Vinkkejä ajopelon selättämiseen (pk-seutu)? Ostettiin ensimmäinen auto ja ahdistaa..
Ajokortti mulla on ollut jo pitkään. Olen lähinnä ajanut sukulaisten autolla maalla ja siten pitänyt ajotaitoa edes jokseenkin kunnossa. Nyt ostettiin ensimmäinen oma auto, koska muutetaan keväällä ja työmatkan kannalta se on välttämätön. Ajoa tulee pk-seudulla.
Auto on ollut meillä nyt muutaman viikon ja olen koittanut harjoitella hieman täällä ajamista. En todellakaan uskalla ajaa yksin ja olen aivan ahdistunut ajatuksestakin. Koen todella hankalaksi länsiväylät, kehät yms. En maalla ole tottunut ajamaan tuollaisessa ympäristössä ja pk-seudulla olen liikkunut ainoastaan julkisilla. Toissa päivänä käytiin miehen kanssa ajelemassa, eksyttiin reitiltä ja meinasin saada jonkinlaisen paniikkikohtauksen keskellä länsiväylää! En siis tiennyt yhtään mihin olen menossa, navigaattori sekoili omiaan ja yksinkertaisesti aloin panikoida kamalasti. Olisi tehnyt mieli pysäyttää auto johonkin, mutta ei ollut paikkaa mihin pysäyttää. Siitä sitten jotenkin selvittiin kotiin.
Pelkään tosi paljon juuri tuota eksymistä kun en oikein hahmota, miten esimerkiksi kehät menevät ja mihin suuntaan pitää mennä. Olen täysin tuon navigaattorin varassa. Pelkään myös kauheasti, että ajan kolarin kun liikenteen tempo on ihan erilainen mitä maalla. Saattaa olla nopeus 70 km/h, kohta tuleekin liikennevalot ja seisotaan. Taas 70km/h, väliin 50 km/h, joku tietyö, taas valot.. On myös hankala näin talvella hahmottaa montako kaistaa jollakin tiellä on.
Ei kai tähän auta mikään muu kuin ajaminen. Onko muilla ollut tällaisia pelkoja autolla ajaessa? Miten nopeasti se hälveni? Aiemmin en ole tällaista kohdannut. Maalla kun ei ole ruuhkaa tai mitään ramppeja ylipäätänsä. Mietityttää oliko koko muutto virheliike, koska olen huolestunut miten nyt osaan sitten mennä kehälle yms ja työmatkaa pitäisi joka päivä ajaa.. Pakko kyllä käydä ennakkoon miehen kanssa ajamassa monta kertaa tuo matka!
En todellakaan ajatellut, että saisin tällasia ahdistustuntemuksia autolla ajosta. Niitä kun ei aiemmin ole ollut ja olin tosi innoissani, että vihdoin meillä on auto. Jotenkin kai luotin sitten siihen, että äkkiäkös tuosta hurauttaa kehällä yms, mutta ei se näköjään niin ihan ollutkaan.
Pliis kertokaa, että en ole ainoa tän ongelman kanssa! Helsingin keskustaan en varmaan ikinä uskalla mennä autolla, ainakin nyt tuntuu siltä..
Kommentit (30)
Tsemppiä ap ja älä anna näiden rumien kommenttien vaikuttaa! Minulla on ollut kortti 13 vuotta ja ajelen vuodessa noin 30 000-40 000 kilometriä, mutta edelleen täysin vieraissa paikoissa (siis kaupunkien keskustat) ajaminen stressaa. Olen yleensä käynyt siskon luona Turussa aina junalla kun asuvat keskustassa eikä siellä autoa tarvitse, mutta viime vuonna yhdistin vierailun toiseen reissuun ja menin omalla autolla ja ihan hirveä stressi ajaa vieraan kaupungin keskustassa kun ei tiedä mikä kaista vie mihinkin ym. Tai sitten Tampere jossa sentäs käyn 1-2 kertaa vuodessa, mutta nyt tietöiden aikaan siellä ajaminen on yhtä h*lvettiä. Niin ja olen käynyt Helsingin keskustassa ehkä 3-4 kertaa omalla autolla sen 7 vuoden ajan mitä Helsingissä asuin eli eipä sinne muutkaan hingu autoilemaan.
Itse suosittelen kanssa että katsot kartasta reitin etukäteen, sitten pistät esimerkiksi puhelimen navigaattorista sen moodin päälle jossa näkyy kaikki käännökset etukäteen ja katsot sen reitin vielä ja sitten vaan ajat jonkun päivän aikana sen saman reitin useamman kerran. Ja kannattaa tosiaan ajaa myös päivällä eikä vain illalla ettei ruuhka ja muut autot yllätä tosi paikan tullen.
1. Aja Ilman miestä tai muita matkustajia, jotta opit itse tekemään havaintoja ja päätöksiä.
2. Katso reitti etukäteen google mapsista. Voit tarvittaessa katsoa myös risteyksien ja liittymien street view -näkymät etukäteen. Aja ensin navigaattorin avulla, jos tarvetta.
3. Ala painaa mieleesi käyttämiesi teiden numerot ja suunnat mihin ajat (Helsinki/Turku, Itä/Länsi jne).
4. Kun opit reitin, jätä navigaattori pois. Ei haittaa jos eksyt. Voit aina seuraavalla pysähdyspaikalla katsoa kännykästä oikean reitin.
5. Jos ajat moottoritiellä liittymästä ohi, älä hätäile vaan jatka vain normaalisti eteenpäin. Seuraava liittymä tulee pian ja opasteet kertoo siitä. Poistu moottoritieltä ja käänny sopivassa paikassa takaisin, tai pysähdy ja tarkasta reitti kännykästä.
Sellainen neuvo on kans hyvästä, että jos on vaikka väärällä kaistalla ruuhka-aikana niin menee sitten virran mukana sinne minne pitää eikä paniikissa yritä vaihtaa kaistaa. Ottaa vähän enemmän aikaa kun käy kääntymässä jossain mutta ei aiheuta vaaratilanteita itselle ja muille. Sama homma, jos eksyy niin aja eteenpäin niin kauan että saat sopivaan paikkaan auton parkkiin ja sitten suunnittelet reitin uudelleen minne olit menossa. Puhelimissa hyvät kartat nykyään. Tsemppiä kyllä se alkaa sujuun kun rohkeasti vaan ajat👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustassa oppii ajamaan kun aluksi ajelee sen mukaan mihin "kaista tuntuu vievän". Suunnistus, kaistan valinta ja vaihto ovat sitten lesson two. Rumasti ajetaan mutta ei varsinaisesti enää kiilata. Paitsi nämä n-taksit ;-(
No juurikin tämä kaistan vaihto/sen valinta tuntuu olevan esim. kehällä mulle iso ongelma. Meinasin viime ajoreissulla joutua ongelmiin kun olin vaihtamassa kaistaa (kaista loppuu), vilkutin jo, niin eikö mun takana oleva vaihda kaistaa ennen mua ja kiilaa siihen mun viereen. Ei vahingossakaan mun ohi vaan viereen. Ei kun itellä jarrua pohjaan ja väkisin sen jälkeen toiselle kaistalle, koska kaista todellakin loppui. Myös bussit hämmästyttää, tulevat vaan siihen eteen. Tiedän kyllä, että minun pitää niitä väistää. Vaikea arvioida aina matkaa, että ehdinkö bussin edelle vai pitääkö jarruttaa ja antaa tietä.
Ap
Ymmärrän harmituksen, mutta tähän auttaa kokemus ja ennakointi. Älä jätä kaistan vaihtoa viime hetkeen, vaan liity sopivaan väliin jo aiemmin. Vilkku päälle ajoissa, muut antaa tietä jos sopivaa väliä ei muuten ole. Tärkeää on myös sovittaa oma vauhti muuhun liikenteeseen, ts. älä liity moottoritielle 40 km/h nopeudella. Sitä varten ne kiihdytyskaistat on.
Onko autonne automaattivaihteinen?
Varmaan ihan hyvä idea ottaa muutama ajotunti autokoulusta, tai sitten harjoittella miehen kanssa. Itsekin asuin maalla kun ajoin kortin enkä omistanut autoa. Sitten kun sain auton käyttöön niin sitten vaan ajoin, mutta on siinä vaaratilanteitakin tullut. Helsingin keskustaan ei kannata ihan ensimmäiseksi mennä, mutta sielläkin kannattaa osata ajaa, koska sinnekin voi harhautua vahingossa. Aikaa kannattaa varata seikkailemiseen niin että jos ei pääse turvallisesti vaihtamaan kaistaa niin sitten vaan ajaa kiertotietä.
Puoli pulloa kossua ennen ajoon lähtöä rauhoittaa juuri sopivasti.
Ap päivittää
Olen nyt harjoitellut paljon miehen kanssa ja olen jopa uskaltanut viimein tänään ensimmäistä kertaa rattiin YKSIN lyhyelle matkalle. Navigaattoritädin ääni rauhoitti tosi paljon, vaikka toki ajoin matkan, jonka osaisin myös ilman navia.
Minulla on edelleen ongelmia liittyä moottoritielle, mutta olen nyt vihdoin uskaltanut kiihdyttää kunnolla kiihdytyskaistalla ja tänään sujuikin oikein mukavasti. Toki ei ollut ruuhkaa :). Kaistanvaihto on sitten eri juttu ja siinä olen oikeasti tosi huono ruuhkassa. En meinaa millään hahmottaa milloin toinen auto on tarpeeksi minun takana. Tarkoitan siis, että jos oon vaihtamassa kaistaa ruuhkassa vaikka vasemmalle.. Laitan ensiksi tietenkin vilkun merkiksi, katson peilit ja katson että ei oo sivussa toinen auto. En silti hahmota, että onko toinen auto tarpeeks mun takana vai kiilaanko just sen eteen. Aina ei voi kaasuttaakaan jos edessä on auto. Meinasi tänään taas paniikki iskeä :( . Ei ollut ollenkaan tuttuja nuo kaistat minulle, joten ehkä se siitä kun muutamasti harjoittelen (tulen tuota reittiä ajamaan) niin ei tule näitä "onks tää oikee kaista, eiku tonne, ei ku häh, mihin v*ttuun tää vie"-tilanteita.
Päivitin tätä keskustelua kun haluaisin vielä saada vinkkejä, miten te muut pysytte rauhallisena jos jotain yllättävää tapahtuu? Itselle tulee tosi helposti paniikki jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, esim. motarille liittyminen. Vaikka ois tarpeeks vauhtia mulla, mutta joudun menemään eri väliin mitä aiemmin olin suunnitellut tuossa kiihdytyskaistalla niin helposti alkaa sydän hakata ja pelottaa. Samoin myös säikähdän tosi helposti kaikkia pieniäkin ääniä, tähän onneksi auttaa musiikin kuuntelu. Yks päivä kävi sillain, että en uskaltanut kiihdyttää tarpeeks ja melkein ajoin toisen auton kylkeen! Läheltä piti tilanne siis, mutta aloin panikoida ja tunsin miten se paniikki "valtaa minut" ja se vaan yltyi kun hoin itselleni, että ei saa panikoida ei saa panikoida. En saanut itseäni rauhalliseksi ja se oli tosi huono homma, koska sitten vasta onkin muille vaaraksi jos tihrustaa jotain itkua. Säikähdin vaan ihan sairaasti ja toki tiesin heti, missä meni vikaan (en ennakoinut tarpeeksi, vauhti jäi alle motarivauhdin muutenki). Miten siis pysyä rauhallisena ja säikkyä vähemmän?
Joku kysyi onko meillä automaattivaihteisto, luojan kiitos on.. Vaihteiden kanssa sähläys tästä vielä puuttuiskin :D
Niin ja semmoinen piti vielä lisätä, että ahdistun helposti jos yhtään sataa esim. lunta. Tällöin ovien ikkunat ovat tietty märkiä ja koen, että näen jotenkin huonommin. En samalla tavalla havannoi esim. jalankulkijoita :(. Olen tosi säikky jos sataa..
Ap
Tyypillinen opetustilanne. Ajoit turbourbon mielestä alinopeutta ja sen oli kostettava.
Auton koko ja merkki vaikuttavat paljon saamaasi kohteluun. Lada oli ohitettava aina, limollani saan ajaa rajoitusten mukaan.