Kärsiikö vuorovaikutus vauvaan jos isä ei ole synnytyksessä?

En osaa sanoa kuin omasta kokemuksesta.

Esikoisen synnytyksessä mies oli mukana. Hän ei hoitanut vauvaa, eikä kovinkaan paljoa edes taaperoakaan. Kaikkeen piti patistaa ja käskeä. Vauva oli kamalan vaativa, roikkui tississä noin 20h/vrk ja lopunkin ajan sylissä. Ehkä tuolla oli vaikutusta asiaan.

Toisen lapsen synnytykseen mies ei lähtenyt. Jäi hoitamaan esikoista, ettei tarvinnut vieraalle hoitoon tuupata. Seuraavana päivänä tulivat esikoisen kanssa yhdessä synnärille moikkaamaan uutta vauvaa ja mies oli heti lepertelemässä vauvalle. On osallistunut nyt paljon paremmin vauvan, kuin taaperonkin hoitamiseen ja yhdessä oloon.

En usko synnärillä olon vaikuttaneen asiaan. Mies taisi herätä hitaasti tilanteeseen tai sitten vauvalla itsellään oli paljon merkitystä. Kuopus oli tyytyväinen vauva, esikoista 24/7 itkettäneet allergiat juuri selvinneet ja minäkin parin "hotelliyön" jälkeen levännyt ja seesteinen.

Ei vaikuta. Mutta parisuhteeseen vaikuttaa, jos äiti pakottaa isän mukaan. On isiä, jotka eivät halua ja sitten on isiä, jotka ovat avautumisvaiheen aikana, mutta poistuvat paikalta, kun ponnistus alkaa. Kaikki kunnia niille rohkeille isille, jotka tekevät niinkuin tahtovat.

Ei kukaan "tutustu" vauvaan synnytyksessä, haloo. Tää on taas näitä, että "vauva tippui matolta, saako se aivotärähdyksen?" -tasoisia sädekehän kiillotuskysymyksiä. "Huomatkaa, miten huolissani mä olen! Olen takuulla siis hyvä äiti!"

Onko terve järki kadonnut raskauden myötä?

Lapsen isästä ei ollut mitään apua synnytyksessä. Juoksi vähän väliä kahvilla ja ties missä. Kun pyysin tukea ponnistusvaiheessa, niin en sitä saanut. Hön vaan istui tuolilla huoneen nurkassa tuijottamassa.

Kun lapsi oli syntynyt ja miehen olisi pitänyt pitää häntä sylissä sen ajan, että olisin käynyt suihkussa, niin miehellä oli vain kova kiire sairaalasta pois. Se, että hän oli mukana synnytyksessä ei auttanut mitään mihinkään. Hän jätti minut ja lapsen, kun lapsi oli parin viikon ikäinen.

Eli sanoisin, että jos mies onko sellainen, että sitoutuu perheeseen ja lapseen, niin se, onko mukana synnytyksessä ei sitä ratkaise.

Työntekijänä voin olla samaa mieltä edellisen kanssa.

Kyllä miehelläni on ollut ihan aktiivinen rooli kaikissa synnytyksissä. Ekassa olimme ponnistusvaiheeseen saakka kahdestaan ja mies oli tukena. Itse olin niin ilokaasupöllyssä etten tajunnut kätilön puheista mitään ja mies välitti ohjeet. Tokassa sairaalaan oli saatu juuri iso amme ja mies joutui minut nostamaan sieltä pois. Mitään soittokelloa tai apukahvoja ei oltu vielä asennettu ja lapsi rupesi yhtäkkiä syntymään. Kolmas ja neljäs oli leppoisampia ja mies oli lähinnä seurana. Miehelle oli itsestäänselvää, että tulee synnytyksiin. Yhdessä olemme lapset päättäneet hankkia ja yhdessä olemme kaikissa vaiheissa myös synnytyksissä. Mies jää paljosta vaille jos ei näe oman lapsen syntymää.

Ei pahemmin puhuttu miehen kanssa haluaako tulla. 

Sitten kun yksi yö supistukset alkoi, herätin miehen ja sanoin nyt se syntyy että nyt tuli lähtö! tule tai ole tulematta. Oli aika kiire tosiaankin just ja just kerkesin sairaalaan, ja lapsi oli maailmassa.

Mies kuitenkin tuli yövaatteet päällä mukaan, ja oli vieressä koko ajan :D

Itse synnytin polikliinisesti ja oltiin 6h päästä kotona isän ja esikoisen luona<3

Ei kärsi

Hyvät välit noilla näyttää olevan, vaikka lapsi syntyi kiireisellä sektiolla. Eli silloin ei todellakaan jäädä odottamaan, että iskä saadaan leikkuusalikuntoon jotta pääsee mukaan, vaan on kiire pelastaa vauvan tai/ja äidin henki.

Vauva vietiin voinnintarkistusten jälkeen suoraan isälleen siksi aikaa, kun minut parsittiin kasaan ja mitä heräämössä vietin aikaa. Nukkuivat molemmat, aamuyö kun oli.

Se kärsii ainoastaan jos sen antaa kärsiä.

Eihän se mitenkään suositeltavaa ole, että isä luistaa synnytyksestä tai heti sen jälkeisistä tunneista. Kun siitä on kuitenkin tieteellisiä todisteita että varhaisen kosketuksella, ja nimenomaan fyysisellä, on valtava vaikutus vauvaan ja isään. 

Ihan hyvä suhde mulla on ollut isääni lapsena, vaikka syntymäni aikaan isiä ei päästetty synnytykseen mukaan.

Silloin kun vanhempi sisareni syntyi, isää ei päästetty osallistumaan synnytykseen. Ajan mukaisesti kätilöt kielsivät. Synnyin kymmenisen vuotta myöhemmin ja tällä kertaa isä pääsi paikalle. Silti isosiskoni on isän kanssa läheisempi, joten eiköhän se ihan isästä ja siitä lapsesta itsestään riipu, miten kiintyneitä toisiinsa ovat...

Ajattelen kyllä, että vuorovaikutus minun ja lasten isän kanssa olisi kärsinyt mikäli mies ei olisi halunnut tulla mukaan synnytyksiin. On se terveellistä isänkin nähdä, mitä se synnytys todella on.

En usko että kärsii. Itse en halunnut missään nimessä isää mukaan, ja isä onneksi oli myös sitä mieltä että ei hänen hermoilustaan varmasti minulle tukea tai iloa olisi joten hyvä vaan jos saa odottaa ulkopuolella kunnes vauva on syntynyt. Oikein hyvä suhde on isällä ja pojalla tästä huolimatta.

Entäs jos äiti ei ole synnytyksessä "paikalla" ja näkee/koskee lapseen ekan kerran 3päivän päästä?

Meillä näin ja lapsi aina hakeutunut enemmän mun läheisyyteen kuin äidin ja palkkioksi äiti vaatii oikeusteitse lapsen huoltajuutta.

No ei vaikuta synnytyksessä läsnäolo kiintymykseen. Sen jälkeinen hoiva sen sijaan kyllä. Kiintyväthän adoptiovanhemmatkin lapsiinsa.

(Isän läsnäolo synnytyksessä oli kyllä ihan yleistä jo 70-luvulla. Itse synnyin -78 ja kaikilla ikäisilläni kavereilla on isä ollut mukana synnytyksessä, omani myös.)

Ei.

Mutta tervepäiseen äitiin kärsii aivan varmasti, jos ei ilmaannu.

No eikö se riitä että isä on lasta alkuunpannessa mukana.