Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Eiköhän Jere ja Aino tosiaan mene naimiisin, koska kukaan ei viitsi kertoa totuutta. Peräkkäiset jaksonimet Sovintoeksiä, Julistan teidät ja Hääyö liittyy tähän. Jere ja Cindy sopivat, Aino ja Jere pääsee naimisiin ja Hääyöstä tulee kammottava, kun Jere vihdoin muistaa Ainon petollisen luoteen. Samalla suuttuu pahasti kaikille muillekin, kun asia on pimitetty. Paitsi Cindy, joka alusta asti sanoi heidän olevan yhdessä sillä hetkellä.
Veikkaan kanssa Akin saavan kaikista pahiten nenilleen tuossa Miki, Marika ja Risto-kuviossa. Aki on kiristänyt Marikaa ja Mikiä. Se voi olla suuri ongelma Susulle. Kukaan ei ole pettänyt ketään vaikka outo kuvio joka tapauksessa on rakastua siskonsa ex-mieheen. Miki on kuitenkin ihan hyvä mies ja Susun kanssa suhde päättyi jo paljon ennen Marikan tuloa rakkauden puutteeseen Susun osalta. Eikä Susua tunnu kiinnostavan sekään, että Risto on "varattu", koska Sususta on ihanaa että Marika on löytänyt kivan miehen.
Sieviset putoilee parvekkeilta ja ikkunoista. Laitelat on riippuvaisia ja syöpään taipuvaisia. Taalasmailla lapsien isät eivät ole yleensä biologisia. Seppo ei ole Elinan isä biologisesti eikä Tale ollut Iljan isä. Luokkaset ovat vaihdelleen nimiä ja esittäneet jotakin ihan muuta. Mustavaarat tykkää huijata toinen toisiaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Oliko se Ullan tinder Pasi oikeasti homomies?
Oli se. Sillähän oli nypityt kulmakarvat. Naamassa puuteria ja taisi olla huulipunaa kin. Ainakin oli ihan homon näköinen se Pasi.
Yhdessä stoorissa näkyi asukkaiden nimitaulu. Ilmeisesti ei mitään sen kummempia muutoksia tule. Mua huvittaa aina se, että Sievisten ovessa on aina Sievinen vaikka siellä asuu myös Tamminen.
https://www.seiska.fi/kotimaa/roolihahmo-seuraa-salkkarit-tahtea-kotiin…
Uutiset lopussa on videohaastattelu, jossa näkyy pätkää kuvauksista. Tämä oli tältä tai viime viikolta. Onkohan Sallalla polttarit tai muuten vaan joku yllätys. Taalasmailla ilmeisesti ovat menossa. Sallan makuuhuone mainittiin. Se on siis se sviitin oven vieressä oleva ovi, josta Salla on välillä tullut ulos.
Ihmettelin eniten sitä ettei Jerellä ole mitään naarmuja naamassa. Vähintään mustelmia olisi.
Mitähän Rantabaarin roolia Jeren näyttelijä Aku Sipola oli alunperin hakenut ennen kuin pyydettiin mukaan Salkkareihin? Myös Sabrinan näyttelijä Ilona Chevakova oli alunperin hakenut mukaan Rantabaariin ennen Salkkareihin päätymistä.

Ulkonäöllisesti voisin kuvitella heidät Kristan ja Kapun rooleihin.
Sampo on vissiin tuntenut Silvian pari viikkoa. Mut Amandassa eivät varmastikaan ole tavanneet. Toisaalta tämä selittää miksi Sampo on ollut sivualalla. Sillä on ollut juonikuvioiden ulkopuolisia juttuja menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän Rantabaarin roolia Jeren näyttelijä Aku Sipola oli alunperin hakenut ennen kuin pyydettiin mukaan Salkkareihin? Myös Sabrinan näyttelijä Ilona Chevakova oli alunperin hakenut mukaan Rantabaariin ennen Salkkareihin päätymistä.
Ulkonäöllisesti voisin kuvitella heidät Kristan ja Kapun rooleihin.
Oon miettinyt kanssa sitä, että oltiinko Jeren rooliin hakemassa samaan aikaan näyttelijää vai tehtiinkö tämäkin rooli Aku Sipolaa varten. Varmasti tälläiset vähän tunnetummat nimet kiinnostaa tuotantoa.
Siis mun mielestä tossa Silviassa on todella paljon samoja piirteitä, kun Kristiina Pohjosessa.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan kanssa Akin saavan kaikista pahiten nenilleen tuossa Miki, Marika ja Risto-kuviossa. Aki on kiristänyt Marikaa ja Mikiä. Se voi olla suuri ongelma Susulle. Kukaan ei ole pettänyt ketään vaikka outo kuvio joka tapauksessa on rakastua siskonsa ex-mieheen. Miki on kuitenkin ihan hyvä mies ja Susun kanssa suhde päättyi jo paljon ennen Marikan tuloa rakkauden puutteeseen Susun osalta. Eikä Susua tunnu kiinnostavan sekään, että Risto on "varattu", koska Sususta on ihanaa että Marika on löytänyt kivan miehen.
K u K a o n RISTO
Mitä arvelette. Kun Severi on ollut vankilassa jonkun aikaa, onkohan se ottanut vankilatatskoja joka suuntaa ja vetänyt kaljun?

Se Räppäri tai Räppääjä
Vierailija kirjoitti:
Mitä arvelette. Kun Severi on ollut vankilassa jonkun aikaa, onkohan se ottanut vankilatatskoja joka suuntaa ja vetänyt kaljun?
Lyhyt tukka voisi olla hauska. Lähinnä jos Roope tulisi tekemään oikeudenkäynnin inttilomalla. Eihän virallisia tuomioita koskaan hetkessä anneta. Salkkareissa kun nykyään aina kadotaan kokonaan jaksoista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä arvelette. Kun Severi on ollut vankilassa jonkun aikaa, onkohan se ottanut vankilatatskoja joka suuntaa ja vetänyt kaljun?
Ainakin ensimmäisenä päivänä Severi onnistuu pudottamaan saippuan suihkutilan lattialle. Myöhemmin hänellä on muutama kyynel tatuoitu iholle.
Tähän sarjaan tarvittaisiin kunnon pahis kuten Aaro oli aikanaan tai Lauri sen lyhyen aikaa mitä oli sarjassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä arvelette. Kun Severi on ollut vankilassa jonkun aikaa, onkohan se ottanut vankilatatskoja joka suuntaa ja vetänyt kaljun?
Höpö höpö. Severillä on pitkä tukka ja huulipunaa ja on Vilhusen tai Nakkin tyttöystävä.
Niinpä onkin. Todella hyvä huomio. Ennen vanhaan taisi kameroilla saada kanssa anteeksi paljon. Nykyisellä HD-laadulla näkyy pieninkin virhe helposti. Tällä viikolla Kallen kauluksesta näkyi mikki.