Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka lapsena kokoneet karmeita jouluja, ja nyt vain sinnittelevät pyhät läpi?
23.12.2018 |
Aloin eilen illalla miettiä, että viimeksi kun olin kymmenen vuotias, olen ollut joulun omassa kotonani niin, että asiat on olleet ihan ok. Sitä ennen oli ollut jouluja, jolloin äiti oli ollut todella humalassa, tukisti ja töni, ja jouluja, jolloin hän pysyi aisoissa. Viimeinen joulu perheenä meni niin, että äiti joi itsensä kaatokänniin ja lähti jonnekin jouluaattoiltana. Hän oli päätynyt putkaan, josta isä hänet haki seuraavana päivänä.
Sen jälkeen vanhempani erosivat, ja kävi se klassinen: isä löysi uuden vaimon. Siitä lähtien joulut piti olla uuden vaimon ja tämän lasten luona. Yöksi emme koskaan jääneet, sillä vain isä oli siellä yötä, minä yksin kotona. Aloin tuntea itseni todella ei-toivotuksi äitipuolen luona, ja todella, todella ei-toivotuksi, kun äitini ei ottanut minua enää luokseen.
Kun muutin pois kotoa, joulut olin joko äitipuolen luona (käymässä vain sen illan, ja sitten omaan kotiin) tai poikaystävien vanhempien luona. Kaikkialla koin, että en saisi olla siellä, että on hirveän noloa, etten ole oman perheeni kanssa. Viimeisen joulun minkä olen viettänyt isäni kanssa saman katon alla, oli joulu vuosi ennen esikoiseni syntymää. Kun aloin odottaa häntä, en ollut enää tervetullut äitipuolen kanssa saman katon alle. Niinpä olemme olleet mieheni vanhempien luona, ja muutaman joulun omassa kotona.
Oloni on jouluisin kamala. Mieleen palaa muistoja, joissa huudetaan ja riidellään, joissa ollaan humalassa ja satutetaan toisia. Tai jouluja, joissa istun lähestulkoon vieraan olohuoneen nurkassa yrittämässä todella pysyä mukana ja olla muistamatta "paikkaani". Jos olemme nyt oman perheeni kanssa meillä kotona, tunnen että vien mieheltä joulun ja lapsilta mummolajoulun oman itsekkyyteni takia. Tuntuu, ettei koskaan ole hyvä. Jos saisin itse valita, olisin yhden joulun ihan yksin, surisin loppuun kaikki menneet juhlapyhät, puhuisin haamut muualle. Mutta sekin olisi itsekästä, koska mitä ihmettä minä omille lapsilleni sanoisin? Että äiti nyt menee hotelliin jouluksi, mutta juhlikaa ja nauttikaa te?
Eikä mieskään ihan täysin ymmärrä, enkä toisaalta odota että hänen pitäisikään. En tunne ketään samanlaista lapsuutta viettänyttä, vaan tuntuu, että ympärilläni vietetään upeita sukujouluja joihin jokainen on tervetullut. Onko täällä ketään, joka kokisi samoin? Että haluaisi nauttia, mutta ei osaa vaikka kuinka yrittää.
Kommentit (34)
Mitä muuya juhlaa kuin Joulua ei rummuteta ja hehkuteta kuin Joulua - siinä se painava syy miksi se on pahin. Jos et ilakoi muiden kanssa jäät yksin pahoine muistoinesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja Jouluna on suunnilleen joka paikka kiinni eikä ihmisiä muutenkaan tavoita. Olet ihan yksin pahan olosi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa näin: otetaan vaikka joku muu juhlapyhä, pääsiäinen tai muu jolloin syödään hyvin ja juhlitaan.
Jouluna tehdään tavallisuudesta poikkeavia asioita.
Angsti lähtee odotuksista?
Huomasin etten kärsi yhtään kun en odotakaan.
Minä en odota Joululta mitään muuta kuin että se menisi nopeasti ohi. Ja joka vuosi petyn kun ei mennytkään nopeasti. Päinvastoin se vaan alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin.
Lapsuuden jouluihin kuului alkoholi, tappaleminen, huutaminen, puhelimen iskeminen palasiksi (kun yritti soittaa poliisia), ulkona sukkasillaan värjöttely poliisia odotellessa sitten kun oli käynyt naapurissa pyytämässä, että he soittavat poliisit. Ja poliisia sai odottaa yli puoli tuntia kun tulivat toiselta paikkakunnalta. Siinä sitten seisoo yhden siskon kanssa sukkasillaan lumisateessa, pienempi sisko sylissä ja katselee lumisadetta kun on saanut juosta yönselkään vanhempien tappelua karkuun.
Minulle joulusta tulee ensimmäisenä mieleen kännäävät aikuiset, tappaleminen ja poliisi.
Nyt olen työkyvytön. Ei puolisoa, välit perheeseen katkenneet, koska en hyväksy heidän elämäntapaansa, ei ystäviä. Joulu on vain päivä päivien joukossa. Yli 30 vuotiaille ei järjestetä mitään vaikka olisi kuinka syrjäytynyt. Vain nuorille ja ulkomaalaisille.
Toivottavasti nykyään sosiaalitoimi puuttuu enemmän niiden lasten elämään, jotka käyvät samaa helvettiä läpi mitä minä kävin. Ja poliisit tekisivät perheväkivaltakäynneistä ilmoituksen sossuun, eikä vain huokaile, että taas tätä.
Ap, kerro miehellesi todellisista joulutunteistasi ja myös kauniisti lapsillesi, jos he ovat iältään kypsiä ymmärtämään tunteesi. Ehkä he ovat huomanneet sinua vaivaavaan jonkin ja se saattaa näkyä myös käytöksessäsi. Avoimuus olisi helpotus teidän perheen sisällä ja se vahvistaisikin teidän siteitä. Et ole yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kokenut lapsuudessa vain hyviä jouluja, mutta viimeiset 10v joulut on olleet yhtä helvettiä.
Patalaiska, mutta shoppailuhullu puoliso, maaninen, sairas appivanhempi, osa lapsista kroonisesti sairaita, burnout, masennus....
Pakko pitää asiat kasassa ja yrittää olla raivoamatta, järjestää ne pienet asiat, jotka tekeen joulusta lapsille joulun.
Lapsuuden joulut olivat tunnelmaltaan ikäviä riitojen ja alkoholin sävyttämiä. Enemmän kuitenkin vielä vaurioitti nuoruuden joulut, kun olin ylimääräinen ja minua ei haluttu joulun viettoon vanhempien avioeron jälkeen. Olin jonkun joulun tädilläni ja myöhemmin siskoni pakotti äidin olemaan kanssamme jouluaattona, mutta kirkon jälkeen hän katosi uuden miesystävänsä luo. Muistan kun teininä mietin että voin hyvin viettää jouluni yksin ja vetää kännit.
Mieheni kanssa aloitin seurustelemaan 18v:na ja joulun aikaan kieltäydyin viettämästä joulua. Mieheni ymmärsi, sillä hänenkään joulunsa lapsuudessa eivät olleet parhaimmasta päästä rappioalkoholisti-isän kanssa. Me kaksi sovimme hyvin siis joulun aikaan yhteen, sukulaisistaan ei tarvinnut välittää. Miehen äiti oli jouluna toisen lapsensa perheen luona, jossa oli lapsia.
Omia lapsia saatuamme aloitimme oman joulunviettoperinteemme. Periaatteessa tuttuja suomalaisia traditioita, mutta meille sopivalla tavalla. Pienet lapset eivät myöskään niin isoja asioita tarvinneet. Tavat jalostuivat ajan ja lasten kasvamisen myötä. Opin myös itse iloitsemaan jouluista lasten kautta. Haluan antaa lapsillemme hyvän ja onnellisen joulun, josta itse olen jäänyt paitsi.
En koe jouluja ikävänä tai ahdistavana. Nautin niistä perheeni kanssa. Olen vain onnellinen että minulla on oma elämäni ja lapsuuteni on ohi. Tämä on minun elämäni, jonka olen halunnut ja josta nautin. Ja siihen on mahtunut jo useamman vuoden ajan myös anoppi mukaan. Mutta kontrolli pysyy minulla, kun vietämme joulun meillä kotona (muutaman kerran on myös vuokrattu mökki). Toisten nurkkiin en jouluksi lähde - ehkä sitten vanhana pystyn jo siihenkin jos omat lapset sitä haluavat.
Ehkä en ole traumatisoitunut niin pahasti jouluun liittyvistä mielikuvista, kun lapsuuden ja nuoruuden jouluihin ei liittynyt niin paljoa itse joulua (ehkä se kuusi ja vähän lahjoja, ei pahemmin joululauluja ja ruoista en tykännyt). En liitä kaikkea ikävää jouluisiin traditioihin, vaan sen ikävän olon minulle tuo mieleen enemmänkin äitini läsnäolo, enkä halua viettää jouluani hänen seurassaan. Ilman häntä osaan olla onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap, todella monilla ei ole ihania sukujouluja. Itsekin tolen viettänyt jo lähes 20 joulua yksin, nyt kuudes joulu putkeen yksin. Kun ei ole asiallista lapsuudenperhettä.
Tavallaan onneni, että sain täksi Jouluksi sen verran pahan flunssan, etten voi lähteä minnekään. Miehen kanssa täällä vietetään kuin mitä tahansa vapaapäivää, ah!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ryvet vanhoissa muistoissa ja siinä, kenen nurkissa nyt vietätte joulun? Ei tarvitse viettää kenekään nurkissa joulua, kun on oma koti.
Ei tällaista voikaan tajuta muut kuin me samoja juttuja kokeneet. Me, joille Joulu on musta aika vuodesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samat fiilikset, aina ennen joulua alkaa ahdistaa. Äitini oli mt-ongelmainen ja yh. Olin ainut lapsi. Muistan yhden joulun kun äiti vaan nukkui ja katsoin piirrettyjä yksin, odotin vaan koska joulu loppuu.
Ei sellaiset ihmiset ymmärrä joilla on ns. normaalit perheet (ja joulut). Ihanaa kun on oma perhe ja lapset, silti joka vuosi ahdistun...
Minäkin 36 ja lapsille järjestän joulun. Tosin ovat hoidossa osan joulua koska olen töissä, en voi sitä valita vapaaksi vaikka haluaisinkin.
Työssäolo auttaa moneen asiaan, kuten siihen että jaksaa muun ajan lasten kanssa. Minäkin ajattelin että yksinäinen joulu saattaisi auttaa. Kokeilin joskus nuorena ja olin "kuumeessa" omassa asunnossa. Vaan ei se auttanut.
Haluaisin vain olla yksin, mutta suoritan joulun. Pahinta lienee se että pyhinä ei saa lepoa.
Terapia tuskin auttaisi tähän. Sitä on käyty jo siksi että nykyään pystyn vaikkapa käymään vessassa vaikka joku olisi viereisessä huoneessa ja että pystyn tekemään asioita mitkä ovat muille arkipäiväisiä huomaamattomia juttuja.
Alue: Aihe vapaa
Kokeilkaa näin: otetaan vaikka joku muu juhlapyhä, pääsiäinen tai muu jolloin syödään hyvin ja juhlitaan.
Jouluna tehdään tavallisuudesta poikkeavia asioita.
Angsti lähtee odotuksista?
Huomasin etten kärsi yhtään kun en odotakaan.