Miten lisätä positiivista ajattelua arkeen? Tajusin, että olen negatiivinen valittaja ja haluan muuttua!

Vierailija kirjoitti:

Niin, ekahan pitää harjaantua huomaamaan ne pienet jutut: ihana auringon nousu, lapsen hymy, kuuma kahvi. Elämä rakentuu aika lailla tällaisista pienistä jutuista ( jos perusasiat on kunnossa). Niiden äärelle pitää oppia pysähtymään

Just näin! Muistan kuinka nuorena inhosin talvea, mutta sitten jonain ankeana aamuna nostin katseeni omasta navastani, ja huomasin, miten tajuttoman kaunista talvella on, mielettömän upeita auringonnousuja ja -laskuja, syvän sininen tähtitaivas ja huuruiset puut. 

Huumori myös auttaa. Ikävistä asioista voi heittää herjaa.

Ja kyky innostua. 

Mä aiemmin ihmettelin kanssa noita kiitollisuusharjoituksia ja päiväkirjoja. Pää löi ihan tyhjää kun yritti miettiä, mistä voisi olla kiitollinen. Sitten tuli just noita ympäripyöreitä yleistyksiä, mitä ap kuvasi. Olen ollut tosi kova suorittaja ja perfektionisti, vasta nyt jälkeenpäin olen tuon edes tiedostanut. Elin jatkuvassa hädässä ja paniikissa ja rittämättömyyden tunteessa. Jossain vaiheessa aloin tietoisesti järjestämään edes yhden pienen kivan jutun joka päivään. Hyvät pullakahvit, hauskojen eläinvideoiden katselu, hyvän voimabiisin kuuntelu, täysillä lempibiisin mukana joraaminen yksin kotona, laiskotteluhetki, metsälenkki tms. Näitä hetkiä en suorittanut, vaan otin ne omana aikana ja minulle suotuna hyvänä juttuna. Aloin siis sallia itselleni jotain hyvää/mukavaa ainakin kerran päivässä. Tuosta on nyt useampi vuosi ja nykyisin pystyn nimeämään useita asioita, joista voin olla päivittäin kiitollinen elämässäni. Minulla on maailman ihanin koira, minulla on oma kiva (vuokra)koti, osaan hassutella, sukulaislapset tykkäävät tulla kylään luokseni, löysin kirpparilta uudenveroisen pienen barbapapan....  Hyvä AP, sä olet oikealla polulla!

Oon tehnyt Ifolor-kuvakirjoja ikään kuin kiitollisuuspäiväkirjana. Jotenkin ne hyvät asiat konkretisoituu kun niitä laittaa päiväkirjamuotoisesti kuvakirjaksi. Samalla jälkikasvun lapsuus tulee dokumentoitua paremmin.

Hieno ketju ja siksikin ansaitsee nyt noston.

Vierailija kirjoitti:

Olisko sulla vielä suruaika menossa?

Arrrhg, ärsyttää niin sana suruaika. Ei sellaista ole, vaan suru kulkee mukana koko loppuelämän ajan. Se vain muuttaa muotoaan. t. nuorileski

Vierailija kirjoitti:

Minä aikanaan otin tavoitteeksi sen, että joka kerta kun ajattelen jotain negatiivista, pitää samasta asiasta (tai ainakin sen läheltä) ajatella jotain positiivistakin.eli kun se kahvi kaatuu, niinonneksi pöytärätti oli kuitenkin lähellä, eikä mennyt lattialle asti, tai onneksi pannussa on lisää tai no ainakaan ei tule vatsakipua liiasta kahvista.

Ja varsinkin (mutta tämä on vähän vaikeampaa) oli tärkeää miettiä ärsyttävien ihmisten typerästä toiminnasta hyviä puolia twi hyviä tavoitteita. Tämä oli vaikeaa, mutta myös hyvin kasvattavaa, opin paljon johtamisajattelua tämän myötä. Tarviskin oikeastaa pyrkiä uuteen harjoitukseen.

Kiitos tästä. 

Minä yritän myös keskittyä elämän pahimpien kriisienkin keskellä positiivisiin asioihin ja se on oikeasti auttanut tällaista negatiivista perusvalittajaihmistä. Läheiseni kuoleman jälkeen iloon suuntautuminen on ollut paras tapa toipua asiasta ja päästä eteenpäin jatkamaan elämää hyvillä mielin.

Mä en vietä enää aikaa negatiivisten ja ilkeiden ihmisten kanssa

Aloitin tästä samasta aiheesta jokin aika sitten täällä keskustelun. En halua enää olla valittaja.

Minulla on auttanut se, että vaikka miten tekisi mieli jurputtaa esim. jonkun ihmisen tekemisistä niin en tee sitä. En sano niitä asioita ääneen, vaan annan niiden mennä! Kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Ihanaa kun tämä on herättänyt keskustelua. Ap palaa siis linjoille :)

Joku kysyi onko mulla suruaika menossa. Hmm, ehkä jollain tasolla on edelleen. En usko, että koskaan toivun asiasta kokonaan. Kuitenkin siitä on jo vähän pidempi aika, olen jatkanut elämääni. Kun läheiseni kuoli, jouduin sairauslomalle ja olin tosi pohjalla.. Todella pimeä aika mun elämässä. Kuitenkin olen "jo" palannut töihin, kuolinpäivän vuosipäivä on ehtinyt jo jokuseen kertaan mennä ja voin puhua asiasta itkemättä/romahtamatta täysin. Kuitenkin olen jotenkin sit vissiin takertunut aiheeseen, koska huomaan usein seuraavani syöpäpotilaita Instassa. Joku ehdottikin Emilyn videoita YouTubesta, minut ne saa syöpäteeman takia ahdistumaan. Varsinkin kun olen erittäin sairausfobinen syövän suhteen, käsittääkseni hänellä oli melanooma. Kun katselin noita videoita niin huomasin itsekin tarkkailevani luomia yms ja videot eivät tuoneet minulle mitään positiivista. Vaikka videoiden kautta välittyi, että hänellä tosiaan oli asenne kohdillaan ja vaikutti ihanalle ihmiselle :)

Mä ajattelin jos kaivaisin kaapista muistivihon esiin ja tekisin jotain Bullet Journalin tyyppistä.. Kirjaisin vaikka noita kiitollisuusasioita. Helpottavaa huomata, että en ole ainut kenellä on ongelmia nimetä konkreettisesti pieniä asioita..

Onko kellään kirjavinkkejä tai vinkkejä Podcasteihin?

Ap

Mä olen tässä muutaman vuoden ollut aika negatiivinen. Menen helposti huonolle tuulelle, kritisoin liikaa asioita ja ihmisiä.

Havahduin aloittamaan muutoksen suunnittelua, kun negatiivisuudesta johtuva paha olo vaan kasvoi.

Toimintasuunnitelmakseni ajattelin tehdä tällaiset asiat kuin: Ei netin selailua enää työpäivän jälkeen kotona, ja jos jostain ihmisestä ei ole hyvää sanottavaa, niin sitten ei sanota mitään.

Näillä pääsen varmasti jonkinlaiseen mielenrauhaan. Mitään ilopilleriä en ala esittämään, vaan teen juurikin tuota muutosta omaan sieluuni.

En lukenut ketjua vaan pelkän aloituksen.

Mä seuraan parin kroonisesti sairaan videoblogeja ja ne ei ole mitään negatiivisia eikä vedä mun mielialaa alas. Se vaan kannustaa ja lohduttaa mua, saa tuntemaan että en ole yksin. Ehkä ap:kin yrittää lohduttaa itseään ja pitää mielessä läheisensä muistoa?

Tuo negatiivisuus liittyy varmaan suruaikaan ja itsensä suojeluun. Ei uskalla iloita mistään hyvästä, kun pelkää, että sen menettää koska vaan.

Osta e-kirjana Mindfulness: A practical guide to finding peace in a frantic world kirj. Marc Williams, Danny Penman. Luulen että se on juuri sitä mitä sinä nyt tarvitset.

Kirja on helppotajuinen ja helppolukuinen perusteos jossa opastetaan kahdeksan viikon ohjelmalla mindfulnessiin/"hetkessä elämiseen" ja e-kirjassa on on myös mukana kuunneltavat ohjatut meditoinnit. Luultavasti on  myös suomenkielisenä saatavilla, en ole tarkastanut. Meditoiminen sinänsä on todella nopeaa, 10 minuuttia päivässä riittää ja mikään ei ole yhtä helppoa. Yrittäminen ja suorittaminen on suorastaan kielletty silloin kuin meditoidaan. 

Minulle neuvottiin joskus vuosia vuosia sitten tämä kirja mindfulnessin perusteoksena juuri täällä av-palstalla, ja haluan panna hyvän kiertämään aina kun voin. Olin tuohon aikaan aivan hirveässä negatiivisuuden ja epätoivon suossa. Tuntuu ihan uskomattomalta että niinkin helppo juttu kuin se, että tarkkailee omia päässä leijuvia ajatuksia muutaman minuutin päivässä kuin ulkopuolinen, voi muuttaa elämää pysyvästi, mutta niin minulle on käynyt. En ole edes meditoinut säännöllisesti vuosiin mutta jotenkin ajatuskehät ovat muuttuneet.  

Taidan muuten aloittaa taas säännöllisemmän meditoinnin, tämä vuodenaika on todella hyvä siihen!

Vähän sama juttu mulla, mutta missään tapauksessa en halua sukeltaa mihinkään positiivisuushöttöön, jossa kaikki on sitä iki-ihanaa yksisarvisen sateenkaarikakkaa. En voi sietää ylipositiivisuutta, jossa mikään asia koskaan ei ole eikä saa olla huonosti. Ihan kaikki käännetään positiiviseksi. Sillä tekoylipositiivisuudella ohitetaan esim. työelämän kaltoinkohtelut (tehdään ilmaista työtä tai hyväksytään jotain muuta täysin lainvastaista). Jos joku asia on oikeasti pyllyllään, niin se on.

Eli sen kultaisen keskitien kun löytäisi! =)

Vierailija kirjoitti:

Terveys.

Mikä voi olla tärkeämpää kuin terveys?

Tuohon ajatukseen heräsin muutama vuosi sitten ja hidastin tietoisesti elämääni.

Minun elämäni josta on pidettävä huoli. Sairaana olen riippa niin itselleni kuin lähimmäisilleni

Poistin negatiivisesti ajattelevat valivali-ihmiset elämästäni jotka eivät huomaa mitään kauneutta missään vaan aina kaikkea on liian vähän tai tylsästi tai jotain.

Olen onnekas. Olen terve ja rinnallani on läheisiä. Olen sinkku 47v nainen.

Aika ikävää kiertäen sanoa, että sairas on riippa itselleen ja lähimmäisilleen. Onko ihmisellä oikeus elää vain terveenä?

Ei se elämä niin vakavaa ole, että kannattaa tuhlata aikaa negatiivisuuteen. Mulle on sattunut yhtä ja toista (koulukiusaus, raiskaus, abortti, ptsd) ja jossain kohtaa hokasin että elämä jatkuu kaikesta paskasta huolimatta.

Olen aina osannut iloita myös niistä pienistä asioista - hyvästä kahvista, auringonpaisteesta, rauhallisesta illasta itsekseni palapeliä rakennellen ja illallisista kämppisten kanssa. Siitä kun joskus ei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja saa nukkua pitkään, mutta myös niistä aikaisista herätyksistä kun unenpöpperössä kävelee navettaan jossa lehmät vielä makoilee oljilla märehtimässä ja siinä työn lomassa heräilee.

Maailma on liian kaunis siihen, että katkeroituu ja näkee kaikessa vain ne huonot puolet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveys.

Mikä voi olla tärkeämpää kuin terveys?

Tuohon ajatukseen heräsin muutama vuosi sitten ja hidastin tietoisesti elämääni.

Minun elämäni josta on pidettävä huoli. Sairaana olen riippa niin itselleni kuin lähimmäisilleni

Poistin negatiivisesti ajattelevat valivali-ihmiset elämästäni jotka eivät huomaa mitään kauneutta missään vaan aina kaikkea on liian vähän tai tylsästi tai jotain.

Olen onnekas. Olen terve ja rinnallani on läheisiä. Olen sinkku 47v nainen.

Aika ikävää kiertäen sanoa, että sairas on riippa itselleen ja lähimmäisilleen. Onko ihmisellä oikeus elää vain terveenä?

Sanot itse tässä nyt jotakin niin että kenellekään ei jää epäselväksi, että taustalla on pahantahtoinen tulkinta ja tarkoitus loukata töykeästi.

Sori vaan, mutta näin on.

T. täysin ulkopuolinen kommentoija

Mulla on myös krooninen, mutta kohtausluonteinen kipusairaus ja se ehkä vähän vaikeuttaa elämää. Olen myös katsellut joidenkin kroonisesti sairaiden vlogeja, mutta ne saa jotenkin oman tilanteeni tuntumaan synkemmältä.. Tai ehkä ajattelen taas vaan negatiivisesti? Muiden ihmisten sairaalassa olot ja muut tuovat vain mieleen omat sairaalareissut.. Mitä vähemmän ajattelen sairauttani niin sitä paremmin voin. Oikeastaan olen miettinyt saanko kipukohtauksia osittain sen vuoksi, että olen henkisesti tosi negatiivinen ihminen. Siis esimerkiksi stressi laukaisee kohtauksen. Jos olisin jotenkin positiivisempi ja näkisin asiat eri tavalla, en ehkä olisi kropasta niin "jännittynyt".

Ap

Jos englanti sujuu suosittelen David Hawkinsin kirjaa Letting go. Audiblesta saa yhden ilmaisen äänikirjan jos liittyy tilaajaksi, ja tilauksen voi perua ennen maksun lähtemistä!

Suhtauduin joihinkin oppeihin ja etenkin kirjan loppupuoliskoon aika isolla varauksella (new age -hömppää), mutta hyödyin kirjasta silti. Tekniikka tunteiden käsittelyyn ja selitykset siihen miksi tunnemme kuten tunnemme, olivat todella valaisevia.

Tässä linkki siihen tekniikkaan, kirja ei tietenkään ole välttämätön vaikka tuokin esille hyviä näkökulmia!

https://learnlettinggo.com/how-to-let-go/

Kirjan mukaan voimme valita mistä tunteista haluamme pitää kiinni. Ikävät tunteet voi käsitellä ja niistä voi päästää irti, ja näin luopua siitä mitä ei halua pitää.

Huonoillakin tunteilla on tiettyjä "hyötyjä" ja palkkioita, vaikka ne pitkällä tähtäimellä johtavat henkiseen pahoinvointiin. Mieli on monimutkainen uskomusten ja itsepetoksen verkko, jossa tunteet luovat ajatuksia paljon enemmän kuin ajatukset tunteita. Ihminen voi mieluummin jatkuvasti pahoin kuin pysähtyy tarkastelemaan sisintään. Välttelemme tunteita jatkuvasti monin eri tavoin.

Olin terapiassa pari vuotta ja koin, että ikävät, hankalat tunteet eivät kadonneet, vaikka miten järkeilin tai käsittelin tapahtumia ja ajatuksia. Puhuttiin positiivisuuden puolesta ja ajattelun muuttamisesta. Tiesin aina mitä pitäisi tehdä ja ajatella, ja sain itseni pakotettua moneen uuteen asiaan terapian aikana, mutta en _tuntenut_ saavani hyötyä ja kaikki itsehoito ja positiivinen ajattelu tuntui irvokkaalta teatterilta, kun tunsin oikeasti ihan päinvastoin.

Tuo kirja ja tunteiden ääreen pysähtyminen kuitenkin sai minut tajuamaan paljon itsestäni. Sain tavallaan yhteyden itseeni, enkä enää vain kellunut tunteiden mukana ja kuunnellut loputtomia ikäviä ajatuksia. On pitkä matka siihen että olisin tasapainoinen ihmisyksilö, mutta voi kuitenkin paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Sinä positiivisesti ajatteleva, miten teet sen? Mikä saa sinut edelleen näkemään päivän ihan jees päivänä, vaikka aamulla olisit kaatanut kahvit päällesi, lapset kiukunneet koko aamun ja ehkä vielä työpäiväkin ollut kuormittava?

Olen tässä pari päivää miettinyt pitäisikö ottaa jokin tavoite tai uudenvuodenlupaus. Aloin sitten miettimään kuluneita vuosia ja huomasin, että olen viime vuosina muuttunut jotenkin tosi negatiiviseksi tyypiksi. Aloin oikeasti itkemään kun tajusin tämän asian, olen tullut sellaiseksi, jollainen en todellakaan halua olla. Viime vuosina on tapahtunut paljon mun perusturvallisuutta järkyttäneitä asioita (työttömyys, läheisen sairaus ja kuolema yms), mutta myös paljon hyvää on tapahtunut! Olin joskus kymmenen vuotta sitten (parikymppisenä) tosi menevä ja rempseä, en juurikaan pienistä valittanut, saati sitten stressannut jostain.

Olen kokenut itseni masentuneeksi jo pidempään. Stressaan ihan pienistäkin asioista. Nyt tässä huomasin, että määrittelen oikeastaan koko elämäni näiden negatiivisten asioiden/tapahtumien kautta ja muutenkin arjessa näen negatiiviset asiat. Kun muiden lasi on puoliksi täynnä niin minun on puoliksi tyhjä. Olen koukuttanut itseni johokin negatiiviseen kehään, enkä oikein tiedä miten muuttaa tätä..

Olen jotenkin ympärilleni keräämällä kerännyt kaikkea negatiivista. Huomasin esimerkiksi, että seuraan edelleen Instagramissa ja Facebooksissa henkilöitä, jotka sairastavat/läheinen sairastaa sairautta, johon läheiseni kuoli. En oikeastaan tiedä miksi seuraan näitä, koska päivitykset ovat totta kai aika negatiivisia ja tuovat aina tuon kipeän muiston esiin. Mietin pitäisikö vaan lopettaa näiden tilien seuraaminen ja seurata vaikka jotain joogaan liittyviä tilejä (tykkään siis joogasta).

Luen myös jatkuvasti uutisia, monta kertaa päivässä ja eihän niissä ole juuri koskaan mitään positiivista. Masennun kun kuulen, että taas oli murha/tappo/onnettomuus ja nyt aloin miettiä, että mitä mä oikeasti sillä tiedolla edes teen? Jos jotain minun elämääni koskettavaa tapahtuu, esimerkiksi joku iso yhteiskunnallinen asia niin kuulen siitä kyllä muualtakin kuin Iltasanomista. Eräs työkaverini ei lue oikeastaan ollenkaan uutisia ja hän onkin aika positiivinen tyyppi. Luottaa siihen, että kyllä joku kertoo "isot asiat" ja ihan hyvin hän tuntuu olevan kartalla yhteiskunnan asioista.

Voisinkin nyt ihan ensiksi alkuun karsia sosiaalisesta mediasta kaikki sellaiset tilit, joiden katseleminen ei tuota minulle iloa tai anna positiivisuutta. Myös uutisten lukemista voisin vähentää.

Koen tosi hankalaksi tarttua johonkin pieniin positiivisiin asioihin, en vain tunnu näkevän niitä ja ne hukkuvat negatiivisuuden alle? Esimerkiksi voisin ajatella, että tänään on ollut paljon hyviä asioita, oikeen ihana päivä! Heräsin miehen halailuun, hän keitti meille hyvät aamukahvit ja koko päivä ollaan vaan rentoiltu kotona... MUTTA en spontaanisti ajattele asiaa näin, vaan jos joku kysyisi miten päivä menisi niin spontaani vastaus olisi "nukuttiin tosi myöhään ja eipä saatu oikeen mitään aikaiseksi. Myös päätä särki jo aamusta vähän ja edes kahvi ei auttanut." Eli kaikki määrittyy negatiivisen kautta ja se jotenkin peittää kaikki ne hyvät asiat.

Onko muita samassa tilanteessa? Jotenkin järkyttävää huomata, että olen oikeasti aika negatiivinen ihminen nykyään.. Aloin nyt ihmettelemään miten mun työkaverit, mies ja ystävät ees jaksavat mun seuraa? Mitenhän omaa asennetta voisi muuttaa paremmaksi? Näen myös helposti asiat uhkina enkä mahdollisuuksina, ajattelen heti mitä kaikkea pahaa voi tapahtua..

Onko kellään antaa konkreettisia vinkkejä?

Tuo on tosiaan tärkeä oivallus, että uutisissa on oikeasti todella vähän informatiivista sisältöä loppujen lopuksi ja täynnä negatiivisuutta. On oikeastaan vähän pelottavaa kuinka paljon ainakin aikoinaan uutisia katsottiin siihen nähden, että siellä on lähinnä vain taas joku kuollut tai sotaa tms. (Surullista toki, mutta minä tiedän nämä asiat ilmankin, että muistuttaisin siitä itseäni joka päivä uudelleen ja uudelleen katsomalla uutisia tai lukemalla lehtiä).

Tämän lisäksi itsekkäästi tekemällä juuri sinulle tärkeitä asioita rupeat voimaan paremmin. Tietysti sopivassa suhteessa tylsiin, arkisiin asioihin 🙂

Suomalaisilla tuntuu olevan vähän vaikeuksia tehdä itseään piristäviä asioita. Mutta se kannattaa, uskokaa pois. Kukaan ei kuole siihen, jos päätät juuri nyt tehdä jotakin todella itsekästä.

Hyvää uutta vuotta kaikille! ❤

Vierailija kirjoitti:

1) Nukun riittävästi

2) Teen elämästä helppoa ja rentoa (osittainen hoitovapaa, lapsilla kohtuullisesti lähellä olevia harrastuksia, kauppakassipalvelu, ammatillinen kunnianhimottomuus, perspektiivi että niitä asioita ehtii tehdä myöhemminkin)

3) OLEN LÄSNÄ - juu, lässynlää, mutta jos lasten kanssa ulkoillessa aivot surraa ostoslistaa tai kännykästä tulee katsottua harrastussähköposteja, niin jää huomaamatta miten upeasti pakkaslumi kimmeltaa tai miten onnellisilta ne lapset näyttää

Viimeistä piti harjoitella aika penteleen kauan, mutta onnistui se lopulta.

👍