Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut elämäsi kivuliain kokemus?
25.12.2018 |
Fyysisesti ja/tai psyykkisesti?
Itellä fyysisesti leikkauksien jälkeinen toipuminen ja raskausaika selkäkipujen ja muun kanssa.
Kommentit (91)
Hakatuilla mustelmilla olevilla jalkapohjilla kävely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakatuilla mustelmilla olevilla jalkapohjilla kävely.
Miten tämä tapahtui ja kuka sen teki? Siis se jalkapohjien hakkaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen synnyttäminen. Hänet todettiin kuolleeksi 39+5 ja synnytys käynnistettiin. Yli tunnin kestänyt ponnistusvaihe oli yhtä helvettiä eikä siihen annettu mitään kivunlievitystä. En ymmärrä miksi- vauvahan oli jo kuollut, joten vauvasta ei tarvinnut välittää. Myöhemmin pelkopolin lääkärin mielestä minulle ei pitänyt jäädä tuosta synnytyksestä mitään traumoja - kaikkihan sujui kuin oppikirjassa eikä tullut repeämiäkään. Niin, paitsi että "kyllä ne kivut kestää kun tietää minkä palkinnon saa" jäi toteutumatta. Minne voi valittaa puuttuneesta palkinnosta? Myöhemmin sain hirvittävää syyllistämistä sekä ammattilaisten että maallikoiden taholta, kun en ollut älynnyt mennä ajoissa näytille, jotta lapsi olisi saatu elävänä ulos.
Vuonna 2008 jalastani leikattiin mätäpaise ilman puudutuksia. Leikkaus kesti ehkä 10-15 min ja huusin niin, että kuului varmaan ulos asti. Se oli ehkä vielä hirveämpää kuin synnytys.
Nyt minulla on henkisenä kipuna mieheni kuolema, joka tapahtui noin 2kk sitten.
Sinua on kohdeltu niin väärin kuin vain voi. Rakkautta ja lohtua sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Silloinen puoliso, nykyinen eks.
siis jalkapohjat hakkasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukkini päätti omat päivänsä johdosta roikkuen.
Siitä on jo muutama vuosi, mutta kalvaa edelleen. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys imukupin kanssa. Yksi kätilö makasi mun vatsan yli samalla kun lääkäri repii väkisin isoa vauvaa ulos. Tunsin kun mun kudokset repeytyi rikki. Pahin oli kumminkin se että olin varma että lapsi kuolee. Onneksi ei kuollut, jonkun verran vaikeuksia kylläkin ollut hapenpuutteen aiheutuneiden vammojen takia.
Minulla myös. Synnytin esikoisen helmikuussa ja korkean verenpaineeni takia jouduttiin käynnistämään paria viikkoa ennen laskettua. Vauvan sydänäänet katoili eikä cytoilla ollut vaikutusta joten kalvot puhkaistiin. Alkoi tunnin tauottomat supistukset enkä kerinnyt saamaan puudutetta kun anestesialääkäri ei ehtinyt paikalle. Eka ne supistukset ja siihen lopulta yhdistettynä karmea tunne, et perse repeää. Ihan jäätävä tuska. No sitten vauvaa revittiin väkisin imukupilla ja joku hoitaja melkein hyppi mun vatsan päällä. Ihan kamala kipu, en tahdo edes kuvitella sitä.
Niin ja lasta ei kuulemma koskaan revitä imukupilla vaan vedetåän hallitusti samalla kun äiti ponnistaa ja koskaan ei paineta mahan päältä. Ja pskat todellakin revitään ei säälitä yhtään naisen huonoa loppuelåmää ja mahaa ei paineta vaan mahan päällä kirjaimellisesti maataan ja hypitään. Jopa kakisi kätilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kuolema. Sen pahempaa kipua ei ole olemassa.
Yksinäinen joulu, kun ketään ei enää kiinnostanutkaan mun seura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäonnistuneet hammasleikkaukset ja niistä tulleet kolmoishermokivut
No ei kai nyt naista!