Mitä jos lapsesta tulee tyhmä? Millainen on hänen tulevaisuutensa?
Olen toistaiseksi jättänyt lapsen tekemättä, koska minua pelottaa, että hänen ominaisuutensa eivät riitä tähän maailmaan.
Erilaisia tukipalveluita ajetaan koko ajan alas. Jos lapsella on jokin vakavampi fyysiseen tai henkiseen suorituskykyyn vaikuttava vamma, niin kuinka paljon yhteiskunta tulee tulevaisuudessa vastaan, jotta sekä lapsella että hänen vanhemmillaan olisi elämisen arvoinen elämä?
Mitä jos lapsella ei ole vakavampaa vammaa, mutta hänen älyllinen tasonsa riittää vain suorittavaan työhön? Sitä on tulevaisuudessa yhä vähemmän, perusduunareiden oikeuksia poljetaan ja samaan aikaan yhteiskunnan hyväosaisten asema paranee.
Puolueista tätä kehitystä näyttävät kannattavan melkein kaikki, myös vihreät, joista on tullut koulutettujen hyväosaisten kaupunkilaisten eturyhmä.
Olen itse älyllisesti keskitasoinen, samoin mieheni. Kannattaako näistä lähtökohdista tehdä lasta maailmaan, jossa kilpailu kiristyy koko ajan, eriarvoisuus kasvaa ja ympäristökin tuhoutuu?
Miten itse suhtaudutte tällaisiin ajatuksiin? Ajatteletteko koskaan, että lapsen tekeminen on itsekästä ja moraalitonta, koska lapsen tulevaisuudesta ei tiedä ja hän voi joutua elämään ties kuinka kurjan elämän?
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Suuret massat ovat keskinkertaisia keskiluokkaisia taviksia.
20 prosenttia eli viidennes ihmisistä kärsii oppimishäiriöistä. Vastaavasti nuorista monta kymmentä prosenttia hankkii korkeakoulututkinnon.
Mitä jos oma lapsi sattuu olemaan oppimishäiriöinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenhankinta vaatii rohkeutta. Epävarmojen on paras jättää se suosiolla välistä.
Mutta entä kun tilannetta katsoo lapsen näkökulmasta eikä omastaan? Onko kiva elää yhteiskunnassa, jossa itse tekee pskatyötä minimipalkalla samaan aikaan, kun parempionniset saavat tehdä mielekästä työtä erinomaisella palkalla?
Tyhmät eivät edes tajua mitä täällä tapahtuu. Eivät he siitä kärsi, jos joutuvat paskahommiin. Älykkäät taas kärsivät, ja nykyaikana älykkäille on tarjolla vielä huonompia töitä kuin tyhmille työn vaativuuteen nähden paljon huonommalla palkalla. Aika moni älykäs on joutunut myös siirtymään juuri duunarihommiin ihan siksi, että älystä huolimatta stressinsietokyky ei ole sillä tasolla, jolla pitäisi olla pystyäkseen esim. vastaamaan ihmisten hengestä ja terveydestä, suurista taloudellisista vastuista, nopeista monimutkaisia manöövereita vaativista bisnesliikkeistä yms.
Sen sijaan jos on niitä kutosen-seiskan oppilaita jotka ei millään pärjää missään niin hyvin, että pääsisivät oikeasti hyviin töihin
Tämä juuri. Hyvin menestyneet luokkakaverit käyvät matkoilla, ostavat omistusasunnon ja ajavat autoilla. Itse polkee pyörällä nollatuntisopimuspaikkaan ja pistää välillä sossuun hakemuksia, josko sieltä jokunen euro irtoaisi riittämättömän palkan tueksi.
Nykyisistä pysyvästi tuilla olevista ihmisistäkin osa on yksinkertaisesti tyhmiä. Osalla on tietenkin mielenterveysongelmia.
Tässä kommentti joka osoittaa sen tiedon vähyyden eli tyhmyyden. Susanna Koskiko siellä kirjoittelee?
Vierailija kirjoitti:
Myös tyhmälle riittää mainiosti mahdollisuuksia. Kimi Räikkönen jäi luokalle ala-asteellaa ja onko Suomen rikkain nyt ?
Kimi Räikkösen esiin ottaminen on vähän kuin sanoisi, että voihan sitä aina alkaa lottovoittajaksi, niin ääriesimerkki on kyseessä. Tietysti on totta, että ns. tyhmälläkin voi olla taitoja joilla lyödä rahoiksi vaikka nämä taidot eivät näkyisikään koulumenestyksessä ja sen vuoksi vanhemman kannattaakin aina tukea lapsen harrastuneisuutta.
Entäs jos lapsesta tuleekin huikean kaunis?
Mutta sitä vaaraa ei taida olla?
Vierailija kirjoitti:
Myös tyhmälle riittää mainiosti mahdollisuuksia. Kimi Räikkönen jäi luokalle ala-asteellaa ja onko Suomen rikkain nyt ?
No eihän tuo todista että olisi tyhmä, mutta totta on ettei Kimi ole älykkyydellään (mitä se ikinä onkin) menestynyt vaan taidoillaan.
Hakusanoilla "lapseni on luuseri" löytyy aika monta keskustelua.
Harva on kirjaimellisesti tyhmä.Laiska kyllä.
Osa joutuu tekemään enemmän töitä oppiakseen , jotkut ei lähes mitään.
Tuossa oiva näkökulma aiheeseen.
https://www.huonoaiti.fi/lapseni-on-lahjaton-luuseri-kismittaa/
Vierailija kirjoitti:
Lastenhankinta vaatii rohkeutta. Epävarmojen on paras jättää se suosiolla välistä.
*Tyhmät* He uskaltavat, koska ei ole huolta huomisesta. Älykkäät osaavat ajatella asiaa laajemmaltikin ja punnita ne hyödyt sekä haitat. Järki ei tyhmän päätä pakota.
Tarkoitetaanko tyhmällä alhaista ÄO:ta? Kyllä heidän tulevaisuus on kai ihan hyvä. Yhteiskunnan varoilla saa elää, päivätoiminnoissa käyvät askartelemassa ja kaikenlaisia tukia (ilmaiset taksit jne.) satelee ihan työikäisille- ja kuntoisille terveile ihmisille. Matala äo voi jopa olla siunaus nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenhankinta vaatii rohkeutta. Epävarmojen on paras jättää se suosiolla välistä.
Mutta entä kun tilannetta katsoo lapsen näkökulmasta eikä omastaan? Onko kiva elää yhteiskunnassa, jossa itse tekee pskatyötä minimipalkalla samaan aikaan, kun parempionniset saavat tehdä mielekästä työtä erinomaisella palkalla?
Jos on niin tyhmä ettei kykene kuin tuettuun/suorittavaan työhön,luuletko että tälläinen ihminen murehtii sitä ettei voikaan mennä vaikka yliopistoon?
Sä mietit tätä nyt vaan omasta näkökulmastasi,mielestäsi kaikki suorittava työ tai matala koulutus on hirveää,vastenmielistä jne.mutta ei kaikki näin ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenhankinta vaatii rohkeutta. Epävarmojen on paras jättää se suosiolla välistä.
*Tyhmät* He uskaltavat, koska ei ole huolta huomisesta. Älykkäät osaavat ajatella asiaa laajemmaltikin ja punnita ne hyödyt sekä haitat. Järki ei tyhmän päätä pakota.
Ihminen kompastuu monesti harhaan siitä että hän voisi hallita kaikkea. Lastenhankinnassa on valtavasti epävarmuustekijöitä,asioita joihin et voi vaikuttaa juuri lainkaan. Lisäksi kaikilla on oikeus ja tarve arvostella ja kyseenalaistaa valintojasi ja vanhemmuuttasi jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret massat ovat keskinkertaisia keskiluokkaisia taviksia.
20 prosenttia eli viidennes ihmisistä kärsii oppimishäiriöistä. Vastaavasti nuorista monta kymmentä prosenttia hankkii korkeakoulututkinnon.
Mitä jos oma lapsi sattuu olemaan oppimishäiriöinen?
Oppimisvaikeus ei liity älykkyyteen, joutuu vain tekemään enemmän töitä.
T. Korkeakoulussa opiskeleva oppimishäiriöinen
Älykkyys ei ole menestymisen tai onnellisuuden tae eikä päinvastoin.
Minä en ainakaan ikinä missään tapauksessa kommentoisi, että olen älykäs tai sanoisi sitä kenellekään, sillä se on todella noloa. Aina on joku, joka on oikeasti välkky ja se saa kaikki itsensä fiksuiksi itsensä kruunanneet näyttämään räkää syöviltä idiooteilta. En ymmärrä, miten ihmiset muutenkaan voivat kehua itseään ihan noin vaan niin kuin se olisi joku itsestäänselvyys, kun fakta on se, että niitä puutteita tulee aina olemaan ja jos niitä ei kykene huomaamaan, vaikutat pelleltä.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys perityy äidiltä.
meillä ei
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos lapsesta tuleekin huikean kaunis?
Mutta sitä vaaraa ei taida olla?
Minulla on kaunis lapsi, oli jo ihan pienenä ihmisten hämmästelyn aihe koska itsehän en ole edes hyvällä tahdolla mitenkään hyvännäköinen, eikä mieheni komea, minulta on ihan suoraan kysytty, että onko mieheni lapsen biologinen isä, tai että onko lapseni adoptoitu. On jo aikuinen ja edelleen kaunis, ihan kuin olisi syntynyt väärään perheeseen.
Aina voi ryhtyä persuksi ja sulautua joukkoon.
Jännä ajatus tässä ketjussa siitä, että hyvinvointivaltio olisi jokin perusominaisuus. Sitähän ajetaan koko ajan alas, eikä tulevaisuudessa varmasti ole niitä palveluita joita nyt on.
Esimerkiksi jos saa vammaisen lapsen, niin tuskinpa sille 10 vuoden päästä enää laitoshoitoa järjestyy milloinkaan. Vanhemmista tulee omaishoitajia koko loppuelämäksi.
Myös tyhmälle riittää mainiosti mahdollisuuksia. Kimi Räikkönen jäi luokalle ala-asteellaa ja onko Suomen rikkain nyt ?