Lue keskustelun säännöt.
Laitoin jälleen kerran kivan kuvan Instagramiin, 0 tykkäystä. Tämä yksinäisyys kohta tappaa minut.
25.12.2018 |
Minulla on 50 seuraaja, myös muualta maailmasta.
Otin jo 4v sitten Facebookin pois koska koin nöyryttäväksi ja ala arvoisena ettei kukaan koskaan huomioinut minua, ei tykännyt kuvista eikä keskustellut.
Muut saavat hetkessä 100 tykkäystä.
Nyt ei ole tykkäyksistä kiinni mutta miten ihminen voi jäädä näin järkyttävän ulkopuoliseksi ja ignooratuksi tuleminen? Tämä on alkanut jo vaikuttaa elämänlaatuun ja työuraan.
Olen täysin normaali ja ystävällinen 25 vuotias, ihan kun aiheuttaisin kylmät väreet ihmisissä!
Minulle on ihan päin naama sanottu ettei innostu mun seuraamisesta.
Tämä ignooraminen on todella kipeä aihe minulle
Kommentit (41)
Paavo Väyrysen 1.6.2014 antaman käskyn mukaan jokaisen tule vältellä sinua. TAI olet vaan niin perseestä ettei ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen jotenkin että olen niin kamalan huono ihminen että minun pitäisi kokonaan poistua täältä itsemurhan kautta.
Ei kukaan kestä loputtomiin näin raskasta tunnetta.
Muuta profiilisi julkiseksi ja laita häshtägit kaikkeen mahdolliseen nii alkaa tykkäyksiä ropista.
Ja insta vaikuttaa oikeasti sun elämänlaatuun ja työuraan miten?
Mitä hashtageja käytit? Ja millainen kuva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuon takia ei kannata instagrammia tai muita käyttää. Ihmiset masentuvat siitä, kun muut eivät tykkää heidän kuvistaan. Suosittelen siis ihan noiden tilien poistamista, ihan vain oman mielenterveyden takia.
Voisitkohan hakeutua johonkin uusiin ympyröihin joissa voisit tavata ihmisiä mikäli sopivia ei ole löytynyt töistä/opiskeluista?
Uusi harrastua? Tai facessakin on vaikka miten monta yksinäisten ryhmää paikkaukunnittain joissa porukat järjestävät lautapeli-iltoja ja milloin mitäkin häppeningiä. Rohkeasti vaan mukaan!
Olen itsekin kärsinyt aikanaan ihan järkyttävästä yksinäisyydestä kunnes sain terapian myötä rohkeutta lähteä ihmisiä kohti milloin minkälin luonto/koirahomma-ryhmän kautta ja nyt vuosia myöhemmin olen päivittäin yhteydessä johonkin ihmiseen/porukkaan. Myös vaihtuvilta työpaikoilta on jäänyt muutamia hyviä ystävyyssuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä nick? Voin tulla seuraamaan ja tykkäilemään!
Kerro sun ig-nimi niin tulen tykkäämään sun kuvista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän paljasta pintaa, hashtag #finnishgirl ja tietenkin profiili julkiseksi, niin kyllä varmasti tulee tykkäyksiä.
Pitää opetella somettamaan jos odottaa somereaktiota.
Mut miksi työkaverit kaikista työpaikoista jossa olen ollut, muut kaverit ja tutut tykkävät ahkerasti toisensa kuvista ja itse jään paitsi?
Itse tykkään muiden kuvista ja toivotan aina esim. Hyvät Joulut.
Korostan vielä minussa ei kuulemma mitään vikaa, olen monilta kysynyt ja silmät pyöreänä ollaan.
Tuntuu että kaikilla on niin laajoja, rakkautta täynnä olevia kaveripiirejä.
Kun itse valmistuin korkeakoulusta sain vain 2 sukulaiselta onnittelut. Kaveri valmistui ja se sydämmien määrä oli käsittämätön.
En vain käsitä miksi mun puolesta kukaan ei koskaan voi olla iloinen. Ei mee kun sekunti painaa likeä.
Minulla ei ole enää elämänhalua. Kukaan ei arvosta minua eikä mun tekemiset tai "saavutukset".
Äärimmäisen raskasta ja yksitoikkoista selviytyä kaikesta yksin. Kun muut juhlii niin ostan itselleni vaa skumpan. Tuntuu että itsari olisi ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei arvosta minua eikä mun tekemiset tai "saavutukset".
Koska negatiivisen ruikuttajan aura paistaa jo kauas.
Sua kiinnostaa enemmän se mitä muut on susta mieltä kuin mitä olet itse itsestäsi.
Sä elät elämää sua varten, et ketään muuta.
Jos poistan somen niin onko pahempaa?
Yhdessä ihmisessä herätin aivan valtavaa pahennusta kun poistin FBn hän oikein loukantui. MIKSI? Kun kerran sitä ei kiinnostanut?
Alan tottuu siihen että kun koskaan ei oteta huomioon niin musta on tullut välinpitämätön itteni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mut miksi työkaverit kaikista työpaikoista jossa olen ollut, muut kaverit ja tutut tykkävät ahkerasti toisensa kuvista ja itse jään paitsi?
Itse tykkään muiden kuvista ja toivotan aina esim. Hyvät Joulut.
Korostan vielä minussa ei kuulemma mitään vikaa, olen monilta kysynyt ja silmät pyöreänä ollaan.
Tuntuu että kaikilla on niin laajoja, rakkautta täynnä olevia kaveripiirejä.
Kun itse valmistuin korkeakoulusta sain vain 2 sukulaiselta onnittelut. Kaveri valmistui ja se sydämmien määrä oli käsittämätön.
En vain käsitä miksi mun puolesta kukaan ei koskaan voi olla iloinen. Ei mee kun sekunti painaa likeä.
Minulla ei ole enää elämänhalua. Kukaan ei arvosta minua eikä mun tekemiset tai "saavutukset".
Äärimmäisen raskasta ja yksitoikkoista selviytyä kaikesta yksin. Kun muut juhlii niin ostan itselleni vaa skumpan. Tuntuu että itsari olisi ratkaisu.
Sama tilanne mulla. Katsopa googlesta sana läheisriippuvainen. Itse tajusin olevani sellainen ja siksi oli niin tärkeää noi muiden tykkäämiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei arvosta minua eikä mun tekemiset tai "saavutukset".
Koska negatiivisen ruikuttajan aura paistaa jo kauas.
Sua kiinnostaa enemmän se mitä muut on susta mieltä kuin mitä olet itse itsestäsi.
Sä elät elämää sua varten, et ketään muuta.
Kyllä apn tilanne on paha! Ymmärrä että tarvitsemme toisiaamme!!
Jo on turhuuksien markkinat taas. Jos ihminen pyörii vain oman navan ja instatykkäysten ympärillä, (jopa siihen pisteeseen, että ne arvottavat koko elämän), ei siihen ketään muita voi mahtuakaan.
Haluatko sinä siis tykkäyksiä instassa vai oikeita ystäviä? Ensimmäinen järjestynee suht helposti, mutta jälkimmäisen suhteen sinun varmaan pitäisi ystävystyä reaalielämässä ensin.
Vierailija kirjoitti:
Mut miksi työkaverit kaikista työpaikoista jossa olen ollut, muut kaverit ja tutut tykkävät ahkerasti toisensa kuvista ja itse jään paitsi?
Itse tykkään muiden kuvista ja toivotan aina esim. Hyvät Joulut.
Korostan vielä minussa ei kuulemma mitään vikaa, olen monilta kysynyt ja silmät pyöreänä ollaan.
Tuntuu että kaikilla on niin laajoja, rakkautta täynnä olevia kaveripiirejä.
Kun itse valmistuin korkeakoulusta sain vain 2 sukulaiselta onnittelut. Kaveri valmistui ja se sydämmien määrä oli käsittämätön.
En vain käsitä miksi mun puolesta kukaan ei koskaan voi olla iloinen. Ei mee kun sekunti painaa likeä.
Minulla ei ole enää elämänhalua. Kukaan ei arvosta minua eikä mun tekemiset tai "saavutukset".
Äärimmäisen raskasta ja yksitoikkoista selviytyä kaikesta yksin. Kun muut juhlii niin ostan itselleni vaa skumpan. Tuntuu että itsari olisi ratkaisu.
Sait jo parhaan neuvon mitä palstalta voit saada. Pois instoista ja grammeista kokonaan. Ne eivät ole sinulle hyväksi, koska jäät märehtimään tykkäyksiä.
Olin joskus itse sinun kaltainen ja varmaan omia vanhempiani kohtaan olen yhä. Toivoisin heidän joskus sanovan jotain hyvää minusta. Muita kohtaan olen ottanut toisenlaisen asenteen nykyään. En hae muilta ylistystä ja hyväksyntää itselleni enää, koska sitä harvoin tulee varsinkin silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Sen sijaan olen kohottanut omaa itsetuntoani itseni kautta, en muiden kautta. Kyllä sen huomaa muuten muissa miten he sinua kohtelevat. Kun olin ennen hiljainen hiirulainen joka ei uskaltanut sanoa mitään vaikka sanottavaa oli, ei minua usein kuunneltu. Nyt kun kerron omat mielipiteeni rakentavasti ja en enää yritä saada muilta ylistystä, ovat muut alkaneet kuuntelemaat ja jopa pitämään minusta.. Mikä on outoa, koska nyt viihdyn yksin olosta enkä kaipaa muita.
Kai se oma asenne ja käyttäytyminen vetää ihmisiä puoleensa. En muute itse olen instagramissa tai muualla, koska miksi olisin siellä? Mitä minä niistä paikoista saisin? En mitään.
Ihminen ei tarvitse instagramia.