee, vituttaa, oispa päivä jo ohi, pääsispä kotiin.. Tosin vika on kyllä myös mussa, koska heittäydyn selkeästi tuohon negatiiviseen oloon jos joku muu on tosi negatiivinen. Enpä kyllä muista milloin viimeksi joku olisi töissä ollut positiivinen. Välillä tuntuu, että ollaan vaan jossain "laitoksessa säilössä" työpäivän ajan.
Ootteko koskaan miettiny, että tää palstakin on täynnä kaikkee ikävää. Jos nyt selaan tuota suosituimmat kohtaa niin siinä ei ole yhtään keskustelua, jonka sävy ei ois jotenkin negatiivinen jo otsikossa (esim. pettäminen)! Silti minä vaan täällä roikun ja etusivua päivittelen.
No, ainakin sain somesta poistettua ne sellaiset tilit, jotka vaan lähinnä tuo surkeita ajatuksia/muistoja mieleen.
Ap
Vietä aikaa positiivisten ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi olisi voinut olla täysin minun kirjoittama.
Olen pohtinut asiaa paljon ja tajunnut ainakin sen että kaipaan hirveästi omaa rauhaa ja aikaa latautua, muutoin en jaksa. Silloin minusta tulee juuri tuollainen negatiivinen ihminen joka vetää kuin magneetti luokseen lisää negatiivisuutta.
Olen toipunut romahduksesta ja masennuksesta melko hyvin, molemmat seurausta uupumisesta. On vain vaikea karsia ne uuvuttavat asiat elämästä (3 lasta, yrittäjyys ja yrittäjäpuoliso) eikä se ole tarkoituskaan mutta kyllä mä huilia tarvitsisin.
Voin yleensä paljon paremmin kun harrastan jotain omaa juttua, liikuntaa yleensä. Sitten vain jotain tapahtuu ja huomaan että se on jäänyt ja muutun taas ankeuttajaksi. Nyt taas tuo tilanne päällä ja yritän luovia siihen aikaa ja energiaa mutta toteutumatta vielä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uutisten vähentäminen on oikeasti iso askel kohti positiivisempaa itseä. Kuten viestissäsi luki, kyllä ne tärkeät asiat sinut tavoittavat, tavalla tai toisella.
Kohta huomaat, että uutiset ovat 93 %:sesti täynnä kakkendaalia, jonka lukematta jättämättä et menetä yhtään mitään.
Hyvää uutta vuotta kaikille t. Mika ja Anne 🤸♂️🌞😊
Kyllä minulla ainakin oli ihan konkreettinen suruaika. Sen ajan koin elämäni olevan poikkeustilassa eli menetys ja sen aiheuttama identiteettikriisi märitti tietyllä lailla jokaista päivää ja imi voimia ja alensi työkykyä. Sitten tuli päivä, neljä vuotta myöhemmin, kun tajusin että alan olla taas minä ja menetykseni on osa elämää, mutta ei enää sen määrittävin tekijä. Aloin olla minä enkä sureva ihminen.
Edelleen olen hetkitttäin negatiivinen marisija, kuten tänään, kun olen yksin kotona enkä vietä juhlaa perheenä kuten haluaisin. Aiemmin olin positiivinen pärjääjä. Olen kuitenkin armelias itselleni. On aika iloita ja aika surra. Jos olisin ihan neutraali, olisin mielestäni antanut periksi ja luovuttanut. Toki en valita arjen kommmelluksista ja minun on ollut helppo keksiä kiitollisuuspäiväkirjaan täytettä.