Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisiko naisten keskinäisen ulkonäköarvostelun jo lopettaa? Tyttärellä syömishäiriö.
29.12.2018 |
Mitä enemmän olen tutustunut sekä oman tyttäreni että hänen kohtalotovereiden syömishäiriöproblematiikkaan sekä nykyiseen pinnallisuuteen, sitä enemmän huomaan että juurisyy on naisten keskinäisessä ulkonäköarvostelussa. Mikä siinä ulkonäössä on niin ihmeellistä että siihen pitää aina kiinnittää huomiota??
Mitä ihmettä sille voisi tehdä? Ja onko muita syömishäiriöisen lapsen voimattomia vanhempia?
Sori purkaus
Kommentit (64)
Niin, siis varmasti ”miehissäkin on syynsä”, mutta ajattelin tosiaan vaan ottaa tämän naisten/tyttöjen keskinäisen jatkuvan ulkonäkökeskeisyyden puheeksi.
Kiitos kommenteista ja myös parista rohkaisusta. Varmasti oli turhautunut tämä purkaukseni, eikä koko totuus, mutta tämä on minun mielipiteeni. Jatkuva ulkonäöstä puhuminen johtaa siihen, että minäkuva rakentuu sen varaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sairastuin syömishäiriöön nimenomaan vanhemmiltani tulleiden paineiden vuoksi. Heille ei riittänyt täydellisyyskään... esim. kymppi kokeesta oli epäonnistuminen, jos joku toinenkin sai kympin.
Syömistäni he eivät pystyneet kontrolloimaan, mitä nyt uhkailivat pari kertaa lääkärillä (eivät silti välittäneet minusta tarpeeksi viedäkseen minut sellaiselle).
Tervehdyin parissa kuukaudessa, kun muutin pois kotoa.
Mites ap teillä? Mitä vaaditte lapselta (vaikka vain muka leikisti)?
Ap, tunnen tuskasi.
Itse vieläkin kyttään aikuista lastani, kun hän on käymässä luonani ja syönyt: meneekö hän vessaan oksentamaan. Miksi hän on niin kauan vessassa. Olen kuin viulunkieli, herkälle viritetty.
Tai jos hän ei syökään: miksi ei syö? Se tuttu kalvava tunne tuossa sydämessä tai jossain, rakkauden ja pelon sekoitus jonkinlainen.
Minäkin syytän kauneusihanteita, mutta syytän kaikkea muutakin! Syytän mielessäni ihan mitä sattuu, menneisyyttä, hänen etäistä isäsuhdettaan. Ja sitä, että itsekin venyttelin peilin edessä läskejäni kauhistellen, kun lapsi oli pieni ja katsoi.
Äidin tuska on mieletön. Kun loppuu opiskelut, kun ei jaksa, ei pysty kun ei kykene! Ja lapsen figuuri mielisairaalan ikkunaa vasten varjona: kun rakkautta olisi niin paljon antaa, mutta tuota vi,,,tun sairautta ei vain pois voi vierailulta mukaansa ottaa!
Toivon sinulle voimia, niin paljon!
Lapseni on nyt kolmekymppinen, ja silti pelkään. Kuuntelen, havainnoin kun hän on käymässä. Katson, että syöhän hän, syökö liian vähän, syökö liikaa, oksentaako. Onko laihtunut? Onko lihonut, josta taas sitten mennään ja nopeasti. Vakavasta syömishäiriöstä ei parane koskaan. Laihtuminen on aina mielessä, vaikka lihoisi tai laihtuisi tai olisi muuten vaan,
Minä vihaan myös laihuusihannetta. Mutta myös tätä "kehopositiivisuutta", joka sallii myös lihavuuden kauneusihanteena. Syömishäiriö sekin.
Alue: Aihe vapaa
Tyttärelläsi on mielisairautta. Turha syyttää puheita ulkonäöstä.