Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaduttaa, että erosin ilkeästä ja väkivaltaisesta miehestäni
16.12.2018 |
Meillä ei ollut hänen kanssaan läheisyyttäkään vuosikausiin ja hän solvasi mua kymmeniä kertoja päivittäin. Edelleenkin, kun näen häntä, hän lähinnä huutaa minulle, kiroilee ja nimittelee. Mutta: ei mulla ole ollut mitään muutakaan hänen jälkeensä, enkä usko, että enää tulen löytämään seurustelukumppaniakaan.
Meillä on kaksi lasta ja heidän kasvattamisensa yksin on raskasta, varsinkin kun kyseisen exäni luona oltuaan melkein kaikki kasvatusyritelmäni ja käytöstapojen opettamiseni ovat aina valuneet hukkaan. Myös taloudellisesti on huomattavasti tiukempaa, sillä nyt pitää yksin pitää yllä taloutta ja isoa, kahdelle lapselle sopivaa kotia.
Oma äitini melkeinpä kehotti eroamaan hänestä, samoin kaverini ja täällä palstalla myös ihmiset. Mutta mitään muuta ei ole tullut tilalle: ei kavereita, ei seurustelukumppania, eikä oikein sukulaisiakaan, joiden kanssa voisi jutella ja jotka välillä voisivat käydä kylässä ja silloin hieman pitää seuraa lapsille. Kukaan ei käy koskaan kylässä ja vapaa-ajan ystäviä tai kavereita minulla ei ole Suomessa (ja chatin kautta ulkomailta vain muutama).
Pari viikkoa sitten isänikin (ainoa, jonka luokse saatoin mennä kylään lasten kanssa ilman isompaa stressiä ja vaatimuksia) sairastui ja nyt en ole päässyt hänenkään luokse juttelemaan. Se oli merkittävä henkireikäni ja mun olikin pakko viimein kertoa isälleni yksinäisyydestäni tuossa pari kuukautta sitten. Äidillenikin kerroin, mutta äitini ei ymmärrä tilannettani lainkaan. Muille en uskalla sellaisesta kertoa.
Joskus olen haikaillut exääni takaisin, mutta hän ei ole kiinnostunut minusta lainkaan ja ilmeisdsti onkin kiinnostunut jostain nuoresta miehestä. En enää varmaankaan voi saada häntä takaisinkaan. Mikä tähän auttaisi?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liian hömppä käsitys seurustelusta ja tunteista. Kuulostat riippuvaiselta.
Keskity nyt siihen normaaliarkeen. Sopiva mies tulee vastaan kun ei hötkyile. Epätoivoiset syödään elävältä.
Voi olla noinkin. Ne pari aiempaa suhdettani ovat olleetkin jotenkin hieman outoja. Ensimmäinen mieheni vähän niinkuin huijasi mua seitsemän vuotta (petti) ja kuulemma minun olisi pitänyt tajuta olla jotenkin vahvempi ja päämäärätietoisempi hänen kanssaan. Mutta kun olin lukenut joitain kirjoja seurustelusta ennen hänen kohtaamista ja otin niiden kirjojen opit todella kirjaimellisesti.
Toinen mieheni oli väkivaltainen ja samoin kolmas. Se mun passiivisuuteni ja ylikiltteyteni jotenkin sai sen pahan irti niistä miehistä muutenkin. Lisäksi juuri ne kaikkein ilkeimmät tapaukset ilmeisesti houkuttuivat siitä kiltteydestäni ja itse jopa ihailen sellaisia aika dominoivia tyyppejä.
En jotenkin kovin helposti tunnista kiinnostusta ihmisistä myöskään, joten mitään hienovaraista en huomaa. Sen takia päädyn niiden törkeimpien ja dominoivimpien kanssa yksiin, kun niiden kanssa ei tarvitse arvuutella tai olla itse aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, toivottavasti et ole niitä naisia, jotka kärsii yksinäisyydestä niin kovasti, että ottavat tilalle ekan miehen joka heidät huolii. Ja pim! Taas on kotona väkivaltainen ja ilkeä ukko pilaamassa lapsia..... Miten joku ei ajattele lapsia, vaan laittaa omat tarpeet etusijalle??
Kaksi vuotta olen ollut jo yksin, enkä yhtään kiinnostunutta miestä ole missään kohdannut. En ole tosin mitään deittipalveluja tai baareja kokeillut. Mutta siis arjessa Helsingissä (töissäkäynti julkisilla kulkuvälineillä, lasten vieminen ja haku päiväkodista, pari lasten harrastusta ja kaupassakäynti) ei ole kukaan mies tullut tekemään aloitteita ainoatakaan kertaa.
Kävin jopa kesällä kaupunkimatkalla eräässä vauraassa länsimaassa ja sielläkään ei kukaan tullut pyytämään treffeille, vaikka yksin kuljin nähtävyyksissä ja museoissa. En tosin käynyt sielläkään baareissa tai menopaikoissa ja menin aina ajoissa illalla hotellille nukkumaan.
Uskon kyllä, että ihastuisin todella helposti, jos joku vain tulisi tekemään aloitteen. Voisin varmaankin kiinnostua jostain melkein "pultsaristakin" tms., kun siis se vain olisi niin ainutlaatuista, jos kiinnostaisinkin jotain. Olen hoikka ja ihan ok-näköinen sekä pukeudun tyylikkäästi, tosin en ole mitään filmitähtitasoa ulkonäöllisesti kuitenkaan, mutta hyvin, hyvin hiljaista tässä on ollut.
Tottakai ihastuisit, se on ihan ymmärrettävää. Mitta ethän vain ottaisi sellaista miestä, josta olisi haittaa lapsillesi? Omat tarpeesi ovat tärkeät, mutta lastesi vielä tärkeämmät. Kokeilepa huvikseen treffipalstoja, saat varmasti kokemuksia siitä millaista on kun ihmiset tekee aloitteita sinua kohtaan. Mutta pidä jäitä hatussa, älä huoli ensimmäistäkään jolla on jotain ilkeitä tai väkivaltaisia taipumuksia.
En toki väkivaltaista miestä haluaisi uudelleen. En ehkä ole vielä valmis psyykkisessä mielessä mihinkään palstoille ja pelottaisi todella paljon se ajatus, jos saisikin parin tapaamiskerran jälkeen pakit.
Seurustelun aloittaminen jotenkin todella suunnitellusti veisi todella paljon energiaa ja voimia, eikä minulla sellaisia juuri nyt. Pitäisi uudistaa koko vaatevarasto ja uusia kodin huonekalut sekä alkaa käydä säännöllisesti (ja nykyistä useammkn) salilla ja kosmetologilla sekä kampaajalla.
Pitäisi alkaa lueskella joitain psykologian opuksia tai googletella illat pitkät, jotta osaisin tulkita sitä toista ihmistä juuri oikein, jotta en mokaisi jne. (=todella stressaavaa jo ajatuksenakin). En vain jaksa tai ehdikään sellaista tässä elämänvaiheessani, joten en voisi tsempata parhaani mukaan, jos jonkun kanssa menisin treffeille.
Nyt olen ihan ok-/normaalitasoa, mutta en ole kovinkaan puunattu/fiksattu tapaus, enkä välttämättä jaksa aina edes meikata. Sen sijaan olisi kiva kohdata joku arjessa - joku sellainen, jolle kelpaisin arkisessa asussani ilman mitään kamalaa tsemppaamista ja valmisteluja.
Älä yritä miellyttää liikaa. Listasi on hirveän suorituskeskeinen. Ei kukaan vaadi tuollaisia asioita. Tuolla tavalla pinnistelemällä saa kiusakseen juurikin miehen, jolle mikään ei riitä.
Ajatuksesi arkisesta normaalimiehestä on askel oikeaan suuntaan. Varmasti kohtaat hänet jossain matkasi varrella.
Sun täytyisi olla omassa elämässäsi aktiivinen. Ei odottaa, että joku näyttää kaapin paikan.
Ota elämäsi omiin käsiin. Näin oikea mieskin huomaa sut ja kunnioittaa sinua.
Tinderiin vaan ilmoitus, että kiltti, herttainen ja naisellinen nainen etsii voimakastahtoista, miehekästä miestä.
Eiköhän jo noilla speksauksilla uusia miehiä löydy löylyttämään, alistamaan ja nöyryyttämään sinua. Sinulla saattaa olla jopa valinnanvaraa tarjokkaista.
Alue: Aihe vapaa
No ei se ex ole mikään ratkaisu sun ongelmaasi. Et ole hänen kanssaan turvassa, ja kuolema ei sitten sua pelota niin paljon kuin miehenpuuteko? Arvelet, että ex se vaan vähän hellästi taputtelee, ja joku päivä pikkuisen puukolla huitaisee ja seuraavana päivänä sitten menen töihin vaan? Mitä läheisriippuvaisuutta sä sairastat? Mene hyvä immeinen vaikka jonnekin jumppaan, missä käy muita naisia. Uusi mies voi löytyä uusien tuttavuuksien kautta. Museossa ei yleensä äijiin törmää. Mua on yritetty iskeä töissä, kirpputorilla, kirjastossa ja terassilla, kun olen kuumana kesäpäivänä kaivannut töiden päälle kylmää lonkeroa. En ole lähtenyt, mulla on mies kotona. Ja jos luulet, että kukaan ei kiinnostu sinun ikäisistä, niin olet väärässä. Tunnen montakin eronnutta 35+ naista, joilla on uusi mies ja vanhan suhteen lapsia.
Minäkin olin yksinäinen tuossa 35-40 vuoden välillä, siis naiskaveria puuttui, lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset on muuttaneet muualle, yksi kuollut. Mies mulla oli ja on, mutta ei miehen kanssa voi jutella ihan samoja juttuja kuin naisten kesken. Olen vähitellen tutustunut uudessa työpaikassa uusiin ihmisiin ja saanut heistä ystäviä. Lisäksi meille tuli koira, ja koirapuistossa ja koiranäyttelyissä olen tutustunut myös uusiin ihmisiin. Ja yhdestä naapurin rouvasta on tullut kaveri myös, kukankastelusta se lähti. Kannattaa morjestaa naapuria.