Miksi eron jälkeen tuntuu aina niin kamalalta?

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

En tiedä siitä loppuelämän kestävästä suhteita, mutta jos tämä suhde päättyy, luulen olevani ihan tyytyväinen sinkku loppuelämäni.

Ja suhdehan voi kestää "loppuelämän" korkeintaan toiselle osapuolelle, mutta ei koskaan molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

Ettei vaan yksinkertaisesti toimi.. riidellään, ei ole yhteistä säveltä, ei voida kunnolla keskustella näistä asioista, kiinnostus loppuu, toinen ei enää välitä yms.

Mielestäni oon itse ollut valmis keskustelemaan ja selvittämään asioita mutta toinen osapuoli sitten ei, ja jään miettimään et mitä oon taas tehnyt väärin et tulee tää lopputulos.

Kai se johtuu siitä, että odotukset ovat korkealla ja sitten tippuukin rytinällä alas. On pettynyt sekä siihen toiseen osapuoleen että itseensä ja miettii, toimiko itse väärin. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä siitä loppuelämän kestävästä suhteita, mutta jos tämä suhde päättyy, luulen olevani ihan tyytyväinen sinkku loppuelämäni.

Ja suhdehan voi kestää "loppuelämän" korkeintaan toiselle osapuolelle, mutta ei koskaan molemmille.

Kyllä niitä loppuelämän suhteita on, esim. auto-onnettomuuksissa on kuollut pariskuntia.

Kun eroaa riittävän usein, niin rutiinillahan nuo hommat huilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

Ettei vaan yksinkertaisesti toimi.. riidellään, ei ole yhteistä säveltä, ei voida kunnolla keskustella näistä asioista, kiinnostus loppuu, toinen ei enää välitä yms.

Mielestäni oon itse ollut valmis keskustelemaan ja selvittämään asioita mutta toinen osapuoli sitten ei, ja jään miettimään et mitä oon taas tehnyt väärin et tulee tää lopputulos.

Sitten varmaan kannattaa seuraavan kerran keskustella enemmän ennen suhteen aloittamista. Että olisi yhteiset arvot, tavat ja tulevaisuuden haaveet.

Vierailija kirjoitti:

Kai se johtuu siitä, että odotukset ovat korkealla ja sitten tippuukin rytinällä alas. On pettynyt sekä siihen toiseen osapuoleen että itseensä ja miettii, toimiko itse väärin. 

Niin, mutta kun haluaisi vihdoinkin tehdä oikein että suhde toimisi, mutta kun ei tiedä mikä mättää.. ja se sattuu eniten että välittää toisesta ja yhtäkkiä huomaat ettei se toinen välitäkkään susta etkä saa edes kunnon selitystä tai mitään halua korjata tilannetta.

Oletko useimmiten jätetty vai se jättävä suhteessa? 

Itse olen aina ollut helpottunut epätoimivan suhteen loppuessa, tosin olen aina itse toiminut jättävänä osapuolena. Parisuhde ei ole mulle isoja kompromisseja, jatkuvia riitoja ja huonoa oloa, joten mieluummin jätän kuin jään epätyydyttävään suhteeseen. 

Puhuminen on kultaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

Ettei vaan yksinkertaisesti toimi.. riidellään, ei ole yhteistä säveltä, ei voida kunnolla keskustella näistä asioista, kiinnostus loppuu, toinen ei enää välitä yms.

Mielestäni oon itse ollut valmis keskustelemaan ja selvittämään asioita mutta toinen osapuoli sitten ei, ja jään miettimään et mitä oon taas tehnyt väärin et tulee tää lopputulos.

Sitten varmaan kannattaa seuraavan kerran keskustella enemmän ennen suhteen aloittamista. Että olisi yhteiset arvot, tavat ja tulevaisuuden haaveet.

No niin näköjään, mutta kun alussa on tuntunut siltä että ollaan samalla aaltopituudella mutta sitten suhteen edetessä ei yhtäkkiä ollakaan? Tulee vaan mieleen että siinä alussa on sitten teeskennelty jotain muuta, mutta mistä tätäkään voi tietää ilman että tuhlaa aikaansa?

treffit kirjoitti:

Oletko useimmiten jätetty vai se jättävä suhteessa? 

Itse olen aina ollut helpottunut epätoimivan suhteen loppuessa, tosin olen aina itse toiminut jättävänä osapuolena. Parisuhde ei ole mulle isoja kompromisseja, jatkuvia riitoja ja huonoa oloa, joten mieluummin jätän kuin jään epätyydyttävään suhteeseen. 

Aiemmin jätetty, nyt taisin jättää itse tai en edes tiedä kun ei sitä taida edes kiinnostaa.. yritin puhua asioista mutten saanut mitään vastausta kaikkeen vaan ”en tiiä, en tiiä mitä sanoa”... alko tuntua siltä että mitä mä tässä edes teen jos toista ei kiinnosta ja sanoin sitten etten voi olla tässä suhteessa enää.

Aikaisemmin tehnyt kaikenlaisia lupauksia yms. tuntuu niinkuin ois vaan valehdellut tai jotain. Ni mitä tossa voi edes tehdä kun toisesta ei saa mitään irti.. itkettää vaan koko ajan.

Itsellä vähän sama ongelma, paitsi etten ole ikinä seurustellut. Ihan tapailusuhteissakin olen törmännyt sellaiseen toimintaan jota en voi hyväksyä eli toisin sanoen minun huonoa kohtelua tai kunnioituksen puutetta tavalla tai toisella. Tiedostan kyllä että olen ihan itse ne sankarit valinnut, mutta kun ne miehet eroaa paljonkin toisistaan mutta aina löydän itseni tilanteesta jossa mies joko ei kunnioita aikaani, on ns. flaky eli katoilee x ajaksi tai sitten alkaa v*ttuilla minulle ulkonäöstä tai jostain muusta ominaisuudestani. Tai sitten miehen kiinnostus vaan lopahtaa silmän räpäyksessä. 

Mielestäni olen ihan OK nainen, pyrin tietoisesti tarkastelemaan toimintaani ja olemaan olematta dramaattinen, sekopää, roikkuva tai muuten epämääräinen. Ei vaan silti toimi ja valitettavasti deittailu on vaan onnistunut syömään itsetuntoni. Päätinkin, että 2019 en edes yritä deittailla vaan tästedes joku mies saa tehdä aloitteen ja osoittaa kiinnostusta ja ehkä jotenkin saada minut vielä uskomaan että joskus voisin löytää jonkun. Aika huonolta tosin vaikuttaa, ja olen asennoitunut siihen että elän itseellisenä naisena lopun ikää. Tuntuu vaan jotenkin surulliselta ettei tähän ikään mennessä kukaan mies ole nähnyt minua rakastettavana ja potentiaalisena kumppaniehdokkaana. :/

Vierailija kirjoitti:

Puhuminen on kultaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

Ettei vaan yksinkertaisesti toimi.. riidellään, ei ole yhteistä säveltä, ei voida kunnolla keskustella näistä asioista, kiinnostus loppuu, toinen ei enää välitä yms.

Mielestäni oon itse ollut valmis keskustelemaan ja selvittämään asioita mutta toinen osapuoli sitten ei, ja jään miettimään et mitä oon taas tehnyt väärin et tulee tää lopputulos.

Sitten varmaan kannattaa seuraavan kerran keskustella enemmän ennen suhteen aloittamista. Että olisi yhteiset arvot, tavat ja tulevaisuuden haaveet.

No niin näköjään, mutta kun alussa on tuntunut siltä että ollaan samalla aaltopituudella mutta sitten suhteen edetessä ei yhtäkkiä ollakaan? Tulee vaan mieleen että siinä alussa on sitten teeskennelty jotain muuta, mutta mistä tätäkään voi tietää ilman että tuhlaa aikaansa?

Tuokin on totta. Yleensä suhteen alussa molempien halu miellyttää toista on suurempi ja näkyvillä on se parempi versio itsestä. Toisen esittämiseen ei oikein voi vaikuttaa mutta itse voi yrittää välttää miellyttämistä. Silloin toinen ei pety ja tuo toimintatapa voi karsia alkuvaiheessa useampia pois eli sitä suhdetta ei tuu.

Vierailija kirjoitti:

Puhuminen on kultaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin suhteesi ovat kaatuneet?

Ettei vaan yksinkertaisesti toimi.. riidellään, ei ole yhteistä säveltä, ei voida kunnolla keskustella näistä asioista, kiinnostus loppuu, toinen ei enää välitä yms.

Mielestäni oon itse ollut valmis keskustelemaan ja selvittämään asioita mutta toinen osapuoli sitten ei, ja jään miettimään et mitä oon taas tehnyt väärin et tulee tää lopputulos.

Sitten varmaan kannattaa seuraavan kerran keskustella enemmän ennen suhteen aloittamista. Että olisi yhteiset arvot, tavat ja tulevaisuuden haaveet.

No niin näköjään, mutta kun alussa on tuntunut siltä että ollaan samalla aaltopituudella mutta sitten suhteen edetessä ei yhtäkkiä ollakaan? Tulee vaan mieleen että siinä alussa on sitten teeskennelty jotain muuta, mutta mistä tätäkään voi tietää ilman että tuhlaa aikaansa?

Ei sitä lopullisesti mistään voikaan tietää. Moni on aika vieraskorea suhteen alussa ja vaikka vikoja olisikin, niitä ei haluta nähdä. Sitten aloitetaan muutosleikit ja petytään. Toinen siihen, ettei kelpaa omana itsenään ja toinen, kun koulutus ei tuota tulosta. 

Silti minusta päättynytkään suhde ei koskaan ole ollut hukkaan heitettyä aikaa. Aina niissä on hyvätkin hetkensä olleet ja ovat opettaneet elämää.

Niinkö? Paha sanoa kun en ole kokeillut, enkä aio.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama ongelma, paitsi etten ole ikinä seurustellut. Ihan tapailusuhteissakin olen törmännyt sellaiseen toimintaan jota en voi hyväksyä eli toisin sanoen minun huonoa kohtelua tai kunnioituksen puutetta tavalla tai toisella. Tiedostan kyllä että olen ihan itse ne sankarit valinnut, mutta kun ne miehet eroaa paljonkin toisistaan mutta aina löydän itseni tilanteesta jossa mies joko ei kunnioita aikaani, on ns. flaky eli katoilee x ajaksi tai sitten alkaa v*ttuilla minulle ulkonäöstä tai jostain muusta ominaisuudestani. Tai sitten miehen kiinnostus vaan lopahtaa silmän räpäyksessä. 

Mielestäni olen ihan OK nainen, pyrin tietoisesti tarkastelemaan toimintaani ja olemaan olematta dramaattinen, sekopää, roikkuva tai muuten epämääräinen. Ei vaan silti toimi ja valitettavasti deittailu on vaan onnistunut syömään itsetuntoni. Päätinkin, että 2019 en edes yritä deittailla vaan tästedes joku mies saa tehdä aloitteen ja osoittaa kiinnostusta ja ehkä jotenkin saada minut vielä uskomaan että joskus voisin löytää jonkun. Aika huonolta tosin vaikuttaa, ja olen asennoitunut siihen että elän itseellisenä naisena lopun ikää. Tuntuu vaan jotenkin surulliselta ettei tähän ikään mennessä kukaan mies ole nähnyt minua rakastettavana ja potentiaalisena kumppaniehdokkaana. :/

Ryhdy sekopääksi. Mä testasin tota ja havaitsin että mitä hullumpi olin, sitä koukuttuneempi mies muhun. Tosin toinen asia on, tekeekö hullulla suhteella mitään...itselläkin jäi kokeiluksi. Tykkään enemmän kiltistä itsestäni, vaikka miesten maku onkin toinen.

Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli. 

Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan. 

Eron tultua olin tietty surullinen vähänaikaa, sitten huomasin, että jes, tämä yksin eläminen on parasta mitä tiedän. Harmi vain, etten tajunnut aikaisemmin, meni monta vuotta aivan suotta kärvistellessä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli. 

Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan. 

Olen kommentin 12 kirjoittaja, ja yhdyn täysin kahteen viimeiseen lauseeseesi. Tuntuu, että naisten ja miesten intressit eivät kohtaa ja kun itse toivoisi henkistä yhteyttä, samanlaista huumorintajua ja tiimihenkeä niin on ihan mahdotonta löytää miestä joka edes lähtökohtaisesti hakisi samaa. Alkaa myös tuntua ettei monilla miehillä vaan ole tarpeeksi tunnetyökaluja tai -syvyyttä haluta suhteelta jotain muutakin kuin vakiseksiä ja jonkun maskotin jonka kanssa elää ja olla sosiaalisesti hyväksyttyä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Eron tultua olin tietty surullinen vähänaikaa, sitten huomasin, että jes, tämä yksin eläminen on parasta mitä tiedän. Harmi vain, etten tajunnut aikaisemmin, meni monta vuotta aivan suotta kärvistellessä.

Tuo voimaantumisvaihekin on monesti eroon kuuluva väliaikainen vaihe. Itsekin oon ollut surun helpotuttua voimissain mutta arki se tulee yksin elävälle siinä missä parisuhteessa olevalle.