Voisiko naisten keskinäisen ulkonäköarvostelun jo lopettaa? Tyttärellä syömishäiriö.

Mielenkiintoisinta on että samaan aikaa myös poikien syömishäiriöt lisääntyvät, ja samaa ulkonäöstä puhumisen lisääntymistä on myös pojilla. Eli tuo hyvinkin voi olla yhtenä syistä

Tyttölapsille juurrutetaan taaperoiästä lähtien että heidän meriittinsä on ulkonäkö. Tytöille ostetaan määrällisesti enemmän vaatteita, niiden ulkonäkö on olennaisempaa (vrt. pojilla käytännöllisyys), tyttöjä kehutaan enemmän ulkoisesta olemuksesta, hiuksia näprätään nätisti... ja ketkä tätä tekee? Ensisijaisesti naiset.

-Mul ei ainakaan oo ollu tolleen. :''DD On mulle puettu lapsena ihan söpöjä vaatteita ja esim. sinistä kynsilakkaa en saanu käyttää ala-asteella vaikka oisin halunnu. Mut ikinä mulle ei oo laitettu mitää tyyliin kiharoita kaunistamaan, tai jotenki vaadittu jotain "kaunista ja hillittyä ja mielistelevää" esimerkiks. Eikä mitään oo kasvatukses ollu semmosta että "tyttöjen / naisten täytyy plaaplaaplaa".... Et ei kyl kaikki oo tollasia vanhempina. :DDDDDDDDD

Oon toi nro 42, ainoo kuka kommentoi mun ulkonäköö lähipiirist oli mun mummo. Eikä sekään kommentoinu ku painoo. Jos olin lihonnu tai laihtunu nii sitä kommentoi. Ei sen yksityiskohtasemmin. ja toi painojuttuki oli tietty liikaa, ite oli ylipainonen aina... :D

Ja siis on mua kehuttu esim kauniiks, mut ei kannustettu mua yrittämään esim. elää jotain kurinalasta kauneusseksisymbolielänää ja ottaa joku rikas juristi tyylii ja käyttäytyy jotenki... Vaan on annettu olla oma ittensä ja sanottu että omana ittenään pärjää.... jne... ja jos liikaa on panostanu ulkonäköön niin sanottu ettei se oo hyvä.

Itse yli vuosikymmenen syömishäiriöstä kärsineenä ja eri vertaistukiryhmissä käyneenä en kyllä allekirjoita tuota. Syömishäiriö on paljon monisyisempi sairaus eikä sitä voi typistää johonkin yhteen asiaan. Itse koen, että koko ulkonäköaspekti on vain pintaraapaisu sairautta ja omassa sairastamisessani varsinkin nykyään suhteellisen epäolennainen osa sairaudenkuvaa.  Enemmän koen syömishäiriön vertautuvan esimerkiksi viiltelyyn tai alkoholismiin ja nykyään syömishäiriötä usein pidetään ja hoidetaankin nimenomaan addiktiona. Minulle se on ennen kaikkea itsetuhon väline, ja jos olisin nuorempana ollut enemmän päihteisiin menevä tai kokenut viiltelyn "sopivampana" itselleni, saattaisin nykyään olla addiktoitunut jompaan kumpaan noista asioista.

Haluan siis sanoa, että huolimatta siitä, että syömishäiriöinen on obsessoitunut omaan ulkonäköönsä, menevät sairauden perimmäiset syyt syvemmälle. On kysyttävä, miksi sairastunut jatkaa itsetuhoista käytöstään, vaikka tietää ettei se johda mihinkään? Mitä hän siitä saa? Usein syy on sama kuin monilla muillakin addikteilla: addiktio tarjoaa turvaa ja tavan paeta ahdistusta (joskin se samalla tietysti myös luo sitä). Mutta jokaisella on oma henkilöhistoriansa ja taustansa, ja siksi nämä syytkin voivat olla hyvin erilaisia.

En halua sanoa, etteikö ulkonäköpaineilla olisi osansa syömishäiriön synnyssä, mutta mielestäni niiden pitäminen jonain perimmäisenä syntipukkina on virhepäätelmä, joka on vain haitaksi mitä tulee syömishäiriöisiin suhtautumiseen. Monimutkaisiin ongelmiin on harvoin yksinkertaista ratkaisua. On myös hyvä tiedostaa, että syömishäiriöt eivät ole mikään uusi ilmiö, vaan niitä on ollut olemassa yli sata vuotta, siis kauan ennen someaikaa.

Siinä vaiheessa kun ollaan vielä pieniä lapsia eikä kukaan mies/poika ole vielä edes kiinnostunut eikä media vaikuta, tytöille syötetään koko ajan ulkonäköön liittyvää kommenttia. Ja tätä tekee naiset, ei miehet.

kauneus houkuttelee lisääntymiskumppaneita

-joo, mut eiköhän rumatki niitä löydä ja jopa liikaaki. :D

Vierailija kirjoitti:

Itse yli vuosikymmenen syömishäiriöstä kärsineenä ja eri vertaistukiryhmissä käyneenä en kyllä allekirjoita tuota. Syömishäiriö on paljon monisyisempi sairaus eikä sitä voi typistää johonkin yhteen asiaan. Itse koen, että koko ulkonäköaspekti on vain pintaraapaisu sairautta ja omassa sairastamisessani varsinkin nykyään suhteellisen epäolennainen osa sairaudenkuvaa.  Enemmän koen syömishäiriön vertautuvan esimerkiksi viiltelyyn tai alkoholismiin ja nykyään syömishäiriötä usein pidetään ja hoidetaankin nimenomaan addiktiona. Minulle se on ennen kaikkea itsetuhon väline, ja jos olisin nuorempana ollut enemmän päihteisiin menevä tai kokenut viiltelyn "sopivampana" itselleni, saattaisin nykyään olla addiktoitunut jompaan kumpaan noista asioista.

Haluan siis sanoa, että huolimatta siitä, että syömishäiriöinen on obsessoitunut omaan ulkonäköönsä, menevät sairauden perimmäiset syyt syvemmälle. On kysyttävä, miksi sairastunut jatkaa itsetuhoista käytöstään, vaikka tietää ettei se johda mihinkään? Mitä hän siitä saa? Usein syy on sama kuin monilla muillakin addikteilla: addiktio tarjoaa turvaa ja tavan paeta ahdistusta (joskin se samalla tietysti myös luo sitä). Mutta jokaisella on oma henkilöhistoriansa ja taustansa, ja siksi nämä syytkin voivat olla hyvin erilaisia.

En halua sanoa, etteikö ulkonäköpaineilla olisi osansa syömishäiriön synnyssä, mutta mielestäni niiden pitäminen jonain perimmäisenä syntipukkina on virhepäätelmä, joka on vain haitaksi mitä tulee syömishäiriöisiin suhtautumiseen. Monimutkaisiin ongelmiin on harvoin yksinkertaista ratkaisua. On myös hyvä tiedostaa, että syömishäiriöt eivät ole mikään uusi ilmiö, vaan niitä on ollut olemassa yli sata vuotta, siis kauan ennen someaikaa.

Toki, mutta siihen on syynsä miksi syömishäiriöt ovat tytöillä kymmenen kertaa yleisempiä kuin pojilla.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisinta on että samaan aikaa myös poikien syömishäiriöt lisääntyvät, ja samaa ulkonäöstä puhumisen lisääntymistä on myös pojilla. Eli tuo hyvinkin voi olla yhtenä syistä

Ihan kuin miehet eivät olisi kautta aikojen kärsineet suuresti mm. naisettomuudesta. Eli siitä, että eivät ole ulkonäöltään, voimiltaan tai statukseltaan olleet riittävän tasokkaita päästäkseen parittelemaan. 

Ehkä eri oireet ja erilaiset johtumiset, mutta lopputulos on tasan sama = elämä pilalla, sairastumista ja itsemurhia. 

Miten taas tässä(kin) keskustelussa huomaa että naisilla on valtavan hankalaa ottaa edes pientä vastuuta omista ongelmistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisinta on että samaan aikaa myös poikien syömishäiriöt lisääntyvät, ja samaa ulkonäöstä puhumisen lisääntymistä on myös pojilla. Eli tuo hyvinkin voi olla yhtenä syistä

Ihan kuin miehet eivät olisi kautta aikojen kärsineet suuresti mm. naisettomuudesta. Eli siitä, että eivät ole ulkonäöltään, voimiltaan tai statukseltaan olleet riittävän tasokkaita päästäkseen parittelemaan. 

Ehkä eri oireet ja erilaiset johtumiset, mutta lopputulos on tasan sama = elämä pilalla, sairastumista ja itsemurhia. 

Ovat varmasti kärsineet. Mutta aikaisemmin eivät miehet ole keskenään kommentoineet toistensa ulkonäköä. Ainakaan lähelläkään niin paljoa mitä pojat nykyään.

Löydettiin taas se oikea syntipukki, kun hieman kaiveltiin...

Oikein!

Minä olen kuullut ulkonäköni arvostelua pelkästään miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kyse ole monimutkaisemmasta asiasta. Helpompaa tietysti löytää syntipukki.

Tätä mieltä olen minäkin. Itse laihduin alle 50-kiloiseksi, koska todella vaikeassa elämäntilanteessa syöminen oli ainoa asia mitä pystyin kontrolloimaan. Yksinkertainen selitys olisi ollut että yritin laihduttaa saadakseni hyväksyntää. Se vain ei ollut totta.

Tekee todella häijyä lukea aloittajan kirjoitavan oman tyttärensä ja tämän ystävien elämän olevan pinnallista. Julmasti sanottu. Noin ei saisi ajatella kenestäkään.

Naisten ulkonäön arvostelu taas on niin vahvasti koko kulttuuriin sidottu juttu, että on typerää asettaa vain naiset vastuuseen asiasta. Siihen syyllistyvät miehet ja naiset, tytöt ja pojat sekä vanhukset. Ilkeimmät arvostelut nykynaisten lihavuudesta olen kuullut 8-kymppiseltä vaariltani.

Hmm, nyt käsitit väärin. En ensinnäkään aseta ”vain” naisia vastuuseen. Halusin nostaa kuitenkin senkin esille. Enkä tosiaan puhu arvostelemisesta vaan ihan ylipäätään ulkonäöstä puhumisesta (teen sitä ihan liikaa itsekin). Ja vielä, olen ylpeä tyttärestäni ja hänen elämänsä ei ole vain pinnallista, on upeaa nähdä myös sitä maailman pelastamisen tematiikkaa ja syvällistä pohdintaa. Tämä oli minulta varmaan liiankin kova purkaus kun turhauttaa.

MUTTA, en voi olla huomaamatta että ulkonäkökeskeisyys myös naisten kesken ei VOI olla vaikuttamatta asiaan.

Tuo otsikkosi on kyllä ainakin minulle punainen vaate, koska siinä laitat kaikki naiset vastuuseen tyttäresi ongelmasta. Se ei ole reilua eikä solidaarista omaa sukupuoltasi kohtaan. Miehistä et mainitse mitään, vaikka miehet edistävät ihan samalla tavalla naisten arvottamista ulkonäön mukaan.

Olen varma, että naisten syyllistäminen ei ratkaise ongelmaa joka on syöpynyt yhteiskunnan rakenteisiin. Jos olisit syllistänyt miehiä samalla tavalla, he olisivat käskeneet sinua painumaan helvettiin. Naiset sen sijaan ovat niin totuneet syyllistämään omaa sukupuoltaan ja olemaan syyllistettävinä, että harva edes huomaa sitä. Kuten kommenteista näkyy.

Olet varmaan jo hankkinut ammattiapua tyttärellesi, joten tämä kiukun purkaminen naisiin on vain pahan olosi oksentamista muiden päälle. Ei mitään hyödyllistä toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kyse ole monimutkaisemmasta asiasta. Helpompaa tietysti löytää syntipukki.

Tätä mieltä olen minäkin. Itse laihduin alle 50-kiloiseksi, koska todella vaikeassa elämäntilanteessa syöminen oli ainoa asia mitä pystyin kontrolloimaan. Yksinkertainen selitys olisi ollut että yritin laihduttaa saadakseni hyväksyntää. Se vain ei ollut totta.

Tekee todella häijyä lukea aloittajan kirjoitavan oman tyttärensä ja tämän ystävien elämän olevan pinnallista. Julmasti sanottu. Noin ei saisi ajatella kenestäkään.

Naisten ulkonäön arvostelu taas on niin vahvasti koko kulttuuriin sidottu juttu, että on typerää asettaa vain naiset vastuuseen asiasta. Siihen syyllistyvät miehet ja naiset, tytöt ja pojat sekä vanhukset. Ilkeimmät arvostelut nykynaisten lihavuudesta olen kuullut 8-kymppiseltä vaariltani.

Tätä ei purematta niellä. 

Kunhan haluat saada miehet taas syntipukeiksi. Ja etenkin muka vanhukset. 

Vanhat miehet 99% tykkää muutenkin pyöreistä naisista jos ne vielä naisille ihan mahdottomasti ajatuksia uhraa ylipäätään.  

OK. Sinä et purematta niele. Se on oikeutesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista mallia ap olet itse kotona näyttänyt? 

Oletko koko ajan dietillä, lasket kaloreita ja voivottelet kilojasi? 

Oletko onnellinen ja tyytyväinen ihmisenä?

Alistutko parisuhteessasi?

Vaaditko lapsiltasi koko ajan parempia suorituksia?

Olen varmasti sortunut myös kehumaan tyttären ulkonäköä. Mutta en ole dieetillä ollut miesmuistiin. Olen yh-äiti, eli alistumisesta ei voi puhua. En tosiaan ole vaativa, mutta ihan varmasti vaativuus vanhemmilta on yksi syy syömishäiriöihin, sekä kalorilaskenta. Olen miettinyt miten itse olen ollut vaikuttamassa sairauden syntyyn, en löydä selvää linkkiä mutta varmasti niitä on.

Tästäkin huolimatta, minua ylipäätään ärsyttää jatkuva naisten keskinäinen ulkonäkökeskeisyys. Oli paikka mikä tahansa niin siitä aina puhutaan. Hyvässä ja pahassa. Eihän se nyt voi olla vaikuttamatta siihen minkä varaan minäkuva rakentuu

Ap

Kun krooninen sairauteni saatiin kuriin, painoni putosi itsestään melkein 30kg. Tämän jälkeen JOKAINEN kommentoi aina ensimmäiseksi "Oot laihtunu ihan kauheesti!" Yksi jopa kysyi suoraan, että onko minun liikkumiseni nyt helpompaa kuin aiemmin. 

Samoin nuorena, kun lihoin 10kg, ensimmäiseksi äidilleni oli kommentoitu, että "Niina on lihonnut".

Entinen poikaystäväni totesi, että "Sinä oot niin outo, kun oot tavallaan niin iso mutta tosta vyörätöltä tosi kapee".

Isä jaksoi aina keuhkota, että läskit naiset ovat kuvottavia. Ovat varmaan vieläkin sen mielestä.

Olen aina ollut pieniruokainen ja varsinkin teini-iässä tästä sai kuulla jatkuvasti. "Oletko dieetillä, syö nyt enemmän, ota vielä, ei saa laihduttaa". 

9-vuotiaana ollessani terkkari töksäytti, että minun pitäisi tarkkailla painoani. Murrosikä oli just alkanut, mutta ei vielä kasvupyrähdys, joka alkoi seuraavana vuonna. En edes ollut lihava!

Tuntuu, että tämän melkein 40 vuoden ajan kaikki on aina pyörinyt painoni ympärillä, halusin sitä itse tai en. Vain koska olen nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Tyttölapsille juurrutetaan taaperoiästä lähtien että heidän meriittinsä on ulkonäkö. Tytöille ostetaan määrällisesti enemmän vaatteita, niiden ulkonäkö on olennaisempaa (vrt. pojilla käytännöllisyys), tyttöjä kehutaan enemmän ulkoisesta olemuksesta, hiuksia näprätään nätisti... ja ketkä tätä tekee? Ensisijaisesti naiset.

-Mul ei ainakaan oo ollu tolleen. :''DD On mulle puettu lapsena ihan söpöjä vaatteita ja esim. sinistä kynsilakkaa en saanu käyttää ala-asteella vaikka oisin halunnu. Mut ikinä mulle ei oo laitettu mitää tyyliin kiharoita kaunistamaan, tai jotenki vaadittu jotain "kaunista ja hillittyä ja mielistelevää" esimerkiks. Eikä mitään oo kasvatukses ollu semmosta että "tyttöjen / naisten täytyy plaaplaaplaa".... Et ei kyl kaikki oo tollasia vanhempina. :DDDDDDDDD

Niin, en ehkä puhunut sinun vanhemmistasi vaan siitä tutkitusta erosta jolla aikuiset (vanhemmat, vieraat, ammattikasvattajat) suhtautuvat lapsiin sukupuolen mukaan. Mieti nyt vaikka tyttöjen ja poikien tyypillistä juhlapukeutumista ja hiusmallia. Jos oikein pinnistelet, huomaat että tyttöjen kohdalla ulkonäköä ja kaunistautumista pidetään tärkeämpänä. Kummalla on useammin pinni päässä, hörselöä hihoissa tai kimalletta kengissä?

Ei siihen tarvita "tyttöjen pitää..." puhetta. Siihen riittää "onpa sinulla hieno mekko" -puhe kun se on ensimmäinen asia johon huomio usein kiinnitetään. Se riittää.

Olen itse sairastanut anoreksiaa ja syynä oli juuri laihuuden ihannointi, sekä varhaislapsuuden pyöreys, jota kauhisteltiin ja terveydenhoitajakin näytteli minulle käyriä, miten olen ihan liikaa täällä ylhäällä, pitää laihtua. Kamalinta oli, että yritin laihduttaa, söin vähän ja terveellisesti, en syönyt herkkuja (ne olivat kokonaan kielletty minulta), liikuin ja paljon, olin aina ulkona, kävin 3 kertaa viikossa uimassa ja kuntosalilla/lenkillä. Silti en laihtunut, laihduin vasta kun sain kasvupyrähdykseni. 

Sen jälkeen aloin laihduttaa fanaattisesti, olin välillä jopa 3 päivää syömättä kenenkään huomaamatta, painoin alhaisimmillani 42kg ja olin 170cm pitkä. Kaikki kauhistelivat, miten laiha olin, mutta silti jos meinasin syödä vaikka jäätleön, äitini muistutti, miten se sitten lihottaa. Hänestä oli hauskaa, kun punnitsin itseni joka päivä monta kertaa, mutta ei tajunnut mitään. 

Kun hiljalleen aloin normalisoimaan syömisiäni ja sain painoa hiukan, taisin painaa 48kg, jolloin äitini alkoi kauhistella, miten kauhea pallo olin, kyllä pitäisi laihduttaa. Meinasinkin taas alkaa laihduttamisen, mutta muutin pois ja jatkoin kotihoitoa.

Lopulta olin normaalissa painossa, mutta vuosia painiskelin itseinhon kanssa ja laihdutus- ja näännytyshaluni kanssa. Taisin olla 4 vuotta normaalipainoinen, kun en enää miettinyt laihduttamista ja pidin kehostani, mutta äitini mielestä olin lihava. Painoni pyöri noina aikoina 55kg-60kg:ssa.

Lopullisesti parannuin, kun tajusin, ettei muiden mielipiteillä ja ulkonäköihanteilla ole mitään väliä, suuri apu tässä oli mieheni, joka auttoi minua parantumaan ja muisti aina kertoa, miten hyvältä näytin. 

Minulle pahin laukaisija tuohon oli lapsuuden aikainen kohteluni.

Vierailija kirjoitti:

Minua taas haukkuivat vain pojat. Mutta sitä materiaalia millainen on kaunis nainen tuputetaan vähän joka puolelta, melkein huomaamattakin. Teinitytöille tarkoitetut julkaisut erityisesti ovat sitä täynnä.

Ja tyttöporukka ei joukolla rynnännyt puolustamaan sinua Siskouden nimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kyse ole monimutkaisemmasta asiasta. Helpompaa tietysti löytää syntipukki.

Tätä mieltä olen minäkin. Itse laihduin alle 50-kiloiseksi, koska todella vaikeassa elämäntilanteessa syöminen oli ainoa asia mitä pystyin kontrolloimaan. Yksinkertainen selitys olisi ollut että yritin laihduttaa saadakseni hyväksyntää. Se vain ei ollut totta.

Tekee todella häijyä lukea aloittajan kirjoitavan oman tyttärensä ja tämän ystävien elämän olevan pinnallista. Julmasti sanottu. Noin ei saisi ajatella kenestäkään.

Naisten ulkonäön arvostelu taas on niin vahvasti koko kulttuuriin sidottu juttu, että on typerää asettaa vain naiset vastuuseen asiasta. Siihen syyllistyvät miehet ja naiset, tytöt ja pojat sekä vanhukset. Ilkeimmät arvostelut nykynaisten lihavuudesta olen kuullut 8-kymppiseltä vaariltani.

Hmm, nyt käsitit väärin. En ensinnäkään aseta ”vain” naisia vastuuseen. Halusin nostaa kuitenkin senkin esille. Enkä tosiaan puhu arvostelemisesta vaan ihan ylipäätään ulkonäöstä puhumisesta (teen sitä ihan liikaa itsekin). Ja vielä, olen ylpeä tyttärestäni ja hänen elämänsä ei ole vain pinnallista, on upeaa nähdä myös sitä maailman pelastamisen tematiikkaa ja syvällistä pohdintaa. Tämä oli minulta varmaan liiankin kova purkaus kun turhauttaa.

MUTTA, en voi olla huomaamatta että ulkonäkökeskeisyys myös naisten kesken ei VOI olla vaikuttamatta asiaan.

Tuo otsikkosi on kyllä ainakin minulle punainen vaate, koska siinä laitat kaikki naiset vastuuseen tyttäresi ongelmasta. Se ei ole reilua eikä solidaarista omaa sukupuoltasi kohtaan. Miehistä et mainitse mitään, vaikka miehet edistävät ihan samalla tavalla naisten arvottamista ulkonäön mukaan.

Olen varma, että naisten syyllistäminen ei ratkaise ongelmaa joka on syöpynyt yhteiskunnan rakenteisiin. Jos olisit syllistänyt miehiä samalla tavalla, he olisivat käskeneet sinua painumaan helvettiin. Naiset sen sijaan ovat niin totuneet syyllistämään omaa sukupuoltaan ja olemaan syyllistettävinä, että harva edes huomaa sitä. Kuten kommenteista näkyy.

Olet varmaan jo hankkinut ammattiapua tyttärellesi, joten tämä kiukun purkaminen naisiin on vain pahan olosi oksentamista muiden päälle. Ei mitään hyödyllistä toimintaa.

Kommenteista näkyy vain ja ainoastaan se että naiset eivät tässä ketjussa, kuten muutenkaan, koskaan löydä omasta sukupuolesta mitään vikaa. Itsestä kylläkin (koska useilla itsetunto-ongelmia), mutta ei naisista yleensä. Ja itse asiassa tästäkin ongelmasta on vain ja ainostaan syyllistetty miehiä, kuten tästäkin ketjusta näkee vaikka keskustelun aiheena oli mahdollinen naistenkin rooli. Ei, pakko mitätöidä mahdollinen naisten rooli ja kääntää katse miehiin. Vaikka ap jopa SANOI että varmasti ei ole ainoa syyllinen.