Helsingissä vähävaraiset nuoret toivovat kalliita merkkituotteita lahjoiksi!

Toivo köyhä hinta-laatusuhteeltaan  hyvää keskitason tuotetta ja mielellään merkitöntä. Toivo siinä hintaryhmässä, jossa lahjan ostaja tahtoo hankkia lahjan. Laita vaikka vaihtoehtoisia erihintaisia toiveita. Jos on vaate, niin kerro väri- ja materiaalitoiveesi, jotka sinua pukevat ja jossa viihdyt. Kerro vartalotyyppisi ja kokosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe on hyvätuloinen ja ostin tytölle lahjaksi korurasian Lidlistä, kirjan ja suklaata. Ehkä hankitaan vielä hajuvesi. Aina mennyt alle 100e lahjoihin.

Se nyt vain on niin, että hyvätuloisten lapsi saa tavarassa sen minkä tarvitsee. Köyhän lapsi haaveilee kaikesta hienosta, koska perusasioissakin on puutetta. Tosi nälkäinen haluaa ruokaa. Silloin tällöin nälkäinen toivoo jotain muuta. Vaikka hienoa pihviravintolaa.

Aina voi toki haluta mutta jos on oikeasti nälkäinen niin haluaa ihan vain ruokaa, sellaista joka lämmittää vatsassa. Toiset ihmiset tekevät kuule työtä sen eteen että tienaavat ja hoitavat raha-asiansa niin ettei kaikki mene ulosottoon.  Kyllä sen nuoren tilanne on ihan niiden omien vanhempien syy, ei kenenkään muun ja oikeastaan tätä nykyä tällaiset toivekeräykset voisi lopettaa. Alle 10-vuotiaille voi hankkia lahjan mutta yli 10 -vuotias vois anoa vaikka 50 seteliä joululahjaksi ja sossussa voisivat sitten jakaa niitä kuoria suoraan näille teineille. On turha yrittää olla jotain mitä ei ole ja on typerää opettaa teineille että on oikein kerjätä.

Nimenomaan nuoren vanhempien syy, ei nuoren oma. Joulusta on tehty sellainen, jossa saa toivoa. Köyhä nälkäinen toivoisi ihan varmasti sitä pihviravintolaa, jos olisi joku paikka (vaikka joulupukin toivelista!) jonne sen toiveen voi kirjoittaa. Tammikuussa kun kysyt samaa, niin se nälkäinen toivoo ihan vain ruokaa.

Niin ja jatkan vielä, että aikuinen tajuaa realiteetit, eli sen että pelkkä ruoka on helpomminen saavurettavissa oleva toive (jonka joku voi lahjoittaakin!) kuin se kaupungin kallein pihviravintola. Lapselle tai nuorelle taas toiveet on toiveita, toivossa on hyvä elää ja jos jouluna kysytään toiveta, niin kerrotaan se suurempi toive eikä järkevämpi.

Mielestäni merkkilaukun toivojalle voi ostaa edullisen coolin laukun. Nuorella on vain vähän ampunut yli kun on päässyt rustailemaan mielitoivettaan 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan tavallinen perhe. Ei toivo omat lapset satojen eurojen lahjoja, eikä sellaisia kyllä ostettaisikaan. Enkä toivonut itsekään koskaan. Mistä tulee köyhien perheiden lapsille kuvitelma, että kaikki muutkin saavat, niin heidänkin täytyy.

Kysyppä lapsiltasi mitä he toivoisivat, jos saisivat toivoa mitä vain. Ajattelematta vanhempien suhtautumista.

Mä olen kysynyt. Toinen toivoi laukun (30€) ja kukkaron (kertoi mistä haluaa, kun sieltä saa halvemmalla) ja muutama sisustusjutun huoneeseensa (yht. 20€). Toinen toivoi Adidaksen leggarit (ovh. 29,90, Stadium möi juuri 9,90), kylpytakin (20€) ja valotaulun (17€, tarjouksesta ostin kympillä). Enkä ole itsekään ollut merkkien perään, ehkä se periytyy :)

Mun mielestä on täysin normaalia että köyhän perheen lapsi haluaisi jotain sellaista, jota näkee muilla ikätovereillaan olevan mutta josta jää itse paitsi. On myös todella rumaa leimata lapsi/nuori sanomalla että "eihän nyt köyhän perheen lapsi saa toivoa" jotakin luksusta itselleen. Että kyllähän köyhän perheen lapsen täytyy haluta villasukat tai vaikka hammasharja, jotakin tarpeellista! Kyllä uskon näiden lapsien olevan iloinen aikalailla kaikesta mitä saisivat, mutta jos kysytään toiveita niin miksi niitä ei saa kertoa?

Maakunnissa etenkin köyhän/duunarin tunnistaa merkkivaatteista, tekoripsistä ja mahdollisimman "rikkaan" näköisestä ulkonäöstä.

Hyvähän se on, että nuoret uskaltavat TOIVOA! Pitäisikö heidän sisäistää köyhän alempiarvoinen identiteetti niin, että eivät uskalla edes TOIVOA hienoja ja kalliita juttuja? Eivät he tietenkään noita toivomiaan lahjoja saa kuten ei 90% muistakaan nuorista.

Olisiko tässä myös se, että nuori on aluksi toivonut jotain suht vaatimatonta, mutta vanhempansa on sitten tokaissut "no toivo nyt jotain kallista, niin voit kerrankin sellasen saada" tms. kun tietävät, että heitä varakkaammat sen lahjan ostavat? Olen törmännyt köyhien perheissä useamman kerran tämmöiseen ns. sisäiseen luokkajakoon, joka ikävä kyllä opetetaan myös jälkikasvulle- "me ja ne". Asenne on, että itseä varakkaampaa halveksutaan, pyritään huijaamaan mutta myös kadehditaan ja jollain tasolla ihaillaan, avoimesti.

Minusta näihin keräyksiin voisi ottaa nuoren itsensä vuoksi jonkun maksimisumman, jolla saa toivoa lahjaa, esim. 50€. Jos toiveet ovat liian kalliita, moni jättää lahjoittamatta kun ajattelee ettei todellista tarvetta lahjalle ole.

Tämäkin alkujaan kaunis ajatus on sitten pilattu ahneudella ja röyhkeydellä. Jotenkin ihan älyttömän rumaa ja itsekästä kokeilla tuolla lailla kepillä jäätä, josko vaikka saisi jonkun sääliä tuntevan typeryksen ostamaan joululahjan jota ei edes normituloisten perheiden lapset saa ei varsinkaan tarvitse.

Asun Romaniassa ja otin osaa lastenkodin joululahjakeräykseen. Toiveissa vilisi Adidaksen tennareita ja kännyköitä. Ja kyseessä on satavarmasti todella vähäosaisia lapsia. Tosi epäreilua lahjatoiveen perusteella vetää mitään johtopäätöksiä.

Hyvin voivan perheen lapselle  suurin toive on käydä koulut hyvin, saada mieleinen opiskelupaikka, valmistua ja alkaa itse tienaamaan hyvin. Lahjatoiveet ovat järkeviä ja kohtuullisia. Suurten toiveiden eteen täytyykin nähdä itse vaivaa!

On kyllä ankea ajatus, että lapsen pitäisi toivoa jotain aknelääkettä. 

Totta kai luksusta arjen keskelle. 

Lahjoitan kirkon kautta näitä "ökyjuttuja"  eli nyt lähti esim. lahjakortti paikalliseen kampaamoon ja muuta tällaista. Kun on miljoonaomaisuus, niin totta kai haluan muille nimenomaan hyvää mieltä enkä olla joku sosiaalitoimisto ja valikoisin. Sitä saa, mitä toivoo multa. 

Lahjan antajan tehtävä ei ole arvioida tarvetta, toiveen määrittelee saaja. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin voivan perheen lapselle  suurin toive on käydä koulut hyvin, saada mieleinen opiskelupaikka, valmistua ja alkaa itse tienaamaan hyvin. Lahjatoiveet ovat järkeviä ja kohtuullisia. Suurten toiveiden eteen täytyykin nähdä itse vaivaa!

No hyvinvoivan perheen lapsi voi hyvin ja tarpeet on tyydytetty.

Huonosti voivan perheen lapsella on kokoajan tunne, että hän jää jostain paitsi. Puute on huolenpidosta ja itsetunnosta. Sitä paikataan merkkilaukulla.

Köyhien lapset jakaa mainoksia ja ovat mäkkärillä töissä. Tämä on vain minun pieni otos. Kyllä he osaavat tehdä rahan eteen töitä. He eivät voi harrastaa sitä mitä haluavat. Eivät voi ostaa sitä vaatetta minkä haluavat yms. Kyllä he luopuvat monista asioista ja osaavat raataa asioiden eteen.

Ihan turhaa dissaamista.

Kohtuus se pitää muistaa kerjätessäkin. Itse olin ajatellut osallistua tänä vuonna tähän joulupuu-keräykseen, mutta yllättävä työttömyys muuttikin suunnitelmia eli en sitten edes tutustunut näihin lahjatoiveisiin. Ehkä ihan hyvä niin, koska tuollaisesta röyhkeydestä on joulumieli kaukana. Samoin minä pysyn tästä kyseisestä keräyksestä kaukana vaikka jatkossa varaa osallistua olisikin.

Köyhän pitäisi sisäistää ei alempiarvoinen identiteetti, vaan identiteetti, jolla pääsee pitkälle, silti olemalla reilu esim. myös lahjan antajaa kohtaan. Köyhän ei pidä olettaa, että varakkaat ne vain rahalla mässäilevät ja lesoilevat ja ostelevat itselleenkin merkkituotteita toisten selkänahasta revityllä rahalla.

Toivon kultaista kirahvielefanttia jolla Niken tossut, toivon myös lentävää pingviiniä! Toivon myös linnaa Atlantiksesta ja vaimoksi merenneitoa!

EDIT.

Ai niin, eiväthän köyhät lapset saanetkaan toivoa kuin sukkia, yhtä tennispalloa ja lyijykynää :D Jos toivoa saa (?) niin tahtoisin sinisen puuvärin ja uuden tyynyliinan (esim. Tokelta saa halpoja) Mut se tyynyliina voi kyllä olla käytettykin! Ei tartte ihan tuliterää ostaa kuitenkaan! Tarttisin uuden pipon mutta voin odottaa ens jouluunkin!

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ankea ajatus, että lapsen pitäisi toivoa jotain aknelääkettä. 

Totta kai luksusta arjen keskelle. 

Lahjoitan kirkon kautta näitä "ökyjuttuja"  eli nyt lähti esim. lahjakortti paikalliseen kampaamoon ja muuta tällaista. Kun on miljoonaomaisuus, niin totta kai haluan muille nimenomaan hyvää mieltä enkä olla joku sosiaalitoimisto ja valikoisin. Sitä saa, mitä toivoo multa. 

Lahjan antajan tehtävä ei ole arvioida tarvetta, toiveen määrittelee saaja. 

Hyvä asenne :)

Lahjan antaminen ei tosiaan ole mitään tarveharkintaa, vaan se on lahja lapsen toiveiden mukaisesti. Annan itsekin aina kirkon joulupuukeräykseen, vaikka miljoonaomaisuutta ei ole. Varakas olen kuitenkin. 

Joskus tietty mietityttää menevätkö esim. lahjakortit oikeaan osoitteeseen vai käyttävätkö vanhemmat ne omiin tarpeisiin. Mutta sillä riskillä mennään. 

Vierailija kirjoitti:

Kohtuus se pitää muistaa kerjätessäkin. Itse olin ajatellut osallistua tänä vuonna tähän joulupuu-keräykseen, mutta yllättävä työttömyys muuttikin suunnitelmia eli en sitten edes tutustunut näihin lahjatoiveisiin. Ehkä ihan hyvä niin, koska tuollaisesta röyhkeydestä on joulumieli kaukana. Samoin minä pysyn tästä kyseisestä keräyksestä kaukana vaikka jatkossa varaa osallistua olisikin.

Tuohon Joulupuuhun kelpasi aiempina vuosina käytetty, mutta hyväkuntoinen lelu/kirja myös. Tänä vuonna ei enää kelvannut.

Hopen kriteerit vaatteiden, tietokoneiden ym. suhteen ovat niin tarkkoja, etten ole uskaltanut lahjoittaa sinne mitään- olemme keskituloisia, mutta omat lapseni ovat kulkeneet toisilta perityissä vaatteissa, joista osalla on ikää lähemmäs 10 vuotta. Laadukas vaate kun kestää ja kestää...

Ostin nahkarukkaset tarjouksesta. Maksoivat vain 19,90 joten ostin myös hoitavaa nahanpesuainetta. Näitä voi käyttää seuraavat 50 vuotta, jos hoitaa hyvin.  Ainakin minulla ovat kestäneet. 

Olen ostanut joka vuosi lapselle  topparukkasia, jotka ovat merkkituotteita. ne vain ehtivät hajota ennen seuraavaa talvea,  ennenkuin ovat edes ehtineet jäädä pieniksi siis!

Itse katsoin Helsingin Stoccalla lahjatoiveita. Esim. 16-vuotias poika toivoi boksereita ja sukkia, 10-vuotias tyttö tusseja, 11-vuotias poika dödöpakkausta. Mielestäni todella kohtuullisia toiveita, eikä oma lapsi ole ikinä toivonut sukkia lahjaksi..