Paras ja pahin horoskooppimerkki? Perustelut!
Eli otsikon mukaisesti, myös oman merkin voi kertoa jos haluaa. :)
Paras horoskooppimerkki omasta mielestäni on vaaka. Kaikissa tuntemissani vaakaihmisissä on jotain sisäsyntyisesti miellyttävää, käyttäytyminen on muita huomioonottavaa ja mukavaa, ei ole tarvetta lytätä muita. Vaa'at ovat myös kultturelleja ja älykkäitä sekä usein viehättäviä.
Pahin merkki on mielestäni skorpioni tai rapu. Vesimerkit ovat usein hyvin tunteellisia, mikä ei ole mitenkään huono asia, mutta varsinkin skorpioni ja rapu sortuvat helposti huonosta itsetunnosta johtuvaan manipulointiin ja ovat usein kateellisia ja katkeria, ilkeitäkin.
Itse olen härkä.
Kommentit (12684)
Olen varmaan kysynyt tässä ketjussa ennenkin, onko muita kolmoisjousimiehiä paikalla? Siis aurinko, nouseva, kuu. Tuntuukohan muistakin, että ns. hengästyttävät itsekin itseään. 😅 Muihin planeettoihin en ole niin paljoa perehtynyt, että muistaisin, mitä ne olivat.
Minä olen vain tuplajouskari: aurinko ja nouseva. Kuumerkkinä nipottava neitsyt - ja joo, kotona olen jopa omasta mielestäni rasittavan tarkka tavaroiden järjestyksestä ja siivoamistavoista, vaikka perusluonteeltani olen epäjärjestelmällinen täystuho. Tunnen, että taistelen tuulimyllyjä vastaan ja voisin vain antaa huithapeliudelleni vallan. Eilen hinkkasin ja järjestin jääkaappia tunnin, sen jälkeen siirryin muihin keittiönkaappeihin ja koko keittiö oli upean puhdas. Hermostuin ja nipotin kalat-miehelleni sitten kun oli jättänyt likaiset astiat muhjuamaan lavuaariin vaikka tiskikone on tyhjä (enkä voi sietää sitä että lavuaariin kertyy kaikkea paskaa). Ärsytti itseäni ja ärsytti varmasti myös lehmänhermoista puolisoanikin.
Kaikki tuntemani ja tapaamani rapu (miehet) ovat olleet todella mukavia, kilttejä ja ymmärtäväisiä. Mielestäni rapu on paras merkki kahdestatoista merkistä.
Vierailija kirjoitti:
Maisa torppa ja edesmennyt kuningatar Elisabeth oinaita.
Ellu oli kylläkin härkä.
Edward Norton ja Jason Momoa
Aika vastakohtaiset
Marco Bjurström ja Tuomas Kyrö
Vierailija kirjoitti:
Onko yleistä että aurinko ja merkurius on samassa merkissä?
Kaikilla kolmella perheenjäsenelläni on aurinko+merkurius samoissa.Kaksoset-Kaksoset, Jouskari-Jouskari, Vesimies-Vesimies. Ja mitä tuo sitten kertoo kommunikoinnistamme? ,:D
Näyttää olevan yleistä, koska miehelläni on aurinko ja merkurius molemmat ravun merkissä.

Merkurius ei ole koskaan 28 astetta kauempana Auringosta. Siten syntymäkartalla sen löytää joko samasta, edellisestä tai seuraavasta eläinradan merkistä kuin missä oma Aurinko sijaitsee. (Lähde: kuutarha.fi)
Vierailija kirjoitti:
Kerrotaan vastakohtia saman merkin edustajista! Minä aloitan:
Sekä Sanna Marin että Petteri Orpo ovat skorpioneja.
Tilda Swinton ja Danny De Vito
Kun sanotaan että miehen venusmerkki kertoo naisihanteesta, niin millainen nainen viehättää venus-Vesimiestä?
Ja mikä on miehiään Oinas jolla kuu Ravussa?
Oon vähän sitä mieltä, ettei kahden samaa horoskooppia olevan kannattais ruveta suhteeseen. Ne merkin ongelmat ikään kuin tuplaantuu ja ei kykene näkemään realistisesti mikä on pielessä. Parempi jos ongelmat ja vahvuudet on erilaisia, pystyy tukemaan eri tavalla ja myös ehkä huomaamaan sellaista mitä toinen ei itse huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun sanotaan että miehen venusmerkki kertoo naisihanteesta, niin millainen nainen viehättää venus-Vesimiestä?
Ja mikä on miehiään Oinas jolla kuu Ravussa?
En osaa sanoa miten ilmenee miehessä, mutta voin vastata omalta osaltani. Olen empaattinen, oikeudenmukainen ja autan ihmisiä mielelläni. Toisaalta olen melko kovapäinen, älykäs ja jopa vähän vaativa. Nauran paljon, mutta saatan ärsyyntyä herkästi. Se näkyy lähinnä yksittäisinä kirosanoina, joita päästän ilmoille. En tykkää jäädä märehtimään asioita, ja haluan ratkaista ongelmat ja riidat mahdollisimman nopeasti. Huumorintajuni on toisinaan liian sarkastinen joidenkin makuun. En jaksa turhasta valittajia, laiskureita ja itsekkäitä ihmisiä.

Ja kumpi siis olet? Mitä merkkiä?
Vierailija kirjoitti:
Kun sanotaan että miehen venusmerkki kertoo naisihanteesta, niin millainen nainen viehättää venus-Vesimiestä?
Ja mikä on miehiään Oinas jolla kuu Ravussa?
Naisena jolla venus vesimiehessä voin sanoa että sitoutumiskammo, vapauden halu, ystävällisyys ja ystävyyteen perustuvat parisuhteet. Rakastuminen aivojen kautta eli ajatusmaailma ja keskustelut ovat tärkeitä. Beige elämä ei kiinnosta.

Eilen alettiin viestitellä venusVesimiehen kanssa ja siinä hurahti yli kaksi tuntia ,:D
Olen itse Kaksoset, myös merkuriukseltani. Viehätyn myös ensin aivojen kautta, vaikka venukseni onkin Härässä.
Vierailija kirjoitti:
Whoopie Goldberg ja Ivanka Trump skorpioneja
Haluaisinpa joskus tavata Whoopien, millainen hän on oikeasti. Alexa Chung on skorppari ja minusta ainakin ulospäin hyvin tyypillisen oloinen. Sairaan pelottava, täynnä itseään, vaikuttaa hyvin jääräpäiseltä ja minusta myös ärsyttävältä.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotaan vastakohtia saman merkin edustajista! Minä aloitan:
Sekä Sanna Marin että Petteri Orpo ovat skorpioneja.
Tarja Halonen ja Lemmy Kilmister ovat sekä samaa merkkiä (kauris) että syntymäpäiväjuhlijoita (24.12.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Whoopie Goldberg ja Ivanka Trump skorpioneja
Haluaisinpa joskus tavata Whoopien, millainen hän on oikeasti. Alexa Chung on skorppari ja minusta ainakin ulospäin hyvin tyypillisen oloinen. Sairaan pelottava, täynnä itseään, vaikuttaa hyvin jääräpäiseltä ja minusta myös ärsyttävältä.
Alexa Chung ja Sanna Marin muistuttavat toisiaan, eli taitaa olla juurikin skorpparipiirre... Molemmilla sama vahvan pistävä katse sekä kovahko olemus.
Vierailija kirjoitti:
Kun sanotaan että miehen venusmerkki kertoo naisihanteesta, niin millainen nainen viehättää venus-Vesimiestä?
Ja mikä on miehiään Oinas jolla kuu Ravussa?
Mikä merkki kertoo naisen miesihanteesta? Minkälaanen on venus kalat nainen?
Onko yleistä että aurinko ja merkurius on samassa merkissä?
Kaikilla kolmella perheenjäsenelläni on aurinko+merkurius samoissa.
Kaksoset-Kaksoset, Jouskari-Jouskari, Vesimies-Vesimies. Ja mitä tuo sitten kertoo kommunikoinnistamme? ,:D