Voiko psykiatrille tai psykologille puhua vapaasti?
Voiko kertoa esim. itsetuhoisista ajatuksista tai agressioista muita kohtaan ilman pelkoa, että lastensuojeluilmoitus tulee?
Kommentit (49)
Häh, voi tietysti, jos ne ovat ”vain” ajatuksia. Jos ne olisivat jotain konkreettisia aikeita tappaa vaikka lapsi tai puoliso niin kai sitten voisi tulla esim lasu, mutta eiköhän ammattilainen osaa erottaa ajatukset ja aikomukset.
Vierailija kirjoitti:
Et voi. Omakohtaista kokemusta on että ei jää vain sen tietoon. No, opinpahan että jatkossa on parempi vaan pitää paha olo sisällä ja päättää päivänsä kaikessa hiljaisuudessa kun ei enää jaksa.
Sekaantuiko nimenomaan lastensuojelu vai mikä?
Jos alaikäisenä kertoo itsetuhoisuudesta tai viilelystä, tieto voi mennä eteenpäin. Täysi-ikäisen asioista ei mennä juoruilemaan.
Toki voit kysyä psykologilta hypoteettisen kysymyksen, "mitä jos ikäiseni asiakas kertoo olevansa itsetuhoinen, mitä olet velvoitettu tekemään?"
Itse en puhuisi muualla kuin yksityisellä puolella, lääkäri- tai terapeuttiasemalla josta ei luovuteta tietoja julkiseen rekisteriin ilman potilaan erityistä lupaa. Ihmisillä on liikaa huonoja kokemuksia siitä että julkisten rekisterien tiedot jopa vuosien tai kymmenenkin vuoden takaa pompsahtavat huonolla hetkellä esiin, esim. kun tutkitaan soveltuvuutta ammattiin, adoptiovanhemmaksi tai jopa työpaikkaa hakiessa. Esim. oma veljeni keskeytti armeijan mielenterveyssyistä, ja kas kummaa, tähän liittyvä lausunto pomppasi esiin päälle kolmikymppisenä kun haki työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en puhuisi muualla kuin yksityisellä puolella, lääkäri- tai terapeuttiasemalla josta ei luovuteta tietoja julkiseen rekisteriin ilman potilaan erityistä lupaa. Ihmisillä on liikaa huonoja kokemuksia siitä että julkisten rekisterien tiedot jopa vuosien tai kymmenenkin vuoden takaa pompsahtavat huonolla hetkellä esiin, esim. kun tutkitaan soveltuvuutta ammattiin, adoptiovanhemmaksi tai jopa työpaikkaa hakiessa. Esim. oma veljeni keskeytti armeijan mielenterveyssyistä, ja kas kummaa, tähän liittyvä lausunto pomppasi esiin päälle kolmikymppisenä kun haki työpaikkaa.
Saako oikeasti työnantaja tietää???
Eihän ammattilaisille enää uskalla puhua mitään, kun saattavat vääristellä asioita mielin määrin... Toteavat sinut vakavasti psykoottisesti tms. vaikket ole... Asiakas ei mukamas ole oikeassa.
Ei kannata olla liian puhelias ja kertoa ongelmistaan.
Erehdyin vakavan masennukseni aikana sanomaan psykiatrille mitä halusin tehdä.
Hän laittoi kätensä pöytäpuhelimensa päälle ja meinasi ottaa yhteyttä poliisiin. Kertoi että se oli hänen velvollisuutensa.
Sain puhuttua itseni pois pulasta, mutta oli viimeinen käynti sillä psykiatrilla ja seuraavien kanssa keskustelin kieli keskellä suuta, kertomatta todellisista ongelmistani.
Nykyään asiat hyvin, mutta samanlaisia kusipäitä ne taitavat olla kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata olla liian puhelias ja kertoa ongelmistaan.
Erehdyin vakavan masennukseni aikana sanomaan psykiatrille mitä halusin tehdä.
Hän laittoi kätensä pöytäpuhelimensa päälle ja meinasi ottaa yhteyttä poliisiin. Kertoi että se oli hänen velvollisuutensa.
Sain puhuttua itseni pois pulasta, mutta oli viimeinen käynti sillä psykiatrilla ja seuraavien kanssa keskustelin kieli keskellä suuta, kertomatta todellisista ongelmistani.
Nykyään asiat hyvin, mutta samanlaisia kusipäitä ne taitavat olla kaikki.
Tuolla teolla hän halusi laittaa sinut ajattelemaan, ettet menisi tekemään mitään peruuttamatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en puhuisi muualla kuin yksityisellä puolella, lääkäri- tai terapeuttiasemalla josta ei luovuteta tietoja julkiseen rekisteriin ilman potilaan erityistä lupaa. Ihmisillä on liikaa huonoja kokemuksia siitä että julkisten rekisterien tiedot jopa vuosien tai kymmenenkin vuoden takaa pompsahtavat huonolla hetkellä esiin, esim. kun tutkitaan soveltuvuutta ammattiin, adoptiovanhemmaksi tai jopa työpaikkaa hakiessa. Esim. oma veljeni keskeytti armeijan mielenterveyssyistä, ja kas kummaa, tähän liittyvä lausunto pomppasi esiin päälle kolmikymppisenä kun haki työpaikkaa.
Saako oikeasti työnantaja tietää???
Ei pitäisi, mutta työhöntulotarkastuksen tekevä työterveys saa, ja he voivat käyttää tätä tietoa tekemään kielteisen lausunnon työnhakijan sopivuudesta tehtävään. Eikä valitettavasti ole aivan tavatonta ettei se tieto menisi myös työnantajalle, varsinkin jos on työpaikka jossa työterveys on työpaikan omistama eikä ulkoa ostettu palvelu.
Tässä kertomassani tapauksessa oli niin että haettu paikka oli it-alan firma joka hoisi työterveyden niin että pitää hakea itselleen vakuutus. Vakuutuksenhakuprosessissa tuli ilmi muinainen diagnoosi ja häneltä evättiin riittävän kattava vakuutus, ja se meni työnantajallekin se tieto että vakuutus on myönnetty "poislukien mielenterveydestä johtuvat" poissaolot ja sairauden tutkimus ja hoito. Ja työnantaja sitten totesi että ei viitsi sellaista riskiä ottaa.
Kyllä kannattaa kuulostella ainakin muutamat kerrat millaiselle tyypille on mitäkin kertomassa. Yllättävän huono sietokyky sillä porukalla on. Toiseksi vielä suurempi ongelma on tosiaan nykyään terveydenhuollossa vallitseva lähes täysi yksityisyyden puute: kaikki tietävät samat asiat, erittäin kiusallista.
En puhuisi. Käytin aiemmin päihteitä, josta psykologi kyseli usein. Jos olisin kertonut, olisi hänellä ollut velvollisuus ilmoittaa tästä kouluuni (sossupuoli).
Olin hakemassa apua vaikeaan unettomuuteeni, apua en saanut, kun sh tuomitsi minut korkeiden maksa-arvojen vuoksi alkoholistiksi. Käski lopettaa juomisen, jonka jälkeen voisin tulla uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata olla liian puhelias ja kertoa ongelmistaan.
Erehdyin vakavan masennukseni aikana sanomaan psykiatrille mitä halusin tehdä.
Hän laittoi kätensä pöytäpuhelimensa päälle ja meinasi ottaa yhteyttä poliisiin. Kertoi että se oli hänen velvollisuutensa.
Sain puhuttua itseni pois pulasta, mutta oli viimeinen käynti sillä psykiatrilla ja seuraavien kanssa keskustelin kieli keskellä suuta, kertomatta todellisista ongelmistani.
Nykyään asiat hyvin, mutta samanlaisia kusipäitä ne taitavat olla kaikki.
Tuolla teolla hän halusi laittaa sinut ajattelemaan, ettet menisi tekemään mitään peruuttamatonta.
Sai kuitenkin aikaiseksi sairauteni pitkittymisen, joka johti lopulta työkyvyttömyyteen.
Ajoissa saatu psykiatrinen apu olisi voinut auttaa minua ollessani lähellä psykoosia ja yrittäessäni kertoa miltä minusta todellisuudessa tuntui ja mitä olin valmis tekemään toivottomalta kokemassani tilanteessa.
Aloin salaamaan todelliset tunteeni psykiatreilta ja kerroin pääasiassa mitä he halusivat kuulla ja ainakin itse ajattelen sen huonotaneen tilannettani.
Pyysin apua, mutta sain ammattitadottomalta ihmiseltä uhkauksen poliisilla, joka vaikeutti hoitosuhteen muodostamista muihin psykiatrian ammattilaisiin.
Ihmisiä hekin vain ovat. Osa todella ammattitaitoisia ja osa ei. Ihmisiä vain... raskasta etsiä itselle sopivaa sellaista, joten enää en heiltä hae apua.
Jos ei tuon alan ammattilainen osaa kysyä, vaan tekee olettamuksia tunnetiloista, on koulutus mennyt hyvin pieleen.
Niitä psykiatreja ja psykologejakin on niin erilaisia. On sellaisia, joille voisit puhua vapaasti, ja saisit valtavan avun, kun sinulle kerrottaisiin että ajatukset ei ole vaarallisia, selvitettäisiin mistä peloista/ahdistuksista ne kumpuavat, neuvottaisiin miten tulla toimeen näiden pakonomaisten ajatusten kanssa. Mutta valitettavasti on niitäkin, jotka näkisivät tarpeelliseksi tehdä sen lasun, kun eivät kokisi voivansa ottaa vastuuta, että et oikeasti olekin lapsille vaarallinen.
Käsittääkseni papilla on täysi vaitiolovelvollisuus, vaikka kertoisit tappaneesi jonkun. Tai näin mulle on ainakin kerrottu. Ainakin siis ortodoksisilla papeilla..
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni papilla on täysi vaitiolovelvollisuus, vaikka kertoisit tappaneesi jonkun. Tai näin mulle on ainakin kerrottu. Ainakin siis ortodoksisilla papeilla..
sinulle on valehdeltu.
Et voi. Omakohtaista kokemusta on että ei jää vain sen tietoon. No, opinpahan että jatkossa on parempi vaan pitää paha olo sisällä ja päättää päivänsä kaikessa hiljaisuudessa kun ei enää jaksa.