Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys katkolla
17.12.2018 |
Suoraan asiaan. Jo vuosia minua on ahdistanut ystäväni käsitys ystävyydestämme jonkinlaisena risteyksenä, jossa vaihdetaan uutisia ja tietoja omista elämistämme. Kaikki ”muu” sen ympärillä on toki tärkeämpää, meidän kohtaamisemme tosiaan vain tuossa risteyksessä. Ei siinä mitään, joskus on kiva vaihtaa kuulumisia, mutta ystävyyssuhteeksi se ei (minulle) riitä. Ei ole olemassa ”meitä”, ”meillä” ei ole hetkiä, tekemisiä, mitään. Olen ottanut etäisyyttä, ja suoraan kysymykseen myös antanut suoran vastauksen - olematta syyttelevä tai loukkaantunut. Ja saanut sillä aikaiseksi jumalattoman paskamyrskyn.
Tuleeko minun nyt pahoitella? Olinko ihan todella loukkaava?
Kommentit (37)
Itse en jaksa tyydyttää utelijoiden tarpeita. En ole mikään Matti Nykänen. Jollei joku ole mukana elämässäni, ei hänen sen yksityiskohdista tarvitse tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin riittää juttuseura, jotkut taas haluavat yhteistä tekemistä, josta syntyy yhteisiä muistoja. Et ole loukkaava, olette vain ihmisinä erilaisia.
Ei tuo silti ole mitään ystävyyttä.
Aloittajalle ei olekaan, mutta sille toiselle voi olla. Jokainen määrittelee itse, mitä ystävyydeltä edellyttää.
Näyttää siltä että toinen loukkaantui mutta outoa ettei hän pysty keskustelemaan siitä mitä ystävyynne hänelle merkitsee ja mitä hän haluaisi ystävyydeltänne.
Siis mitä?! Ystävyyttä ei ole esim se, että nähdään vaikka kahvilla ja jutellaan kuulumisista, kerrotaan viime aikaiset jutut ja pyydetään ystävältä näkökulmia? Tämä on vain ” omista elämistä jauhamista, mikä ei kiinnosta ketään”. Vau. Mä oon aina kuvitellut, että juuri tämmäinen on ystävyyttä parhaimmillaan, ja että tietysti ystävää kiinnostaa mitä minulle kuuluu. Minua ainakin kiinnostaa ystäväni asiat. Sirkushuveja voin katsella kenen tahansa kanssa, mutta en voi keskustella vapautuneesti minkään hyvän päivän tutun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä että toinen loukkaantui mutta outoa ettei hän pysty keskustelemaan siitä mitä ystävyynne hänelle merkitsee ja mitä hän haluaisi ystävyydeltänne.
Tosi moni ei koskaan mieti ystävyyssuhteitaan - tai ylipäätään ihmissuhteitaan syvemmin. Kunhan hengaavat. Päivä sitten jossakin ketjussa joku ilmoitti olevansa ”parisuhdeihminen” ja ”viihtyvänsä naimisissa”. Aina oli nopeasti (kuulemma) löytynyt seuraava kumppani. 😁
Minulle tuollainen on kauhistus, en halua olla osa sellaista ihmisyyttä, en edes lähipiirissä. Ajanhukkaa sanan varsinaisessa merkityksessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?! Ystävyyttä ei ole esim se, että nähdään vaikka kahvilla ja jutellaan kuulumisista, kerrotaan viime aikaiset jutut ja pyydetään ystävältä näkökulmia? Tämä on vain ” omista elämistä jauhamista, mikä ei kiinnosta ketään”. Vau. Mä oon aina kuvitellut, että juuri tämmäinen on ystävyyttä parhaimmillaan, ja että tietysti ystävää kiinnostaa mitä minulle kuuluu. Minua ainakin kiinnostaa ystäväni asiat. Sirkushuveja voin katsella kenen tahansa kanssa, mutta en voi keskustella vapautuneesti minkään hyvän päivän tutun kanssa.
Ehkä tuohon vaikuttaa sekin miten tiheästi tapaamatta ja teettekö ikinä mitään muuta kuin kahvittelette. Jos näette kuulumisten vaihtamisen merkeissä kerran vuodessa, niin mistään kovin lämpimästä ystävyydestä ei silloin voida puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?! Ystävyyttä ei ole esim se, että nähdään vaikka kahvilla ja jutellaan kuulumisista, kerrotaan viime aikaiset jutut ja pyydetään ystävältä näkökulmia? Tämä on vain ” omista elämistä jauhamista, mikä ei kiinnosta ketään”. Vau. Mä oon aina kuvitellut, että juuri tämmäinen on ystävyyttä parhaimmillaan, ja että tietysti ystävää kiinnostaa mitä minulle kuuluu. Minua ainakin kiinnostaa ystäväni asiat. Sirkushuveja voin katsella kenen tahansa kanssa, mutta en voi keskustella vapautuneesti minkään hyvän päivän tutun kanssa.
Ehkä tuohon vaikuttaa sekin miten tiheästi tapaamatta ja teettekö ikinä mitään muuta kuin kahvittelette. Jos näette kuulumisten vaihtamisen merkeissä kerran vuodessa, niin mistään kovin lämpimästä ystävyydestä ei silloin voida puhua.
Onko elämässänne mitään juuri teille kahdelle, vai kaadatteko vain muun aikaisia tapahtumia toistenne niskaan - näitä kommentoiden? Mitä teidän välillänne on? Mitä _te_ olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ovat vain pidättyväisempiä. Minulla on kaveri joka on tosi herttainen ja toiset huomioiva, mutta menee ihan lukkoon jos puhutaan jostain vähänkään rosoisemmasta. Siksi huomaan että vaistomaisesti kotikaupungissa käydessäni tapaan mieluummin kaveria jonka kanssa on syvällisempi suhde.Voimme puhua kaikesta, vanhemmuudesta puhuessa ei vain luetella lapsen urheilusuorituksia vaan puhutaan myös syyllisyydentunteista vanhempana, lapsen persoonasta, oman lapsuuden heijastumisesta vanhemmuuteen jne. Syvälliset jutut eivät sulje pois huumoria, joka sekin toimii paremmin kuin sievistelijän kanssa.
Minulle on tärkeää ettei tarvitse esittää jotain teflonia. Varmasti pidättyväisemmät ihmiset viihtyvät sitten keskenään. Hassua koska näistä kavereista se teflon tyyppi on sellainen herttainen ja ihanan oloinen ja syvällinen vähän töksömpi eikä mieskään tajua miksi suosin särmikkäämpää kipakkaa tyyppiä. Mutta meillä on vain yhteys.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä?! Ystävyyttä ei ole esim se, että nähdään vaikka kahvilla ja jutellaan kuulumisista, kerrotaan viime aikaiset jutut ja pyydetään ystävältä näkökulmia? Tämä on vain ” omista elämistä jauhamista, mikä ei kiinnosta ketään”. Vau. Mä oon aina kuvitellut, että juuri tämmäinen on ystävyyttä parhaimmillaan, ja että tietysti ystävää kiinnostaa mitä minulle kuuluu. Minua ainakin kiinnostaa ystäväni asiat. Sirkushuveja voin katsella kenen tahansa kanssa, mutta en voi keskustella vapautuneesti minkään hyvän päivän tutun kanssa.
Minullekin ystävyys on samaa kuin sinulle. Tuttavien ja kavereiden kanssa jutellaan smaltalkia eikä mitään henkilökohtaista. Lisäksi heidän kanssaan tavataan aina jonkin tekemisen merkeissä (esim sama harrastus) eikä vain siksi, että haluaa viettää aikaansa toisen kanssa ihan vaikka vain tekemättä yhtään mitään muuta kuin jutella.
En kaipaa ystävyydeltä mitään "meitä" enkä yhteisiä kokemuksia ja muistoja ystävien kanssa. Niihin mulla on puoliso ja lapset, joiden kanssa olen "me" ja joiden kanssa teen asioita, joista syntyy muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on monen monituisen vuoden ystävä. Olemme toistemme parhaat kaverit, näin vakuutamme.
Kuitenkin tämä paras kaverini saattaa tehdä ohareita, siirtää sovittuja tapaamisia, sovituilla tapaamisilla kertoo, että hänellä onkin peräti tunti aikaa minulle, koska joku muu kaveri odottaa jossain kaukana muualla, ja kun kysyn että monenko aikaan, minun kaverin siirtymäsuunnitelma on yltiöoptimistinen, ja tapaaminen jää varttituntiin. Asumme molemmat Helsingissä, joten jos toinen tapaaminen on toisella puolella kaupunkia, on ihan aiheellista varata julkisilla liikkumiseen ainakin puoli tuntia. Ystäväni ei jotenkin hahmota tätä.
Minua ei tarvita kuin äärimmäisissä kriiseissä auttavana puhelimena keskellä yötä.
Meillä on pitkä yhteinen(kin) historia, joten ns. sanatonta olkapäätä löytyy.
Olen varmaan hirviö ihmiseksi, kun olen alkanut kyseenalaistamaan tätä kaveruutta ja sen merkitystä itselleni.
Eikö ystävyys ole vuorovaikutusta? Mitä minä siitä saan, että omissa kriiseissäni mietin, voiko hänelle soittaa?
Kun kaikki muut kaverit menee minun edelle?
Miksi minulla ei olisi oikeutta olla itsekäs?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monen monituisen vuoden ystävä. Olemme toistemme parhaat kaverit, näin vakuutamme.
Kuitenkin tämä paras kaverini saattaa tehdä ohareita, siirtää sovittuja tapaamisia, sovituilla tapaamisilla kertoo, että hänellä onkin peräti tunti aikaa minulle, koska joku muu kaveri odottaa jossain kaukana muualla, ja kun kysyn että monenko aikaan, minun kaverin siirtymäsuunnitelma on yltiöoptimistinen, ja tapaaminen jää varttituntiin. Asumme molemmat Helsingissä, joten jos toinen tapaaminen on toisella puolella kaupunkia, on ihan aiheellista varata julkisilla liikkumiseen ainakin puoli tuntia. Ystäväni ei jotenkin hahmota tätä.
Minua ei tarvita kuin äärimmäisissä kriiseissä auttavana puhelimena keskellä yötä.
Meillä on pitkä yhteinen(kin) historia, joten ns. sanatonta olkapäätä löytyy.Olen varmaan hirviö ihmiseksi, kun olen alkanut kyseenalaistamaan tätä kaveruutta ja sen merkitystä itselleni.
Eikö ystävyys ole vuorovaikutusta? Mitä minä siitä saan, että omissa kriiseissäni mietin, voiko hänelle soittaa?
Kun kaikki muut kaverit menee minun edelle?Miksi minulla ei olisi oikeutta olla itsekäs?
Minä olisin huomattavasti hirviömpi, ja ”ystäväsi” siirtyisi sen siliän tien tuttavasektorille - jos edes enää sille - tuollaisen käytöksen jälkeen. Epäilisin myös itsessäni jotakin tunnelukkoa tai läheisriippuvuutta jos _antaisin_ (vielä) kohdella itseäni noin. Tuttua nimittäin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monen monituisen vuoden ystävä. Olemme toistemme parhaat kaverit, näin vakuutamme.
Kuitenkin tämä paras kaverini saattaa tehdä ohareita, siirtää sovittuja tapaamisia, sovituilla tapaamisilla kertoo, että hänellä onkin peräti tunti aikaa minulle, koska joku muu kaveri odottaa jossain kaukana muualla, ja kun kysyn että monenko aikaan, minun kaverin siirtymäsuunnitelma on yltiöoptimistinen, ja tapaaminen jää varttituntiin. Asumme molemmat Helsingissä, joten jos toinen tapaaminen on toisella puolella kaupunkia, on ihan aiheellista varata julkisilla liikkumiseen ainakin puoli tuntia. Ystäväni ei jotenkin hahmota tätä.
Minua ei tarvita kuin äärimmäisissä kriiseissä auttavana puhelimena keskellä yötä.
Meillä on pitkä yhteinen(kin) historia, joten ns. sanatonta olkapäätä löytyy.Olen varmaan hirviö ihmiseksi, kun olen alkanut kyseenalaistamaan tätä kaveruutta ja sen merkitystä itselleni.
Eikö ystävyys ole vuorovaikutusta? Mitä minä siitä saan, että omissa kriiseissäni mietin, voiko hänelle soittaa?
Kun kaikki muut kaverit menee minun edelle?Miksi minulla ei olisi oikeutta olla itsekäs?
Olet liian kiltti ja yrität miellyttää. Nyt pitää asettaa rajoja. Ei kuulosta, että kaverisi arvostaisi sinua tai aikaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monen monituisen vuoden ystävä. Olemme toistemme parhaat kaverit, näin vakuutamme.
Kuitenkin tämä paras kaverini saattaa tehdä ohareita, siirtää sovittuja tapaamisia, sovituilla tapaamisilla kertoo, että hänellä onkin peräti tunti aikaa minulle, koska joku muu kaveri odottaa jossain kaukana muualla, ja kun kysyn että monenko aikaan, minun kaverin siirtymäsuunnitelma on yltiöoptimistinen, ja tapaaminen jää varttituntiin. Asumme molemmat Helsingissä, joten jos toinen tapaaminen on toisella puolella kaupunkia, on ihan aiheellista varata julkisilla liikkumiseen ainakin puoli tuntia. Ystäväni ei jotenkin hahmota tätä.
Minua ei tarvita kuin äärimmäisissä kriiseissä auttavana puhelimena keskellä yötä.
Meillä on pitkä yhteinen(kin) historia, joten ns. sanatonta olkapäätä löytyy.Olen varmaan hirviö ihmiseksi, kun olen alkanut kyseenalaistamaan tätä kaveruutta ja sen merkitystä itselleni.
Eikö ystävyys ole vuorovaikutusta? Mitä minä siitä saan, että omissa kriiseissäni mietin, voiko hänelle soittaa?
Kun kaikki muut kaverit menee minun edelle?Miksi minulla ei olisi oikeutta olla itsekäs?
Minä olisin huomattavasti hirviömpi, ja ”ystäväsi” siirtyisi sen siliän tien tuttavasektorille - jos edes enää sille - tuollaisen käytöksen jälkeen. Epäilisin myös itsessäni jotakin tunnelukkoa tai läheisriippuvuutta jos _antaisin_ (vielä) kohdella itseäni noin. Tuttua nimittäin on.
Tuttua on minullekin. Osa ihmisistä haluaa vain ottaa ja ottaa antamatta mitään takaisin. Tällaiset ihmiset kannattaa siivota pois omasta lähipiiristä. Jos ystävän seura usein ahdistaa, niin seurassa on silloin jotain pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monen monituisen vuoden ystävä. Olemme toistemme parhaat kaverit, näin vakuutamme.
Kuitenkin tämä paras kaverini saattaa tehdä ohareita, siirtää sovittuja tapaamisia, sovituilla tapaamisilla kertoo, että hänellä onkin peräti tunti aikaa minulle, koska joku muu kaveri odottaa jossain kaukana muualla, ja kun kysyn että monenko aikaan, minun kaverin siirtymäsuunnitelma on yltiöoptimistinen, ja tapaaminen jää varttituntiin. Asumme molemmat Helsingissä, joten jos toinen tapaaminen on toisella puolella kaupunkia, on ihan aiheellista varata julkisilla liikkumiseen ainakin puoli tuntia. Ystäväni ei jotenkin hahmota tätä.
Minua ei tarvita kuin äärimmäisissä kriiseissä auttavana puhelimena keskellä yötä.
Meillä on pitkä yhteinen(kin) historia, joten ns. sanatonta olkapäätä löytyy.Olen varmaan hirviö ihmiseksi, kun olen alkanut kyseenalaistamaan tätä kaveruutta ja sen merkitystä itselleni.
Eikö ystävyys ole vuorovaikutusta? Mitä minä siitä saan, että omissa kriiseissäni mietin, voiko hänelle soittaa?
Kun kaikki muut kaverit menee minun edelle?Miksi minulla ei olisi oikeutta olla itsekäs?
Minä olisin huomattavasti hirviömpi, ja ”ystäväsi” siirtyisi sen siliän tien tuttavasektorille - jos edes enää sille - tuollaisen käytöksen jälkeen. Epäilisin myös itsessäni jotakin tunnelukkoa tai läheisriippuvuutta jos _antaisin_ (vielä) kohdella itseäni noin. Tuttua nimittäin on.
Tuttua on minullekin. Osa ihmisistä haluaa vain ottaa ja ottaa antamatta mitään takaisin. Tällaiset ihmiset kannattaa siivota pois omasta lähipiiristä. Jos ystävän seura usein ahdistaa, niin seurassa on silloin jotain pielessä.
Ah - niin tuttua. Olen oppinut kammoamaan ”ottajia” ja ”hyvien hetkien jakajia” - näissä ihmisissä on jotakin hyvin pahasti pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat vain pidättyväisempiä. Minulla on kaveri joka on tosi herttainen ja toiset huomioiva, mutta menee ihan lukkoon jos puhutaan jostain vähänkään rosoisemmasta. Siksi huomaan että vaistomaisesti kotikaupungissa käydessäni tapaan mieluummin kaveria jonka kanssa on syvällisempi suhde.Voimme puhua kaikesta, vanhemmuudesta puhuessa ei vain luetella lapsen urheilusuorituksia vaan puhutaan myös syyllisyydentunteista vanhempana, lapsen persoonasta, oman lapsuuden heijastumisesta vanhemmuuteen jne. Syvälliset jutut eivät sulje pois huumoria, joka sekin toimii paremmin kuin sievistelijän kanssa.
Minulle on tärkeää ettei tarvitse esittää jotain teflonia. Varmasti pidättyväisemmät ihmiset viihtyvät sitten keskenään. Hassua koska näistä kavereista se teflon tyyppi on sellainen herttainen ja ihanan oloinen ja syvällinen vähän töksömpi eikä mieskään tajua miksi suosin särmikkäämpää kipakkaa tyyppiä. Mutta meillä on vain yhteys.
Pidättyväiset ihmiset ovat hankalia, koska heidän seurassaan joutuu koko ajan olemaan vähän varpaillaan. Et voi ottaa rennosti, jos et tiedä lainkaan mitä toinen ajattelee.
Kiitos kommenteistanne. Olen liian kiltti, kai se on kitkerästi myönnettävä.
Tämä, eli oharit yms., on harmittanut jokusen vuoden jo.
Kuka tahansa itseään arvostava olisi jo tehnyt "tarvittavat johtopäätökset".
tv. viesti 31
Ap. Ole viisaampi. Ystävyys on kahden kauppa ja oma valinta. Ystävät valitaan, sukulaisia ei.
Minun kaveri pitää minua itsestäänselvyytenä, se on tullut selväksi.
Tietysti olisin toivonut, että minulla on erikoisasema, "vuosikymmenlisää".
Ei ole.
Ei niin, tuttavuutta korkeintaan. Minulle on tärkeää, että molemmat osapuolet tietävät missä mennään, koska vain ystävyys on merkityksellistä ihmiselle henkisessä kasvussa.